Kriisit ovat epäoikeudenmukaisia

Kriiseissä yhdet kuolevat, toisille ei käy mitenkään, kolmannet ajautuvat katastrofiin ja neljänsien kohtalot asettuvat välimaastoon. Tätä vastaan on taisteltava.

En ole kokenut sota-aikaa. Jollakin tavoin tunnen Suomen viime sotien vaikutukset nahoissani, koska äitini menetti isänsä ja isäni menetti kotiseutunsa. Puhutaan taakkasiirtymästä.

Tässä koronakriisin aikaisessa ilmapiirissä on varmaan jotakin samaa kuin sota-ajassa. Kummassakin tapauksessa toimitaan yhdessä esivallan antamien suositusten ja määräysten mukaan. Sodan aikana mentiin pommisuojaan tai kellariin, kun sireenit ulvoivat, mukauduttiin elintarvikkeiden säännöstelyyn ja osa läheisistä ja tutuista ihmisistä katosivat jonnekin. Jotkut kuolivat. Ihmiset auttoivat toisiaan vapaaehtoisesti. Kaikilla oli paljon työtä. Hyvin moni pelkäsi. Tuntematomien ei kohdatessaan tarvinnut puhua ilmoista ellei aprikoitu sään vaikutusta mahdollisiin pommituksiin.

Nyt pidämme turvavälejä, monet ovat kadonneet karanteeniin ja toiset - toistaiseksi harvat - kuolleet. Useat sairastuvat koronaan, mutta eivät menehdy, osa joutuu kärsimään sairauden vakavista oireista. Epidemian pahetessa, yhä useampi katoaa näkyvistä, kärsii kovasti ja jopa kuolee. Jotkut joutuvat työskentelemään ankarasti pitkiä päiviä, valitettavan monilla ei ole työtä ollenkaan. Monet pelkäävät. Kehittyneiden yhteyksien vuoksi voimme kuitenkin pitää jatkuvasti yhteyttä toisiimme ja tieto kulkee nopeasti.

Äitini isä kaatui talvisodassa. Jossakin vaiheessa - ehkä jo sisällissodan aikana - alettiin puhua sankarivainajista. Muistelen edesmenneen äitini kertoneen, että asiaan liittyi myös jonkinlaista häpeää. Miksi juuri meidän isä kaatui? Kaatuneita ei tietääkseni saanut myöskään surra näkyvästi. Oli tyydyttävä urheasti lesken osaan. Ulkoiset surun merkit varmasti hyväksyttiin.

Sota haavoitti tavalla tai toisella lukemattomia perheitä. Oli varmasti myös jonkin verran onnekkaita perheitä, joita sota ei koskettanut juuri mitenkään. Varmasti kaikki kuitenkin pelkäsivät. Jos läheisistä ei kukaan syystä tai toisesta joutunut rintamalle tai määrätyt palvelutehtävät voitiin suorittaa kaukana selustassa, asuttiin harvaan asutulla maaseudulla, joissa ei ollut pommituksia, ja ruokaa saatiin riittävästi omalta tilalta, eikä kotiseutua jouduttu luovuttamaan viholliselle, sodasta saatettiin selvitä mitättömin menetyksin.

90-luvun lamakaudessa oli myös sodan ja nykyisen kriisin piirteitä. Jotkut menettivät elämäntyönsä tai palkkatyönsä lopullisesti. Jos perheen molemmat ansiotyössä käyvät säilyttivät toimensa, lama tuskin vaikutti perheeseen juuri mitenkään. Pelkoa varmasti tunnettiin. Jos toinen työssä käyvistä menetti ansionsa, perhe joutui sopeutumaan uuteen tulotasoon. Kun perheen ainoalta ansiotyössä käyvältä meni työpaikka, perhe kohtasi katastrofin. Samoin kävi monelle yrittäjälle, jolle saattoi jäädä suuri velkakuorma. Jos sinkku menetti lopullisesti työnsä, hänen kohtalonsa oli myös erityisen kova.

Minä menetin perheemme ainoana palkkatyössä käyvänä talouspäällikön toimeni 90-luvun lamassa. Tilanne oli kauhea, mutta me selvisimme. Lapsiemme mielenmaisemaan tuo aika on varmasti jättäny jälkensä.

Myöhempi finanssikriisi ei talouttamme hetkauttanut. Toimin sen aikana turvallisesti opettajana. Nyt olemme vaimoni kanssa eläkkeellä, joten lienemme turvassa, jos vältymme tartunnalta. Lastemme perheillä ei ole hätää, mutta kukaan ei tiedä tulevasta.

Nykyinen pandemia kohtelee taas kansalaisia epädemokraattisesti. Joiltakin katoaa työ, toiset ponnistelevat äärimmillään etulinjassa alttiina tartunnalle. Pahimmillaan joku saattaa menettää henkensä jonkun toisen huolimattomuuden tai välinpitämättömyyden vuoksi. Virus on kuitenkin niin inhottava ja arvaamaton, että syyllistämisiä kannattaa välttää. Ehkä voimme kuitenkin tarvittaessa kainosti ohjeistaa toisiamme, koska kurinalaisuus on nyt yksi pandemian vastaisen taistelun onnistumisen tärkeimmistä edellytyksistä.

Ansionmenetykset ja konkurssit jakavat taas kansalaisia erilaisiin kohtaloihin. Vihollinen on kuin ulkoavaruudesta ilmestynyt itseään kopioiva hirviö.

Toivottavasti valtioneuvosto osaa jakaa tukea niin viisaasti, että kenenkään elämä ei joudu pandemian vuoksi tuhon kierteeseen. Ihmisiä on tosin jo kuollut Suomessakin. Mahdollisimman moni sairastuneista olisi pystyttävä pelastamaan.

Toisten auttaminen, yhteisöllisyys ja yhteistoiminnallisuus luovat hyvää mieltä ja tuovat tuloksia. Keskitytään näihin ja pidetään yllä toivoa. Ei jätetä kaveria. Ollaan valmiita maksamaan iloisina kriisin aiheuttamat veronkorotukset.

Rukoillaan esivallalle viisautta ja voimia äärimmäisen haastavassa tehtävässään.