Tässä on Mielenterveystalon sivuilta löytyvä kuvaus vaativasta persoonallisuudesta (F 60.5):
Tästä persoonallisuushäiriöstä kärsivällä on korostunut järjestyksen, täydellisyyden ja kontrollin tarve joustavuuden, avoimuuden ja tehokkuuden kustannuksella. Henkilö on ylitunnollinen ja joustamaton moraalisissa ja arvoihin liittyvissä asioissa, keskittyy korosteisesti yksityiskohtiin, sääntöihin ja aikatauluihin ja omistautuu työlle harrastusten ja ystävyyssuhteiden kustannuksella. Vaativat ihmiset ovat myös usein omistautuneet työlleen.
Vaativat piirteet johtavat usein uupumiseen varsinkin elämänmuutosten ja stressitilanteiden yhteydessä. Muutokset työpaikalla tai tavallista tiukemmat aikataulut uuvuttavat herkästi vaativasta persoonallisuushäiriöstä kärsivän. Tästä saattaa seurata masennusta tai ahdistuneisuutta. Ihmisen vanhetessa saattaa käydä niin, että voimavarat eivät enää, toisin kuin nuorempana, riitä täyttämään yliviritettyjä vaatimuksia. Tästä saattaa seurata oireilua, jota on vaikea saada hallintaan.
Vaativille persoonallisuuksille ovat usein helpoimpia sellaiset ympäristöt, jotka sallivat tai jopa tukevat sääntöihin suuntautuneisuutta ja täydellisyyden tavoittelua.
Sekä vaativasta persoonallisuudesta että pakko-oireisesta häiriöstä käytetään ICD10-luokitussa tunnussta F 60.5. Wikipedia rinnastaa vaativan persoonallisuuden ja pakko-oireisen persoonallisuushäiriön. Luin kuitenkin jostakin, että nämä eivät tarkoittaisi samaa. Harmi että en enää löydä kyseistä lähdettä. Käsittääkseni samalla henkilöllä - kuten minulla - voi olla molemmat.
Olen ollut kuvatun kaltainen perfektionisti ainakin yhdessä elämäni vaiheessa, kun jouduin pitämään työpaikastani kiinni kynsin ja hampain. En halunnut ansioluettelooni lyhyttä työsuhdetta, joka olisi ollut hankala työnhaussa. Minulla oli jo yksi sellainen. Sen kanssa vielä tulin toimeen, mutta toinen olisi ollut liikaa.
Olin vastuussa kuukausiraportoinnista kahteen päämajaan ja sieltä ketjussa ylöspäin. Raporttia ei saanut suoraan kirjanpidosta vaan sen luvut piti johtaa erityisen keskeneräisten töiden ohjelman ja jaksotusten avulla. Ruohonjuuritasolla oli kiire suurin, koska sieltä prosessi alkoi. Lähetin tuotokseni yön tunteina faxilla eteenpäin. Tein jaksotukset aivan turhan tarkoin.
Tuolloin lapseni eivät minua juuri nähneet kuin väsyneenä sunnuntaisin. Myöhemmin väsähdin aivan yllä olevan käsikirjoituksen mukaisesti. Se oli varmasti seurausta myös lisäopinnoista, joita olin suorittanut päästäkseni 90-luvun lamassa takaisin vihreälle oksalle.
Sain avun uudessa tilanteessa ja ihan hyvin kävi lopulta silloinkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti