Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

perjantai 22. toukokuuta 2015

Erilainen astunta

Tulimme äsken kotiin. Vaimo huomasi, minne juuri kuullut hälytysajoneuvot menivät. Laajasalossa on iso palo. Liekö jokin vanhoista, rapistuneista huviloista, joita on juuri tuolla seudulla. Ei näy Iltasanomat vielä tietävän.


Meillä oli Optimistiklubin kokous Olarissa. Hain vaimon tullessani kyläilyltä. Oikein mukava ilta. Aiheena oli taloudellisen kasvun tarpeellisuus. Emäntä oli valmistautunut ja johdatteli meidät hyvin Ville Lähteen kirjan Niukkuuden maailmassa teemoihin.

Kävelin päivällä koululta Sörkkaan, kun oli niin kaunis päivä. Kun askelsin reippaasti Teollisuuskatua pitkin, tuli mieleeni, että käveleminen tuntuu aika voimakkaasti jalkapohjissa, vaikka asiaan ei tavallisesti kiinnitä huomiota. Huomasin, että kantapäät tuntevat osuman maahan eri tavoilla. Huomasin myös, että päkiän kohdalla jalka liikahtaa kengässä enemmän vasemmassa jalassa kuin oikeassa. En osaa sanoa, johtuuko asia kenkien erilaisesta kulumisesta vai omasta kävelemisestäni. Onko niin, että tällainenkin asia saa olemuksemme näyttämään siten persoonalliselta, että tutut ihmiset on helppo tunnistaa takaapäinkin.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015052319738952_uu.shtml

Heikki Honkala kirjoitti...

Kiitos linkistä. Vierailimme kerran pop up -ravintolapäivänä yhdessä noista vanhoista autiotaloista. Oli todella huonossa kunnossa. Kahvilaa siellä kuitenkin pystyttiin pitämään. Liekö sama talo.

Heikki Honkala kirjoitti...

Kuvassa muuten näkyy Harmajan majakka palon vasemmalla puolella.

Teemu Paavola kirjoitti...

Olepa hyvä :) Näköjään tuli anonyymina, mutta Teemu oli tämän takana :)

Heikki Honkala kirjoitti...

No Teemuhan se siellä. Terveisiä vain sinne päin!

Teemu Paavola kirjoitti...

Kiitoksia, samoin sinne :) komeita kuvauskelejä ollut.