Mitä vanhemmaksi elää, sitä enemmän mielessä on muistoja tapahtumista ja asioista, jotka vaikuttavat siihen miten kokee ympärillä tapahtuvaa. Otan esimerkiksi rauhanmerkin.
Rauhanmerkki näyttää nuorten silmissä luullakseni neutraalilta pasifismin tunnukselta. Minun mielessäni se yhdistyy hippiliikkeeseen ja vasemmistolaisuuteen. Siinä on myös kaikuja ydinaseriisunnasta.
Minusta näyttää kuin merkissä olisi ympyrän keskellä pystyssä oleva raketti tai ohjus. Se ei ehkä ole sattumaa. Merkki on suunniteltu lippuviestinnässä käytettyjen N- ja D-kirjainten vastineiden pohjalta. Nämä viittaavat sanoihin nuclear disarmament, joka tarkoittaakin juuri ydinaseriisuntaa.
Merkin käyttö sai pontta siitä, että USA kävi vuosikausia tuhoisaa ja turhaa sotaa Vietnamissa.
Neuvostoliitto ja USA kilpailivat ydinaseiden tehoilla ja määrillä. Niiden rajoittamisesta keskusteltiin niin sanotuissa SALT-neuvotteluissa, joita käytiin Suomessakin. USA tunnetusti käytti ydinaseita toisen maailman lopussa saadakseen Japanin lopettamaan sodankäynnin.
Lapsuudessani ja nuoruudessani pelättiin, että ydinasevarustelu kärjistyisi sodaksi, joka tuhoaisi koko maapallon. Onneksi kumpikaan puoli ei ole uskaltanut käyttää näitä tuomiopäivän aseita. Vaara ei ole kokonaan ohi, mutta asia ei ole enää samalla tavoin pinnalla.
Neuvostoliitto sai asetelman vaikuttamaan hieman siltä, että nimenomaan sen omat ydinaseet ovat rauhan asialla, vaikka kaikki ymmärsivät ajatuksen ristiriitaisuuden. Tämäkin vaikuttaa mielleyhtymiin, joita rauhanmerkki minussa herättää.
Rauha on ikuinen tavoite. Ydinaseet pönöttävät yhä siiloissaan, mutta tavanomaisetkaan aseet eivät ole kadonneet mihinkään ja niiden rinnalle on tullut yhä monimutkaisempia tekniikan kehitykseen perustuvia järjestelmiä. Kaikkien käyttäminen aiheuttaa tuhoa ja kärsimystä.
Rauhan asia ei kuulu kenellekään erityisesti. Se kuuluu meille kaikille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti