Kihupyhää on vietetty suojeluspyhimyksen muistoksi Karjalassa . Siitä kehittyi markkinapäivä, joka veti väkeä muualtakin. Se oli siten oiva päivä nuorille tutustua toisiinsa.
Naimaikäinen neito laittoi kihupyhän viettoon lähtiessään tyhjän puukontupen uumalleen selkäpuolelle. Se nuorimies, jota halusi lähestyä tositarkoituksin, sujautti puukkonsa tuohon tuppeen.
Myöhemmin hän lähti - kenties puhemiehen kanssa - neidon kotiin ottamaan selvää, miten hänen aikeeseensa suhtaudutaan.
Jos puukko oli isketty oveen, se oli merkki vesiperästä, joten ei kannattanut koputtaa.
Puukko on työväline ja sellaisina voitaneen pitää myös rukkasia, jotka ovat myös viesti kosinnan epäonnistumisesta.
Jos sinkkunainen kosii miestä karkauspäivänä, mikä ilmeisesti pidetään tällaiseen soveliaana aikana, hän saattaa saada hamekankaan, mikä sisältää saman viestin kuin puukko ovessa tai rukkaset.
Käsittääkseni isoisoäitini kodissa viestittiin tällaisessa tilanteessa sanallisesti. Tuleva isoisoisäni oli tullut Vuohelaiselle eräs talon tyttäristä mielessään. Tämä hanke ei kuitenkaan syystä tai toisesta edennyt aiotusti. Vaihtoehdoksi ajateltiin kuitenkin nuorempaa siskoa, joka yhden tarinaversion mukaan vastasi ovenraosta ja toisen mukaan uunin takaa tai viereltä, että hän ei lähde noin tummalle.
Mieli kuitenkin muuttui, ja Laatokan vesillä päivettynyt kosiomies sai morsiaimen. Tämän mielenmuutoksen seurauksena minä voin olla tässä tätä tarinaa naputtelemassa.
Kun rukkaset pannaan naulaan, ei olla kosiotoimissa vaan päivän työt lopetetaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti