Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

perjantai 2. maaliskuuta 2018

Kannattaako vaivata vanhaa päätä?

Vanhenemiseen tuntuu liittyvän taipumus mutkien oikomiseen. Tarkoitan sitä, että en viitsi paneutua yksityiskohtaisiin teksteihin. Saatan aloittaa jonkin lehtiartikkelin lukemisen, mutta lopettaa sen kesken. Ajattelen ettei minun tarvitse tietää käsittelyssä olevasta asiasta enempää.

En ole silti huomannut, että vaivaa näin säästämällä olisin karttuttanut ylimääräisiä voimavarantoja. Ajatusvaivojen välttäminen saattaa olla sisäänrakennettu taipumus. On hyvä optimoida toimiaan, jotta tulee toimeen vähenevien voimien varassa.

Minulla tosin on myötäsyntyinen taipumus yrittää selvitä vähällä rutiiniasioista. Syynä saattaa olla halu optimoida ajan- ja voimien käyttöä. En pidä yksitoikkoisista hommista. Se ei liene mitenkään ainutlaatuinen piirre. Luulen kuitenkin olevani erityisen helposti väsyvä rutiinien hoitaja.

Muistan kuinka nuorena eräässä kesätyöpaikassani minut laitettiin pariksi päiväksi puhdistamaan jollakin koneella hydraulisiin tai pneumaattisiin pumppuihin tarkoitettuja päätykappaleita. Se homma tuntui kaikessa yksinkertaisuudessaan rankalta. Kuulin sitten jonkun tehneen hommaa pari vuotta. Kokosin myös venttiilejä, joihin kuului useita osia. Se työ sopi paremmin luonnolleni, vaikka olenkin epäkäytännöllinen.

Olen vältellyt rutiineja, mutta en ole kuitenkaan säästänyt päätäni. Joissakin asioissa olen ollut liiankin perusteellinen.

Luulen ettei pään säästäminen ole hyvä idea seniorikansalaiselle. Arvelen aivojen pysyvän virkeämpinä, jos niitä käyttää. Blogin pitäminen varmaan auttaa.

Olen innostunut vaivaamaan päätäni WordDiven avulla. WD on suomalainen kielenoppimisohjelma, joka toimii verkossa. Sillä on 400.000 käyttäjää ympäri maailman. Oppimisessa hyödynnetään useita aisteja.



WD:n perusrakenne on yksinkertainen. Helpossa moodissa asnoja opitaan klikkaamalla viitekuvien viereen ilmestyviä ehdotuksia. Hieman vaativammassa moodissa sanoja kirjoitetaan viitekuvien vihjeiden mukaan. Sanat kuullaan oikein äännettyinä, myös käytäntöön soveltavissa lauseissa. Järjestelmää voi kokeilla ilmaiseksi.






Varttuneet aivot oppivat hitaasti. WD ohjaa kärsivällisesti toistamaan harjoituksia niin kauan, että ne tarttuvat aivojen teflon-pintaan. Eivät ne siihen pysyvästi jää, mutta edeltäviin osioihin palaaminen auttaa. WD antaa kannustavaa palautetta. Se myös ilmoittaa, milloin katsoo harjoittelijan oppineen tietyn sanan pysyvästi. Se voi myös tarvittaessa palauttaa tällaisen sanan harjoiteltavaksi.



WD:n käyttäminen on mukavaa ajankulua. Se korvaa hyvin ristisanat ja sudokut. Ohjelman avulla  voi aktivoida koulussa hankittua passiivista kielivarantoa ja oppia uuttakin.

Opiskelimme vaimoni kanssa kauan sitten ranskaa työväenopistossa. Nyt on mukava herätellä nukahtaneita aivosoluja eloon ja laajentaa aivojen kieliverkostoa.

Ranskan kielessä on joidenkin kirjainten päällä monenlaisia karvoja ja häkkyröitä. On todella haastavaa muistaa ne oikein. WD ei valitettavasti kerro mitä ne tarkoittavat. Olen kuitenkin löytänyt Youtube-videon, jossa tätä aihetta ja montaa muutakin avataan.

Joissakin tapauksissa on hankalaa arvata, mitä käsitettä viitekuvalla tarkoitetaan, mutta senkin oppii, kun vain harjoittelee.  

Ruotsin kielen alkeitakin on hauskaa harjoitella, kun tehtävät tuntuvat niin helpoilta kahdeksan vuoden kouluruotsin pohjalta. Oppii siinä kuitenkin.

Työurani on takana, joten en tarvitse ansioluettelooni parempia kielitaitomerkintöjä. Opettelu on  kuitenkin mukavaa puuhaa ja rikastaa elämää.


Tämä ei ole maksettu mainos.


2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Samalla ohjelmalla olen harjoitellut englantia, kun sitä ei meidän luokalla opiskeltu aikoinaan.

Heikki Honkala kirjoitti...

Moikka Ari! Kiitos kommentistasi. Taidamme olla pikkuserkkuja.