Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

torstai 23. toukokuuta 2019

Värit tuovat historian iholle


Mielikuvamme menneen ajan historiallisista tapahtumista ovat luoneet taiteilijat. Siksi monet tapahtumat vaikuttavat mahtipontisilta ja lavastetuilta. Alla olevassa vanhassa mosaiikkiteoksessa Aleksanteri Suuren ja Dareios III:n johtamien joukkojen välisestä taistelusta päähenkilöt ovat sijoitettu tavalla, joka ei varmasti vastaa totuutta.


Tilanne muuttui täysin 1800-luvulla, jolloin valokuvaus keksittiin. Voimme ihailla mustavalkoisia jopa jo 1940-luvulla otettuja kuvia. Minun mielikuvissani tuon ajan ihmiset vaikuttavat jostakin syystä melkein metsäläisiltä. Seuraavassa videossa on kuvia noilta ajoilta. Elämä näyttää aika samanlaiselta kuin paljon myöhemminkin. Vaikka kuvat ovat Amerikasta, tuskin täkäläinen elämänmeno ratkaisevasti näistä näkymistä poikkeaa.


Mustavalkoiset kuvat välittävät näkymät kuitenkin jotenkin ulkokohtaisina. On vaikea kuvitella siirtyvänsä nähtäviin tapahtumiin.

Kun vanhoja valokuvia väritetään, historia alkaa pyrkiä luoksemme. Auswitziin juuri saapuneet juutalaiset, joista moni todennäköisesti kuolee pian kuvan ottamisen jälkeen, shokeeraavat nähtynä väreissä. Tapahtuma tulee niin lähelle.


Ja sitten sokerit pohjalla. Tässä värifilmiä 1900-luvun alusta.


Ei kommentteja: