Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Käytetty auto Saksasta

Auton ostaminen Saksasta houkuttelee, koska hakumatka voisi olla samalla lomamatka. Onneksi velimies on hakenut kymmenkunta kärryä Saksasta. Meillä on hyvä konsultti. Meidän sisarussarjassa autogeenit ovat menneet hänelle, vaikka on ollut viimeisenä jaolla. Minä en ymmärrä autoista juuti mitään.

Saksasta saisi jopa paremman auton noin kaksi ja puoli tonnia halvemmalla kuin täältä, joten vaikka kustannuksia syntyy, hyvä siivu jää lomailuunkin. Jos oikein lykästää, velimies vaimoineen lähteen lomailemaan kanssamme.

Pikkubroidi opetti minua käyttämään mobile.de -nettipalvelua. Nyt osaan valita autot, joissa on huoltokirja ja automaattivaihde. Opin myös tekemään johtopäätöksia kuvista. Pitää myös hoksata ruksata ilmastointi ja penkinlämmitys. Kiitos Pete!

Hän oli joskus ostanut auton Saksan itäisestä osasta. Siellä ei ollut passi kelvannut henkilötodistukseksi. Piti olla henkilökortti, mitä ei veljellä ollut. Onneksi löytyi jokin kikka asian hoitamiseksi. Osavaltiokohtaisia eroja tuntuu olevan.

Asia pitää sopia etukäteen ja auto varata sillä ehdolla, että se on sitä, mitä sen pitää olla. Siihen tilanteeseen, että ei ole, pitää olla varasuunnitelma. On siis katsottava valmiiksi muita vaihtoehtoja. Niiden pitäisi olla sellaisissa paikoissa, että niihin pääsee kohtuullisesti julkisten palveluiden avulla. Autot voivat olla myynnissä aivan missä vain.

Ilmeisesti täytyy pudottaa diesel toivelistalta, jotta saadaan riittävästä toisiaan lähellä myynnissä olevia vaihtoehtoja, joita voisi käydä katsomassa vuokra-autolla.

Saksassa käytetyt autot kuuluvat olevan paremmassa kunnossa kuin täällä ajetut. Arktinen ilmasto on ankara.

Josko tästä lomamatka kehittyisi.

Ei kommentteja: