Wikimedia Commons
Katsotaan nämä presidenttien sukulaisuudet loppuun, kun on aloitettu. Tällä kertaa Lauri Kristian Relander. Samalla selviää miksi olen tavallaan pässinpää.
Sukuyhteys kulkee tuttua reittiä, Lilliehöök-linjaa.
Relanderin kanssa lähimmät yhteiset esivanhempani ovat Bertil Pedersson Lilliehöök af Kolbäck ja Gunilla Torbjörnsdotter (gumsehuvud). Bertil on syntynyt Hallandissa, joka on Etelä-Ruotsissa Kattegatin itärannalla, ja kuollut Örkelljungassa, joka on samalla suunnalla. Vaimon vastaavia Geni ei kerro.
Bertil sai naimakaupan kautta haltuunsa Kolbäckin tilan, joka pysyi sitten yli 200 vuotta suvun hallussa. Bertil oli häradshövding joka kääntyy nykyään kihlakunnantuomariksi, mutta joka on tuolloin saattanut merkitä jotakin muuta oikeuteen liittyvää tehtävää. Eräässä kirjeessä mainitaan Bertil rehelliseksi ja hyveelliseksi mieheksi.
Bertil kuten hänen poikansa ja myös esivanhempani Brynte kuolivat vuonna 1510 Fantehålan taistelussa, jossa tanskalaiset löivät Äke Tottin johtaman 700 hengen ratsuväen. Bertil mahdollisesti kuoli puolustaessaan omia tiluksiaan. Noin 80-vuotiaana hän tuskin kuului ratsuväkeen.
Gunillan viitteelliseksi sukunimeksi on merkitty Gumsehuvud), mikä on suomeksi Pässinpää. Vaakunassa on tietysti pässinpää. Noihin aikoihin ei käytetty sukunimeä vaan etunimeä ja patronyymia. Siksi Gumsehuvud lienee pienellä Genin taulussa.
Gumsehuvud ei liene ollut haukkumanimi kuten pässinpää Suomessa. Fårskalle on toki sinne päin.
Bertilin syntyessä elettiin Kalmarin unionin aikaa ja Ruotsia hallitsi Erik Pommerilainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti