Olipa sutinaa tänään, mutta selvisimme laivaan, ei ensimmäisinä, mutta kuitenkin.
Aamulla autonavaimen ohjelmointiin meni kolme varttia. Maksoi noin kolme sataa.
Tuli sitten mieleen, että eikös tämä Volvo-kauppa myy renkaitakin. Osasto löytyi kadun toiselta puolelta.
Siellä oli vain yksi kaveri, joka touhotti välillä säntäillen sinne ja tänne. Lopulta selvisi, että olisi vain yksi sopiva kitkarengasnelikko ja siihenkään ei saisi asennusta tänä päivänä. Se siitä.
Sitten kotiin selvittelemään rengasvaihtoehtoja. Varasin Michelinit ja niille asennuksen kolmeksi.
Olen oppinut, että meidän tarpeisiimme sopisivat keskieurooppalaiset renkaat, joilla voi ajaa myös Suomessa. Ne kestäisivät todennäköisesti pisimpään, mutta niillä ei tee mitään Suomen talvessa. Meidän talviajomme täällä Pohjolan perillä on aika vähäistä.
Sellaisilla on kuitenkin pari päivää toimitusaikaa eli se siitä.
Sain kuitenkin varatuksi toisaalta laaturenkaat ja asennuksen. Peruin edellisen.
Selvisi sitten sekin, että Volvon talvirenkaat ovat jo kelvottomassa kunnossa. Menivät kierrätykseen mitä se sitten tarkoittaakaan.
Olen kyllästynyt raahaamaan renkaita, joten jätin kesärenkaat säilöön. Sain ensimmäisen jakson kaupanpäälliseksi, kun ostin Continentaalit.
Volvomme ostohinta oli loppujen lopuksi oikea, koska nämä lisäkustannukset nostavat kokonaishinnan markkinoiden mukaiseksi. En siis onnistunut konstailemaan puoli-ilmaista autoa.
Mutta hyvä näinkin.
Kävin hakemassa apteekista muovikassillisen lääkkeitä matkaeväiksi.
Sitten rentouduin läppärin parissa. Aikaa humahti niin, että tuli kiire laivalle. Onneksi pääsimme vielä ahtaasta portista laivan puolelle. Vaimollani on tapana varata autolle paikan hissien läheltä, koska kyynärsauvat. Meille sanottiin, että ovat tainneet mennä.
Tyydyimme kohtaloomme. Sitten sama kaveri tuli sanomaan, että olivatkin saaneet asian järjestetyksi. Ajoimme Gracen uumeniin.
Saara oli varannut meille parivuoteen, koska niin on mukavampaa meille uudelle tasolle rakastuneille. Kyljessä on niin mukava kyhnyttää.
Illemmalla huomasin, että olin hukannut autonavaimeni. Onneksi olin hommannut toisen.
Kysyin neuvonnasta, mutta ei ollut kukaan tuonut.
Löytyi se sitten lattialta sänkymme vierestä.
Loppu hyvin, kaikki hyvin.
#autoilu #saksa #matkailu #ruotsi #tanska #lomamatka #auto #volvo #kitkarenkaat #continental
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti