Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

perjantai 24. lokakuuta 2014

Kirjamessut - ihanaa!

Helsingin Kirjamessut ovat alkaneet. Motiivien ristiriita vaivaa hieman. Toisaalta pitäisi lukea taidehistorian tenttiin, mutta toisaalta kirjamessuilla on niin mukavaa. Messujen konsepti on todella koukuttava tällaisellle uteliaalle humanistille. Tapahtumia on jatkuvasti. Ne katkovat mukavasti tutustumista messujen muuhun antiin. Aiheita on niin runsaasti, että kiinnostaviakin löytyy. On kiva välillä istua ja kuunnella. Kiinnostavia tuotteita eli kirjoja on runsaasti tarjolla, vaarallisen runsaasti. Yritän pitää entisestä oppimani mielessä. Olen tullut ostaneeksi sellaista, mitä en ole lukenut. Kun hinta on edullinen, saattaa tulla ostaneeksi kirjan, joka ei ole ykköstasoa kiinnostavuudeltaan, mutta kuitenkin jotenkin kutkuttelee. Sellaiset jäävät hyllyyn odottamaan aikaa parempaa, kun kirjastosta lainatut vievät lukuajan.

Aion taas koluta antikvariaattien hyllyjä. Olen jonniinlainen paikallishistoriafriikki. Voisin löytää esimerkiksi Nurmijärven pitäjän historian kolmannen osan, joka minulta puuttuu. Josko löytyisi jotakin muutakin niihin seutuihin liittyvää, joilla esiäitini ja -isäni ovat tallustelleet. Olen löytänyt esimerkiksi Merikarvian historiasta tietoja Thomas Kellanderista, joka oli kirkkoherrana kyseisessä pitäjässä isovihan aikoihin ja joka on esi-isäni. Olosuhteet lienevät olleen karut, koska oli pakomatkalla Ruotsissa. Oletan, että sukunimi on väännetty nimestä Kellari, joka nimi puolestaan esiintyy Porin historiassa. Tapanahan on ollut, että pappisäätyyn päästäessä nimi on pantu parempaan kuosiin. Nuo Kellarit taitavat olla tulleet Poriin Kokemäeltä, jos oikein muistan. Kellanderin rouva oli Wrigstadius- ja Prytz -sukujen jälkeläisiä. Nuuskimalla nettiä olen saanut selville, että tuo nimi on peräisin Etelä-Ruotsista Wrigstad -nimisen seurakunnan papilta.

Jos annan Helsingin Kirjamessuille kultaa koukuttavuudessa, hopean ja pronssin jätän jakamatta, koska muut messukonseptit eivät pääse lähellekään. Habitare on aika mielenkiintoinen, mutta kun siellä ei valitettavasti ole mielenkiintoisia esitelmiä ynnä muita sellaisia nostamassa tunnelmaa.

On ehdotettu, että muokkaisin tämän blogin kirjaksi ja ajatuksena on ollut, että vaimoni antaisi siihen oman panoksensa syöpäpotilaan rinnallakulkijan näkökulmasta. En ole kauheasti syttynyt asiasta, kun blogihan on julkaisu sekin. Menemme tänään messuilla tapahtumaan Käsikirjoituksesta kirjaksi, jossa muutaman kustantamon edustajat kertovat kirjailijoiden ja kustannusihmisten yhteistyöstä. Katsotaan, nousisiko siitä kirjantekovimmaa.

Toinen kiinnostava esitys on Maailman paras koulu? Pohjana on Liisa Keltikangas-Järvisen ja Sari Mullolan asiantuntemus aiheesta. Olen tykännyt Keltikankaan ennakkoluulottomista oivalluksista ja tutkimustuloksista psykolgian saralla. Mainitut henkilöt ovat tehneet kirjan otsikolla, jolla myös tähän tapahtumaan houkutellaan. Keltikangas on temperamentin asiantuntija ja mielestäni me opettajat emme vieläkään ota riittävästi opiskelijoiden erilaisia temperamenttejä huomioon työssämme. Valitettavasti tämä luultavasti estää monia opiskelijoita pärjäämästä koulussa heidän kykyjensä edellyttämällä tavalla.

Kiinnostaisi myös esitys Suomi on ruotsalainen. Voi olla, että käyn sitäkin kuuntelemassa. Taannoinen TV-sarja osoitti, että Suomi on mitä suurimmassa määrin sen Ruotsin perillinen, jonka osa me olimme monta sataa vuotta. Mitään Ruotsi-Suomea ei ole koskaan ollut. Oli vain Ruotsi ja Suomi oli sen osa. Kauempana historian syövereissä pohjoisessa oli Norland ja idässä Österland eli Suomi. Monen historiatuntemus tuntuu oudosti ulottuvan vain siihen vaiheeseen, jossa Suomi tuli osaksi Venäjää. Sitä edeltävä aika on yritetty korvata Väinämöisen ja kumppanien seikkailuilla. Vaikka Kalevala on äärettömän tärkeä aarre suomalaisille, historia ei näin kuitenkaan ole mennyt.

Oletteko muuten lukeneet Miika Nousiaisen riemastuttavan Vadelmavenepakolaisen, jonka päähenkilö halusi muuttua ruotsalaiseksi ja onnistuikin siinä. Tosin lopulta missio meni pieleen. Nousiainen ilottelee sekä ruotsalaisten että meidän suomalaisten kustannuksella. Kun päähenkilö on jo ruotsalaistunut ja toimii sikäläisessä IT-firmassa, henkilökunta päättää ratkaista pitkän diskuteerauksen jälkeen äänestämällä, kerätäänkö kahvirahat suoraan palkasta vai kahvikassan kautta. Tulokset lasketaan ja sen jälkeen hävinneen puolen edustajille tarjotaan terapiaa häviön käsittelemiseksi. Kun päähenkilö on joutunut joronjäljille ja etsintäkuulutetuksi, ruotsalainen poliisi tulee pidättämään häntä. Poliisi toteaa olevansa surullinen eikä haluaisi toteuttaa pidätystä, mutta mikäs auttaa. Päähenkilö kysyy, haluaisiko vastapuoli mahdollisesti puhua tunteistaan. Tämä halusi ja niinpä he käsittelivät hetken tunteitaan ja sitten pidätys pantiin toimeen.

Joskus kauan sitten eräs tuntemani henkilö moitti, että eräs naismaisena pidetty mieshenkilö käyttää sanaa ihana. Minulla se on tämän jutun otsikossa. Ehkä minun - geeneiltäni mahdollisimman supisuomalaisen - kaukaiset ja vähäiset ruotsalaiset juuret kuitenkin oikeuttavat tuon ilmaisun. Heja Sverige!

Ei kommentteja: