Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

torstai 20. heinäkuuta 2017

Raskaita ja keveitä toimia

Ensimmäinen kunnon muuttokuorma on nyt Turussa. Liikkeellä oli kahdella pakettiautolla kuuden hengen task force, viisi suomalaista ja yksi ranskalainen. 

Meillä oli aikamoisia määriä kirjoja pakattuina kasseihin. Olivat tarpeettoman painavia, mutta selvisimme.





Eräs dokumentti oli taas kulkenut huonosti Osuuspankin ja Nordean välillä. Sain eilen Nordeasta kuulla, että antamaamme vakuutta koskeva dokumentti ei ollut tullut ja että voisinko käydä Turussa järjestämässä asiaa. Kävin Maariankadun OP:ssa kuullakseni, että puhelinyhteys oli saatu ja dokumentti lähtenyt pikakirjeenä Helsinkiin. 

Minuun oli otettu tulomatkalla yhteyttä saapuvasta lähetyksestä. Se haluttiin tuoda seuraavana päivänä, jolloin emme olisi Turussa, joten sovimme, että käyn noutamassa lähetyksen. Sain osoitteeksi Puistokatu 4:n. Kävimme Tähti-baarissa syömässä ja sitten aloitimme tavaran siirtämisen sisätiloihin.

Sain todeta, että maalarimme oli tehnyt oikein hyvää työtä. Voin lämpimästi suositella Toiminimi Pingeren Jenni Kytöstä, jos teillä sattuu olemaan maalausta kaipaavia pintoja kotona. 




Lähdin jossakin vaiheessa hakemaan lähetystä. Erinäisten mutkien jälkeen parkkeerasin auton Puistokadun reunaan. En löytänyt mitään pakkaa, josta olisin voinut jonkun paketin noutaa. Päätin etsiä Schenkeriä kännykän kartasta. Kävi ilmi, että osoitteen täytyikin olla Juhana Herttuan puistokatu 4. Ehdin nähdä kartasta, ettei oikea osoite ole kovin kaukana, ennen kuin kännykästäni loppui virta.

Mietin, pitääkö minun pystyä näyttämään saamani tekstiviesti saadakseni tavaran ulos eli onko minun ensin palattava Puutarhakadulle lataamaan kännykkäni. Päätin kokeilla onneani ja lähdin etsimään Juhana Herttuan puistokatua. 

Risteilin pitkin Portsaa ja pysähdyin kysymään tietä. Tuossa jossakin sen pitäisi olla …, sanottiin ja viitattiin jonnekin lähelle. Ajoin siksakkia siellä lähellä, mutta ilman tulosta. Minusta alkoi tuntua, että paikka voisi olla lähellä satamaa. Ajatus vahvistui, kun lähdin siihen suuntaan ja ajoin Fleminginkadun poikki. Löysin etsimäni kadun Turun linnan läheltä, löysin Schrenkerin ja sain lähetyksen, joka osoittautui tiskipöydäksi. 

Minulla oli muitakin järjestelyjä tehtävänäni. Minun piti järjestää asunnon avain laatottajalle ja lattiamiehelle. Soitin kummallekin jutellakseni aloittamisajankohdasta ja mainitsin samalla avaimen toimittamisesta. Lattiamies tiesi, että R-kioskeille voi jättää avaimen haettavaksi viiden euron korvausta vastaan. Kuulosti kätevältä. 

Minun piti vielä hankkia tasoituslaastia, jalkalistoja, alusmuovia ja pöytätaso keittiöön. Puolet tiimistämme lähti paluumatkalle. Minä lähdin vaimoni ja Kultiksen kanssa K-rautaan. Alusmuovikysymys osoittautui mysteeriksi. Emme saaneet selville, pitääkö kyseistä tavaraa laittaa korkkilattiamateriaalin vai ei ja jos pitää, minkälaista. Pöytätasoakaan emme saaneet. Palasimme listat ja tasoitesäkit mukanamme Puutarhakadulle. Sitten lähdimme syömään. 

Hain sitten avaimet ja muuta tavaraa asunnostamme ja lähdin läheiselle R-kioskille todetakseni, että se on jo kiinni. 

Soitin kuopuksellemme. Hänen luonaan sattui olemaan kaveri, joka on työssä Puutarhakadulla. Hän lupautui välittämään avaimet. 

Kävimme kuopuksen kotona jättämässä avaimet välittäjälle ja lähdimme yön selkään kohti Helsinkiä. 

Suurenmoiset kiitokset taas teille, jotka mahdollistitte tämän ison operaation! 






Ei kommentteja: