Suomen pitkä tie vapauteen

 

Kuva Wilfried Pohnke Pixabaystä

Kyllä nyt tuntuu hyvältä! Olemme turvassa. Oli koskettavaa seurata Suomen lipun nousemista Nato-tankoon. 

Suomen tie tähän on ollut pitkä. Sota-aika koetteli kansaamme, vanhempiani muiden mukana. Toiselta meni isä, toiselta kotiseutu. 

Sodan jälkeen Suomea johti oikeastaan valvontakomission puheenjohtaja kenraalieversti Ždanov. Kyseinen konklaavi paimensi Suomea kaidalle polulle. Brittejäkin siihen kuului, mutta naapurimaan mahtisana painoi. 

Suomi käänsi kelkkansa täydellisesti ja ryhtyi Neuvostoliiton "ystäväksi". Tämä merkitsi muun muassa sitä, suomalaisten piti hävittää kirjastoistaan ja kirjakaupoistaan kirjat, joita naapuri karsasti. 

Kuva Christian Packenius Pixabaystä

Vuonna 1948 solmittiin YYA-sopimus, joka synnytti ainakin jonkin asteisen sotilasliiton. 

Asuimme 50-luvulla Ylitorniolla. Torniojoki oli lähellä. Isällä oli rannassa, vene joka oli tarkoitettu kalastukseen ja sorsastukseen, mutta myös viemään perheemme hädän hetkellä Ruotsin puolelle. 

Neuvostoliitto vaikutti sekä isoihin että pieniin asioihin Suomessa. Suurien päätösten edellä piti varmistaa Neuvostoliiton kanta. Ei ollut helppoa maamme poliittisella johdolla. Suomi oli ainakin teoriassa länsimainen demokratia, mutta joutui itsesensuroimaan sitä, mitä maassamme sanottiin ja kirjoitettiin. Neuvostoliitto saattoi puuttua yksittäiseen lehtiartikkeliin, jonka se katsoi neuvostovastaiseksi. 

Suomi suomettui. Kekkonen järjesti itselleen jopa jatkoajan presidentin tehtäviinsä voidakseen paimentaa NL:n silmien alla Suomelle parempia kauppa suhteita länteen. 

Neuvostoliiton kanssa tehtiin myös kannattavaa kauppaa. 

Nato oli kauhistus. Muistan opiskelijat marssimassa Mannerheimintiellä huutaen rytmikkäästi: Eec ja Nato, pienen Suomen kato. 

Neuvostoliiton ystävyydestä tuli kansallishyve. Aivopeseydyimme niin, että ajatus liittymisestä Natoon tuntui yksinkertaisesti tyhmältä. Pelkoamme tyynnytettiin vakuuttamalla, että Suomen kokoonsa nähden vahvat puolustusvoimat toimivat ennaltaehkäisevästi, koska hyökkääminen maahamme tulisi liian kalliiksi. Nyt tiedämme, miten paljon järkisyyt pidättelevät sotahaluista. 

Suomi yritti esiintyä puolueettomana, mutta sitäkin venäläiset karsastivat. "Puolueettoman" maan poliitikot jopa toimivat ulkosuhteissa Neuvostoliiton asialla. 

Yksi sisaristani ahdistui 70-luvulla, kun isäni suunnitteli Neuvostoliiton pelossa muuttoa Ruotsiin. Se jäi kuitenkin haaveeksi. 

Suomi oppi suomettuessaan puhumaan Neuvostoliittoa miellyttävää kukkaiskieltä. Poliitikoilla oli kotiryssänsä, joiden kanssa kannuja valettiin. Jopa presidentti viestitteli KGB-linjan kautta Venäjän kanssa. 

Sitten Venäjä kaatui, mutta suomettuminen jäi päälle. Se jatkui myös Euroopan Unioniin liittymisen jälkeen jopa näihin päiviin. Unionista saatiin selkänojaa, mutta vielä haluttiin varmistella, ettei Putin suutu.

Kun liikkumavara alkoi lisääntyä, Suomi alkoi pikkuhiljaa harmonisoitua Natoon. Ennen ostettiin aseita sekä idästä että lännestä, nyt vain lännestä. 

24.2.2022 muutti kaiken.

Kun vertaamme historiaamme muiden Neuvostoliiton/Venäjän naapureiden kohtaloon, Suomen tie on ollut loistelias. Olemme tosin taipuneet, mutta emme taittuneet. Sota on pystytty välttämään. Onneksemme venäläiset ovat halunneet pitää Suomea jonkinlaisena näyteikkunana "yhteiskunnallisilta järjestelmiltään erilaisten valtioiden välisestä rauhanomaisesta rinnakkaiselosta". 

Suomen asema on ollut äärimmäisen haastava, mutta olemme selvinneet. Suomettumiseen on liittynyt kyseenalaisia piirteitä, mutta kukaan ei voi mitata, mikä olisi ollut optimaalinen nöyryyden aste. 

Suomi on mahtava selviytyjä. Olkaamme kiitollisia hienosta historiastamme. 

Kuva Gordon Johnson Pixabaystä

Nyt olemme vapaita. Mikä ihana tunne. 

Eläköön Suomi!