Röntsytauti vaivaa yhä. Aion huilailla tämän päivän. Eilen lueskelin taidehistoriaa. Illalla kävimme katsomassa hurmaavaa puolitoistavuotiasta neitoa Tapiolassa ja tavattiinhan me muitakin. Pikkuneiti oli niin iloinen, puhelias ja virkeä. Tämä lastenlasten elämän seuraaminen ja siinä mukana oleminen on elämän ihastuttavaa jälkiruokaa.
Joskus historia on kuivakkaa, mutta se muuttuu lihaksi ihmisten sukujuurien ja -tarinoiden kautta. Talouden emännällä on juuria paitsi Tanskassa myös Suursaari-nimisessä paikassa, josta en ole tiennyt juuri mitään. Ehkäpä kuulette kaikuja luettelosta, johon kuuluu mainitun paikan lisäksi Seiskari, Lavansaari, Tytärsaari ja osa Kalastajasaarentoa. Viimeistä lukuunottamatta kaikki ovat Suomenlahden saaria, jotka Suomi joutui luovuttamaan Neuvostoliitolle viime sotien seurauksena. Osalle Kalastajasaarentoa kävi samoin, mutta se on Petsamon pohjoispuolella. No menihän siinä se Petsamokin sekä Karjalan Kannas, Laatokan Karjala ja osa Sallaa.
Suursaari on yksitoista kilometriä pitkä saari Kotkan eteläpuolella keskellä Suomenlahtea. Siellä ovat emännän esi-isät ja -äidit raataneet elatuksensa eteen kalastamalla ja mitä kaikkea. Hän on saanut suoniinsa myös lirauksen puolalaista verta, jonka sai aikaan yksi näistä elämän ihmeellisistä sattumuksista. Puolalaiset olivat 1800-luvulla paljon hankalampia tsaarin alamaisia kuin suomalaiset ja kapinoivat. Kaikki nuo yritykset menivät pieleen, mutta yksi niistä oli erityisen voimakas koitos. Oletteko tienneet, että tuttu laulu "On meillä metsässä nuotiopiiri ..." on peräisin Puolsta tuon suuren kapinan vaiheista. Veikkaan, että juuri tuo tapaus sai eräitä puolalaisia pakenemaan pitkin Itämerta ja Suomelahtea kohti Pietaria. Kävi niin surullisesti, että Suomenlahti vei kaikki muut paitsi kahta poikaa, jotka pelastuivat Suursaareen. Joku saaren varakas tilallinen otti toisen pojista hoitaakseen ja toisen ottivat köyhät kalastajat. Jälkimmäisen pojan eräs jälkeläinen osoitti niin hyviä piirustustaitoja, että hänet kustannettiin Helsinkiin taideopintoihin 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Taiteilja hänestä tulikin ja viulunrakentaja. Hänen pojastaankin tuli taiteilija. Tämän 60-luvun informalismia edustavat työt katselivat meitä kodin seiniltä.
Suursaari on ollut oma pitäjä. Koko 772 hengen asujaimisto evakuoitiin ennen talvisodan alkua.
Miksi sain flunssan oireita heti, kun menin töihin? Ehkä olen altistunut isommalle pöpörynnäkölle. Kirjamessuilla kiehui varmaan aika keitos näkymättömiä itisvinkuloita. Vastustuskyky ei ehkä vielä ole ennallaan.
Olen huomannyt, että minulla on varpaankynsissäkin samanlaisia muutoksia kuin sormien kynsissä. Ehkä sekin kertoo, että jotakin hippusia syöpähoidoista on vielä jäljellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti