Honkalan matkakomedia, episodi 6: Aattoaamun šokki – Volvomme oli kadonnut parkkiruudusta

 

Joulutorilla

Tästä tuli ikimuistoinen jouluaatto. Ainakin sain liikuntaa, kun kuljin pitkin kaupunkia asiaa selvittämässä. 

Paikallishengettäremme Raila kiiruhti auttamaan. 

Menin hänen kanssaan viereiselle poliisiasemalle. Ystävällinen poliisi tuli avaamaan, Kun menimme sisään, edessämme avautui tila jossa vastassa istui lasin takana yrmeä poliisi kuin Buddha, paitsi että jälkimmäinen on aika joviaalin näköinen eikä ole kalju. 

Raila asioi hänen kanssaan saksaksi. Mies vastaili hymyttömän asiallisesti. Osaakohan tuo hymyillä ollenkaan? Osasi hän. Keskustelun loppupuolella kuutamo muuttui auringonpaisteeksi. Karun kuoren alla sykkiikin lämmin sydän. 

Saimme ohjeen mennä Bismarckstrassen poliisiasemalle, jonne on pari kilometriä matkaa majapaikastamme itään. 

Seurasimme joulurauhan julistusta Turusta. 

Taksilla Bismarckille pääsisi varmaan kätevästi, mutta päätin kävellä. Matkalla poikkesin joulutorilla.

Ovi on lukossa. Miten tuonne pääsee sisään?

Kadun varressa oli sinivalkoinen mustamaija, jossa istui kaksi poliisia. He auttoivat minut sisälle. 










Odotustila oli niin asiallisen karu kuin sellaisen voi kuvitella saksalaisella poliisiasemalla olevan. 

Asiani delegoitiin henkilölle, joka tuli odotushuoneeseen juttelemaan kanssani. Kun kerroin murheeni, hän osoitti ovessa olevaa suurella kirjoitettua puhelinnumeroa ja kehotti soittamaan siihen. Voi ei!

Hän muutti kuitenkin mieltään ja palasi sisään. Kun aioin liittyä seuraan, hän viittasi odotustilaan. Tyydyin kohtalooni, mutta kohta hän palasi. Hän sanoi ovelta, että hänellä on hyviä ja huonoja uutisia. Kysyi, kummatko haluaisin kuulla ensin. Valitsin jälkimmäisen. Pitää maksaa, hän vastasi. Loppua ei tarvinnut edes mainita. 

Sitten siirryimme sisään ja hän kiersi luukun taakse veloittamaan minua. 





Maksoin poliisilaitokselle palvelusta 55 euroa ja hinausliikkeelle 255 euroa, arvaattekin mistä. 

Poliisin maksulaite ruttasi kuittipaperia joten hän kävi kopioimassa ne paperille. Leimasimen juhlallinen klonksahdus kruunasi kopion. 

Hän kysyi, onko kännykässäni Google. Avasin sen hänelle ja hän alkoi naputella. Hän laittoi minulle valmiiksi reitin Lutzowplats 13:en, joka on jonkun matkaa täkäläisestä päämajastamme länteen. 

Paluumatkalla kännykkäni mykistyi. Päätin poiketa majapaikassamme lataamassa kännykkääni. Sesam ei kuitenkaan auennut. Saara ei kai kuullut ovisummeria. 

Päätin jatkaa matkaa. 

Saamassani osoitteessa oli kuitenkin jonkin säätiön tummanpuhuva rakennus. Kävin sisäpihallakin ja katselin samalla, näkyisikö tuttua Volvoa. Ei näkynyt. 

Pyysin vastaantulevalta tädiltä apua. Hän vinkkasi, että nurkan takana on Lutzowstraße, Josko se?

Numero kolmetoista oli kuitenkin kadun toisessa päässä, jonne taivalsin toteamaan että osoitteiden 7 ja 15 ei ole mitään. Katujen numerointi tuntuu täällä olevan jotakin numerologiaa, josta tavan tallaaja ei saa tolkkua ilman alan velhon neuvoja.  

Lähdin paluumatkalle. Ajattelin, että taidamme saada automme vasta joulun jälkeen. Menin taas naapuripoliisia tapaamaan siinä toivossa, että heillä olisi tieto oikeasta osoitteesta. Olivat kuutamolla. Kysyin, onko se jokin poliisin paikka. Se myönnettiin. Kummallista ettei heillä ole sinne osoitetta. 

Sain heiltä kuitenkin puhelinnumeron Bismarckstraßen poliisiasemalle. 







Panin majapaikassa kännykän latautumaan. Soitin Bismarckille. Sielläkin tunnuttiin olevan kuutamolla. Selvittivät asiaa ja soittivat. Kehottivat minua menemään etsimään Lutzowplats, Lutzowstraße ja Lutzowufer kolmentoista kohdilta. 

Eikö kukaan oikeasti tiedä, missä automme on? Millainen järjestelmä täällä on?

Sydämeni alkoi lainata valoa aivoilleni ja mieleeni alkoi hiipiä totuus.

Volvomme ei olekaan minkään viranomaisen tai yrityksen huostassa vaan on vain pysäköity kadun varteen sinne, missä on vapaata tilaa. 

Kun joku pysäköi niin väärin, että auto päätetään siirtää muualle, kutsutaan hinausauto viemään jonnekin lähettyville, jonne omistaja ei vahingossa eksy autoaaan hoksaamaan. Tässä tapauksessa auto siirtyi muutaman korttelin päähän. Omistajan tehtäväksi jää selvittää, mistä on kysymys ja mistä sen saa selville. 

Jos olisin sattunut paikalle, olisin voinut hypätä rattiin ja tuoda auton kotiin. 

Olin varsin uupunut tähänastisesta, mutta päätin kuitenkin lähteä vielä kierrokselle. Auto oli pysäköity kadulle Lutzowplats 13:n toista kohdalle. Olin kävellyt sen ohi huomaamatta sitä. 

Tämä muistetaan!



Mistä tämä jouluaaton erikoisohjelma johtui?







Olimme pysäköineet tällaisen merkin turvin. Vaimollani on invakortti. Minulla on ollut mielessä, että pitäisi selvittää tuon tarkennuksen "mit Parkausweis Nr. 14756" merkitys. 

Tällä hetkellä ymmärrän, että tuon pysäköintiruudun kohdalla talossa asuu liikuntarajoitteinen tyttö ja tuo paikka on tarkoitettu vain hänen kuljetustarpeitaan varten. Tätä tietoa parvekkeen huutelijat meille varmasti yrittivät toimittaa. 

Mieleeni ei ollut tullut, että sakkojen sijaan seuraus voisi olla näin ankara. 

On ihan oikein, että tarvitsevalla on tuollainen ruutu omassa käytössään. Me teimme väärin. Olisi kuitenkin toivottavaa, että viranomaiset toisivat asian ymmärrettävämmin ilmi liikennemerkissä. 






Meillä on tällainen merkki tuulilasissa, jotta saamme ajaa tällä alueella. 






Monella on tällainen autossaan, mutta Saaralla on sellainen tieto, että invakortin haltijan ei tarvitsisi tätä hankkia. Toivottavasti ei tule ikäviä yllätyksiä.

Jos tämä meno jatkuu, minusta tulee poliisin tuttu. 

Komediamme kääntyy farssiksi. 







Pääsimme lopulta viettämään joulua yhdessä. Söimme paikalliseen jouluaaton tapaan makkaraa ja perunasalaattia. 






Kuuntelimme jouluevankeliumin Tapiolan kuoron äänitteeltä.






Oli meillä jokunen joulupakettikin mukana. Pukkina ei tarvinnut kummankaan ruveta poseeraamaan. 



Joulutorilla

Oikein hyvää ja rauhaisaa joulua kaikille!

#autoilu #matkailu #lomamatka #auto #volvo #saksa #berliini #turismi #historia #joulu #jouluaatto #joulutori #poliisi #poliisilaitos #hinaus #autonsiirto