Lymfoomasta selvinnyt, akuutista leukemiasta toipuva mies rakentaa uutta taiteilijaelämää

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Elämme mielenkiintoisia aikoja

Perussuomalaiset ovat laukaisseet varsinaisen jännitysnäytelmän. Mahtoivatko nuivan linjan  kokousedustajat arvata, mikä myräkkä syntyy, kun äänestivät koko puhemieskunnan omasta joukostaan.

On yllättävää, että presidentti osallistuu tilanteeseen näin aktiivisesti. Kun eräs edesmennyt presidentti harrasti aikoinaan manuaalista ohjausta, onkohan nyt sauliaanisen vaikuttamisen aika.

A-studio oli ansiokkaasti saanut kaikkien puolueiden puheenjohtajat paikalle illaksi ja presidenttikin osallistui suorassa haastattelussa, joka tapahtui Naantalissa.

Maan johto pyrkii selvästi ratkaisemaan tilanteen ilman ylimääräisiä vaaleja. Mielestäni nyt olisi sellaisen paikka, koska tilanne on monessa suhteessa muuttunut viime vaaleista. Ymmärrän kuitenkin senkin, että halutaan rauhoittaa tilanne keskeneräisten asioiden hoitamisen varmistamiseksi.

Perheiden yhdistämisen vaikeuttaminen on ollut tylyä politiikkaa. Luultavasti Kokoomus ja Keskusta ovat joutuneet vastentahtoisesti taipumaan perussuomalaisten hallituskumppaneiden edessä. Näille puolueille ei olisi varmaankaan ongelma joustaa toteutetuista pakolaisia koskevista käytännöistä. Tosin en ole täysin varma, mitä presidentin "tolkun ihmisten" linja merkitsee. En tiedä, malttaisiko hän olle vaikuttamatta taustalla, kun neuvotteluja käydään.

Voi olla haasteellista saada kristilliset ja ruotsalaiset mukaan sote-projektin jatkamiseen ilman merkittäviä linjamuutoksia. Tämä kysymys voi aiheuttaa uudet vaalit. Tällöin sote-uudistus jouduttaisiin luultavasti aloittamaan alusta.

En ole vakuuttunut maakuntavaalien tarpeellisuudesta. Ymmärrän, että uudistuksella halutaan siirtää valtaa Helsingin ulkopuolelle, mutta miten ratkaisu voisi vähentää terveydenhuollon kustannuksia? Eikö se lisää byrokratiaa? Asiaa kannattavat puolueet ovat kuitenkin saaneet mandaatin hankkeelle edellisissä vaaleissa ja sitä on varmaan kunnioitettava. Jos hallitusneuvottelut onnistuvat ilman vaaleja, saattaa malliin tulla uusien hallituspuolueiden ansiosta hyödyllisiä korjauksia.

Saapa nähdä, lähteekö Perussuomalaisten kannatus uuden nuivan linjan mukana nousuun vai laskuun.  




2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sitä mä vaan ihmettelen, että miksi toisten arvot ovat oikeampia kuin toisten?!!@

Heikki Honkala kirjoitti...

Menisikö niin, että ne ovat parempia, jotka ovat lähempänä ihmisoikeuksien julistusta.