Eräs kollegani on palannut työelämään tutustusmiseltaan kouluun. Työelämään tutustuminen sisältää terminä mielenkiintoisen olettamuksen, joka tuskin on tarkoituksellinen. Luulisi opettajan hommankin työtä olevan, koska siitä palkkaa maksetaan.
Kollega tuntui kyllästyneeltä kohdatessaa taas opettajien keskustelukulttuurin. Sehän pahimmillaan sitä, että kun olet keskittynyt keskustelemaan jonkun kollegasi kanssa, tulee kolmas, joka muitta mutkitta alkaa toimittaa asiaansa sinun tai kumppanisi kanssa aivan kuin olisi mykkänä odotettu, että nyt voisi joku tulla toimittamaan asioitaan. Tämä voi olla kuin säälimätön miekan sivallus. Voipa sattua niinkin, että joku neljäskin alkaa tuikkia kommenttejaan väliin, ehkäpä vielä jostakin uudesta aiheesta.
Yhteinen keskustelukin on välillä sellaista, että on vain huudettava sanottavansa sekaan, jos haluaa saada sen esille. Me opettajat taidamme olla suupaltteja ja huonoja kuuntelijoita. Liekö sillä vaikutusta, että luokassa joutuu välillä ottamaan areenan vääpelin äänivolyymein.
Samanlaista olen havainnut myös koulun ulkopuolisissa keskustelutilanteissa, joissa on ollut opettajia mukana.
Eihän se aina tuollaista onneksi ole opettajienkaan kesken. Minulle nuo taukojen rupattelut ovat hyvin tärkeitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti