Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Isovanhempien unelmaviikko



Olemme viettäneet onnellisen lomaviikon Turun saaristossa, Norrskatan Houtsalassa. Paikalla oli meidän lisäksemme lapsiamme perheineen.


Saaristossa liikkuminen on hidasta. Perille pääsemiseksi piti käyttää kolmea lauttaa. Näyttävät losseilta, mutta eivät ole, koska eivät ole kaapeliohjauksessa.



Houtsala on Norrskatan pohjoinen osa.


Majapaikkamme sopi erinomaisesti kolmen polven lomailuun. Meitä oli enimmillään paikalla 20 henkeä, kaiken ikäisiä, vauvasta vaariin.





Kunkin perheen aikuisilla oli omat ruuanlaittovuorot. Välipalat ja sellaiset kukin pesue hoiti itsekseen. Hyvin toimi.


Mitä lomalla tehdään? Tietenkin pelataan pelejä, saunotaan, uidaan, kalastetaan, luetaan ja seurustellaan.


Eräänä päivänä aikuiset saivat lapsilta tehtäväkseen etsiä erilaisiin paikkoihin piilotettuja lappusia. Ensimmäisessä lapussa oli vihje seuraavan sijainnista, seuraavassa sitä seuraavan ja niin edelleen.







Tässä aikuiset harhailevat laumana lappuja etsimässä.


Lapset saivat myöhemmin samana päivänä samanlaisen haasteen.





Eräänä päivänä laituriimme meloi kolme ulkomaalaista. He olivat matkalla Ahvenanmaalta Turkuun, josta he aikoivat jatkaa junalla Helsinkiin. He olivat etsimässä vettä ja ruokaa. Me olimme juuri syöneet ja pitsaa oli vielä jäljellä. Tarjosimme heille lounaan.


Ahti oli oikein antoisalla päällä ja sekös oli lapsista mukavaa. Olen erityisen onnellinen siitä, että saimme olla yhdessä läheistemme kanssa ja että lapsenlapset saivat viettää aikaa toistensa seurassa.


Joku oli tehnyt pienen kepposen.


Paluumatkalla osallistuimme vaimoni kanssa kuopuksemme kuopuksen ristiäisiin Turussa.


Olipa antoisa viikko! Suunnittelemme samanlaista ensi vuodelle. Odotan jo sitä.

Ei kommentteja: