Jouduinpa laatimaan tehtävät tämänpäiväisillekin kursseille. Ajattelin, että palvelutaitoja opiskeleva ylioppilasryhmä voisi alkaa valmistautua tuleviin autenttisissa ympäristöissä toteutettaviin asiakaspalveluharjoituksiin, jotka videoidaan. Pyysin heitä miettimaan sopivaa toteutuspaikkaa, määrittämään viisi opittavaa asiaa, laatimaan käsikirjoituksen ja kuvailemaan järjestelyjä.
Tästä saadaan aineistoa jatkotyöskentelylle. Täytyy miettiä miten kontaktointi järjestetään. Jos minä toteutan sen, saadaan varmaan enemmän toteutuksia sovituksi, mutta toisaalta kontaktointi olisi hyvää oppia opiskelijoille. Voisi toimiakin, jos saan heitä innostettua menemään paikan päälle tai soittamaan. Kontaktointi voidaan kokea pelottavaksi ja silloin helposti turvaudutaan sähköpostiin, joka tuskin johtaa mihinkään.
Tällä tavoin toimimalla olemme saaneet hyvää videoaineistoa käytettäväksi opinnoissa. Olen miettinyt miten voisin saada yritysten edustajat paremmin integroitua suunnitteluun ja arviointiin. Kiinnostusta tuntuisi olevan, mutta ovat kovin kiireisiä. Näin saataisiin tuoreita näkemyksiä käyttöömme.
Opettajalle tämä on aika työläs oppimistapa, koska vidoiden editointi tuppaa jäämään maikan harteille ja siihen menee aikaa. Opiskelijat ovat tottuneet niin laadukkaisiin videoihin, että aivan kökköisiä pätkiä ei viitsisi käyttää. Onneksi nykyisellä kurssijärjestelyllä on tällaiseen runsaasti aikaa. Toivon tällaisen johtavan konkreettisempaan oppimiseen.
Jälkimmäinen ryhmä jäi vähän haavoittuvaiseen tilanteeseen viime kerralla. Laativat silloin ryhmäoppimisen sisältöluetteloja ja asiakaspalvelutapahtuman käsikirjoituksia. Päätin antaa heille jotakin ihan muuta tähän tilanteeseen. Saivat luettavakseen nettitekstiä yrityksen toimintaympäristöstä (verotus, suhdanteet, kilpailutilanne jne.) ja analysoitavakseen kolmea tekijää valitsemansa yrityksen kannalta.
Odottelen kovasti postia Varmasta. Lupasivat lähettää minulle laskelman osa-aikaeläkkeestä. Sellainen intuitio minulla on, että otan kyseisen eläkkeen heti kun saan.
Kurkkuni oli kovin kipeä viime yönä. Tänään tuntuu helpommalta. Tunnen itseni hieman pirteämmäksi kuin eilen.
Olen onnellisessa asemassa siinä, että olen saanut säilyttää vanhempani pitkään. Isäni on hämmästyttävän hyvässä kunnossa, vaikka ikää on jo karttunut. Äitiäni sairaudet ovat päässeet riepottelemaan. Olen ollut huolissani isäni jaksamisesta, sillä omaishoitajuus on rankkaa 86-vuotiaalle, vaikka hyväkuntoinen olisikin.
Olen tyytyväinen, että nyt on avautumassa järjestely, jossa isäni vastuu vähenee ja hän saa enemmän liikkumavapautta. Sisareni on päävastuussa uudessa kuviossa. Olen hieman huolissani hänen jaksamisestaan, sillä hänkään ei ole enää ihan teinityttö. Työssäkin vielä. Ratkaisu tuntuu luontevalta ja toivotaan parasta. Vanhemmilleni se on varmasti hyvä. Vaikea vastuita on jakaakaan sisarusten kesken, kun asumme kuka missäkin. Tuntuu vähän olo syylliseltä, kun itse pääsee niin vähällä. Täytyy miettiä, voisinko joskus tarjota jollakin tavoin siskolleni lomaa.
Tiettyä haikeutta tässä on. Vanhempani ovat pitkään pärjänneet pitkälti kaksistaan, mutta nyt on tilanne käynyt liian rankaksi. Naimisissakin ovat olleet yli 60 vuotta. Me olemme vaimoni kanssa tilanteessa, josta he nyt luopuvat. Joskus saattaa tulla meidänkin vuoro. On ihanaa, että uudet polvet nousevat. Pikku tähtisilmäkin on ollut täällä pappaa viihdyttämässä. Nyt on isänsä luona Espoossa.
Sairaan rakas elämä
Since 2014
keskiviikko 5. marraskuuta 2014
tiistai 4. marraskuuta 2014
Rauhaa ja riehaa(?)
Edistyn, pystyn jo syömään leipää. Eilinen dieetti oli painolle edullinen. Jogurttia, mustikkakeittoa, puolukkahilloa, lihapullia ja perunaa. Määrä ei ollut kummoinen. Tänään söin tavanomaisen aamiaisen. Kai tämä tästä.
Poden saikkua kotona yksinäni. Vaimo lähti eilen Roomaan. Olen hyvin tyytyväinen hänen puolestaan. Illalla tulee säpinää, kun pääsen hössöttämään puolitoistavuotiaan neitokaisen kanssa. Toivottavasti ei riehaannuta liikaa pappaansa.
Hienoa, että tähän lentsujurnutukseen tuli nyt taite. Ei tarvitse enää vain odottaa ja toivoa. Kun vointi paranee, voin taas yrittää saada liikkumisen päästä kiinni. Panin merkille, että lääkäri kehoitti lähtemään heti päivystykseen, jos kuume alkaa yhtäkkiä nousta. Tuo mieleen syöpähoitojen aikaiset ohjeet. Minun on pidettävä mielessä, että olen edelleen syöpätoipilas.
Koululla ei saatu varsinaista sijaista minulle, mutta pomoni kollegan on ollut määrä avata tunnit. Järjestin taidehistoriaryhmälle hyvin pitkän ja haastavan yksilötehtävän, jossa opiskelijoiden on etsittävä netistä teoksia, jotka ottavat kantaa, virittävät tunteita, ovat kauniita, rumia ja niin edelleen. Toivon, että tuntien aloittaja näytti muutamia slaideja ja keskusteli hieman opiskelijoiden kanssa, niin kuin toivoin, jotta opiskelijat pääsisivät hiukan juonesta kiinni.
Luulen, että iltapäivän ylioppilasryhmä pääsee helpommin kiinni asiaan. Saavat lukea netistä aika seikkaperäisen tekstin markkinoinnin kilpailukeinoista ja sen jälkeen arvioida valitsemanssa yrityksen toimia tekstin valossa. Tehtävä on aika laaja, joten kehoitin heitä mieluummin kirjoittamaan jotakin kaikista kilpailukeinoista kuin keskittymään yhteen.
Pomoni aikoo käydä aloittamassa huomiset tuntini. Voi olla, että pitää miettiä jotakin hänen avukseen.
Poden saikkua kotona yksinäni. Vaimo lähti eilen Roomaan. Olen hyvin tyytyväinen hänen puolestaan. Illalla tulee säpinää, kun pääsen hössöttämään puolitoistavuotiaan neitokaisen kanssa. Toivottavasti ei riehaannuta liikaa pappaansa.
Hienoa, että tähän lentsujurnutukseen tuli nyt taite. Ei tarvitse enää vain odottaa ja toivoa. Kun vointi paranee, voin taas yrittää saada liikkumisen päästä kiinni. Panin merkille, että lääkäri kehoitti lähtemään heti päivystykseen, jos kuume alkaa yhtäkkiä nousta. Tuo mieleen syöpähoitojen aikaiset ohjeet. Minun on pidettävä mielessä, että olen edelleen syöpätoipilas.
Koululla ei saatu varsinaista sijaista minulle, mutta pomoni kollegan on ollut määrä avata tunnit. Järjestin taidehistoriaryhmälle hyvin pitkän ja haastavan yksilötehtävän, jossa opiskelijoiden on etsittävä netistä teoksia, jotka ottavat kantaa, virittävät tunteita, ovat kauniita, rumia ja niin edelleen. Toivon, että tuntien aloittaja näytti muutamia slaideja ja keskusteli hieman opiskelijoiden kanssa, niin kuin toivoin, jotta opiskelijat pääsisivät hiukan juonesta kiinni.
Luulen, että iltapäivän ylioppilasryhmä pääsee helpommin kiinni asiaan. Saavat lukea netistä aika seikkaperäisen tekstin markkinoinnin kilpailukeinoista ja sen jälkeen arvioida valitsemanssa yrityksen toimia tekstin valossa. Tehtävä on aika laaja, joten kehoitin heitä mieluummin kirjoittamaan jotakin kaikista kilpailukeinoista kuin keskittymään yhteen.
Pomoni aikoo käydä aloittamassa huomiset tuntini. Voi olla, että pitää miettiä jotakin hänen avukseen.
maanantai 3. marraskuuta 2014
Ope mahtikuurilla takaisin iskuun
Kurkku on käynyt niin kipeäksi, että tänään olevan syönyt vain jogurttia ja mustikkasoppaa. Ei ole oikein ruokahaluakaan. Kävin lääkärissä Terveystalon Mäkelänkadun pisteessä. Oikein miellyttävä lääkäri. Ystävällinen, hoivaava ja osaava.
Otettiin verikokeet ja nieluviljely. Veriarvot tuntuivat olevan aika hyvät. Lääkäri piti hyvänä, että tulin, koska syöpä on ollut niin äsken. Tauti hoidetaan pois antibiooteilla varmuuden vuoksi. Kefalexia. Jotta ei tulisi ripulia antibiooteista kuten syöpähoitojen aikana, syön myös Precosaa. Sain myös limaa irroittavaa yskänlääkettä Flavamedia. Jostakin syystä mukaan tuli kahta nenäsumutetta, Otrivinia ja A-Vita Plussaa.
Näin tämä paluunousuni päätyi pöpelikköön, kun lentsu tuli jo ensimmäisen viikon lopussa. Toista viikkoa rimpuilin, mutta nyt sain myös saikkua. Huomiset ja ylihuomiset tunnit jäävät minulta pitämättä. Pomoni yrittää löytää sijaisen. Olen jo sen verran nähnyt vettä virtaavan Vantaassa, että en pidä itseäni korvaamattomana.
Sainkin pomoltani puhelun. Sijaista ei löytynyt, mutta pomoni kollega käy avaamassa tunnit. Lupasin lähettää tehtäviä.
Hyvä, että tilanne rauhoittui, kun alkaa olla oireet niin ankarat. En tiedä, miten tämä näin pian uusiutunut sairausloma suhtautuu palkanmaksuuni. Jos jään ilman palkkaa, se on kuitenkin pientä sen rinnalla, että saan taas itseni kuntoon.
Vaimoni huomasi tänään, että ystävä lentääkin tänään suoralla Finnairin lennolla Roomaan. Hän onnistui löytämään itselleen säällisellä hinnalla paikan samaan koneeseen. Hinta oli pari sataa alkuperäistä enemmän, mutta minusta se on kohtuullista kokonaisuuden kannalta. Välilaskulento olisi ollut liian koetteleva. Hienoa, että pääsi reissulle. Olen tyytyväinen hänen puolestaan. Olisi ollut aikamoinen pettymys, jos pitkään odotettu matka olisi jäänyt kokonaan toteutumatta.
Otin jokin aika sitten Panadol Forten. Se tuntuu nyt helpottavan kurkkukipua. Voisin yrittään nyt syödä jotakin tukevampaa.
Yritän lueskella taidehissan lauantaiseen tenttiin. Olisi hyvä saada sekin asia pois päiväjärjestyksestä. On ollut niin pitkään avoimena.
Otettiin verikokeet ja nieluviljely. Veriarvot tuntuivat olevan aika hyvät. Lääkäri piti hyvänä, että tulin, koska syöpä on ollut niin äsken. Tauti hoidetaan pois antibiooteilla varmuuden vuoksi. Kefalexia. Jotta ei tulisi ripulia antibiooteista kuten syöpähoitojen aikana, syön myös Precosaa. Sain myös limaa irroittavaa yskänlääkettä Flavamedia. Jostakin syystä mukaan tuli kahta nenäsumutetta, Otrivinia ja A-Vita Plussaa.
Näin tämä paluunousuni päätyi pöpelikköön, kun lentsu tuli jo ensimmäisen viikon lopussa. Toista viikkoa rimpuilin, mutta nyt sain myös saikkua. Huomiset ja ylihuomiset tunnit jäävät minulta pitämättä. Pomoni yrittää löytää sijaisen. Olen jo sen verran nähnyt vettä virtaavan Vantaassa, että en pidä itseäni korvaamattomana.
Sainkin pomoltani puhelun. Sijaista ei löytynyt, mutta pomoni kollega käy avaamassa tunnit. Lupasin lähettää tehtäviä.
Hyvä, että tilanne rauhoittui, kun alkaa olla oireet niin ankarat. En tiedä, miten tämä näin pian uusiutunut sairausloma suhtautuu palkanmaksuuni. Jos jään ilman palkkaa, se on kuitenkin pientä sen rinnalla, että saan taas itseni kuntoon.
Vaimoni huomasi tänään, että ystävä lentääkin tänään suoralla Finnairin lennolla Roomaan. Hän onnistui löytämään itselleen säällisellä hinnalla paikan samaan koneeseen. Hinta oli pari sataa alkuperäistä enemmän, mutta minusta se on kohtuullista kokonaisuuden kannalta. Välilaskulento olisi ollut liian koetteleva. Hienoa, että pääsi reissulle. Olen tyytyväinen hänen puolestaan. Olisi ollut aikamoinen pettymys, jos pitkään odotettu matka olisi jäänyt kokonaan toteutumatta.
Otin jokin aika sitten Panadol Forten. Se tuntuu nyt helpottavan kurkkukipua. Voisin yrittään nyt syödä jotakin tukevampaa.
Yritän lueskella taidehissan lauantaiseen tenttiin. Olisi hyvä saada sekin asia pois päiväjärjestyksestä. On ollut niin pitkään avoimena.
sunnuntai 2. marraskuuta 2014
Pyhäinpäivä, kekri, Valamo, Konevitsa, Valantkan siika, hoitovirhe ja kurkku
Anonyymi kommentaattori laittoi hyvän havainnon. Halloweenia juhlitaan aattona ja vainajia muistellaan pyhäinpäivänä. Menee vähän kuin jouluna, aatona vierailee taruolento joulupukki ja joulupäivänä vietetään Jeesuksen syntymäpäivää.
Mainiossa klassisen musiikin ohjelmassa Riston valinnassa itse Risto kertoili pyhäinpäivän taustoista. Taustalla on muun muassa katoliselta alalta juontuva tapa muistella pyhimyksiä. Kun pyhimykset poistuivat kirkon kuvastosta uskonpuhdistuksessa, tuli tilalle kaikkien pyhien päivä. On muisteltu myös vainajia yleensä.
Riston mukaan Suomessa 60.000 ihmistä viettää uskon tuojien juhlaa vai mikähän se nyt olikaan. Luulen hänen tarkoittavan ortodokseja. Ilmeisesti muistellaan munkkeja, jotka toivat ortodoksiuskoa Valamoon ja Konevitsaan. Sattumalta minulla jonkinlainen yhteys kumpaankin paikkaan, vaikka luterilaiseen kirkkoon kuulunkin. Konevitsa on entisellä Viipurinläänin Pyhäjärvellä, josta isäni on kotoisin. Hyvällä ilmalla Konevitsan kellot saattoivat kuulua hänen kotiinsa. Isäni isoisä myi palovakuutuksia sivuhomminaan. Muistaakseni hän oli vakuuttanut Konevitsankin. Täytyypä kysyä pyhäinpäivän merkityksestä ortodoksikirkossa kahden tyttärentyttäreni isältä, joka tyttäriensä lailla kuuluu ortodoksikirkkoon.
Kerran isoisoisä oli porukoineen kalassa kai Vossinoin saaren tienoilla. Tuolla muuten Laatokka oli niin syvä, että siellä voitiin kalastaa niin sanottua Valantkan siikaa, joka eli niin syvällä ja kovassa paineessa, että kalat halkesivat, kun joutuivat pois vedestä. Sitä en tiedä, olivatko tuolla kerralla saaneet rikkinäisiä kaloja. Isoisoisä oli päättänyt, että nyt käydään Valamossa ja niin kävi. Igumeni tavattiin. Mieleeni on tullut, että olisikohan Antti Kukko halunnut sielläkin tehdä palovakuutuskauppoja. Ainakin vastapuoli oli ehdottanut sellaista kauppaa, että Antin poika Martti, joka oli tuolloin poikanen vielä, jäisi Valamoon noviisiksi. Onneksi kauppoja ei syntynyt, koska siinä tapauksessa Martti ei voisi olla minun ukkini.
Itse aiheeseen palatakseni, pyhäinpäivän aikoihin on Riston mukaan myös vietetty kekrijuhlaa, joka on ollut syksyyn sijoittuva taite, jolloin siirryttiin peltoviljelystä karjanhoitoon. Nämä ovat varmaan olleet kevyempiä juhlia kuin pyhäinpäivä. Tosin mene tiedä. Sanan kekri taustalla saattaa olla jokin pakanallinen jumala ja voihan sellaisen palvonta olla aiemmin ollut harrastakin luonteeltaan.
Vaimoni kävi yksityisellä lääkärillä eilen. Oli tyytyväinen. Vaikutti pätevältä lääkäriltä. Tänään oli muuttunut ääni kellossa. Vaimoni oli maininnut verenpainelääkityksestään, mutta lääkäri ei ollut noteerannut sitä. Valitettavasti hänen saamansa lääkitys tämänhetkiseen vaivaansa ei sovi yhteen vanhan lääkityksen kanssa. Ehdotin, että hän lähettäisi lääkärille sähköpostia. Josko saisi huomenna sopivamman reseptin.
Silmät ovat taas kunnossa. Äkkiä nuo lääkkeet purevat. Onneksi on kuva Halloween -katseesta täällä blogissa, niin voin yrittää vakuuttaa silmälääkäriä, että jotakin vikaa silmissäni on.
Tämä lentsun lusimen alkaa ottaa koville. Kurkku on niin kipeä, että yritän välttää nieleskelemistä. Tosin tällä hetkellä se on parempi, mikä johtuu joko suolavedellä kurlaamisesta tai Burana 600:sta. Lääkäriystävämme mukaan toinen viikko pitää vielä kärsiä. Kyllä tämä muutoin menisi, jos kurkun kanssa pärjäisi. Vaimoni puhuu mahdollisesta angiinasta, mutta en oikein usko. Peitteitä ei ainakaan näy kurkussa, vaikka voi kuulemma olla angiinaa ilman niitäkin.
Kuumetta ei ole. Aiemmin mitatut alilämmötkin olivat luultavasti silmänlumetta, koska mittarimme haluaa olla aika pitkään kainalossa ennen kuin vingahtaa. Luulin sen olevan epäkunnossa ja otin varmaan liian aikaisin pois kainalosta.
Olisiko teillä ystävät hyvät hyviä vinkkejä kurkkukipuun?
Mainiossa klassisen musiikin ohjelmassa Riston valinnassa itse Risto kertoili pyhäinpäivän taustoista. Taustalla on muun muassa katoliselta alalta juontuva tapa muistella pyhimyksiä. Kun pyhimykset poistuivat kirkon kuvastosta uskonpuhdistuksessa, tuli tilalle kaikkien pyhien päivä. On muisteltu myös vainajia yleensä.
Riston mukaan Suomessa 60.000 ihmistä viettää uskon tuojien juhlaa vai mikähän se nyt olikaan. Luulen hänen tarkoittavan ortodokseja. Ilmeisesti muistellaan munkkeja, jotka toivat ortodoksiuskoa Valamoon ja Konevitsaan. Sattumalta minulla jonkinlainen yhteys kumpaankin paikkaan, vaikka luterilaiseen kirkkoon kuulunkin. Konevitsa on entisellä Viipurinläänin Pyhäjärvellä, josta isäni on kotoisin. Hyvällä ilmalla Konevitsan kellot saattoivat kuulua hänen kotiinsa. Isäni isoisä myi palovakuutuksia sivuhomminaan. Muistaakseni hän oli vakuuttanut Konevitsankin. Täytyypä kysyä pyhäinpäivän merkityksestä ortodoksikirkossa kahden tyttärentyttäreni isältä, joka tyttäriensä lailla kuuluu ortodoksikirkkoon.
Kerran isoisoisä oli porukoineen kalassa kai Vossinoin saaren tienoilla. Tuolla muuten Laatokka oli niin syvä, että siellä voitiin kalastaa niin sanottua Valantkan siikaa, joka eli niin syvällä ja kovassa paineessa, että kalat halkesivat, kun joutuivat pois vedestä. Sitä en tiedä, olivatko tuolla kerralla saaneet rikkinäisiä kaloja. Isoisoisä oli päättänyt, että nyt käydään Valamossa ja niin kävi. Igumeni tavattiin. Mieleeni on tullut, että olisikohan Antti Kukko halunnut sielläkin tehdä palovakuutuskauppoja. Ainakin vastapuoli oli ehdottanut sellaista kauppaa, että Antin poika Martti, joka oli tuolloin poikanen vielä, jäisi Valamoon noviisiksi. Onneksi kauppoja ei syntynyt, koska siinä tapauksessa Martti ei voisi olla minun ukkini.
Itse aiheeseen palatakseni, pyhäinpäivän aikoihin on Riston mukaan myös vietetty kekrijuhlaa, joka on ollut syksyyn sijoittuva taite, jolloin siirryttiin peltoviljelystä karjanhoitoon. Nämä ovat varmaan olleet kevyempiä juhlia kuin pyhäinpäivä. Tosin mene tiedä. Sanan kekri taustalla saattaa olla jokin pakanallinen jumala ja voihan sellaisen palvonta olla aiemmin ollut harrastakin luonteeltaan.
Vaimoni kävi yksityisellä lääkärillä eilen. Oli tyytyväinen. Vaikutti pätevältä lääkäriltä. Tänään oli muuttunut ääni kellossa. Vaimoni oli maininnut verenpainelääkityksestään, mutta lääkäri ei ollut noteerannut sitä. Valitettavasti hänen saamansa lääkitys tämänhetkiseen vaivaansa ei sovi yhteen vanhan lääkityksen kanssa. Ehdotin, että hän lähettäisi lääkärille sähköpostia. Josko saisi huomenna sopivamman reseptin.
Silmät ovat taas kunnossa. Äkkiä nuo lääkkeet purevat. Onneksi on kuva Halloween -katseesta täällä blogissa, niin voin yrittää vakuuttaa silmälääkäriä, että jotakin vikaa silmissäni on.
Tämä lentsun lusimen alkaa ottaa koville. Kurkku on niin kipeä, että yritän välttää nieleskelemistä. Tosin tällä hetkellä se on parempi, mikä johtuu joko suolavedellä kurlaamisesta tai Burana 600:sta. Lääkäriystävämme mukaan toinen viikko pitää vielä kärsiä. Kyllä tämä muutoin menisi, jos kurkun kanssa pärjäisi. Vaimoni puhuu mahdollisesta angiinasta, mutta en oikein usko. Peitteitä ei ainakaan näy kurkussa, vaikka voi kuulemma olla angiinaa ilman niitäkin.
Kuumetta ei ole. Aiemmin mitatut alilämmötkin olivat luultavasti silmänlumetta, koska mittarimme haluaa olla aika pitkään kainalossa ennen kuin vingahtaa. Luulin sen olevan epäkunnossa ja otin varmaan liian aikaisin pois kainalosta.
Olisiko teillä ystävät hyvät hyviä vinkkejä kurkkukipuun?
lauantai 1. marraskuuta 2014
Lääkäri someilee
Työterveyslääkärini soitti eilen ja keskustelimme tilanteestani. Pyysin häntää googlaamaan "sairaan rakas elämä" ja näin pääsimme puhumaan silmistäni, kun hän näki Halloween -katseeni. Hän passitti minut silmälääkärille. Laittoi apteekkiin uudet annokset Akvakolia ja Chloraa, joilla hoidan taas silmät kuntoon. Toivottavasti silmälääkäri löytää konstit uusiutumisen estämiseen. Pitäisi käyttää tavallisia silmätippoja silloin, kun antibioottiset lääkkeet eivät enää käytössä ja vaikkapa päällekkäinkin. Iän puolesta voi olla kuivat silmätkin.
Kilpirauhastesti kertoi, ettei tilanne ole juurikaan muuttunut. Vajaatoimintaa edelleen. Kun mainitsin, että olen ehkä piristynyt, lääkäri piti sitä mahdollisena. Lääkeannostus tuplataan 50 mikrogrammaan. Joulukuussa taas mitataan.
Joskus elämä kohtelee krouvisti. Vaimoni piti lähteä tänään Roomaan pariksi viikoksi, mutta niksautti niin pahasti selkänsä illalla, että ei uskalla lähteä. Tänään lääkäriin.
Tunnistatko rakennuksia Stadin horisontissa?
Kilpirauhastesti kertoi, ettei tilanne ole juurikaan muuttunut. Vajaatoimintaa edelleen. Kun mainitsin, että olen ehkä piristynyt, lääkäri piti sitä mahdollisena. Lääkeannostus tuplataan 50 mikrogrammaan. Joulukuussa taas mitataan.
Joskus elämä kohtelee krouvisti. Vaimoni piti lähteä tänään Roomaan pariksi viikoksi, mutta niksautti niin pahasti selkänsä illalla, että ei uskalla lähteä. Tänään lääkäriin.
Tunnistatko rakennuksia Stadin horisontissa?
![]() |
| 31.10.2014 |
![]() |
| 31.10.2014 |
![]() |
| 1.11.2014 |
perjantai 31. lokakuuta 2014
Halloween -katse
Minä olen vanhan liiton miehiä, enkä syty näistä nykyisistä Halloween -hössötyksistä. Lapsuudessani Pyhäinpäivä oli tarkoitettu vainajien muistamiseen eikä siihen liittynyt mitään humoristista. Tämä kepposhirviöily tuntuu päälle liimatulta. En tiedä, olisiko asenteeni toinen, jos sitä olisi nähnyt lapsesta saakka. Ei virpojiakaan liikkunut lapsuudessani, mutta niihin olen paremmin tottunut. Siinä ilmiössä on minusta jokin pyhän kosketus mukana. Halloween liittyy tietääkseni myös kristilliseen perinteeseen, mutta vaikuttaa karanneen kaikessa kaupallisuudessaan ja ilveilyssään kovin kauaksi alkuperästään. Eihän huumorissa ja keppostelussa sinänsä mitään, mutta luulen nykymenon saavan Pyhäinpäivän alkuperäisen aiheen unohtumaan.
Kun puhutaan muistelemisesta, se ei oikeastaan voine kohdistua kuin niihin vainajiin, jotka on tuntenut heidän eläessään. Minun kohdallani tarkoittaisi tässä tapauksessa edesmenneitä kahta mummoani, ukkiani, enoani, tätejäni, setiäni ja veljeäni. Vaimon puolelta mukaan tulisi hänen edesmenneet vanhempansa, tätejä, ehkä yksi eno sekä serkku.
Tarkemmin ajatellen muistoja on myös sellaisista vainajista, joita muut ovat muistelleet ja joista on jäänyt valokuvia. Talvisodan viemä isoisäni kuuluu ilman muuta muisteltavien joukkoon. Samoin isäni isovanhemmat hänen isänsä puolelta. Niin, vanhemman veljenikin olen tavannut vain siten, että olemme olleet samassa sylissä, eri puolilla äidin vatsanahkaa. Veljeni kuoli vauvana ennen syntymääni. Tuntuu siltä, että muisteleminen on luontevampaa, kun on kuullut muiden muistoja kyseisistä henkilöistä. Pelkän valokuvan perusteella on vähän hankalaa. Isäni äidin vanhemmistä on valokuva, mutta he ovat kuolleet niin varhain, etten muista kenenkään heitä muistelleen. Äitini isovanhemmista Juhon tapaamista äitini on muistellut, mutta Almasta en muista näin kuulleeni. Äitini äidin vanhemmista on hänen kauttaan molemmista muistoja. Näinköhän tämä muistelemisen kehä piirtyy. Muistellaan vainajia ja muistoja.
Nämä rähmäsilmäni taitavat sopivan paremmin kauhagalleriateemoihin, joten olkoon Halloween -katseita. Pientä muutoskykyä minussakin. Jos joku haluaa askarrella näistä kauhunaamioita, niin olkaa hyvä.
Yksi olettamus unien tarkoituksesta lienee se, että unet valmistavat meitä tosikoitoksiin. Tätä teoriaa vahvistaa se, että näin painajaisunta opettajan elämästä. Se liittyy jopa suoraan tilanteeseeni, koska opiskelijat pitivät esityksen, jossa ei ollut mitään asiaan liittyvää sisältöä. Toivottavasti näin ei käy ensi viikolla. Lisäksi luokassa oli vääriä opiskelijoita ja välillä kävi joku aikuinen hakemassa yhden tai pari opiskelijaa pois. Jostakin syystä tiesin, että hän ei ollut opettaja. Taisi joku toinenkin käydä, koska kysyin, ovatko he tarkastajia. Näitä ei ole minun opettajan urani aikana näkynyt, joten ajatus lienee omilta kouluvuosiltani. Kun lähdin luokasta, jouduin toteamaan, että koulu on valtavan iso ja siinä on paljon siipirakennuksia. En olisi osannut kulkea ilman toisten opettajien opastusta. Lopulta päädyin johonkin puiston kaltaiseen tilaan, jossa serkkuni piti tummassa puvussa puhetta tilaisuudessa, jossa minä olin aikaisemmin puhunut. Se liittyi johonkin laitteeseen, jonka tarkempaa olemusta en muista. Mihinkähän tämä vaihe minua harjoitti?
torstai 30. lokakuuta 2014
Rumat silmät
Silmien rähmiminen on palannut, kun lopetin lääkityksen. Päättelen, että jossakin minussa on jokin vialla, jokin, joka pitää silmätulehdusta yllä. Tulee väkisin mieleen, onko se piileskelevä syöpä. Vai onko fysiikkani muuttunut hoidoista johtuen pysyvästi sellaiseksi, että se tuottaa jatkuvaa silmätulehdusta. Huomenna työterveyslääkärini soittaa, joten voin kertoa hänelle asiasta. Ehkäpä hän löytää jotakin asiasta ensi viikon tapaamiseemme. Onneksi minulla marraskuussa ensimmäinen syöpäkontrolli, joten voin sielläkin purkaa sydäntäni.
Röntystäminen jatkuu vielä. Yritän ottaa iisisti, juoda taikajuomaa ja lueskella taidehistoriaa. Harmi, että hyvin alkanut liikuntakamppailuni tyssäsi. Pientä kai tämä. Olen iloinen siitä, että painoni on pudonnut noin kaksi ja puoli kiloa. Se on merkki siitä, että fysiikkani toimii oikein. Vuosi sitten yrittäessäni, en saanut pudotusta juuri millään aikaan. Syynä saattaa olla kilpirauhaslääkitys.
Minulla on tässä jaksossa oppitunteja sen verran kuin minulla todennäköisesti olisi osa-aikaeläkkeellä. Määr tuntuu oikein sopivalta. Voi olla työssä mukana, mutta ehtii puuhata muutakin. Soitin tänään Varmaan kysyäkseni asiasta. Sieltä luvattiin lähettää eläkelaskelma ensi vuoden elokuun ensimmäisen tilanteeseen. Kun kysyin tämän vuoden sairausloman vaikutuksesta, selvisi, että laskuperusteena oleva vakiintunut tulo lasketaan täysien tulovuosien perusteella eli tämä syöpävuosi jää pois. Hyvä juttu.
Vaimoni täyttää vuosia tänään. Ostin hänelle kirjamessuilta antikvariaatista kirjan Terveisiä Päijänteeltä! vuodelta 1938. Kirjassa kuvataan laivareissua Jyväskylästä Lahteen. Reitti kulkee vaimoni isoisän kotitanhuvien kautta. Pappa oli syntynyt Jämsässä Päijänteen saaressa, joka on tullut minullekin tutuksi.
Röntystäminen jatkuu vielä. Yritän ottaa iisisti, juoda taikajuomaa ja lueskella taidehistoriaa. Harmi, että hyvin alkanut liikuntakamppailuni tyssäsi. Pientä kai tämä. Olen iloinen siitä, että painoni on pudonnut noin kaksi ja puoli kiloa. Se on merkki siitä, että fysiikkani toimii oikein. Vuosi sitten yrittäessäni, en saanut pudotusta juuri millään aikaan. Syynä saattaa olla kilpirauhaslääkitys.
Minulla on tässä jaksossa oppitunteja sen verran kuin minulla todennäköisesti olisi osa-aikaeläkkeellä. Määr tuntuu oikein sopivalta. Voi olla työssä mukana, mutta ehtii puuhata muutakin. Soitin tänään Varmaan kysyäkseni asiasta. Sieltä luvattiin lähettää eläkelaskelma ensi vuoden elokuun ensimmäisen tilanteeseen. Kun kysyin tämän vuoden sairausloman vaikutuksesta, selvisi, että laskuperusteena oleva vakiintunut tulo lasketaan täysien tulovuosien perusteella eli tämä syöpävuosi jää pois. Hyvä juttu.
Vaimoni täyttää vuosia tänään. Ostin hänelle kirjamessuilta antikvariaatista kirjan Terveisiä Päijänteeltä! vuodelta 1938. Kirjassa kuvataan laivareissua Jyväskylästä Lahteen. Reitti kulkee vaimoni isoisän kotitanhuvien kautta. Pappa oli syntynyt Jämsässä Päijänteen saaressa, joka on tullut minullekin tutuksi.
keskiviikko 29. lokakuuta 2014
Opettaja haasteiden karikoissa
Tänään minulla oli kaksi palvelutaitojen kurssia, joita sijaiseni on vetänyt viime jaksossa. Olen ajatellut, että tällaisessa saumakohdassa on hyvä varmistaa, että kaikkiovat saaneet riittävät tiedot. Ensimmäinen porukka oli ylioppilasryhmä. Jaoin heidät ryhmiin ja pyysin heitä varmistamaan keskustelemalla, että kaikki tietävät riittävästi. Kun väki hiljeni, aloin käydä ryhmien kanssa vuorotellen keskusteluja tunnistaakseni heidän osaamisensa. Tämä oli oppimistapahtuma, joten muut ryhmät saivat olla kuulolla. Syvensin keskustelujen lomassa tietopohjaa. Tämä toimi aika hyvin, mutta osa muista opiskelijoista uppoutuivat tietokoneiden pariin. Tähän minulla on hakusessa konsti miten saisin kaikki olemaan mukana loppuun saakka. Ymmärrän, että osalle asiat ovat tuttuja ja kuunteleminen turhauttaa. Niille, joilla on aukkoja, kuunteleminen on mahdollisuus valmistautua omaan vuoroon.
Toinen ryhmä oli nuorempaa väkeä, peruskoulupohjaisia. Verrattuna edellisen ryhmän kanssa työskentelemiseen tunsin välillä olevani myrskyn silmässä. Kivoja nuoria, mutta heitä ei ole lukio-opetus hiljentänyt. Käsittelimme heidän ideoitaan kaikkien saattamiseksi suunnilleen samalle tietotasolle. Näyttelemistäkin oli ehdotettu ja se sai yllättäen runsaasti kannatusta. Se ei kuitenkaan sopinut kaikille. Tarjoilin heille kahta reittiä, näyttelemistä ja ryhmäopiskelua edellisen ryhmän tapaan. Kysyttiin kumpaako itse kannatan. Sanoin olevani avoin molemmille. Tällainen oppimiskäytäntöjen suunnittelu nuorten opiskelijoiden kanssa on äärettömän vaivalloista, koska he eivät ole tottuneet odottamaan puheenvuoroaan vaan haluavat sanoa ideansa saman tien joko kaikille tai naapureille. Kun moni puhuu yhtä aikaa, hommasta ei tahdo tulla yhtään mitään. Sain punnerretuksi ryhmien kokoonpanot sellaisiksi, että kussakin oli vain saman opiskelumetodin kannattajia. Järjestelyssä on sekin hankaluus, että kun nyt aloin kirjoittaa heille toimintaohjetta tilanteeseen, heille jäi luppoaikaa. Ennen kuin pääsimme työn alkuun olin kerran poistunut käytävään ja pyytänyt heitä tulemaan ilmoittamaan, kun ovat valmiita jatkamaan. Pari opiskelijaa oli häipynyt välillä ja yhdessä ryhmässä oli vain yksi opiskelija jäljellä. Taas tuunattiin järjestelyä. Loppu hyvin kaikki hyvin. Kun opiskelijat olivat päässeet alkuun ja heillä oli mielekästä tekemistä, he työskentelivät kuin olisivat kypsyneet viisi vuotta silmanräpäyksessä. Pyysin heitä toimittamaan käsikirjoituksensa ja ryhmäoppimisaiheluettelonsa oppimisalustallemme hyväksytettäviksi. On hämmentävää kuinka ilmapiiri muuttui luokassa lyhyessä ajassa. Opiskelijat paneutuivat asiallisesti tehtäviinsä. Jos minulla olisi ollut valmiit speksit etukäteen, homma olisi sujunut juoheammin. Nyt minulla on kokemus, jonka pohjalta voin vetää asian jämäkämmin jonkin muun ryhmän kanssa. Kaaoksesta syntyy jotakin toimivaa, toivottavasti. Aion teettää näytelmamoodin valinneilla kullakin yksilöraportin näytelmien sisältämästä opista, jotta voin motivoida heitä seuraamaan tarkoin muiden esityksiä. Ryhmäopiskelijat kontrolloin haastattelemalla.
Opiskelijoilla olisi mahdollisuus oppia yhteistoimintataitoja tästä kaaoksesta. Oletan, että he eivät tule ajatelleeksi asiaa. Taidan lähettää heille ryhmäsähköpostin, jossa kiittelen loppupään toimintaa ja kehoitan pohtimaan, mitä he voisivat tehdä yhteistoiminnan sujuvoittamiseksi.
Ensi kerralla keskustellaan siitä, videoidaanko näytelmät. Näin voisimme saada oppimateriaalia muille ryhmille. Saapa nähdä, mennäänkö taas kaaoksen kautta.
Toinen ryhmä oli nuorempaa väkeä, peruskoulupohjaisia. Verrattuna edellisen ryhmän kanssa työskentelemiseen tunsin välillä olevani myrskyn silmässä. Kivoja nuoria, mutta heitä ei ole lukio-opetus hiljentänyt. Käsittelimme heidän ideoitaan kaikkien saattamiseksi suunnilleen samalle tietotasolle. Näyttelemistäkin oli ehdotettu ja se sai yllättäen runsaasti kannatusta. Se ei kuitenkaan sopinut kaikille. Tarjoilin heille kahta reittiä, näyttelemistä ja ryhmäopiskelua edellisen ryhmän tapaan. Kysyttiin kumpaako itse kannatan. Sanoin olevani avoin molemmille. Tällainen oppimiskäytäntöjen suunnittelu nuorten opiskelijoiden kanssa on äärettömän vaivalloista, koska he eivät ole tottuneet odottamaan puheenvuoroaan vaan haluavat sanoa ideansa saman tien joko kaikille tai naapureille. Kun moni puhuu yhtä aikaa, hommasta ei tahdo tulla yhtään mitään. Sain punnerretuksi ryhmien kokoonpanot sellaisiksi, että kussakin oli vain saman opiskelumetodin kannattajia. Järjestelyssä on sekin hankaluus, että kun nyt aloin kirjoittaa heille toimintaohjetta tilanteeseen, heille jäi luppoaikaa. Ennen kuin pääsimme työn alkuun olin kerran poistunut käytävään ja pyytänyt heitä tulemaan ilmoittamaan, kun ovat valmiita jatkamaan. Pari opiskelijaa oli häipynyt välillä ja yhdessä ryhmässä oli vain yksi opiskelija jäljellä. Taas tuunattiin järjestelyä. Loppu hyvin kaikki hyvin. Kun opiskelijat olivat päässeet alkuun ja heillä oli mielekästä tekemistä, he työskentelivät kuin olisivat kypsyneet viisi vuotta silmanräpäyksessä. Pyysin heitä toimittamaan käsikirjoituksensa ja ryhmäoppimisaiheluettelonsa oppimisalustallemme hyväksytettäviksi. On hämmentävää kuinka ilmapiiri muuttui luokassa lyhyessä ajassa. Opiskelijat paneutuivat asiallisesti tehtäviinsä. Jos minulla olisi ollut valmiit speksit etukäteen, homma olisi sujunut juoheammin. Nyt minulla on kokemus, jonka pohjalta voin vetää asian jämäkämmin jonkin muun ryhmän kanssa. Kaaoksesta syntyy jotakin toimivaa, toivottavasti. Aion teettää näytelmamoodin valinneilla kullakin yksilöraportin näytelmien sisältämästä opista, jotta voin motivoida heitä seuraamaan tarkoin muiden esityksiä. Ryhmäopiskelijat kontrolloin haastattelemalla.
Opiskelijoilla olisi mahdollisuus oppia yhteistoimintataitoja tästä kaaoksesta. Oletan, että he eivät tule ajatelleeksi asiaa. Taidan lähettää heille ryhmäsähköpostin, jossa kiittelen loppupään toimintaa ja kehoitan pohtimaan, mitä he voisivat tehdä yhteistoiminnan sujuvoittamiseksi.
Ensi kerralla keskustellaan siitä, videoidaanko näytelmät. Näin voisimme saada oppimateriaalia muille ryhmille. Saapa nähdä, mennäänkö taas kaaoksen kautta.
tiistai 28. lokakuuta 2014
Alilämpöä ja tunninpitoa
Ei, kuumetta ei ole. Vaikka nenä on räkäinen ja kurkussa hieman tuntuu, pankolle ei pääse, kun ei ole kuumetta. Näin yksiviivaisesti ajattelen. On tosin alilämpöä. Ostin uuden mittarin. Ensimmäinen lukema oli 35,2, toinen 35,6 ja kolmas 36,0. Seuraava mittaus olisi varmaan jo normaalin tuntumassa. Mitähän tuosta pitäisi ajatella. Hyppiikö lämpö vai ostinko huonon mittarin?
Olin pitämässä tunteja tänään. Nuorisoryhmän tunnit menivät hiukan häneksi, kun lähi- ja varmaan kaukoliikenteen junatkin joutuivat seisomaan jonkin vian vuoksi. Opiskelijoita valui paikalle sitä mukaa kuin pääsivät. Päätin antaa heille tekemistä, jota kukin voi alkaa tehdä, kun saapuu. Annoin kullekin tehtäväksi laatia esityksen jostakin taidesuuntauksesta. Ohjeistin niin, että esityksessä saa olla suuntauksen nimi, kuvia teoksista, teosten nimet ja tekijät. Kunkin piti osata esittää asiansa kuvien avulla. Tällä järjestelyllä pyrin välttämään puuduttavat esitykset, joissa slaideille on copy/pastattu wikipediatietoa ja sitä tankataan ensimmäistä kertaa, kun ollaan luokan edessä. Järjestely on heille haastava, koska heidän taidesuuntausten tuntemuksensa on hyvin vähäinen.
Unohdin ohjeistuksessa sanoa, että esiintyjät esittävät lopuksi kysymyksiä aiheestaan, jotta opiskelijat pysyisivät kuulolla. Vähän tätä protestoitiin, kun siitä ei oltu sanottu, mutta alkoivat mukautua tilanteeseen. Ehkä kuviota pitäisi painottaa vielä siten, että kuulijoiden täytyy kunkin vastata kirjallisesti kysymyksiin.
Kovin syvällistä tietoa näin ei tietenkään synny, mutta riittää, että he saavat jonkinlaisen kuvan suuntausten olemassaolosta.
Valitettavasti luokan fasiliteetti alkoi oikkuilla, emmekä saaneet pidettyä kuin kaksi esitystä.
Iltapäivän tunnit olivat ylioppilasryhmälle ja ne oli helppo vetää, kun opiskelijat ovat jo kypsempiä. Kerrattiin ja syvennettiin markkinoinnin kilpailukeinoja. Tehtiin ryhmätehtävä, jossa oli mahdollisuus soveltaa aihetta.
Oli vähän rutistettava itseään töihin aamupäivällä, kun röntsytauti oli vienyt voimia.
Valitettavasti silmäni ovat taas alkaneet rähmiä, ainakin toinen. Näinkö tästä jäi pitkäaikainen vaiva?
Olin pitämässä tunteja tänään. Nuorisoryhmän tunnit menivät hiukan häneksi, kun lähi- ja varmaan kaukoliikenteen junatkin joutuivat seisomaan jonkin vian vuoksi. Opiskelijoita valui paikalle sitä mukaa kuin pääsivät. Päätin antaa heille tekemistä, jota kukin voi alkaa tehdä, kun saapuu. Annoin kullekin tehtäväksi laatia esityksen jostakin taidesuuntauksesta. Ohjeistin niin, että esityksessä saa olla suuntauksen nimi, kuvia teoksista, teosten nimet ja tekijät. Kunkin piti osata esittää asiansa kuvien avulla. Tällä järjestelyllä pyrin välttämään puuduttavat esitykset, joissa slaideille on copy/pastattu wikipediatietoa ja sitä tankataan ensimmäistä kertaa, kun ollaan luokan edessä. Järjestely on heille haastava, koska heidän taidesuuntausten tuntemuksensa on hyvin vähäinen.
Unohdin ohjeistuksessa sanoa, että esiintyjät esittävät lopuksi kysymyksiä aiheestaan, jotta opiskelijat pysyisivät kuulolla. Vähän tätä protestoitiin, kun siitä ei oltu sanottu, mutta alkoivat mukautua tilanteeseen. Ehkä kuviota pitäisi painottaa vielä siten, että kuulijoiden täytyy kunkin vastata kirjallisesti kysymyksiin.
Kovin syvällistä tietoa näin ei tietenkään synny, mutta riittää, että he saavat jonkinlaisen kuvan suuntausten olemassaolosta.
Valitettavasti luokan fasiliteetti alkoi oikkuilla, emmekä saaneet pidettyä kuin kaksi esitystä.
Iltapäivän tunnit olivat ylioppilasryhmälle ja ne oli helppo vetää, kun opiskelijat ovat jo kypsempiä. Kerrattiin ja syvennettiin markkinoinnin kilpailukeinoja. Tehtiin ryhmätehtävä, jossa oli mahdollisuus soveltaa aihetta.
Oli vähän rutistettava itseään töihin aamupäivällä, kun röntsytauti oli vienyt voimia.
Valitettavasti silmäni ovat taas alkaneet rähmiä, ainakin toinen. Näinkö tästä jäi pitkäaikainen vaiva?
maanantai 27. lokakuuta 2014
Röntsyä, jäykkyyttä ja murhetta
Kröhä senkun jatkuu. Viime yönä piti ottaa CPAP -naamari pois, kun nenä oli tukossa eikä homma pelannut. Myöhemmin pystyin laittamaan takaisin. Onnekseni poden harvoin tällaisia, mutta nyt kun röntsyä on, harmittaa, kun se vain jatkuu. Kärsivällisyyttä herra potilas. Olen juonut vaimon reseptiin perustuvaa taikajuomaa, mutta en ole Obelixin voimia vielä saanut. Liemessä on valkosipulin paloja, hunajaa ja inkiväärikarkkeja. Sitruunaakin pitäisi olla, mutta se on loppunut. Mukava tuota on juoda lämpimänä.
Tänään sain aviosiipaltani uuden ohjeen ja noudatinkin sitä. Laitoin Karmolis -tippoja jalkapohjiin ja sitten kahdet villasukat tavallisten sukkien päälle. Mitähän vielä voisin koittaa? Sisällä olen ollut ja lukenut taidehistoriaa. Huomenna on mentävä tunteja pitämään ja illalla TaiKiin. Toivottavasti ilma morsiutuu.
Mistä se johtuu, että istuttuani nojatuolissa, noustuani tunnen itseni notkeaksi kuin rautakanki? Ennen sitä vain noustiin ja tehtiin mitä tehtiin. Nyt joudun pysähtymään ja jotenkin käynnistelemään itseäni. Onko tämä vanhuutta? Tapanani on venytellä silloin tällöin, mutta ei tunnu auttavan. Voisiko jokin monipuolinen venyttelyohjelma auttaa? Muistan, kun eräs minua hieman vanhempi ystäväni oli meillä ja nousi nojatuolista. Samalla tavoin jäykisteli. Onko tähän nyt vain totuttava.
Olen hyvin surullinen erään syöpäveljeni puolesta, jonka hoidot on lopetettu. Hän sai samoihin aikoihin diagnoosin kuin minäkin, mutta hänen syöpänsä on pahempaa laatua. Se on levinnyt haimasta maksaan. Hänelle suunniteltiin todella hurjalta kuulostava hoito-ohjelma, mutta sitä ei ole voitu toteuttaa syystä, jota en tiedä. Viimeinen tieto on, että sitä ei toteutetakaan. Miksi hän joutuu valmistautumaan lähtöön ja minä saan virittäytyä entiseen elämääni? Toivottavasti tulee vielä jokin käänne. Tunnen toisen syöpäpotilaan, huomattavasti minua nuoremman, jonka hoidoissa nostettiin kädet pystyyn muistaakseni keväällä. Luojan kädessä, kun asiat ovat, hän onkin mennyt parempaan suuntaan ja osallistuu kirjanpitokurssille. Kivuista hän on joutunut kärsimään. Toivottavasti nekin ovat helpottaneet. Täytyypä kysyä kuulumisia.
Tänään sain aviosiipaltani uuden ohjeen ja noudatinkin sitä. Laitoin Karmolis -tippoja jalkapohjiin ja sitten kahdet villasukat tavallisten sukkien päälle. Mitähän vielä voisin koittaa? Sisällä olen ollut ja lukenut taidehistoriaa. Huomenna on mentävä tunteja pitämään ja illalla TaiKiin. Toivottavasti ilma morsiutuu.
Mistä se johtuu, että istuttuani nojatuolissa, noustuani tunnen itseni notkeaksi kuin rautakanki? Ennen sitä vain noustiin ja tehtiin mitä tehtiin. Nyt joudun pysähtymään ja jotenkin käynnistelemään itseäni. Onko tämä vanhuutta? Tapanani on venytellä silloin tällöin, mutta ei tunnu auttavan. Voisiko jokin monipuolinen venyttelyohjelma auttaa? Muistan, kun eräs minua hieman vanhempi ystäväni oli meillä ja nousi nojatuolista. Samalla tavoin jäykisteli. Onko tähän nyt vain totuttava.
Olen hyvin surullinen erään syöpäveljeni puolesta, jonka hoidot on lopetettu. Hän sai samoihin aikoihin diagnoosin kuin minäkin, mutta hänen syöpänsä on pahempaa laatua. Se on levinnyt haimasta maksaan. Hänelle suunniteltiin todella hurjalta kuulostava hoito-ohjelma, mutta sitä ei ole voitu toteuttaa syystä, jota en tiedä. Viimeinen tieto on, että sitä ei toteutetakaan. Miksi hän joutuu valmistautumaan lähtöön ja minä saan virittäytyä entiseen elämääni? Toivottavasti tulee vielä jokin käänne. Tunnen toisen syöpäpotilaan, huomattavasti minua nuoremman, jonka hoidoissa nostettiin kädet pystyyn muistaakseni keväällä. Luojan kädessä, kun asiat ovat, hän onkin mennyt parempaan suuntaan ja osallistuu kirjanpitokurssille. Kivuista hän on joutunut kärsimään. Toivottavasti nekin ovat helpottaneet. Täytyypä kysyä kuulumisia.
sunnuntai 26. lokakuuta 2014
Värikkäitä elämänkulkuja
Röntsytauti vaivaa yhä. Aion huilailla tämän päivän. Eilen lueskelin taidehistoriaa. Illalla kävimme katsomassa hurmaavaa puolitoistavuotiasta neitoa Tapiolassa ja tavattiinhan me muitakin. Pikkuneiti oli niin iloinen, puhelias ja virkeä. Tämä lastenlasten elämän seuraaminen ja siinä mukana oleminen on elämän ihastuttavaa jälkiruokaa.
Joskus historia on kuivakkaa, mutta se muuttuu lihaksi ihmisten sukujuurien ja -tarinoiden kautta. Talouden emännällä on juuria paitsi Tanskassa myös Suursaari-nimisessä paikassa, josta en ole tiennyt juuri mitään. Ehkäpä kuulette kaikuja luettelosta, johon kuuluu mainitun paikan lisäksi Seiskari, Lavansaari, Tytärsaari ja osa Kalastajasaarentoa. Viimeistä lukuunottamatta kaikki ovat Suomenlahden saaria, jotka Suomi joutui luovuttamaan Neuvostoliitolle viime sotien seurauksena. Osalle Kalastajasaarentoa kävi samoin, mutta se on Petsamon pohjoispuolella. No menihän siinä se Petsamokin sekä Karjalan Kannas, Laatokan Karjala ja osa Sallaa.
Suursaari on yksitoista kilometriä pitkä saari Kotkan eteläpuolella keskellä Suomenlahtea. Siellä ovat emännän esi-isät ja -äidit raataneet elatuksensa eteen kalastamalla ja mitä kaikkea. Hän on saanut suoniinsa myös lirauksen puolalaista verta, jonka sai aikaan yksi näistä elämän ihmeellisistä sattumuksista. Puolalaiset olivat 1800-luvulla paljon hankalampia tsaarin alamaisia kuin suomalaiset ja kapinoivat. Kaikki nuo yritykset menivät pieleen, mutta yksi niistä oli erityisen voimakas koitos. Oletteko tienneet, että tuttu laulu "On meillä metsässä nuotiopiiri ..." on peräisin Puolsta tuon suuren kapinan vaiheista. Veikkaan, että juuri tuo tapaus sai eräitä puolalaisia pakenemaan pitkin Itämerta ja Suomelahtea kohti Pietaria. Kävi niin surullisesti, että Suomenlahti vei kaikki muut paitsi kahta poikaa, jotka pelastuivat Suursaareen. Joku saaren varakas tilallinen otti toisen pojista hoitaakseen ja toisen ottivat köyhät kalastajat. Jälkimmäisen pojan eräs jälkeläinen osoitti niin hyviä piirustustaitoja, että hänet kustannettiin Helsinkiin taideopintoihin 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Taiteilja hänestä tulikin ja viulunrakentaja. Hänen pojastaankin tuli taiteilija. Tämän 60-luvun informalismia edustavat työt katselivat meitä kodin seiniltä.
Suursaari on ollut oma pitäjä. Koko 772 hengen asujaimisto evakuoitiin ennen talvisodan alkua.
Miksi sain flunssan oireita heti, kun menin töihin? Ehkä olen altistunut isommalle pöpörynnäkölle. Kirjamessuilla kiehui varmaan aika keitos näkymättömiä itisvinkuloita. Vastustuskyky ei ehkä vielä ole ennallaan.
Olen huomannyt, että minulla on varpaankynsissäkin samanlaisia muutoksia kuin sormien kynsissä. Ehkä sekin kertoo, että jotakin hippusia syöpähoidoista on vielä jäljellä.
Joskus historia on kuivakkaa, mutta se muuttuu lihaksi ihmisten sukujuurien ja -tarinoiden kautta. Talouden emännällä on juuria paitsi Tanskassa myös Suursaari-nimisessä paikassa, josta en ole tiennyt juuri mitään. Ehkäpä kuulette kaikuja luettelosta, johon kuuluu mainitun paikan lisäksi Seiskari, Lavansaari, Tytärsaari ja osa Kalastajasaarentoa. Viimeistä lukuunottamatta kaikki ovat Suomenlahden saaria, jotka Suomi joutui luovuttamaan Neuvostoliitolle viime sotien seurauksena. Osalle Kalastajasaarentoa kävi samoin, mutta se on Petsamon pohjoispuolella. No menihän siinä se Petsamokin sekä Karjalan Kannas, Laatokan Karjala ja osa Sallaa.
Suursaari on yksitoista kilometriä pitkä saari Kotkan eteläpuolella keskellä Suomenlahtea. Siellä ovat emännän esi-isät ja -äidit raataneet elatuksensa eteen kalastamalla ja mitä kaikkea. Hän on saanut suoniinsa myös lirauksen puolalaista verta, jonka sai aikaan yksi näistä elämän ihmeellisistä sattumuksista. Puolalaiset olivat 1800-luvulla paljon hankalampia tsaarin alamaisia kuin suomalaiset ja kapinoivat. Kaikki nuo yritykset menivät pieleen, mutta yksi niistä oli erityisen voimakas koitos. Oletteko tienneet, että tuttu laulu "On meillä metsässä nuotiopiiri ..." on peräisin Puolsta tuon suuren kapinan vaiheista. Veikkaan, että juuri tuo tapaus sai eräitä puolalaisia pakenemaan pitkin Itämerta ja Suomelahtea kohti Pietaria. Kävi niin surullisesti, että Suomenlahti vei kaikki muut paitsi kahta poikaa, jotka pelastuivat Suursaareen. Joku saaren varakas tilallinen otti toisen pojista hoitaakseen ja toisen ottivat köyhät kalastajat. Jälkimmäisen pojan eräs jälkeläinen osoitti niin hyviä piirustustaitoja, että hänet kustannettiin Helsinkiin taideopintoihin 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Taiteilja hänestä tulikin ja viulunrakentaja. Hänen pojastaankin tuli taiteilija. Tämän 60-luvun informalismia edustavat työt katselivat meitä kodin seiniltä.
Suursaari on ollut oma pitäjä. Koko 772 hengen asujaimisto evakuoitiin ennen talvisodan alkua.
Miksi sain flunssan oireita heti, kun menin töihin? Ehkä olen altistunut isommalle pöpörynnäkölle. Kirjamessuilla kiehui varmaan aika keitos näkymättömiä itisvinkuloita. Vastustuskyky ei ehkä vielä ole ennallaan.
Olen huomannyt, että minulla on varpaankynsissäkin samanlaisia muutoksia kuin sormien kynsissä. Ehkä sekin kertoo, että jotakin hippusia syöpähoidoista on vielä jäljellä.
lauantai 25. lokakuuta 2014
Kirjamessuilla
Kirjoitan tätä perjantai-iltana, mutta aion julkaista tämän vasta huomenna. Yritän siis kirjoittaa kuin eilisestä.
Olen kiivennyt järjestelmällisesti portaitamme meille seitsemänteen asuttuun kerrokseen ja tullut myös alas samaa reittiä. Vain saunareissulla tai muutoin seurassa olen käyttänyt hissiä. Kiipeäminen ylös kestää parisen minuuttia ja alas tuleminen hieman vähemmän. Luulisi, ettei alas tuleminen ole erityisen ihmeellistä liikuntaa, mutta kyllä sen pohkeissa tuntee. Siksi kai sillekin on Kiloklubissa oma momenttinsa.Huomasin illalla hämmästyksekseni Kiloklubiin kirjauksia tehdessäni, että olen käyttänyt tällä viikolla kotiportaikossa kulkemiseen jo puoli tuntia. Ajatella, että vähästä voi tulla paljon noin pian.
Olimme vaimoni kanssa eilen Helsingin Kirjamessuilla. Jaksoin kuin konsanaan terve mies. Kuuntelimme ensin kustantamoiden edustajien keskustelua kirjoittajayhteistyöstä. Esitys keskittyi uusien tarjokkaiden kohteluun. Tekstejä tarjotaan hirmuisia määriä. Niiden käsittelemiseen menevää aikaa paljoksuttiin. Palautetta ei juuri ehditä kirjoittaa. Joku heistä kysyi, onko ok, että tekstin vastaanottoviestin jälkeen ei asiaan palata ollenkaan, jos teksti hylätään. Minusta se tuntuu hyvin julmalta, kun ajattelee kuinka paljon kirjoittajat ovat nähneet vaivaa tekstinsä eteen. Joku esiintyjistä sanoi, että on kovin vaikea lähettää hylkääviä päätöksiä. Olkoon vaan, minusta ihmisyyteen kuuluu, että vastataan. Varsinkin, kun kirjoittajan työmäärä on huomattavasti suurempi kuin tekstin arvioijan. Joku heistä sanoi, että riittää, kun lukee pari sivua saadusta tekstistä. Ei se kaikkien mielestä kuitenkaan noin yksiniittistä ole. Kysyin lopussa, että eikö olisi reilu peli, jos lähetän vain kaksi sivua, jos ette enempää jaksa lukea. Siihen ei myönnytty.
Plarasin kovasti antikvariaattien hyllyjä ja osumia tuli. Löysin etsimäni Nurmijärven pitäjän historian kolmannen osan. Siinä varmaan puhutaan minunkin tietämistäni henkilöistä. Isänikin muistaakseni mainitaan jossakin opettajaluettelossa. Sen verran olen kolmososaan jo aikaisemmin tutustunut. Tein toisenkin löydön saman firman tarjoomasta, mutta ei siitä sen enempää, koska se on toistaiseksi salaisuus.
Kolmas ostamani kirja on Ari Raunion ja Juri Kilinin teos Talvisodan taisteluja. Kirjassa kerrotaan muiden muassa Vilajoen taistelusta, jossa isoisäni haavoittui kuolettavasti sodan kolmanneksi viimeisenä päivänä. Hän menehtyi sotasairaalassa samana päivänä. Olen tosin kuullut vieläkin traagisemmasta kaatumisajasta. Eräs suomalainen oli kuollut muistaakseni parisen päivää sodan loppumisesta jossakin Suomenlahden saaressa, kun kumpikaan osapuoli ei ollut saanut tietoa rauhasta.
Vantaan Antikvariaatti oli keksinyt mainion idean. Kaikki kirjat maksavat kaksi euroa ja niitä on runsaasti. Hinnat olivat keltaisilla lapuilla, keltaisen olivat myös jaettavat muovikassit tekstein KIRJAT 2 € sekä kassahenkilöiden paidat ja heitä oli runsaasti. Hullujen päivien sovellus. Saattaa toimiakin, jos ovat saanett tavaran lähes ilmaiseksi. Ostin heiltä Robert Scoblen ja Shel Israelin teoksen Blogit ja bisnes Yritys 2.0.
Kävimme juttelemassa Nemon ständillä juttelemassa kustantaja Nina Karjalaisen kanssa. Hän oli yksi noista aiemmin kuvaamani esityksen keskustelijoista. Kerroimme ajatuksesta työstää blogini ja vaimoni sairausaikanai Facebook -kommentit kirjaksi. Hän ei uskonut näiden toimivan kirjana ellei niitä työstetä kunnolla uudestaan. Päiväkirjamaisuus toimii paremmin blogina. Hänen mielestään parempi olisi kirja uudesta alusta syövän jälkeen. Voisi ollakin hyvä aihe, mutta tuskin saan siitä riittävästi teksitä aikaan. Jos olisin riittävän innostunut blogin muokkaamisesta kirjaksi, kysyisin muiltakin kustantajilta. Katsotaan.
Ostin Nemon ständiltä hauskan, lapsille suunnatun paketin Tehdään elokuva!.Sopinee minulle, kun tunnen onnistuneeni säilyttämään jotakin lapsuuteni mielenlaadusta. Asiantuntijoiden tekemänä teos voi olla hyödyksi videoharrastukselleni. Ostimme myös yhden tuliaiskirjan.
Keltikangas-Järvisen ja Mullolan esitys oli peruttu. Valitettavasti.
Juha Seppäsen TV-sarja Suomi on ruotsalainen on innoittanut Marja Vilkon tekemään kirjan samasta aiheesta. Molemmat olivat paikalla kun aihetta käsiteltiin. Kuuntelin samantien seuraavankin saman paikan esityksen addiktioyhteiskunnasta, jossa haastattelijana oli Kalle Haatenen. Olen pitänyt kovasti hänen radio-ohjelmistaan. Olen luonut mielikuvan hänen habituksestaan Ylen sivuilla olleen kuvan ja hänen äänensä perusteella. Nyt joudun poisoppimaan tuon mielikuvan, koska hänen olemuksensa olikin erilainen. Luulin toista hänen haastateltavistaan häneksi.
Seurasimme vaimoni kanssa esityksen Vallisaaresta Vartiosaareen, jossa kolme tutkijaa kertoivat Helsingin saarien historiasta. Uutta oli minulle, että löydöksia on eniten kehämäisesti keskustan ulkopuolella. Nämäkin seudut ovat olleet saaria joskus. Kysyin Herttoniemestä löytämästäni kiviympyrästä, mutta siitä ei osattu sanoa mitään. Kysyin myös voivatko Herttoniemen muinaishauta liittyä Kalevalan tarinoihin, kuten olen jostakin lukenut. Hauta olisi vesistön lähellä, koska vainajalla piti olla reitti vesitse Kalevalan kuvaamaan Pohjolaan. Tämän ei uskottu pitävän paikkansa. Olin ollut siinä käsityksessä, että suomalaiset ovat tulleet Virosta, kun siellä alkoi olla ahdasta. Toki olen tiennyt, että muualtakin on tänne tultu. Tuo Viro-teoria kumottiin. Meille kerrottiin, että täällä on asuttu jatkuvasti jääkaudesta lähtien.
Kuuntelimme samantien seuraavankin esityksen, jossa hollantilaista Lieven Almeelia haastateltiin kirjailijoiden Helsingistä sotia edeltävältä ajalta, jota aihetta tämä on tutkinut. Oli hauskaa taas kuulla aikuisena suomen oppineen puhuvan kieltämme erittäin sujuvasti ja erinomaisesti sen halliten.
Olen saanut röntsytaudin. Nenä räkäinen ja kurkku hieman kipeä. Tänään ei aio mennä messuille vaan keskittyä taidehistoriaan.
Olen kiivennyt järjestelmällisesti portaitamme meille seitsemänteen asuttuun kerrokseen ja tullut myös alas samaa reittiä. Vain saunareissulla tai muutoin seurassa olen käyttänyt hissiä. Kiipeäminen ylös kestää parisen minuuttia ja alas tuleminen hieman vähemmän. Luulisi, ettei alas tuleminen ole erityisen ihmeellistä liikuntaa, mutta kyllä sen pohkeissa tuntee. Siksi kai sillekin on Kiloklubissa oma momenttinsa.Huomasin illalla hämmästyksekseni Kiloklubiin kirjauksia tehdessäni, että olen käyttänyt tällä viikolla kotiportaikossa kulkemiseen jo puoli tuntia. Ajatella, että vähästä voi tulla paljon noin pian.
Olimme vaimoni kanssa eilen Helsingin Kirjamessuilla. Jaksoin kuin konsanaan terve mies. Kuuntelimme ensin kustantamoiden edustajien keskustelua kirjoittajayhteistyöstä. Esitys keskittyi uusien tarjokkaiden kohteluun. Tekstejä tarjotaan hirmuisia määriä. Niiden käsittelemiseen menevää aikaa paljoksuttiin. Palautetta ei juuri ehditä kirjoittaa. Joku heistä kysyi, onko ok, että tekstin vastaanottoviestin jälkeen ei asiaan palata ollenkaan, jos teksti hylätään. Minusta se tuntuu hyvin julmalta, kun ajattelee kuinka paljon kirjoittajat ovat nähneet vaivaa tekstinsä eteen. Joku esiintyjistä sanoi, että on kovin vaikea lähettää hylkääviä päätöksiä. Olkoon vaan, minusta ihmisyyteen kuuluu, että vastataan. Varsinkin, kun kirjoittajan työmäärä on huomattavasti suurempi kuin tekstin arvioijan. Joku heistä sanoi, että riittää, kun lukee pari sivua saadusta tekstistä. Ei se kaikkien mielestä kuitenkaan noin yksiniittistä ole. Kysyin lopussa, että eikö olisi reilu peli, jos lähetän vain kaksi sivua, jos ette enempää jaksa lukea. Siihen ei myönnytty.
Plarasin kovasti antikvariaattien hyllyjä ja osumia tuli. Löysin etsimäni Nurmijärven pitäjän historian kolmannen osan. Siinä varmaan puhutaan minunkin tietämistäni henkilöistä. Isänikin muistaakseni mainitaan jossakin opettajaluettelossa. Sen verran olen kolmososaan jo aikaisemmin tutustunut. Tein toisenkin löydön saman firman tarjoomasta, mutta ei siitä sen enempää, koska se on toistaiseksi salaisuus.
Kolmas ostamani kirja on Ari Raunion ja Juri Kilinin teos Talvisodan taisteluja. Kirjassa kerrotaan muiden muassa Vilajoen taistelusta, jossa isoisäni haavoittui kuolettavasti sodan kolmanneksi viimeisenä päivänä. Hän menehtyi sotasairaalassa samana päivänä. Olen tosin kuullut vieläkin traagisemmasta kaatumisajasta. Eräs suomalainen oli kuollut muistaakseni parisen päivää sodan loppumisesta jossakin Suomenlahden saaressa, kun kumpikaan osapuoli ei ollut saanut tietoa rauhasta.
Vantaan Antikvariaatti oli keksinyt mainion idean. Kaikki kirjat maksavat kaksi euroa ja niitä on runsaasti. Hinnat olivat keltaisilla lapuilla, keltaisen olivat myös jaettavat muovikassit tekstein KIRJAT 2 € sekä kassahenkilöiden paidat ja heitä oli runsaasti. Hullujen päivien sovellus. Saattaa toimiakin, jos ovat saanett tavaran lähes ilmaiseksi. Ostin heiltä Robert Scoblen ja Shel Israelin teoksen Blogit ja bisnes Yritys 2.0.
Kävimme juttelemassa Nemon ständillä juttelemassa kustantaja Nina Karjalaisen kanssa. Hän oli yksi noista aiemmin kuvaamani esityksen keskustelijoista. Kerroimme ajatuksesta työstää blogini ja vaimoni sairausaikanai Facebook -kommentit kirjaksi. Hän ei uskonut näiden toimivan kirjana ellei niitä työstetä kunnolla uudestaan. Päiväkirjamaisuus toimii paremmin blogina. Hänen mielestään parempi olisi kirja uudesta alusta syövän jälkeen. Voisi ollakin hyvä aihe, mutta tuskin saan siitä riittävästi teksitä aikaan. Jos olisin riittävän innostunut blogin muokkaamisesta kirjaksi, kysyisin muiltakin kustantajilta. Katsotaan.
Ostin Nemon ständiltä hauskan, lapsille suunnatun paketin Tehdään elokuva!.Sopinee minulle, kun tunnen onnistuneeni säilyttämään jotakin lapsuuteni mielenlaadusta. Asiantuntijoiden tekemänä teos voi olla hyödyksi videoharrastukselleni. Ostimme myös yhden tuliaiskirjan.
Keltikangas-Järvisen ja Mullolan esitys oli peruttu. Valitettavasti.
Juha Seppäsen TV-sarja Suomi on ruotsalainen on innoittanut Marja Vilkon tekemään kirjan samasta aiheesta. Molemmat olivat paikalla kun aihetta käsiteltiin. Kuuntelin samantien seuraavankin saman paikan esityksen addiktioyhteiskunnasta, jossa haastattelijana oli Kalle Haatenen. Olen pitänyt kovasti hänen radio-ohjelmistaan. Olen luonut mielikuvan hänen habituksestaan Ylen sivuilla olleen kuvan ja hänen äänensä perusteella. Nyt joudun poisoppimaan tuon mielikuvan, koska hänen olemuksensa olikin erilainen. Luulin toista hänen haastateltavistaan häneksi.
Seurasimme vaimoni kanssa esityksen Vallisaaresta Vartiosaareen, jossa kolme tutkijaa kertoivat Helsingin saarien historiasta. Uutta oli minulle, että löydöksia on eniten kehämäisesti keskustan ulkopuolella. Nämäkin seudut ovat olleet saaria joskus. Kysyin Herttoniemestä löytämästäni kiviympyrästä, mutta siitä ei osattu sanoa mitään. Kysyin myös voivatko Herttoniemen muinaishauta liittyä Kalevalan tarinoihin, kuten olen jostakin lukenut. Hauta olisi vesistön lähellä, koska vainajalla piti olla reitti vesitse Kalevalan kuvaamaan Pohjolaan. Tämän ei uskottu pitävän paikkansa. Olin ollut siinä käsityksessä, että suomalaiset ovat tulleet Virosta, kun siellä alkoi olla ahdasta. Toki olen tiennyt, että muualtakin on tänne tultu. Tuo Viro-teoria kumottiin. Meille kerrottiin, että täällä on asuttu jatkuvasti jääkaudesta lähtien.
Kuuntelimme samantien seuraavankin esityksen, jossa hollantilaista Lieven Almeelia haastateltiin kirjailijoiden Helsingistä sotia edeltävältä ajalta, jota aihetta tämä on tutkinut. Oli hauskaa taas kuulla aikuisena suomen oppineen puhuvan kieltämme erittäin sujuvasti ja erinomaisesti sen halliten.
Olen saanut röntsytaudin. Nenä räkäinen ja kurkku hieman kipeä. Tänään ei aio mennä messuille vaan keskittyä taidehistoriaan.
perjantai 24. lokakuuta 2014
Kirjamessut - ihanaa!
Helsingin Kirjamessut ovat alkaneet. Motiivien ristiriita vaivaa hieman. Toisaalta pitäisi lukea taidehistorian tenttiin, mutta toisaalta kirjamessuilla on niin mukavaa. Messujen konsepti on todella koukuttava tällaisellle uteliaalle humanistille. Tapahtumia on jatkuvasti. Ne katkovat mukavasti tutustumista messujen muuhun antiin. Aiheita on niin runsaasti, että kiinnostaviakin löytyy. On kiva välillä istua ja kuunnella. Kiinnostavia tuotteita eli kirjoja on runsaasti tarjolla, vaarallisen runsaasti. Yritän pitää entisestä oppimani mielessä. Olen tullut ostaneeksi sellaista, mitä en ole lukenut. Kun hinta on edullinen, saattaa tulla ostaneeksi kirjan, joka ei ole ykköstasoa kiinnostavuudeltaan, mutta kuitenkin jotenkin kutkuttelee. Sellaiset jäävät hyllyyn odottamaan aikaa parempaa, kun kirjastosta lainatut vievät lukuajan.
Aion taas koluta antikvariaattien hyllyjä. Olen jonniinlainen paikallishistoriafriikki. Voisin löytää esimerkiksi Nurmijärven pitäjän historian kolmannen osan, joka minulta puuttuu. Josko löytyisi jotakin muutakin niihin seutuihin liittyvää, joilla esiäitini ja -isäni ovat tallustelleet. Olen löytänyt esimerkiksi Merikarvian historiasta tietoja Thomas Kellanderista, joka oli kirkkoherrana kyseisessä pitäjässä isovihan aikoihin ja joka on esi-isäni. Olosuhteet lienevät olleen karut, koska oli pakomatkalla Ruotsissa. Oletan, että sukunimi on väännetty nimestä Kellari, joka nimi puolestaan esiintyy Porin historiassa. Tapanahan on ollut, että pappisäätyyn päästäessä nimi on pantu parempaan kuosiin. Nuo Kellarit taitavat olla tulleet Poriin Kokemäeltä, jos oikein muistan. Kellanderin rouva oli Wrigstadius- ja Prytz -sukujen jälkeläisiä. Nuuskimalla nettiä olen saanut selville, että tuo nimi on peräisin Etelä-Ruotsista Wrigstad -nimisen seurakunnan papilta.
Jos annan Helsingin Kirjamessuille kultaa koukuttavuudessa, hopean ja pronssin jätän jakamatta, koska muut messukonseptit eivät pääse lähellekään. Habitare on aika mielenkiintoinen, mutta kun siellä ei valitettavasti ole mielenkiintoisia esitelmiä ynnä muita sellaisia nostamassa tunnelmaa.
