Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

tiistai 29. syyskuuta 2020

Onko voitontavoittelu yrityksen ainoa tehtävä?

Osakeyhtiölain mukaan Yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin.

Muitakin tavoitteita voi siis olla, jos sellaisia määritellään perustamissopimukseen liitettävässä yhtiöjärjestyksessä. En usko tällaisen olevan tavallista. 

Voitontavoittelun reunaehtojen säätäminen on yhteiskunnan eli kansanedustajien tehtävä.

Tällä hetkellä yhteiskuntavastuu on brändäyselementti, jonka on toki syytä olla todellinen (vrt. viherpesu). 

Yritys voi esimerkiksi tukea paikallista kulttuuri- tai urheilutoimintaa, jos haluaa miellyttää asiakkaitaan ja työntekijöitään, mutta sen ei ole pakko. 

Yhtiön osakekurssin nouseminen rinnastuu voittoon. Saneeraustoimet voivat vahvistaa kurssia. Jämsän tapauksessa saattoi olla kyse tämän tavoittelusta. 





Ei kommentteja: