Menin tänä aamuna sovitusti hematologian poliklinikalle Tyksin T-sairaalaan. Verikoe otettiin. Sitten tapasin tutun hematologin. Vaimo ei ollut päässyt osastolle, mutta tuli mukanani lääkärin huoneeseen.
Rinnassa tuntuva kipu on ilmeisesti rasitusvamma. Sain sen hoitamiseen Burana-reseptin.
Jos käsi tuntuu puutuneelta vielä kuukauden jälkeen, tehdään hermoratatutkimus.
Silmää menen näyttämään silmälääkärille Tyksin A-sairaalaan tänään kahdelta.
Lääkäri soittaa iltapäivällä verikoetuloksista.
Jos rintakipu ei helpotu Buranalla, soitan hemapolille.
Jos verikoetuloksissa ei näy mitään erityistä, saanen huokaista helpotuksesta.
Jokin näissä oli lääkäriä mietityttänyt, kun otti minut nopeasti vastaan eikä käskenyt kääntyä terveyskeskuksen puoleen.
On vaikea keksiä, miksi vasen silmäni vihloo valosta lähes sietämättömästi välillä ja välillä se on ihan normaali. No, silmälääkäri on spesialisti. Hän osannee selittää.
Ei tunnu tässä vaiheessa, että kolmas syöpäkierros olisi alkanut.
2 kommenttia:
Onnea matkaan. Tilanteesi on historiasi valossa tietysti keskimääräisestä poikkeava. Mutta käsittääkseni lääkärit eivät halua ottaa riskejä siitä että olisivat aliarvioineet hoidon tarpeen. Olen kuunnellut pohdintaa aiheesta, sillä veljeni ja vaimonsa ovat lääkäreitä. Lääkärille on kai henkilökohtaisesti ja lääkäriyhteisönsä vuoksi tärkeää pitää yllä käsitystä kyvystään arvioida oikein.
Kiitos kaima! Henkilökohtaisella tapaamisellakin on varmaan merkitystä.
Lähetä kommentti