On ehdotettu, että muokkaisin tämän blogin kirjaksi ja ajatuksena on ollut, että vaimoni antaisi siihen oman panoksensa syöpäpotilaan rinnallakulkijan näkökulmasta. En ole kauheasti syttynyt asiasta, kun blogihan on julkaisu sekin. Menemme tänään messuilla tapahtumaan Käsikirjoituksesta kirjaksi, jossa muutaman kustantamon edustajat kertovat kirjailijoiden ja kustannusihmisten yhteistyöstä. Katsotaan, nousisiko siitä kirjantekovimmaa.
Toinen kiinnostava esitys on Maailman paras koulu? Pohjana on Liisa Keltikangas-Järvisen ja Sari Mullolan asiantuntemus aiheesta. Olen tykännyt Keltikankaan ennakkoluulottomista oivalluksista ja tutkimustuloksista psykolgian saralla. Mainitut henkilöt ovat tehneet kirjan otsikolla, jolla myös tähän tapahtumaan houkutellaan. Keltikangas on temperamentin asiantuntija ja mielestäni me opettajat emme vieläkään ota riittävästi opiskelijoiden erilaisia temperamenttejä huomioon työssämme. Valitettavasti tämä luultavasti estää monia opiskelijoita pärjäämästä koulussa heidän kykyjensä edellyttämällä tavalla.
Kiinnostaisi myös esitys Suomi on ruotsalainen. Voi olla, että käyn sitäkin kuuntelemassa. Taannoinen TV-sarja osoitti, että Suomi on mitä suurimmassa määrin sen Ruotsin perillinen, jonka osa me olimme monta sataa vuotta. Mitään Ruotsi-Suomea ei ole koskaan ollut. Oli vain Ruotsi ja Suomi oli sen osa. Kauempana historian syövereissä pohjoisessa oli Norland ja idässä Österland eli Suomi. Monen historiatuntemus tuntuu oudosti ulottuvan vain siihen vaiheeseen, jossa Suomi tuli osaksi Venäjää. Sitä edeltävä aika on yritetty korvata Väinämöisen ja kumppanien seikkailuilla. Vaikka Kalevala on äärettömän tärkeä aarre suomalaisille, historia ei näin kuitenkaan ole mennyt.
Oletteko muuten lukeneet Miika Nousiaisen riemastuttavan Vadelmavenepakolaisen, jonka päähenkilö halusi muuttua ruotsalaiseksi ja onnistuikin siinä. Tosin lopulta missio meni pieleen. Nousiainen ilottelee sekä ruotsalaisten että meidän suomalaisten kustannuksella. Kun päähenkilö on jo ruotsalaistunut ja toimii sikäläisessä IT-firmassa, henkilökunta päättää ratkaista pitkän diskuteerauksen jälkeen äänestämällä, kerätäänkö kahvirahat suoraan palkasta vai kahvikassan kautta. Tulokset lasketaan ja sen jälkeen hävinneen puolen edustajille tarjotaan terapiaa häviön käsittelemiseksi. Kun päähenkilö on joutunut joronjäljille ja etsintäkuulutetuksi, ruotsalainen poliisi tulee pidättämään häntä. Poliisi toteaa olevansa surullinen eikä haluaisi toteuttaa pidätystä, mutta mikäs auttaa. Päähenkilö kysyy, haluaisiko vastapuoli mahdollisesti puhua tunteistaan. Tämä halusi ja niinpä he käsittelivät hetken tunteitaan ja sitten pidätys pantiin toimeen.
Joskus kauan sitten eräs tuntemani henkilö moitti, että eräs naismaisena pidetty mieshenkilö käyttää sanaa ihana. Minulla se on tämän jutun otsikossa. Ehkä minun - geeneiltäni mahdollisimman supisuomalaisen - kaukaiset ja vähäiset ruotsalaiset juuret kuitenkin oikeuttavat tuon ilmaisun. Heja Sverige!
Aion taas koluta antikvariaattien hyllyjä. Olen jonniinlainen paikallishistoriafriikki. Voisin löytää esimerkiksi Nurmijärven pitäjän historian kolmannen osan, joka minulta puuttuu. Josko löytyisi jotakin muutakin niihin seutuihin liittyvää, joilla esiäitini ja -isäni ovat tallustelleet. Olen löytänyt esimerkiksi Merikarvian historiasta tietoja Thomas Kellanderista, joka oli kirkkoherrana kyseisessä pitäjässä isovihan aikoihin ja joka on esi-isäni. Olosuhteet lienevät olleen karut, koska oli pakomatkalla Ruotsissa. Oletan, että sukunimi on väännetty nimestä Kellari, joka nimi puolestaan esiintyy Porin historiassa. Tapanahan on ollut, että pappisäätyyn päästäessä nimi on pantu parempaan kuosiin. Nuo Kellarit taitavat olla tulleet Poriin Kokemäeltä, jos oikein muistan. Kellanderin rouva oli Wrigstadius- ja Prytz -sukujen jälkeläisiä. Nuuskimalla nettiä olen saanut selville, että tuo nimi on peräisin Etelä-Ruotsista Wrigstad -nimisen seurakunnan papilta.
Jos annan Helsingin Kirjamessuille kultaa koukuttavuudessa, hopean ja pronssin jätän jakamatta, koska muut messukonseptit eivät pääse lähellekään. Habitare on aika mielenkiintoinen, mutta kun siellä ei valitettavasti ole mielenkiintoisia esitelmiä ynnä muita sellaisia nostamassa tunnelmaa.
On ehdotettu, että muokkaisin tämän blogin kirjaksi ja ajatuksena on ollut, että vaimoni antaisi siihen oman panoksensa syöpäpotilaan rinnallakulkijan näkökulmasta. En ole kauheasti syttynyt asiasta, kun blogihan on julkaisu sekin. Menemme tänään messuilla tapahtumaan Käsikirjoituksesta kirjaksi, jossa muutaman kustantamon edustajat kertovat kirjailijoiden ja kustannusihmisten yhteistyöstä. Katsotaan, nousisiko siitä kirjantekovimmaa.
Toinen kiinnostava esitys on Maailman paras koulu? Pohjana on Liisa Keltikangas-Järvisen ja Sari Mullolan asiantuntemus aiheesta. Olen tykännyt Keltikankaan ennakkoluulottomista oivalluksista ja tutkimustuloksista psykolgian saralla. Mainitut henkilöt ovat tehneet kirjan otsikolla, jolla myös tähän tapahtumaan houkutellaan. Keltikangas on temperamentin asiantuntija ja mielestäni me opettajat emme vieläkään ota riittävästi opiskelijoiden erilaisia temperamenttejä huomioon työssämme. Valitettavasti tämä luultavasti estää monia opiskelijoita pärjäämästä koulussa heidän kykyjensä edellyttämällä tavalla.
Kiinnostaisi myös esitys Suomi on ruotsalainen. Voi olla, että käyn sitäkin kuuntelemassa. Taannoinen TV-sarja osoitti, että Suomi on mitä suurimmassa määrin sen Ruotsin perillinen, jonka osa me olimme monta sataa vuotta. Mitään Ruotsi-Suomea ei ole koskaan ollut. Oli vain Ruotsi ja Suomi oli sen osa. Kauempana historian syövereissä pohjoisessa oli Norland ja idässä Österland eli Suomi. Monen historiatuntemus tuntuu oudosti ulottuvan vain siihen vaiheeseen, jossa Suomi tuli osaksi Venäjää. Sitä edeltävä aika on yritetty korvata Väinämöisen ja kumppanien seikkailuilla. Vaikka Kalevala on äärettömän tärkeä aarre suomalaisille, historia ei näin kuitenkaan ole mennyt.
Oletteko muuten lukeneet Miika Nousiaisen riemastuttavan Vadelmavenepakolaisen, jonka päähenkilö halusi muuttua ruotsalaiseksi ja onnistuikin siinä. Tosin lopulta missio meni pieleen. Nousiainen ilottelee sekä ruotsalaisten että meidän suomalaisten kustannuksella. Kun päähenkilö on jo ruotsalaistunut ja toimii sikäläisessä IT-firmassa, henkilökunta päättää ratkaista pitkän diskuteerauksen jälkeen äänestämällä, kerätäänkö kahvirahat suoraan palkasta vai kahvikassan kautta. Tulokset lasketaan ja sen jälkeen hävinneen puolen edustajille tarjotaan terapiaa häviön käsittelemiseksi. Kun päähenkilö on joutunut joronjäljille ja etsintäkuulutetuksi, ruotsalainen poliisi tulee pidättämään häntä. Poliisi toteaa olevansa surullinen eikä haluaisi toteuttaa pidätystä, mutta mikäs auttaa. Päähenkilö kysyy, haluaisiko vastapuoli mahdollisesti puhua tunteistaan. Tämä halusi ja niinpä he käsittelivät hetken tunteitaan ja sitten pidätys pantiin toimeen.
Joskus kauan sitten eräs tuntemani henkilö moitti, että eräs naismaisena pidetty mieshenkilö käyttää sanaa ihana. Minulla se on tämän jutun otsikossa. Ehkä minun - geeneiltäni mahdollisimman supisuomalaisen - kaukaiset ja vähäiset ruotsalaiset juuret kuitenkin oikeuttavat tuon ilmaisun. Heja Sverige!
torstai 23. lokakuuta 2014
Toinen oppituntipäivä
Eilen oli töihin palaamisen jälkeen toinen päivä, jolloin minulla oli oppitunteja. Hyvin jaksoin molemmat tuntiparit pitää. Molemmat kurssit ovat sellaisia, että sijaiseni on jo vetänyt niitä edellisen jakson ajan. Päästäkseni kärryille pyysin opiskelijoita kuvaamaan kirjallisesti, mitä ovat oppineet ensimmäisellä jaksolla. Näin sain kuvan siitä, missä tilanteessa opiskelijat ovat. Opitun taso vaihtelee.
Koen ensimmäisen toimenpiteen olevan kaikkien opiskelijoiden saattamisen samalle lähtölavalle jatkoa varten. Haasteellista siinä on se, että jos kertaan ensimmäisen jakson asiat, ne jo osaavat opiskelijat turhautuvat. Toisaalta vapaatuntien antaminenkaan ei ole joka suhteessa mielekästä. Jos sellainen aiheuttaa hyppytunnin, opiskelijoille tulee kiusaus lähteä jo kotiin.
Ensimmäisen ryhmän kanssa oli vain paritunnin puolikas, koska he olivat lähdössä risteilylle erään toisen opettajan johdolla. Jälkimmäinen luokka sai vielä tehtäväkseen kirjata kolmen hengen ryhmissä tarvittavat oppimisaiheet sekä tehdä ehdotuksia kaikkien saattamiseksi samalle lähtölavalle. Monenlaisia ehdotuksia tuli, mutta ei erityisen innovatiivisia. Luultavasti tulen kokeilemaan yhteisvastuullisuutta siten, että opiskelijat saavat ryhmissä paikata tietojaan. Näin jo osaavien tiedot saadaan käyttöön. Itse voisin kulkea ryhmästä toiseen syventämässä tietopohjaa. Lopuksi voisin pitää suullisen tentin kullekin ryhmälle ja varmistaa sillä tavoin, että kaikki osaavat riittävästi.
Koen ensimmäisen toimenpiteen olevan kaikkien opiskelijoiden saattamisen samalle lähtölavalle jatkoa varten. Haasteellista siinä on se, että jos kertaan ensimmäisen jakson asiat, ne jo osaavat opiskelijat turhautuvat. Toisaalta vapaatuntien antaminenkaan ei ole joka suhteessa mielekästä. Jos sellainen aiheuttaa hyppytunnin, opiskelijoille tulee kiusaus lähteä jo kotiin.
Ensimmäisen ryhmän kanssa oli vain paritunnin puolikas, koska he olivat lähdössä risteilylle erään toisen opettajan johdolla. Jälkimmäinen luokka sai vielä tehtäväkseen kirjata kolmen hengen ryhmissä tarvittavat oppimisaiheet sekä tehdä ehdotuksia kaikkien saattamiseksi samalle lähtölavalle. Monenlaisia ehdotuksia tuli, mutta ei erityisen innovatiivisia. Luultavasti tulen kokeilemaan yhteisvastuullisuutta siten, että opiskelijat saavat ryhmissä paikata tietojaan. Näin jo osaavien tiedot saadaan käyttöön. Itse voisin kulkea ryhmästä toiseen syventämässä tietopohjaa. Lopuksi voisin pitää suullisen tentin kullekin ryhmälle ja varmistaa sillä tavoin, että kaikki osaavat riittävästi.
keskiviikko 22. lokakuuta 2014
Etulinjassa sekä sadun "Relkapeikko ja Väiskijättiläinen" toinen osa
Eilen palasin estradille eli pitämään tunteja. Ensimmäiset oppituokiot olivat nuorisoryhmälle. Aiheena oli taide ja kulttuuri. Homma loksahti mukavasti raiteilleen. Kun joskus on oppinut ajamaan pyörällä, taito on tallessa, vaikka ei olisi vähään aikaan sitä tehnytkään. Mukava ryhmä. Luonnollisesti taipumusta on pulisemiseen, mutta kenellä ei olisi murrosiässä. Minun on opettajana muistettava, että nuorille pitää antaa tekemistä ja oppiminen tulee sen mukana. Opiskelijat piirsivät naamakuvat tekemäni mallin avulla. Kasvoissahan saa nenän, silmät jne. paikoilleen, kun noudattaa tiettyä kaavaa. Taas nähtiin, että kaikki osaavat piirtää. Toiset teokset olivat lähempänä suhdeideaalia ja toiset sarjakuvamaisempia.
Iltapäiväryhmän opiskelijat olivat ylioppilaspohjaisia ja näin ollen lukion rauhoittamia. Heidän kanssaan tarvitaan vähemmän poliisikoiran roolia. Opiskelijat tuntuivat innostuvan ajatukseeni, että tehdään asiakaspalveluvideoita aidoissa ympäristöissä.
Kaikenkaikkiaan homma meni lähes kuin välillä ei olisi muuta ollutkaan. Väsyttikin suunnilleen samalla tavoin kuin ennen.
Illalla olin TaiKissa. Jatkettiin maiseman maalausta Photoshopilla. Lopussa väsytti aivan mahdottomasti. Enpä olisi pidempään jaksanut. Väsymys ei ollut kuitenkaan sen kummempaa kuin aikaisemminkaan pitkinä päivinä.
Yöllä nukutti makeasti. Nukuin noin yhdeksän tuntia. Unentarve tuntuu yhä olevan normaalia isompi. Näin unta, että olin keräämässä hyväntekeväisyysrahaa kadulla. Jostakin syystä keruukannu käytiin tyhjennyttämässä pankissa. Toisessa unessa taas setvittiin pankin kanssa miten toimittaisiin, kun on toinen minun kanssani samanniminen asiakas. Unessa mietin, että alkaisinko käyttää toista nimeäni etunimenäni.
Relkapeikko ja Väiskijättiläinen, toinen osa
Iltapäiväryhmän opiskelijat olivat ylioppilaspohjaisia ja näin ollen lukion rauhoittamia. Heidän kanssaan tarvitaan vähemmän poliisikoiran roolia. Opiskelijat tuntuivat innostuvan ajatukseeni, että tehdään asiakaspalveluvideoita aidoissa ympäristöissä.
Kaikenkaikkiaan homma meni lähes kuin välillä ei olisi muuta ollutkaan. Väsyttikin suunnilleen samalla tavoin kuin ennen.
Illalla olin TaiKissa. Jatkettiin maiseman maalausta Photoshopilla. Lopussa väsytti aivan mahdottomasti. Enpä olisi pidempään jaksanut. Väsymys ei ollut kuitenkaan sen kummempaa kuin aikaisemminkaan pitkinä päivinä.
Yöllä nukutti makeasti. Nukuin noin yhdeksän tuntia. Unentarve tuntuu yhä olevan normaalia isompi. Näin unta, että olin keräämässä hyväntekeväisyysrahaa kadulla. Jostakin syystä keruukannu käytiin tyhjennyttämässä pankissa. Toisessa unessa taas setvittiin pankin kanssa miten toimittaisiin, kun on toinen minun kanssani samanniminen asiakas. Unessa mietin, että alkaisinko käyttää toista nimeäni etunimenäni.
Relkapeikko ja Väiskijättiläinen, toinen osa
Sitten isälle pidettiin hauskoja puheenvuoroja ja välillä hänelle soitettiinkin. Joku esitti yksinlauluakin. Silloin Lotta mietti, että osaavatkohan peikot laulaa. Laulun jälkeen isä kuulutti, että nyt meillä on vuorossa aivan erityinen ohjelmanumero. Se tarkoitti Relkapeikkoa, joka tassuttelikin salin eteen paikkahousuissaan. Sitten se kuulutti olevansa Relkapeikko ja aikovansa näyttää nyt ihmeitä. Se sanoi, että kun se siirtyy rannan puolelle salia, yleisö tulee kokemaan ihmeen. Sitten se lähetti Väiskille ajatusviestin, että nyt rantaan päin. Väiskijättiläinen tarttui lujasti laivan runkoon ja kallisti sitä hitaasti ja varovasti rantaan päin. Peikko käveli juuri rannan puolen sali-ikkunoita kohti ja yleisö kohahti, kun laiva kallistui. Niin nätisti se kuitenkin kallistui, ettei mitään tapahtunut. Sitten peikko lähetti taas viestin ja palasi salin eteen, jolloin laivan asento oikaistui. Sama tapahtui meren puolelle. Ihmiset olivat aivan ymmällään, että miten tuollainen pikkumenninkäinen saattoi heilutella laivaa. Sitten peikko kumarsi. Eräs täti kysysi heti, että miten tällainen on mahdollista. Se on satuolentojen liikesalaisuus, totesi peikko. Sitten se palasi taputusten saattelemana paikalleen.
Kääntöpaikan seisahdus oli päättynyt ja laiva puksutti taas eteen päin. Yht'äkkiä se pysähtyi ja kallistui vähän. Yleisö katsoi peikkoon, mutta tämä istui paikallaan ja rypisteli kulmiaan. Relkapeikko otti ajatusyhteyden Väiskiin ja kysyi, että mitä tämä oli oikein tekevinään. Jättiläinen kertoi lekottelevansa lähellä rannassa piilossa pensaiden keskellä. Nälkä kuulemma alkoi vaivata.
Pian laivan kapteeni kuulutti, että laiva oli joutunut valitettavasti vedenalaiselle kivelle, mutta että tilanne ei ollut vaarallinen. Ihmiset jatkoivat seurustelua mutta ilmassa saattoi aistia huolestuneisuutta. Pian kapteeni kuulutti, että irroittautumisyritykset eivät olleet vieläkään onnistuneet, mutta satamaan ollaan asiasta yhteydessä. Hätää ei ole. Relkapeikko pyysi Passua, että tämä selvittäisi kuinka paljon laivalla on ruokaa jäljellä. Passu kuiskutteli isälleen, joka lähti kohti keittiötä. Selvisi että ruokaa on runsaasti jäljellä. Isä sanoi mysö , että kyllä heille tuodaan maista joka tapauksessa lisää ruokaa nopealla veneellä, jos ei pian päästä liikkeelle. Nyt Relkapeikko kävi kuiskuttelemassa isän kanssa ja istui sitten tuumivaisen näköisenä. Sillä oli taas yhteys Väiskiin.
Pian tunnettiin kuinka laiva liikkui hiljaa ja vakaasti paikaltaan. Kohta se oli taas vapailla vesillä. Väki taputti käsiään ja huusi hurraata. Relkapeikko oli mennyt salin eteen ja se kumarsi nyt arvokkaasti. Se kuulutti, että jos tällaisia palveluja toiste tarvittaisiin, osoite on www.peikkojajattilainen.sat . Sitten se palasi taas paikalleen.
Laiva puksutteli sitten rauhassa takaisin päin. Tunnelma alkoi jo olla hiukan seisahtunut ja kuin uomiaan hakeva niin kuin se usein juhlien loppupuolella. Kellonaika alkoi kiinnostaa vieraita pitkästä aikaa. Viimein saavuttiin satamaan ja väki asteli tyytyväisenä laivasta satamaan. Relkapeikko hipsutteli lasten kanssa. Lotta kysyi Passulta, että osaavatko peikot laulaa. Passu ei tiennyt. Se kääntyi peikon puoleen kysyäkseen, mutta sitä ei enää näkynyt missään.
Tulipa pitkä satu, tuumi Rapsu. Simppa nukkui yhä.
Aika tarkkaan samanlaisena tämä satu tuntuu säilyneen kirjoitusvaiheenkin jälkeen. Mitä nyt jotakin pientä hiomista.
maanantai 20. lokakuuta 2014
Rillivarkaita, työ maistuu, opiskelukiireitä, 1. osa sadusta "Relkapeikko ja Väiskijättiläinen" sekä Tapas by Heikki 3
Rillivarkaat olivat meillä toissayön Yrittivät taas varastaa lukurillejäni, mutta onnistuin puolustautumaan. Nuorempi (kohta 5 v. pikku neito) on mahdottoman puhelias. Illalla, kun oli jo vuoteessa, tuumi, että kun minun pitäisi nukkua ja minä vain puhun. Aamupäivällä totesi johonkin sanomiseeni, että "Älä kommentoi." On kai saanut itse kuulla sen erinäisiä kertoja.
Olin eilen töissä. On kyllä syytä olla iloinen, että syövästä parantumiseni lisäksi minulla on noin mukava työpaikka, johon palata. Vastaanotto oli oikein lämmin. Koulun tämän hetken systeemien omaksumiseen ja asioiden mieleenpalauttamiseen meni aikaa, joten en ehtinyt niin hyvin valmistautua tämänpäiväisiin tunteihin kuin olisi hyvä ollut. Eiköhän noista selvitä. Aloin jo sen verran palata vanhaan rooliini, että tunnen oloni luottavaisemmaksi. Iltapäivän tiedotustilaisuuden alussa oli kahvin seuraksi tarjolla niin hyvän näköistä pullaa, että lankesin. Niin perso kun olen. Niin kävi toissapäivänäkin. Onneksi sain käveltyä kumpanakin päivänä puolisen tuntua vastineeksi.
Kävin keskustan Stockalla kyselemässä kofeenitonta pikaespressoa. Ei ollut. Mahtaakohan saada mistään Suomessa? Lieneeköhän jossain kahveihin keskittynyttä erikoisliikettä? Jos on, voivat olla erikoistuneita pikemmin makuihin kuin etsimäni kaltaisiin erikoisuuksiin.
Minulta jäi kaksi kurssia kesken kevättalvella TaiKissa, Taidehistoria 2 ja Taide jälkeen 1945. Ilmoittauduin edellä mainitun tenttiin 8.11.2014. Kävin tänään hakemassa luentomuistiinpanot lainaksi eräältä toiselta kurssilaiselta Lönkalta. Onneksi sain samalla keväisen tentin kysymykset. Nyt täytyy priorisoida ajankäyttöä ja keskittyä.
Seuraavana alkuosa seitsemän vuoden takaisesta sadusta:

Olin eilen töissä. On kyllä syytä olla iloinen, että syövästä parantumiseni lisäksi minulla on noin mukava työpaikka, johon palata. Vastaanotto oli oikein lämmin. Koulun tämän hetken systeemien omaksumiseen ja asioiden mieleenpalauttamiseen meni aikaa, joten en ehtinyt niin hyvin valmistautua tämänpäiväisiin tunteihin kuin olisi hyvä ollut. Eiköhän noista selvitä. Aloin jo sen verran palata vanhaan rooliini, että tunnen oloni luottavaisemmaksi. Iltapäivän tiedotustilaisuuden alussa oli kahvin seuraksi tarjolla niin hyvän näköistä pullaa, että lankesin. Niin perso kun olen. Niin kävi toissapäivänäkin. Onneksi sain käveltyä kumpanakin päivänä puolisen tuntua vastineeksi.
Kävin keskustan Stockalla kyselemässä kofeenitonta pikaespressoa. Ei ollut. Mahtaakohan saada mistään Suomessa? Lieneeköhän jossain kahveihin keskittynyttä erikoisliikettä? Jos on, voivat olla erikoistuneita pikemmin makuihin kuin etsimäni kaltaisiin erikoisuuksiin.
Minulta jäi kaksi kurssia kesken kevättalvella TaiKissa, Taidehistoria 2 ja Taide jälkeen 1945. Ilmoittauduin edellä mainitun tenttiin 8.11.2014. Kävin tänään hakemassa luentomuistiinpanot lainaksi eräältä toiselta kurssilaiselta Lönkalta. Onneksi sain samalla keväisen tentin kysymykset. Nyt täytyy priorisoida ajankäyttöä ja keskittyä.
Seuraavana alkuosa seitsemän vuoden takaisesta sadusta:
Relkapeikko ja Väiskijättiläinen
Olgan (7 v.) hieno piirustus Relkasta, Väiskistä ja lapsista.
Lapsenlapset Rapsu (5 v.), Simppa (4 v.) ja Iipu (1 v.) olivat hoidossa tänään. Päivänokosten aikaan Iipu nukahti helposti mamun hoidossa. Minä vetäydyin poikien kanssa sadun pariin.
Tuumimme alussa yhdessä mitä sadussa pitäisi olla. Päädyimme siihen, että tarvitaan tyttö, poika, peikko, jättiläinen ja laiva. Ja sitten satuun.
Eräässä satamassa oli laiva, jossa oltiin valmistautumassa 50-vuotisjuhliin. Sen keittiössä valmisteltiin juhlaruokia. Laiva oli näet sellainen, että se voitiin varata tällaisiin tarkoituksiin ja samalla päästä pienelle kierrokselle satamakaupungin edustalle.
Rannalla lähellä laivaa tallusteli peikko ja vihelteli mennessään. Se lymyili välillä rantapensaiden suojassa ettei sitä huomattaisi. Ihmiset nimittäin eivät ole tottuneet tapaamaan peikkoja ja yllättävä tapaaminen voisi aiheuttaa vaikka skandaalin ja sellaista peikko ei halunnut. Nyt tarvittiin peikolle nimi. Simpalta se saatiin. Se on Relka. Erikoinen nimi, eikö totta? Peikoilla ne voivat olla sellaisia.
Peikko huomasi laivan ja sitä alkoi tehdä mieli päästä vesille. Se kun ei ollut koskaan päässyt laivamatkalle. Se tassutteli lähemmäksi. Silloin tuuli toi sen sieraimiin aivan ihania tuoksuja laivan keittiöstä. Laiva alkoi houkutella Relkapeikkoa entistä enemmän. Silloin se huomasi, että laivaan pääsi pientä siltaa pitkin. Sitä pitkin kulki välillä ihmisiä laivaan ja sieltä pois. Löytyihän se sellainenkin hetki, että Relkapeikko livahti laivaan kenenkään sitä huomaamatta. Kannelta se löysi köysikiepin, minkä sisältä se löysi oivallisen piilopaikan.
Uudessa piilopaikassaan Relkapeikko sitten tähyili ympäristön tapahtumia. Aidan pienojen välistä se näki, kuinka laivaan alkoi saapua ihmisiä, jotka olivat pukeutuneet hienoihin vaatteisiin. Kaksi lastakin - tyttö ja poika - näyttivät tulevan vanhempiensa kanssa. Rapsu ja Simppa keksivät nimet lapsille. Tyttö on Lotta ja poika on Passu. Relkapeikko oli mielissään, sillä se vaistosi, että heistä se voisi saada seuraa.
Nyt Relkapeikon silmäluomet alkoivat tuntua raskailta ja pian se nukahtikin köysikimpun keskellä. Ei peikko ehtinyt pitkään nykkumaan. Se heräsi ääneen, joka häiritsi sen unta. Se huomasi, että laiva oli alkanut puksuttaa merelle. Hip hurraa! Pääsinpä merelle, se riemuitsi.
Samaan aikaan Lotta ja Passu istuivat laivan salissa, mihin muutkin juhlavieraat olivat asettuneet. Osa vieraista seisoi vielä jonossa odottamassa vuoroaan. Juhlien sankari oli nimittäin lasten isä ja nämäkin vieraat halusivat onnitella häntä.
Lapset alkoivat jo pitkästyä. He lähtivät jaloittelemaan ja alkoivat kiertää laivaa sen reunakantta pitkin. He pysähtyivät Relkapeikon köysikimpun luo nojailemaan reuna-aitaan ja katselemaan maisemia. Lokkeja lensi meren yllä. Aurinko paistoi. Peikko oli aivan hiljaa piilopaikassaan. Nälkä sen kuitenkin paljasti. Sen maha päästi pienen murahduksen ja Lotta kuuli sen. Lapset tutkivat käysikieppiä ja hämmästyivät, kun näkivät sen keskellä takkuista karvaa. Eihän se Relkapeikko ollut koskaan oppinut kampaa tuntemaan. Oli se piiloistaan nähdyt ihmisten kampaavan tukkaansa, mutta se oli aina luullut, että pieniä elukoita ne vain siivosivat hiuksistaan.
Hei! Kuka sinä olet? Minä olen Relkapeikko. Entä te? Lotta ja Passu. Heistä tuli pian kavereita. Pian selvisi, että peikolla oli nälkä. Passu lupasi mennä keittiöltä kysymään ruokaa ja sen hän tekikin. Hänelle sanottiin, että ruokatarjoilu alkaa aika pian ja että kaverikin varmaan jaksaisi odottaa siihen saakka.
Passu palasi ja kertoi terveiset. Lotta päätti lähteä kysymään isältä apua ja niin hän tekikin. Isä ehti vähän kuiskutella Lotan kanssa samalla kun otti onnitteluja vastaan. Hän supatti Lotalle ja kehoitti tätä viemään läheisestä hedelmävadista banaanin ja omenan ensi hätiin. Hän lupasi järjestää myös juhlapäydästä paikan yllätysvieraalle. Ehdoksi hän pani kuitenkin sen, että tämä vieras pitää pienen esityksen tilaisuudessa. Hän lähti käväisemään keittiössä ja Lotta palasi ensiapueväineen Passun ja peikon luo.
Relka suostui heti esitykseen, mikä lapsia hämmästytti. Relka mutusteli hedelmiä ja Passu kävi välillä tutkimassa tilannetta salissa. Jonkin ajan kuluttua hän huomasi, että Lotan ja hänen paikkojen viereen oli ilmestynyt uusi kattaus Relkapeikolle.
Relkapeikko oli nyt syönyt hedelmät ja sanoi, että tarvittaisiin puhelinta. Passu huomasi kannella enonsa, joka oli tullut jaloittelemaan, pyysi häneltä puhelinta lainaksi ja saikin kännykän. Relkapeikko pyysi sitten häntä näppäilemään tietyn numerosarjan ja sai pian kännykän korvalleen. Jättiläispalvelu, vastattiin puhelimessa. Siellä oli jättiläinen, jolle Rapsu keksi nyt nimen Väiski. Lyhyen keskutelun jälkeen puhelin palautettiin omistajalleen. Onnittelut oltiin nyt saatu päätökseen ja vieraat kerääntyivät pöytien ääreen. Ihmiset katsoivat kummissaan Relkapeikkoa, kun tämä hipsutteli omalle paikalleen. Kyllä ruoka maistui Relkapeikolle ja lapsille.
Joillakin näillä paikkein satu oli toiminut jo niin, että Simppa nukkui makeasti papan kainalossa. Rapsun kanssa sovittiin, että pappa kertoo sadun loppuun ja kirjoittaa sen sitten internettiin niin, että sieltä isä tai äiti voi lukea sen Simpalle loppuun.
Kun jälkiruuatkin oli syöty, isä kuulutti, että nyt olisi vuorossa ohjelmanumeroita. Tässä vaiheessa Relkapeikko kokeili, onko Väiskijättiläinen uinut jo niin lähelle laivaa, että ajatusyhteys toimisi. Toimi se.
Jatkuu seuraavassa postauksessa.
Olgan (7 v.) hieno piirustus Relkasta, Väiskistä ja lapsista.
Lapsenlapset Rapsu (5 v.), Simppa (4 v.) ja Iipu (1 v.) olivat hoidossa tänään. Päivänokosten aikaan Iipu nukahti helposti mamun hoidossa. Minä vetäydyin poikien kanssa sadun pariin.
Tuumimme alussa yhdessä mitä sadussa pitäisi olla. Päädyimme siihen, että tarvitaan tyttö, poika, peikko, jättiläinen ja laiva. Ja sitten satuun.
Eräässä satamassa oli laiva, jossa oltiin valmistautumassa 50-vuotisjuhliin. Sen keittiössä valmisteltiin juhlaruokia. Laiva oli näet sellainen, että se voitiin varata tällaisiin tarkoituksiin ja samalla päästä pienelle kierrokselle satamakaupungin edustalle.
Rannalla lähellä laivaa tallusteli peikko ja vihelteli mennessään. Se lymyili välillä rantapensaiden suojassa ettei sitä huomattaisi. Ihmiset nimittäin eivät ole tottuneet tapaamaan peikkoja ja yllättävä tapaaminen voisi aiheuttaa vaikka skandaalin ja sellaista peikko ei halunnut. Nyt tarvittiin peikolle nimi. Simpalta se saatiin. Se on Relka. Erikoinen nimi, eikö totta? Peikoilla ne voivat olla sellaisia.
Peikko huomasi laivan ja sitä alkoi tehdä mieli päästä vesille. Se kun ei ollut koskaan päässyt laivamatkalle. Se tassutteli lähemmäksi. Silloin tuuli toi sen sieraimiin aivan ihania tuoksuja laivan keittiöstä. Laiva alkoi houkutella Relkapeikkoa entistä enemmän. Silloin se huomasi, että laivaan pääsi pientä siltaa pitkin. Sitä pitkin kulki välillä ihmisiä laivaan ja sieltä pois. Löytyihän se sellainenkin hetki, että Relkapeikko livahti laivaan kenenkään sitä huomaamatta. Kannelta se löysi köysikiepin, minkä sisältä se löysi oivallisen piilopaikan.
Uudessa piilopaikassaan Relkapeikko sitten tähyili ympäristön tapahtumia. Aidan pienojen välistä se näki, kuinka laivaan alkoi saapua ihmisiä, jotka olivat pukeutuneet hienoihin vaatteisiin. Kaksi lastakin - tyttö ja poika - näyttivät tulevan vanhempiensa kanssa. Rapsu ja Simppa keksivät nimet lapsille. Tyttö on Lotta ja poika on Passu. Relkapeikko oli mielissään, sillä se vaistosi, että heistä se voisi saada seuraa.
Nyt Relkapeikon silmäluomet alkoivat tuntua raskailta ja pian se nukahtikin köysikimpun keskellä. Ei peikko ehtinyt pitkään nykkumaan. Se heräsi ääneen, joka häiritsi sen unta. Se huomasi, että laiva oli alkanut puksuttaa merelle. Hip hurraa! Pääsinpä merelle, se riemuitsi.
Samaan aikaan Lotta ja Passu istuivat laivan salissa, mihin muutkin juhlavieraat olivat asettuneet. Osa vieraista seisoi vielä jonossa odottamassa vuoroaan. Juhlien sankari oli nimittäin lasten isä ja nämäkin vieraat halusivat onnitella häntä.
Lapset alkoivat jo pitkästyä. He lähtivät jaloittelemaan ja alkoivat kiertää laivaa sen reunakantta pitkin. He pysähtyivät Relkapeikon köysikimpun luo nojailemaan reuna-aitaan ja katselemaan maisemia. Lokkeja lensi meren yllä. Aurinko paistoi. Peikko oli aivan hiljaa piilopaikassaan. Nälkä sen kuitenkin paljasti. Sen maha päästi pienen murahduksen ja Lotta kuuli sen. Lapset tutkivat käysikieppiä ja hämmästyivät, kun näkivät sen keskellä takkuista karvaa. Eihän se Relkapeikko ollut koskaan oppinut kampaa tuntemaan. Oli se piiloistaan nähdyt ihmisten kampaavan tukkaansa, mutta se oli aina luullut, että pieniä elukoita ne vain siivosivat hiuksistaan.
Hei! Kuka sinä olet? Minä olen Relkapeikko. Entä te? Lotta ja Passu. Heistä tuli pian kavereita. Pian selvisi, että peikolla oli nälkä. Passu lupasi mennä keittiöltä kysymään ruokaa ja sen hän tekikin. Hänelle sanottiin, että ruokatarjoilu alkaa aika pian ja että kaverikin varmaan jaksaisi odottaa siihen saakka.
Passu palasi ja kertoi terveiset. Lotta päätti lähteä kysymään isältä apua ja niin hän tekikin. Isä ehti vähän kuiskutella Lotan kanssa samalla kun otti onnitteluja vastaan. Hän supatti Lotalle ja kehoitti tätä viemään läheisestä hedelmävadista banaanin ja omenan ensi hätiin. Hän lupasi järjestää myös juhlapäydästä paikan yllätysvieraalle. Ehdoksi hän pani kuitenkin sen, että tämä vieras pitää pienen esityksen tilaisuudessa. Hän lähti käväisemään keittiössä ja Lotta palasi ensiapueväineen Passun ja peikon luo.
Relka suostui heti esitykseen, mikä lapsia hämmästytti. Relka mutusteli hedelmiä ja Passu kävi välillä tutkimassa tilannetta salissa. Jonkin ajan kuluttua hän huomasi, että Lotan ja hänen paikkojen viereen oli ilmestynyt uusi kattaus Relkapeikolle.
Relkapeikko oli nyt syönyt hedelmät ja sanoi, että tarvittaisiin puhelinta. Passu huomasi kannella enonsa, joka oli tullut jaloittelemaan, pyysi häneltä puhelinta lainaksi ja saikin kännykän. Relkapeikko pyysi sitten häntä näppäilemään tietyn numerosarjan ja sai pian kännykän korvalleen. Jättiläispalvelu, vastattiin puhelimessa. Siellä oli jättiläinen, jolle Rapsu keksi nyt nimen Väiski. Lyhyen keskutelun jälkeen puhelin palautettiin omistajalleen. Onnittelut oltiin nyt saatu päätökseen ja vieraat kerääntyivät pöytien ääreen. Ihmiset katsoivat kummissaan Relkapeikkoa, kun tämä hipsutteli omalle paikalleen. Kyllä ruoka maistui Relkapeikolle ja lapsille.
Joillakin näillä paikkein satu oli toiminut jo niin, että Simppa nukkui makeasti papan kainalossa. Rapsun kanssa sovittiin, että pappa kertoo sadun loppuun ja kirjoittaa sen sitten internettiin niin, että sieltä isä tai äiti voi lukea sen Simpalle loppuun.
Kun jälkiruuatkin oli syöty, isä kuulutti, että nyt olisi vuorossa ohjelmanumeroita. Tässä vaiheessa Relkapeikko kokeili, onko Väiskijättiläinen uinut jo niin lähelle laivaa, että ajatusyhteys toimisi. Toimi se.
Jatkuu seuraavassa postauksessa.
Heikin kokeileva keittiö: Tapas by Heikki 3

Kaadetaan puolikkaan avokadon siemenkuoppaan mustikkakeittoa. Lisätään koristeeksi kypsentämättömän porkkanan siivuja. Tarkoituksena oli laittaa vain yksi siivu, kun luulin sen kelluvan, mutta pi...ti latoa useampi päällekkäin, jotta ylin jäi raikkaasti näkyviin. Mustikkasoppa neutraloi avokadon kellarimaista makua ja myös hieman päinvastoin, koska soppa ei tuntunut odotetun makealta. Makuelämystä pystyi vaihtelemaan lusikoimalla näitä eri suhteissa. Porkkana sopi todella hyvin
Surullinen tarina, värisuora sekä satu "Joulupukki ja kymmenen apinaa"
Kuulin eilen eräästä tuntemastani, minua hieman nuoremmasta miehestä, joka kuoli syöpään kolme vuotta sitten. Imusolmukesyöpä hänelläkin. Hänellä prosessi oli kestänyt seitsemän vuotta. Hän oli saanut terveen paperit useamman kerran, mutta lopulta hävisi taistelun. Lopulta vatsa oli avattu leikkausta varten, mutta oltiin jouduttu toteamaan, että mitään ei ole tehtävissä.
Markulla oli ihailtava asenne. Hän oli rakennusalalla. Vielä kuolinpäivän aamuna hän oli tilannut kolmeen taloon kattotuolit. Kuulostaa Lutherin suhtautumiselta. Hänhän totesi istuttavansa tänään omenapuun, vaikka tietäisi, että huomenna tulee maailmanloppu.
Minä alan olla voittanut ensimmäisen kierroksen, mutta jatkosta ei tiedä kukaan, paitsi Luoja Taivaassa. Yritän elää tätä päivää ja suhtautua valoisasti tulevaan.
Sain taas värisuoran Kiloklubin urheiluosastolla. Liikkumista oli riittävästi ja se oli kelvollisen monipuolista päättyneellä viikolla. Tunnen, että kuntoni paranee. Se kannustaa jatkamaan. Toivottavasti into säilyy.
Sairausloma päättyi eilen. Koittaa tärkeä taite, kun palaan töihin. Menen tänään valmistautumaan ja tilaisuuteen, jossa kerrotaan henkilöstökyselyn tulokset. Huomenna minulla on jo oppitunteja eli tositoimet alkavat.
Tässä on kuulijan iästä päätellellen yhdeksän vuotta sitten kertomani satu, joka sopinee tähän, kun joulu jo kohta lähestyy.
Joulupukki ja kymmenen apinaa
Sen pituinen se, on kai tapana todeta lopuksi.
Markulla oli ihailtava asenne. Hän oli rakennusalalla. Vielä kuolinpäivän aamuna hän oli tilannut kolmeen taloon kattotuolit. Kuulostaa Lutherin suhtautumiselta. Hänhän totesi istuttavansa tänään omenapuun, vaikka tietäisi, että huomenna tulee maailmanloppu.
Minä alan olla voittanut ensimmäisen kierroksen, mutta jatkosta ei tiedä kukaan, paitsi Luoja Taivaassa. Yritän elää tätä päivää ja suhtautua valoisasti tulevaan.
Sain taas värisuoran Kiloklubin urheiluosastolla. Liikkumista oli riittävästi ja se oli kelvollisen monipuolista päättyneellä viikolla. Tunnen, että kuntoni paranee. Se kannustaa jatkamaan. Toivottavasti into säilyy.
Sairausloma päättyi eilen. Koittaa tärkeä taite, kun palaan töihin. Menen tänään valmistautumaan ja tilaisuuteen, jossa kerrotaan henkilöstökyselyn tulokset. Huomenna minulla on jo oppitunteja eli tositoimet alkavat.
Tässä on kuulijan iästä päätellellen yhdeksän vuotta sitten kertomani satu, joka sopinee tähän, kun joulu jo kohta lähestyy.
Joulupukki ja kymmenen apinaa
Viisivuotias tyttärenpoikani pyytää mínua aika usein kertomaan sadun. Jouluaattona syntyi tällainen. Pari aikuista poikaani avusti hiukan. Tuli jotakin hässäkkaa ja satu loppui osaltani kesken, mutta jospa nyt keksisin lopetuksen. Joten seuraavaan tyyliin ...
Joulupukki matkusti jouluaattona talosta taloon. Porot vetivät rekiä, joissa oli pukin lisäksi tietysti tonttuja ja lahjoja. Kas kummaa. Seuruetta vastaan tuli kymmenen apinaa - Suomen lumisessa talvessa (apinat olivat poikani panos juttuun tässä vaiheessa). Surku tietysti tuli näin hyväluontoisella vanhuksella palelevia luontokappaleita kohtaan. Onneksi yksi reki oli jo tyhjentynyt lahjoista. Apinat siis kyytiin ja matka jatkukoon. Seuraavaan kymmeneen talouteen voitaisiin antaa elävä apina kuhunkin noin kuin kaupanpäällisiksi.
Seuraavalta polvelta tuli sitten ajatus Korkeasaaren Repestä, joka liikkui Vanhankaupungin lahdella kadonneita apinoita etsiskellen. Joulupukin seurue oli nyt lähestymässä Nepposen taloa. Tällaisessa interaktiivisessa satuilussa pitää aina välillä saada apua ja niinpä kysymys kuului, olivatko Nepposen lapset kilttejä vai eivät? Tästä riippuisi, jaettaisiinko risuja vai lahjoja. Ankara vastaus kuului, että tuhmia olivat.
Tullaan sitten Nepposen ovelle ja aletaan tarjoilla piiskoja asianomaisesta reestä palautteeksi menneestä vuodesta. Ja lapset riemastuvat. Toimeliaita kun kaikesta menneestä huolimatta ovat, keksivät he heti, että niistähän voidaan tehdä luutia myytäväksi ja rahaa saadaan. Pukkiakin alkoi hymyilyttää. Siten tapahtui äkkinäinen käänne. Korkeasaaren Repe ilmestyi portille ja katsoi epäuskoisena yhdessä reessä istuvia apinoita.
Nyt siis pitäisi keksiä loppu sadulle.
Joulupukilla oli toki asiassa hyvä omatunto, mutta tilanne sai hänet tuntemaan itsenä hyvin kiusaantuneeksi mikä sai hänet näyttämään syylliseltä Repen silmissä. Piiskoja saaneet lapsetkin kysyivät joulupukilta, että ovatko nuo apinatkin lahjoja. Joulupukki mietti kuumeisesti selitystä tilanteeseen. Selkeä vastausthan hänellä kyllä olisi, mutta mistä todistajat asiaa vahvistamaan. Tontuista ei satuolentoina olisi siihen apinoista nyt puhumattakaan.
Silloin pukilla välähti. Olihan nyt satanut lunta koko illan ja Repelle hän voisi näyttää paikan, jossa hän oli apinat kohdannut. Jäljet vahvistaisivat varmasti hänen sanansa. Hän toteaa Repelle, että tilanne kyllä näyttää varmaan epäilyttävältä, mutta hän voi selittää asian. Siihen Repe, että jollei hän joulupukin sanaa usko niin kenen sitten. Silloin pukinkin mieli huojentui. Asia selvisi sitten parhain päin. Repe alkoi miettiä miten apinat saadaan palautettua Korkeasaareen.
Joulupukki oli ollut hiukan suruissaan piiskalahjoista, lapset kun tuntuivat niin tomerilta. Nyt hän keksi, että lapsethan voisivat lähteä auttamaan Repeä apinoiden kuljettamisessa Kokeasaareen ja joulupukilta kyllä joutaisi reki ja poroja auttamaan. Lasten vanhemmat suostuivat heti tuumaan. Sen lupauksen he ottivat lapsilta, että seuraavana vuonna ei saisi tulla aihetta piiskoihin.
Sen pituinen se, on kai tapana todeta lopuksi.
sunnuntai 19. lokakuuta 2014
Oi kahvi, ettäkö detoxia?, nukahtelua ja romantikko Prud'hon
Kahvin etsintä jatkuu. Unkarin kahvit ovat vielä Espoossa. Ässän aikataulu muuttui ja menemme menemme myöhemmin piipahtamaan hänen poikansa ja miniänsä luona. Etsin eilen Itiksestä kofeiinitonta pikaespressoa. K-Supermarketissa oli valtavasti kahveja, mutta eipä vain tällaista erikoisuutta löytynyt. Stockan Herkussa oli paria sorttia kofeiinitonta espressoa, mutta ei pikakahvina. Ostin Illya. Kotona totesin, että en pidä sen mausta. Ehkä mieluummin sitä kuin kofeiinitonta tavallista pikakahvia. Täytynee käydä vielä keskustan Stockalla.
Minusta on mielenkiintoista, että Budabestissa löysin lähimarketista moista erikoisuutta ja täällä kahvihullujen Suomessa tämä on tällaista. Tässä on kyse hyvin rajatusta ja todennäköisesti pienestä segmentistä. Menekki ei voi olla suurta. Suomalaisissa marketeissa tuotteet kilpailevat verisesti hyllytilasta. Kauppiaan paradoksi on se, että jokaisen hyllypaikan kierron pitää olla hyvä, koska kate on matala, mutta toisaalta valikoiman pitäisi näyttää runsaalta. Kompromisseja joudutaan ehkä tekemään, jotta valikoima näyttäisi hyvältä. Joku kofeiiniton pikaespresso ei kuitenkaan pomppaa silmiin. Jonkin Akateemisen lehtihyllystä varmaan löytyy Harward Business Review, koska se näkyy ja näyttää hyvältä. Sen menekki voi olla eri kysymys.
Mietin onko Unkarissa voimakas ruokatietoinen kuluttajaryhmä, vaikka ravintoloissa näytetään syövän perinteisesti. He kutsuvatkin kasvissyöjiä ym. ruokahifistejä jollakin paleoliittia muistuttavalla sanalla, jota ne muista. Korjaa S, jos meni pieleen. Samat tavarakierron lainalaisuudet pätevät Unkarissakin. Jokin erityinen syy tähän pitää olla. Ollaanko siellä vielä kiireisempiä ja unettomampia kuin Suomessa?
Kuulin tänään, että on olemassa jotakin detox -jauhetta, jolla voi puhdistaa kehoa sisäisesti. Saaran lääkärikontakti oli suositellut sitä minulle. Voisi ilmeisesti jouduttaa syöpämyrkkyjen poistumista elimistöstäni.
Voisi detoxille olla tarvettakin, koska vielä jokin pitää unen tarvettani korkealla. Viime yönä nukuin pitkään. Silti aamupäivällä nukutti. Kun katselin sängyssä kiinnostavaa dokumenttia Saksan taidehistoriasta, nukahtelin jatkuvasti.
Minusta on mielenkiintoista, että Budabestissa löysin lähimarketista moista erikoisuutta ja täällä kahvihullujen Suomessa tämä on tällaista. Tässä on kyse hyvin rajatusta ja todennäköisesti pienestä segmentistä. Menekki ei voi olla suurta. Suomalaisissa marketeissa tuotteet kilpailevat verisesti hyllytilasta. Kauppiaan paradoksi on se, että jokaisen hyllypaikan kierron pitää olla hyvä, koska kate on matala, mutta toisaalta valikoiman pitäisi näyttää runsaalta. Kompromisseja joudutaan ehkä tekemään, jotta valikoima näyttäisi hyvältä. Joku kofeiiniton pikaespresso ei kuitenkaan pomppaa silmiin. Jonkin Akateemisen lehtihyllystä varmaan löytyy Harward Business Review, koska se näkyy ja näyttää hyvältä. Sen menekki voi olla eri kysymys.
Mietin onko Unkarissa voimakas ruokatietoinen kuluttajaryhmä, vaikka ravintoloissa näytetään syövän perinteisesti. He kutsuvatkin kasvissyöjiä ym. ruokahifistejä jollakin paleoliittia muistuttavalla sanalla, jota ne muista. Korjaa S, jos meni pieleen. Samat tavarakierron lainalaisuudet pätevät Unkarissakin. Jokin erityinen syy tähän pitää olla. Ollaanko siellä vielä kiireisempiä ja unettomampia kuin Suomessa?
Kuulin tänään, että on olemassa jotakin detox -jauhetta, jolla voi puhdistaa kehoa sisäisesti. Saaran lääkärikontakti oli suositellut sitä minulle. Voisi ilmeisesti jouduttaa syöpämyrkkyjen poistumista elimistöstäni.
Voisi detoxille olla tarvettakin, koska vielä jokin pitää unen tarvettani korkealla. Viime yönä nukuin pitkään. Silti aamupäivällä nukutti. Kun katselin sängyssä kiinnostavaa dokumenttia Saksan taidehistoriasta, nukahtelin jatkuvasti.
Taidehistoriaa ja muutakin havinaa: Romantikko Prud'hon
Novotny esittelee klassismin yhteydessä Pierre-Paul Prud'honin, vaikka hän onkin romantikko, mutta koska hän on klassistien aikalainen.
Prud'honin tuotannosta puuttuvat klassismin tendessimäisyys, dogmatismi ja ankaruus. Romantikkona hänen töitään luonnehtivat haaveellisuus ja melankolia. Ne ovat rauhallisia, viileitä ja lyyrisiä.
Hän oli klassisteja vapaampi ilmaisussaan tendessien puuttumisen vuoksi.
Valolla oli hänelle suuri merkitys ja hän käytti sitä painotusten osoittamisen lisäksi kuin arvoituksellisena harsona teoksissaan.
Prud'honin ilmaisuvapaus kuitenkin väheni sen vuoksi, että Napoleon myönsi hänelle kunnialegioonan ristin.
Oheinen teos on "Oikeus ja kosto rikoksen perässä". Se maalattiin oikeuspalatsia varten ja lienee siten ajateltu pedagogisiin tarkoituksiin.
![]() |
| Public domain |
Hän oli klassisteja vapaampi ilmaisussaan tendessien puuttumisen vuoksi.
Valolla oli hänelle suuri merkitys ja hän käytti sitä painotusten osoittamisen lisäksi kuin arvoituksellisena harsona teoksissaan.
Prud'honin ilmaisuvapaus kuitenkin väheni sen vuoksi, että Napoleon myönsi hänelle kunnialegioonan ristin.
Oheinen teos on "Oikeus ja kosto rikoksen perässä". Se maalattiin oikeuspalatsia varten ja lienee siten ajateltu pedagogisiin tarkoituksiin.
lauantai 18. lokakuuta 2014
Juurista, ponttooneista ja Antoine-Jean Grosin klassismista
Kävimme eilen vanhempiani tapaamassa Nurmijärvellä ja veljenikin oli paikalla. Palatessa poikkesin hautuumaalla tervehtimässä muitakin sukulaisia. Isovanhempani, Kannaksen evakot Anna Maria ja Martti, lepäävät Nurmijärven mullissa. Mummo oli syntynyt Jaakkimassa ja ukki Vpl. Pyhäjärvellä. Kaukana ovat kotikunnaat sekä yhteinen talo ja tila, joka rajoittui Laatokkaan. Leipä saatiin Laatokasta, pienehköltä viljelmältä, karjanhoidosta ja talvella savotasta. Tästä samasta haudasta ovat hekin päättäneet saada viimeisen leposijansa, kun heidän aikansa koittaa. Mummoni muuten kaiverrutti jo eläessään nimensä valmiiksi tähän hautakiveen.
Sotien aikoihin koti oli Alavudella ja Alajärvellä. Sodan jälkeen asuivat ensin Muuramessa ja asettuivat sitten viljelemään uutta tilaansa Jämijärvelle, josta muuttivat elämänsä ehtooksi Nurmijärvelle.
Kävin myös tervehtimässä kahta edesmennyttä setääni, joiden muistolaatat löytyvät samana hautausmaan anonyymialueen muistomerkistä. Kolmas setäni, joka elelee pitäjän Kirkonkylässä, oli aikoinaan junailemassa kyseistä aluette. Viljo jatkoi vanhemiensa maanviljelystyötä Nurmijärvellä. Hän osti Raalan kartanon maita ja myi Jämijärven paikan. Kyseinen kartanon sanotaan olleen esikuvana Aleksis Kivelle, kun hän kirjoitti Viertolan kartanosta Seitsemässä veljeksessä. Tauno toimi liikealalla ja muutti sukunimensä isäni lailla Honkalaksi, joka oli Karjalaan jääneen kotitalon nimi.
Minä en ole syntynyt Nurmijärvellä mutta olen asunut siellä vuodesta 1962 vuoteen 1973, jolloin kirjoitin ylioppilaaksi. Muitakin sukulaisia kuin jo mainitut asuu Nurmijärvellä.
Jos minulta tiedustellaan, mistä olen kotoisin, saatan esittää vastakysymyksen, jaksatko kuunnella. En pysty luontevasti antamaan yksiselitteistä vastausta. Olen syntynyt Ylitorniolla, jossa isäni työpaikka oli tuolloin ja jossa minulla ei ole mitään sukujuuria ellei lasketa yhden tätini miestä, joka on sieltä kotoisin tai vauvana kuollutta veljeäni, joka on haudattu Ylitorniolle. Muutimme sieltä, kun olin viisivuotias. Asuimme vuoden Limingassa ja kaksi vuotta Haapavedellä ennen tuloa Nurmijärvelle.
Olemme asuneet vaimoineni Turussa, Vantaalla, Espoossa ja Helsingissä. Äitini on satakuntalainen.
Tällaisetkin juuret voivat ihmisellä olla, hajallaan nykyisessä ja entisessä Suomessa. Geeniperimä on lähinnä Satakunnasta, Varsinais-Suomesta ja luovutetusta Karjalasta. Sosiaalinen perimä on suurelta osin muualta. Itä- ja länsisuomalaisten geeniperimän on todettu poikkevan enemmän toisistaan kuin saksalaisten ja englantilaisten. Minun perimäni lienee keskiverto suomalainen, koska se on peräisin Suomen itä- ja länsireunalta. Ilmankos jotkut ulkomaalaiset pystyvät tunnistamaan minut kerralla suomalaiseksi.
Ihmettelin jokin aika sitten, mitä Kyläsaaren rannassa kelluvat betoniponttoonit ovat. Vanhin poikani tiesi niiden olevan aallonmurtajia. Tässä kuva Kipparlahdelta, joka todistaa asian. Taidan olla pesunkestävä maakrapu.
Ruska taitaa jo taittua. Tässä välähdys parhaasta loisteesta.
Sotien aikoihin koti oli Alavudella ja Alajärvellä. Sodan jälkeen asuivat ensin Muuramessa ja asettuivat sitten viljelemään uutta tilaansa Jämijärvelle, josta muuttivat elämänsä ehtooksi Nurmijärvelle.
Kävin myös tervehtimässä kahta edesmennyttä setääni, joiden muistolaatat löytyvät samana hautausmaan anonyymialueen muistomerkistä. Kolmas setäni, joka elelee pitäjän Kirkonkylässä, oli aikoinaan junailemassa kyseistä aluette. Viljo jatkoi vanhemiensa maanviljelystyötä Nurmijärvellä. Hän osti Raalan kartanon maita ja myi Jämijärven paikan. Kyseinen kartanon sanotaan olleen esikuvana Aleksis Kivelle, kun hän kirjoitti Viertolan kartanosta Seitsemässä veljeksessä. Tauno toimi liikealalla ja muutti sukunimensä isäni lailla Honkalaksi, joka oli Karjalaan jääneen kotitalon nimi.
Minä en ole syntynyt Nurmijärvellä mutta olen asunut siellä vuodesta 1962 vuoteen 1973, jolloin kirjoitin ylioppilaaksi. Muitakin sukulaisia kuin jo mainitut asuu Nurmijärvellä.
Jos minulta tiedustellaan, mistä olen kotoisin, saatan esittää vastakysymyksen, jaksatko kuunnella. En pysty luontevasti antamaan yksiselitteistä vastausta. Olen syntynyt Ylitorniolla, jossa isäni työpaikka oli tuolloin ja jossa minulla ei ole mitään sukujuuria ellei lasketa yhden tätini miestä, joka on sieltä kotoisin tai vauvana kuollutta veljeäni, joka on haudattu Ylitorniolle. Muutimme sieltä, kun olin viisivuotias. Asuimme vuoden Limingassa ja kaksi vuotta Haapavedellä ennen tuloa Nurmijärvelle.
Olemme asuneet vaimoineni Turussa, Vantaalla, Espoossa ja Helsingissä. Äitini on satakuntalainen.
Tällaisetkin juuret voivat ihmisellä olla, hajallaan nykyisessä ja entisessä Suomessa. Geeniperimä on lähinnä Satakunnasta, Varsinais-Suomesta ja luovutetusta Karjalasta. Sosiaalinen perimä on suurelta osin muualta. Itä- ja länsisuomalaisten geeniperimän on todettu poikkevan enemmän toisistaan kuin saksalaisten ja englantilaisten. Minun perimäni lienee keskiverto suomalainen, koska se on peräisin Suomen itä- ja länsireunalta. Ilmankos jotkut ulkomaalaiset pystyvät tunnistamaan minut kerralla suomalaiseksi.
Ihmettelin jokin aika sitten, mitä Kyläsaaren rannassa kelluvat betoniponttoonit ovat. Vanhin poikani tiesi niiden olevan aallonmurtajia. Tässä kuva Kipparlahdelta, joka todistaa asian. Taidan olla pesunkestävä maakrapu.
Ruska taitaa jo taittua. Tässä välähdys parhaasta loisteesta.
Taidehistoriaa ja muutakin havinaa: Grosin klassismi on eloisaa
Antoine-Jean Gros tuli Davidin oppilaaksi jo 14 vuoden iässä joten ihmekös tuo, että hänestä tuli uusklassisti.
Siispä hänen maalauksissaan on paatosta ja klassinen sommittelu, mutta oppi-isänsä teoksista poiketen myös eloisuutta.
Gros maalasi historiallisia näyttämöjä, jotka pullistelivat ihmishahmoja. Hän maalasi kuitenkin myös muotokuvia ja hyvä niin, koska niissä hän pääsi osoittamaan hienoimman taitonsa - värien käsittelyn - tuloksia.
Täällä on kuvaotos d'Aboukirin taistelusta ja täällä kuva Christine Boyeriä esittävästä maalauksesta.
Siispä hänen maalauksissaan on paatosta ja klassinen sommittelu, mutta oppi-isänsä teoksista poiketen myös eloisuutta.
Gros maalasi historiallisia näyttämöjä, jotka pullistelivat ihmishahmoja. Hän maalasi kuitenkin myös muotokuvia ja hyvä niin, koska niissä hän pääsi osoittamaan hienoimman taitonsa - värien käsittelyn - tuloksia.
Täällä on kuvaotos d'Aboukirin taistelusta ja täällä kuva Christine Boyeriä esittävästä maalauksesta.
perjantai 17. lokakuuta 2014
Kahvia Suomeen, Köyhäin Stocka ja Tattarisuo, neliöhaaste sekä taistelumaalarit
Tunnun edelleen pärjäävän aika vähällä kahvilla. Budabestissa löysin lähimarketista kofeiinitonta pikaespressoa, joka maistuu minun suussani oikealta espressolta. Valitettavasti sitä ei ole täällä kotomaassa tarjolla läheisissä kaupoissamme K-Supermarket Hertassa eikä S-Marketissa. Olen juonut nyt tavallista kofeiinitonta pikakahvia, joka ei maistu hääppöiseltä.
Tilanne korjaantuu tänään, kun tapaamme tänään illalla unkarilaisen ystävämme S:n, joka on nyt Suomessa. Hän on tuonut minulle täydennystä. Stadissa on tapana käydä Stockmannilta, jos muualta ei löydy. Se täytyy vielä tarkistaa. Toivottavasti Stocka on tässä asiassa vielä voimissaan. Se kun tekee kuulemma nykyään tappiota.
Stockasta tuli mieleeni, että nuoruuteni aikoihin nykyisen Pikku-Huopalahden kohdalla oli vähän epämääräisen näköinen alue, jossa oli halpamyymälöitä. Eipä niissä tosin taidettu kahvia myydä. Paikkaa kutsuttiin Köyhäin Stockaksi. Nykyään se on kuulemma Tattarisuolla Malmin kupeessa. Tämän paikan nimi taas ei tule tattarista kuten voisi luulla vaan tataareista. Siellä on kaiketi joskus asunnut tämän Suomen vanhan etnisen vähemmistön edustajia. Tataarit olivat äskettäin otsikoissa, koska heitä asuu myös Krimillä.
Suunnittelen Photoshopin avulla neliösommitelmaa Mondrianin tyyliin. Kun saan komposition toimimaan, aion toteuttaa sen "tassuteemaa" soveltaen. Opin samalla listää Fotarin ominaisuuksia. Modrianin neliötaulut ovat mestarillisia. Niissä tuntuvat useinmiten kaikki olevan paikoillaan. Tuollaisen sommitelman teko on kuin shakkipeliä. Haetaan siirto siirrolta oikeaa tasapainoa.
Taidehistoriaa ja muutakin havinaa: Napoleonkultti ja taistelumaalarit
Ranskan suuri vallankumous 1789 aloitti kaaoottisen ajan, joka jatkui Napoleoinin sotina. Monarkia palasi, kun Napoleonista tuli keisari. Entisen vallankumouksellisen - Davidin - vimma laantui ja hänestä tuli Napoleonin hovimaalari.
Katsopa tästä Davidin maalausta Napoleon ylittää Alpit. Sankaripalvontaa. Davidin vapaus oli mennyt ja se vaikutti hänen työhönsä. Jälki oli viileää ja veretöntä. Tässä Napoleonin kruunaus.
Napoleonkultti sai muitakin taiteilijoita mukaansa. Napoleonin palvonnan lisäksi aikakauden sodat suurine armeijoineen ja taiteilijoiden luontainen kiinnostus erikoista kohtaan synnytti oikein taistelumaalauksen suuntauksen.
Yksi taistelumaalareista oli Davidin oppilas Jean-Antoine Gros, jonka tunnetuin teos on Napoleon Eylaussa.
Katsopa tästä Davidin maalausta Napoleon ylittää Alpit. Sankaripalvontaa. Davidin vapaus oli mennyt ja se vaikutti hänen työhönsä. Jälki oli viileää ja veretöntä. Tässä Napoleonin kruunaus.
Napoleonkultti sai muitakin taiteilijoita mukaansa. Napoleonin palvonnan lisäksi aikakauden sodat suurine armeijoineen ja taiteilijoiden luontainen kiinnostus erikoista kohtaan synnytti oikein taistelumaalauksen suuntauksen.
Yksi taistelumaalareista oli Davidin oppilas Jean-Antoine Gros, jonka tunnetuin teos on Napoleon Eylaussa.
torstai 16. lokakuuta 2014
Veturi nukkumatin apuna, etupakkia, vasemmat kynnet ja emansipoituva taiteilija
Kolme lastenlasta hoidossa, kun vanhemmat ovat purkamassa mastoa purjeveneestä talveksi. Puolitoistavuotiaan nukuttaminen päiväunille onnistui tämän mainion höyryveturivideon avulla. Pikkumies napotti silmä tarkkana 40-minuuttisen pätkän melkein loppuun saakka kunnes silmä alkoi lupsahdella ja nukkumatti saapui. Vesselin kielellä juna on nuna, vene tai laiva on toija ja katsotai tuolla on toto.
Pikkumiehen kolmevuotias sisko kysyi jotakin keittiömme seinällä olevassa kuvassa olevasta taiteilija Claude Monet'sta. Vaimoni sanoi, että hän on kuollut. Kukan sen kuoletti, ajoks panssarivaunu sen, kysyi pikkuneiti.
Olen mielikseni huomannut, että painoni on hieman pudonnut. Olen ollut tarkkana syömisieni suhteen ja liikkunutkin. Mukava, että olen voimaantunut sen verran, että jaksan olla sortumatta napsimiseen. Varmaan syövästä selviäminen antaa psyykkistä puhtia. Piilevä syöpä ilmeisesti aiheutti minulle väsymystä viime syksynä. Mietin olisiko se myös hidastanut aineenvaihduntaani, kun laihduttaminen ei millään onnistunut. Toinen mahdollinen syy on kilpirauhasen vajaatoiminta. Nyt molemmat syyt ovat poistuneet.
Vasemman käden kynsissäni on vieläkin painaumia, joten ne tulevat ehkä vielä kuoriintumaan etuosistaan. Toivottavasti soluni ovat kohta niin palautuneet, että tuokin häikkä poistuu.
Pikkumiehen kolmevuotias sisko kysyi jotakin keittiömme seinällä olevassa kuvassa olevasta taiteilija Claude Monet'sta. Vaimoni sanoi, että hän on kuollut. Kukan sen kuoletti, ajoks panssarivaunu sen, kysyi pikkuneiti.
Olen mielikseni huomannut, että painoni on hieman pudonnut. Olen ollut tarkkana syömisieni suhteen ja liikkunutkin. Mukava, että olen voimaantunut sen verran, että jaksan olla sortumatta napsimiseen. Varmaan syövästä selviäminen antaa psyykkistä puhtia. Piilevä syöpä ilmeisesti aiheutti minulle väsymystä viime syksynä. Mietin olisiko se myös hidastanut aineenvaihduntaani, kun laihduttaminen ei millään onnistunut. Toinen mahdollinen syy on kilpirauhasen vajaatoiminta. Nyt molemmat syyt ovat poistuneet.
Vasemman käden kynsissäni on vieläkin painaumia, joten ne tulevat ehkä vielä kuoriintumaan etuosistaan. Toivottavasti soluni ovat kohta niin palautuneet, että tuokin häikkä poistuu.
Taidehistoriaa ja muutakin havinaa: No haloo! Taiteilija alkoi emansipoitua.
Uusklassismia voidaan tyylinä luonnehtia staattiseksi, viileäksi, pidättyväksi, pikkutarkaksi ja etäiseksi. Tilavaikutelma ei teoksissa ole erityisen voimakas eikä sitä auta se, että valon ja varjon vaihtelulla ei luoda eloisuutta teoksiin.
Yksi uusklassismin suurista ansioista on se, että nyt irtauduttiin näkyvän luonnon jäljittelystä. Alettiin keksiä aiheita itse ja maalattiin niitä tulkiten, jopa ohjelmallisesti.
On merkille pantavaa, että David maalasi Horatiusten valan vuosina 1784-1785 ja Ranskan suuri vallankumous alkoi vuonna 1789. Maalaus ennakoi sitä, että kansalaiset pian ottavat vallan käsiinsä ja murskaavat monarkian.
Yksi uusklassismin suurista ansioista on se, että nyt irtauduttiin näkyvän luonnon jäljittelystä. Alettiin keksiä aiheita itse ja maalattiin niitä tulkiten, jopa ohjelmallisesti.
On merkille pantavaa, että David maalasi Horatiusten valan vuosina 1784-1785 ja Ranskan suuri vallankumous alkoi vuonna 1789. Maalaus ennakoi sitä, että kansalaiset pian ottavat vallan käsiinsä ja murskaavat monarkian.
keskiviikko 15. lokakuuta 2014
Kohta tositoimiin, pientä huolta, sommitelmia, tuhannen rakkine ja Davidin taidokkuus
Palaan ensi viikolla töihin. Tiistaina on jo tunteja. Maanantaina menen varmaan orientoitumaan ja yhteen kokoontumiseen. Hiukan jännittää tuntien pito näin pitkän tauon jälkeen. Minun erityinen haasteeni on, miten saan nuoret opiskelijat motivoitumaan tunti- ja kurssityöskentelyyn. Täytyy pitää mielessä, että tekeminen on tärkeää. Ainakin Taide ja kulttuuri-kurssit voidaan järjestää niin, että toteutus sisältää paljon tekemistä. Tekemällä itsekin opin parhaiten.
Syövän kokeneille jää kai helposti herkkyys epäillä syöpää milloin mistäkin syystä. Mieleeni on tullut epäilys, että silmien rähmimisen jatkumisen syy olisikin syövän lymyileminen vartaloni jossakin sopukassa. Varmaan aiheeton ajatus, mutta minkäs teet.
Eilisiltana oli mukavaa TaiKin kurssilla, kun pääsimme jo piirtämään Photoshopilla. Aika ilmaisuvoimainen medium tuntuu olevan.
Viimeisin maalaukseni kirvoitti Facebookissa mm. sellaisen kommentin, että nämä alla olevat osat toimivat. Kirjoittaja tuumi, että valööreja voisi olla enemmän ja värisävyjä vähemmän.
Alkuperäinen:
Voi tuota printteriä. Yritin ottaa sillä värikopioita yllä olevasta teoksestani voidakseni leikata niitä osiin ja etsiä niiden avulla sopivaa sommitelmaa uuteen työhöni. Kaksi sain otettua ja sitten masina alkoi inistä tyhjistä värikaseteista. Vaikkei kopiolaatu ollut enää sataprosenttista, minulle se olisi kelvannut. Eipä antanut jatkaa. Antoi mahdollisuuden valita, vaihdetaanko heti tai ei, mutta muistutetaan myöhemmin. Voisi olettaa, että jälkimmäinen antaisi kopioida, mutta seuraava valinta oli kasettien vaihtaminen tai kopioinnin peruuttaminen. Ei onnistunut. Irroitin kasetit ja ravistin niitä, mutta kone ei suostunut jatkamaan. Ilmeisesti laitteeseen on ohjelmoitu jokin kopiomäärä, minkä näillä voi ottaa. Taitavat olla koneen mukana tulleet aloituspatruunat, jotka ehkä ovat normaalia tyhjemmät. Olisi suloista, jos olisivat laittaneet täydet. Ei niillä mielestäni kovin kummoista määrää ole otettu.
Taidehistoriaa ja muutakin havinaa: Davidin mallit melkein lähtevät taulusta
Eilisiltana oli mukavaa TaiKin kurssilla, kun pääsimme jo piirtämään Photoshopilla. Aika ilmaisuvoimainen medium tuntuu olevan.
Viimeisin maalaukseni kirvoitti Facebookissa mm. sellaisen kommentin, että nämä alla olevat osat toimivat. Kirjoittaja tuumi, että valööreja voisi olla enemmän ja värisävyjä vähemmän.
Alkuperäinen:
Voi tuota printteriä. Yritin ottaa sillä värikopioita yllä olevasta teoksestani voidakseni leikata niitä osiin ja etsiä niiden avulla sopivaa sommitelmaa uuteen työhöni. Kaksi sain otettua ja sitten masina alkoi inistä tyhjistä värikaseteista. Vaikkei kopiolaatu ollut enää sataprosenttista, minulle se olisi kelvannut. Eipä antanut jatkaa. Antoi mahdollisuuden valita, vaihdetaanko heti tai ei, mutta muistutetaan myöhemmin. Voisi olettaa, että jälkimmäinen antaisi kopioida, mutta seuraava valinta oli kasettien vaihtaminen tai kopioinnin peruuttaminen. Ei onnistunut. Irroitin kasetit ja ravistin niitä, mutta kone ei suostunut jatkamaan. Ilmeisesti laitteeseen on ohjelmoitu jokin kopiomäärä, minkä näillä voi ottaa. Taitavat olla koneen mukana tulleet aloituspatruunat, jotka ehkä ovat normaalia tyhjemmät. Olisi suloista, jos olisivat laittaneet täydet. Ei niillä mielestäni kovin kummoista määrää ole otettu.
Taidehistoriaa ja muutakin havinaa: Davidin mallit melkein lähtevät taulusta
David maalasi jyhkeitä välähdyksiä antiikin aiheista, mutta oli samalla äärettömän taitava ja herkkä muotokuvamaalari. Katsopa tätä maalausta Emilie Chalgrinista. Siinä on luonnetta ja eloisuutta. Kaukana antiikin paatos.
Suosikkini on hänen maalauksensa Michel Gérardista lapsineen. Näet sen tästä. Vaikutelma on kuin isä Michel olisi juuri istahtanut hetkesi valokuvattavaksi ja on kohta lähdössä muihin puuhiin. Lasten kunkin iälle tyypilliset elkeet on vangittu uskomattoman taitavasti. Tytär vilkaisee katsojaa kesken näytösluontoisen pianonsoiton. Isoista pojista nuorempi venkoilee asentoaan ja vanhempi on jo mallikkaasti asettunut. Pikkupoijan katse on pysähtynyt johonkin mielenkiintoisempaan.
Taulun maalaamisen on täytynyt viedä runsaasti aikaa ja kuitenkin sen hetkellisyys on niin voimakas. Erityinen värimaalari David ei ole niin kuin tästäkin teoksesta voi todeta. Maisemista hän ei piitannut ja niitä häneltä onkin vain yksi kappale.
Suosikkini on hänen maalauksensa Michel Gérardista lapsineen. Näet sen tästä. Vaikutelma on kuin isä Michel olisi juuri istahtanut hetkesi valokuvattavaksi ja on kohta lähdössä muihin puuhiin. Lasten kunkin iälle tyypilliset elkeet on vangittu uskomattoman taitavasti. Tytär vilkaisee katsojaa kesken näytösluontoisen pianonsoiton. Isoista pojista nuorempi venkoilee asentoaan ja vanhempi on jo mallikkaasti asettunut. Pikkupoijan katse on pysähtynyt johonkin mielenkiintoisempaan.
Taulun maalaamisen on täytynyt viedä runsaasti aikaa ja kuitenkin sen hetkellisyys on niin voimakas. Erityinen värimaalari David ei ole niin kuin tästäkin teoksesta voi todeta. Maisemista hän ei piitannut ja niitä häneltä onkin vain yksi kappale.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)










