Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Onko ilmastonmuutospuhe suuri vedätys?

Lainaan itseäni:

"Minulla ei ole pätevyyttä arvioida, onko ilmastonmuutos totta vai ei. Joudun siis luottamaan asiantuntijoihin. Minun on vaikea uskoa, että on olemassa jokin poliittisen kentän sekä tiede- ja mediamaailman yhteinen salaliitto, joka masinoi ilmastohuolta. Sen ymmärrän, että moni taho yrittää hyötyä tästä huolesta tavalla tai toisella. Ilmasto muuttuu sekä luontaisesti että ihmisen vaikutuksesta. Suomi oli paksun jääpeitteen alla 10.000 vuotta sitten. Tuo aika on silmänräpäys maapallon ikään nähden. Olen ymmärtänyt, että ihmisen vaikutus on kiihtynyt ja kiihtyy. Perusteltua tai ei, olen itse ollut huolissani pitkään ilmastonmuutoksesta. Olen ollut huolissani myös siitä, että asiaa ei oteta vakavasti. Siksi tuntuu hyvältä, että asia on nyt otsikoissa. Tästä on kuitenkin pitkä matka maailmanlaajuiseen koordinoituun ja vaikuttavaan toimintaan. Nähtäväksi jää, mihin ihmiskunta kykenee. Ehkä joskus, kun olen pitkään maannut haudassa, todetaan, että ilmastomuutospuhe oli suuri vedätys. Se on minulle silloin samantekevää. Jos ilmastonmuutos taas on tosiasia puhutussa laajuudessa, seuraukset ovat hurjat. Koen nyt, että minulla on eettinen velvollisuus ajatella tulevien polvien kohtaloa. Ajattelen, että on parasta ottaa uhkakuva tosissaan, varmuuden vuoksi. Teimme vaimoni kanssa tänä vuonna syntiä, kun lensimme Nizzaan vajaaksi kolmeksi kuukaudeksi. Syy on vaimoni terveys. Hän voi todella huonosti Suomen talvessa. Maksoin kompensaatiota Myclimatelle, jota WWF käyttää omien lentojensa kompensoimiseen. Tuin nigerialaisten köyhien ihmisten metsien istutusta. Joudun vain luottamaan siihen, että rahasta ainakin merkittävä osa löytää tiensä perille. Oli hankalaa löytää luotettavan tuntuinen kohde. Siksi Vartian ajatus tehdä kompensaation maksaminen helpoksi. En äänestä vihreitä, mutta en halua tuomita hanketta Vartian taustan vuoksi. Mielestäni meidän on syytä ensisijaisesti välttää päästöjen aiheuttamista ja kompensaatiot ovat toissijainen keino."

Tämä on kommenttini eräässä Facebook-keskustelussa. 

Toistaiseki en usko, että ilmastonmuutoshuoli olisi suuri vedätys.

Ei kommentteja: