Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Kauniita kaakeleita

Tänään on pitänyt levätä ja palautua matkan jälkeen. Olemme tosin olleet asioilla vaimoni kanssa. Kävimme muun muassa kaakeleita katsomassa. Väsytti todella kierroksen jälkeen.

Paluumatkalla

Kinnulassa hommia jaettiin
K-raudassa oli todella hyvin kaakeleita esillä. Pidän kovasti nykyisistä tyylivirtauksista. On mukava katsella erilaisia esille pantuja yhdistelmiä. Jotkut mallit ovat kuitenkin liian romanttisia minun makuuni. Kylpyhuoneemme on niin pieni, että on syytä suunnitella runsaasti valkoisia pintoja.

Kaakeli on ikivanha keksintö. Olen nähnyt ikivanhoja kaakeleita Caracallan kylpylän raunioissa Roomassa. Tuntuu ettei sitä voida mitenkään oleellisesti kehittää enää. Ehkä tietyissä maissa on käytetty mikrofonipitoisia kaakeleita.




Katselimme myös kylpyhuone- ja keittiökalusteita. Pidän niidenkin nykytyylistä.

Turun asunnossamme on saatu tapettien repimiset hyvään vauhtiin. Suuret kiitokset ystäville! Lähdemme varmaan alkuviikosta vaimoni kanssa jatkamaan hommaa. Kai meidän pitää hommata paikalle jokin kenttäpeti, jossa voimme huilata.












Ei kommentteja: