Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

keskiviikko 5. huhtikuuta 2023

Ranskalaisen ateriointiin liittyvä salaisuus

 


Olemme oppineet, että ranskalaisella aterialla kannetaan yhden ruokalajin jälkeen toinen, sen jälkeen kolmas ja niin edelleen.

Arkinen kokonaisuus voi olla esimerkiksi tällainen:

Salaatti tai keitto

Pääruoka, esim. jokin pata

Juustot ja jogurtti

Hedelmät

Kahvi ja keksi

Leipää on saatavilla kautta tapahtuman.


Olemme tottuneet siihen, että noutopöydästä haetaan kaikki kerralla, paitsi kahvi, ja lautanen on siten kukkuroillaan.

Ranskalaisessa käytännössä kukkuraisuus vältetään. 

Ruokailusta tulee luontaisesti monivaiheinen. Aikaa kuluu, mutta niin pitääkin. On mukava syödä rauhassa ja seurustella pöytäkumppanien kanssa. 

Ruokaa ei kulu enempää kuin noutopöydästä kerralla otettaessa, mutta ateriointi on jotenkin merkityksellisempi tapahtuma. 

Ranskalaisia pidetään hienohelmoina, ja loistoravintoloissa kaikki sujuukin tietysti elegantisti. Arki on kuitenkin arkea Ranskassakin. 

Olemme todistaneet mutkattoman tavan toimia ruokapöydässä. Kun on lopetettu ja pöytäliinalla on runsaasti patongin murusia, viedään astiat pois, kootaan murut pöytäliinaan ja pudistellaan se ulkona. Pöytä jätetään ilman peitettä. 

Liina asetellaan taas pöydälle, kun aletaan syömään seuraavan kerran. 


Bon appétit!





Ei kommentteja: