Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

maanantai 4. lokakuuta 2021

Sally Salmisen lapsuuskoti

Kävimme taas Ahvenanmaalla - tällä kertaa sukuloinnin merkeissä. Teimme matkan muutaman läheisemme kanssa. 

Päätimme vaimoni kanssa käydä lauantaina merimatkan jälkeen Vårdössä, josta kirjailija Sally Salminen oli kotoisin. 

Menomatkalla poikkesimme Kastelholman linnalla ja Bomarsundin linnoituksen raunioilla, vaikka olimme jo käyneet tänä vuonna kyseisissä paikoissa. 


Kastelholma


Bomarsundin raunioita

Vårdö kiinnosti meitä, koska Salmisen Katrina-romaani on ollut tänä vuonna lukupiirimme "läksykirjana".  Olen kirjoittanutkin kyseisestä teoksesta tässä blogissani. Pidin kovasti Katrinasta. Olen lukenut kolme muutakin Salmisen romaania, mutta ne eivät mielestäni olleet Katrinan veroisia. 

Vårdön kirkon löysimme helposti. Varmaankin Salminen on kuvitellut Katrinassa olevat kirkkokohtaukset tässä kirkossa tapahtuneiksi.


Vårdön kirkko

Kirkon pihapiirissä on alue, johon on siirretty ristejä ja muistokiviä varmaankin niiltä haudoilta, joiden hoidosta ei kukaan ole ilmoittanut maksamaan. Tällainen "muistoalue" panee ajattelemaan. 



Salmisen lapsuuskoti löytyi, kun kysyimme tietä.

Salmisen lapsuuskoti





Ei kovinkaan kaukana Salmisen synnyinkodista on pari taloa, jotka voisi kuvitella romaanin kapteenien ja isäntien kotien esikuviksi. 






Ei kommentteja: