Sairaan rakas elämä

Since 2014

torstai 26. joulukuuta 2024

Honkalan matkakomedia, episodi 7: Iloa ja surua joulutorilla



 Poikkesin joulutorille matkalla poliisiasemalta toiselle jouluaattona.


 

Liu'uta kuvaa alaspäin, niin tori tulee näkyviin.



 

Joulupuotikylä on Breitscheidplatzilla. Tämä on ikoninen paikka, koska sillä on merkillinen Keisari Wilhelmin muistokirkko. Alkuperäisen rakennutti isoisänsä muistoksi Saksan viimeinen keisari Wilhelm II (muuten kuningatar Victorian lapsenlapsi), joka joutui pakenemaan Hollantiin ensimmäisen maailmansodan seurauksena. Kerrotaan, että hän oli siellä ollessaan erityisen viehättynyt halkojen hakkaamiseen. 

Breitscheidplatz on myös surullisen kuuluisa. Tästä lisää alempana. 


Kuvakaappaus Google Mapsista

Kirkko tuhoutui pahoin toisen maailmansodan pommituksissa. Raunioitunut torni päätettiin jättää pystyyn ja viereen rakennettiin mutterin muotoinen kirkkosalirakennus ja vastakkaiselle puolelle niin ikään mutterin muotoinen, mutta kapea ja korkea, kellotorni. 









Nyt torikierrokselle: 





















Näillä veistoksissa halutaan kenties tulkita jotenkin paikan historiaa?













Poikkesin kirkkosalissa. 



Täällä olen käynyt ennenkin. Paikka viehättää karulla kauneudellaan. Pimeän aikana, kun kirkko sisältä valaistu, ruudut näkyvät värillisinä ulospäin. 












Kirkon viereinen portaikko on pyhitetty vuonna 2016 paikalla tapahtuneen terrori-iskun muistolle. 



Tunisialainen mies ajoi rekalla ihmisjoukkoon illalla 19. joulukuuta vuonna 2016. 12 ihmistä kuoli ja 48 loukkaantui. Seitsemän saksalaista, yksi tšekki, ukrainalainen, italialainen, israelilainen ja puolalainen menettivät henkensä. 
















Jatkoin matkaa. 


Nurmijärvellä asunut kohtasi seitsemän saksalaista karhuveljestä, jotka kenties kannattelevat koko maailmaa. 












Loppukevennys:




Erich-setä ottaa tulijat lämpimästi vastaan kädet levällään halaukseen.



Sitten Erich lähtee.


Ilmielävä Honecker se siinä mennä viipottaa. 



#autoilu #matkailu #lomamatka #auto #volvo #saksa #berliini #turismi #historia #joulu #jouluaatto #joulutori #poliisi #poliisilaitos #hinaus #autonsiirto #wilhelm #kirkko #muistokirkko #veistos #patsas #video

keskiviikko 25. joulukuuta 2024

Honkalan matkakomedia, episodi 6: Aattoaamun šokki – Volvomme oli kadonnut parkkiruudusta

 

Joulutorilla

Tästä tuli ikimuistoinen jouluaatto. Ainakin sain liikuntaa, kun kuljin pitkin kaupunkia asiaa selvittämässä. 

Paikallishengettäremme Raila kiiruhti auttamaan. 

Menin hänen kanssaan viereiselle poliisiasemalle. Ystävällinen poliisi tuli avaamaan, Kun menimme sisään, edessämme avautui tila jossa vastassa istui lasin takana yrmeä poliisi kuin Buddha, paitsi että jälkimmäinen on aika joviaalin näköinen eikä ole kalju. 

Raila asioi hänen kanssaan saksaksi. Mies vastaili hymyttömän asiallisesti. Osaakohan tuo hymyillä ollenkaan? Osasi hän. Keskustelun loppupuolella kuutamo muuttui auringonpaisteeksi. Karun kuoren alla sykkiikin lämmin sydän. 

Saimme ohjeen mennä Bismarckstrassen poliisiasemalle, jonne on pari kilometriä matkaa majapaikastamme itään. 



Seurasimme joulurauhan julistusta Turusta. 


Taksilla Bismarckille pääsisi varmaan kätevästi, mutta päätin kävellä. Matkalla poikkesin joulutorilla.








Ovi on lukossa. Miten tuonne pääsee sisään?

Kadun varressa oli sinivalkoinen mustamaija, jossa istui kaksi poliisia. He auttoivat minut sisälle. 










Odotustila oli niin asiallisen karu kuin sellaisen voi kuvitella saksalaisella poliisiasemalla olevan. 

Asiani delegoitiin henkilölle, joka tuli odotushuoneeseen juttelemaan kanssani. Kun kerroin murheeni, hän osoitti ovessa olevaa suurella kirjoitettua puhelinnumeroa ja kehotti soittamaan siihen. Voi ei!

Hän muutti kuitenkin mieltään ja palasi sisään. Kun aioin liittyä seuraan, hän viittasi odotustilaan. Tyydyin kohtalooni, mutta kohta hän palasi. Hän sanoi ovelta, että hänellä on hyviä ja huonoja uutisia. Kysyi, kummatko haluaisin kuulla ensin. Valitsin jälkimmäisen. Pitää maksaa, hän vastasi. Loppua ei tarvinnut edes mainita. 

Sitten siirryimme sisään ja hän kiersi luukun taakse veloittamaan minua. 





Maksoin poliisilaitokselle palvelusta 55 euroa ja hinausliikkeelle 255 euroa, arvaattekin mistä. 

Poliisin maksulaite ruttasi kuittipaperia joten hän kävi kopioimassa ne paperille. Leimasimen juhlallinen klonksahdus kruunasi kopion. 

Hän kysyi, onko kännykässäni Google. Avasin sen hänelle ja hän alkoi naputella. Hän laittoi minulle valmiiksi reitin Lutzowplats 13:en, joka on jonkun matkaa täkäläisestä päämajastamme länteen. 

Paluumatkalla kännykkäni mykistyi. Päätin poiketa majapaikassamme lataamassa kännykkääni. Sesam ei kuitenkaan auennut. Saara ei kai kuullut ovisummeria. 

Päätin jatkaa matkaa. 

Saamassani osoitteessa oli kuitenkin jonkin säätiön tummanpuhuva rakennus. Kävin sisäpihallakin ja katselin samalla, näkyisikö tuttua Volvoa. Ei näkynyt. 

Pyysin vastaantulevalta tädiltä apua. Hän vinkkasi, että nurkan takana on Lutzowstraße, Josko se?

Numero kolmetoista oli kuitenkin kadun toisessa päässä, jonne taivalsin toteamaan että osoitteiden 7 ja 15 ei ole mitään. Katujen numerointi tuntuu täällä olevan jotakin numerologiaa, josta tavan tallaaja ei saa tolkkua ilman alan velhon neuvoja.  

Lähdin paluumatkalle. Ajattelin, että taidamme saada automme vasta joulun jälkeen. Menin taas naapuripoliisia tapaamaan siinä toivossa, että heillä olisi tieto oikeasta osoitteesta. Olivat kuutamolla. Kysyin, onko se jokin poliisin paikka. Se myönnettiin. Kummallista ettei heillä ole sinne osoitetta. 

Sain heiltä kuitenkin puhelinnumeron Bismarckstraßen poliisiasemalle. 







Panin majapaikassa kännykän latautumaan. Soitin Bismarckille. Sielläkin tunnuttiin olevan kuutamolla. Selvittivät asiaa ja soittivat. Kehottivat minua menemään etsimään Lutzowplats, Lutzowstraße ja Lutzowufer kolmentoista kohdilta. 

Eikö kukaan oikeasti tiedä, missä automme on? Millainen järjestelmä täällä on?

Sydämeni alkoi lainata valoa aivoilleni ja mieleeni alkoi hiipiä totuus.

Volvomme ei olekaan minkään viranomaisen tai yrityksen huostassa vaan on vain pysäköity kadun varteen sinne, missä on vapaata tilaa. 

Kun joku pysäköi niin väärin, että auto päätetään siirtää muualle, kutsutaan hinausauto viemään jonnekin lähettyville, jonne omistaja ei vahingossa eksy autoaaan hoksaamaan. Tässä tapauksessa auto siirtyi muutaman korttelin päähän. Omistajan tehtäväksi jää selvittää, mistä on kysymys ja mistä sen saa selville. 

Jos olisin sattunut paikalle, olisin voinut hypätä rattiin ja tuoda auton kotiin. 

Olin varsin uupunut tähänastisesta, mutta päätin kuitenkin lähteä vielä kierrokselle. Auto oli pysäköity kadulle Lutzowplats 13:n toista kohdalle. Olin kävellyt sen ohi huomaamatta sitä. 

Tämä muistetaan!



Mistä tämä jouluaaton erikoisohjelma johtui?







Olimme pysäköineet tällaisen merkin turvin. Vaimollani on invakortti. Minulla on ollut mielessä, että pitäisi selvittää tuon tarkennuksen "mit Parkausweis Nr. 14756" merkitys. 

Tällä hetkellä ymmärrän, että tuon pysäköintiruudun kohdalla talossa asuu liikuntarajoitteinen tyttö ja tuo paikka on tarkoitettu vain hänen kuljetustarpeitaan varten. Tätä tietoa parvekkeen huutelijat meille varmasti yrittivät toimittaa. 

Mieleeni ei ollut tullut, että sakkojen sijaan seuraus voisi olla näin ankara. 

On ihan oikein, että tarvitsevalla on tuollainen ruutu omassa käytössään. Me teimme väärin. Olisi kuitenkin toivottavaa, että viranomaiset toisivat asian ymmärrettävämmin ilmi liikennemerkissä. 






Meillä on tällainen merkki tuulilasissa, jotta saamme ajaa tällä alueella. 






Monella on tällainen autossaan, mutta Saaralla on sellainen tieto, että invakortin haltijan ei tarvitsisi tätä hankkia. Toivottavasti ei tule ikäviä yllätyksiä.

Jos tämä meno jatkuu, minusta tulee poliisin tuttu. 

Komediamme kääntyy farssiksi. 







Pääsimme lopulta viettämään joulua yhdessä. Söimme paikalliseen jouluaaton tapaan makkaraa ja perunasalaattia. 






Kuuntelimme jouluevankeliumin Tapiolan kuoron äänitteeltä.






Oli meillä jokunen joulupakettikin mukana. Pukkina ei tarvinnut kummankaan ruveta poseeraamaan. 



Joulutorilla


Oikein hyvää ja rauhaisaa joulua kaikille!










#autoilu #matkailu #lomamatka #auto #volvo #saksa #berliini #turismi #historia #joulu #jouluaatto #joulutori #poliisi #poliisilaitos #hinaus #autonsiirto 







maanantai 23. joulukuuta 2024

Honkalan matkakomedia, episodi 5: Millä alalla toimii tohtori Pieni?

 


Lähdimme kierrokselle. 


Kurfürstenstraßella vastaamme tuli mummeli, jolla oli päässään pipo, päällään palsa ja sääriensä suojana marttasukkikset. Ei aivan Kudammin tyyliä, mutta tämä ei olekaan tyylitietoisten Kurfürstendamm vaan Kurfürstenstraße, jonka Wikipedia sanoo olevan huonomaineinen, vaikka KaDeWe näillä huudeilla onkin. 

Mummeli ei ollut huonomaineisen näköinen, pikemmin sellainen peräkylän kiltti mamma. Hän kyseli meiltä jotakin, johon välttävä saksan kielemme ei yltänyt. Hän ehdotti sitten ranskaa. Tässä vaiheessa joukkoomme liittyi pitkänhuiskea maahanmuuttaja, joka kysyi "can I help you". Katsoimme voivamme irrottautua tilanteesta ja he jäivät jatkamaan saksaksi. Danke, hyvästeli mummeli meidät. 

Jatkoimme Bauhausiin ostamaan ajankohtaista tingeltangelia joulutunnelmaamme edistämään. Seisoskelin kahden hyllyn välissä mummokärry vieressäni. Nuorehko nainen ei kehdannut pyytää tietä ja jäi seisomaan kuin koira ulko-ovelle, kun sen on aika päästä tarpeilleen. Alitajuntani päästi jostakin syystä suustani "pardon" ranskalaisittain. Annoin tietä ja  nainen lähti sanomatta mitään. 

Saara löysi pari sopivaa pikkukynttiläjohtoa. Lähdimme. 

Kadulla hän huokaisi, kuinka hän nauttii rautakaupassa käymisestä. Minä siihen tyyliin, että toki autonainen viihtyy rautakaupassakin. 



Karhu on Berliinin symboli. Se on kaupungin vaakunassakin. Tässä tosin taitaa houkutella viereiseen olutstubeen. 

Nimi Berliini saattaa viitata slaavilaiseen sanaan "berl", joka merkitsee suota tai mättäitä.  


Jatkoimme Edekaan, joka näyttää olevan jonkinlainen vielä köyhempien Lidl. Paljon tavaraa ja kaidat käytävät hyllyjen välissä. 

Keräsimme ruokia jouluksi. Jonkun tiedon mukaan Saksassa syödään jouluaattona makkaraa ja perunasalaattia. Näihin päädyimme. Joulupäivänä täällä syödään hanhea, mutta sitä emme ostaneet. 

Sinappia tietysti ostimme makkaran kylkeen. Opin kauan sitten sinapin olevan saksaksi senf. Kun mustardia ja senappia ei ymmärretty, järjestin pienen performanssin. Esitin sinapin puristamista tuubista makkaralle luultavasti äänieffektillä tehostettuna. "Senf" tuli kuin tykin suusta. 



Täällä teutonien maassa on käytössä sellainen asiakasepäystävällinen tapa, että kassaan lyödyille tavaroille on kovin niukasti tilaa ja sen seurauksena ne on laitettava uudestaan ostoskärryyn. Sieltä ne siirretään laukkuihin toisaalla. 

Lidl aloitti aikoinaan tällä Suomessa, mutta onneksi taipuivat meidän ugrien toiveisiin. 

Toinen kaavoihinsa kangistuneen papan vieroksuma käytäntö on itsepalvelukassat. Olen sen verran kokeillut, että tiedän tuosta itsensä palvelemisesta selviäväni, mutta niin kauan kuin kassahenkilö suostuu homman hoitamaan, bitte bitte!

Mahtaako omatoimikassojen tuoma työvoimakustannusten säästö alentaa hintoja? Etten vain itseäni orjuuttamalla laita kolehtia omistajan taskuun.   

   Paluumatkalla huomasimme kukkakaupan olevan auki ja juuri siinä missä pitikin. Se oli siis eilen kiinni, eikä edustalla ollut kukkia huomiotamme kiinnittämässä. Olimme nyt ostaneet kukkia jo Edekasta. 


Vaaleanpunaista, pinkkiä ja violettia tulvaputkea. Ihan somaa. 

Putket on vedetty maan päälle, mutta näyttää niitä katoavan myös alempiin kerroksiin. Maan pinnalla niitä on varmaan helpompi huoltaa. Putket matelevat maitse, mutta ohittavat risteykset yläilmoitse. 



Tälläisikin on täällä kaduilla. 




Juomakelvotonta!

ja turkin kielellä:

Tämän pumpun vesi on juomakelvotonta!

Onko turkki jo Saksan toinen virallinen kieli? Ehkä sille olisi perusteita. 


En keksi mitään järkevää käyttöä näille pumpuille. Auton pesuun? Tuskin. 

Vedettäisiinkö täällä ilman näitä vesiperä?

Onko näihin ja pinkkiputkiin syynä vesiperäinen maaperä?



Hauskaa! Tohtori Pieni tarjoutuu finanssiesi kumppaniksi. 


#autoilu #matkailu #lomamatka #auto #volvo #saksa #berliini #bauhaus #kadewe #tavaratalo #turismi #historia #tulva #joulu 


sunnuntai 22. joulukuuta 2024

Honkalan matkakomedia, episodi 4: Pieni välikohtaus

 

Ostoparatiisi KaDeWe


























Tänään on vaivannut monumentaalinen väsymys. Alkumatka taisi olla liian rankka seiskalla alkavan ikäiselle. 

Toivuimme iltapäivällä kävelemään kukkakauppaan, jonka piti olla 350 metrin päässä, mutta eipä ollutkaan. Ehkä lopettanut. 

Kävelin puolihuolimattomasti punaisia päin ja aloin ottaa kuvaa jostakin. Kiukkuinen tyyttäys sai minut säikähdyksestä heilumaan kuin heinämies. Saivat performanssin korvaukseksi virheestäni. 

Asumme Berliinin  sydämessä Keithstraßella, joka on kivenheiton päässä legendaarisen kauppakatu Kurfürstendammista eli Ku'dammista. Jonkin matkaa pohjoiseen on valtava puistoalue Tiergarten. 

 



Berliinissä näkee eri puolella merkillisiä pinkkejä putkirakennelmia. Nämä eivät ole varsinaisesti taidetta, vaikka ovat kaupungille tunnusomainen ympäristöelementti. 

Berliini on rakennettu soiselle alueelle. Tästä seuraa, että kun jossakin rakennetaan, saatetaan saada aikaan pieni vedenpaisumus. Näiden putkien kautta ylijäämävesi voidaan johtaa vaikkapa johonkin kanavaan. 






























Kun kukkakauppaa ei löytynyt, päätimme käydä lähellä olevassa KaDeWessa, joka on Berliinin vastine Lafayettelle tai Harrodsille. 





























Menimme yhdestä ovesta sisään ja toisesta ulos. Se riitti. Joulu on kohta ja tavaratalo on pyhänä auki. Tietäähän sen, miten siinä käy. Tässä välähdys:

































Nyt selvisi tuokin. KaDeWe on siis lyhennys sanoista Kaufhaus des Westens. 


Lähdimme paluumatkalle. Jossakin kohtaa kadulla tuli vastaani vanha mies. Katseemme kohtasivat. Hän nosti hieman oikeaa kättään. Hello, sanoin, ja hän vastasi haloo. En tiedä, luuliko hän minua joksikin tuntemakseen vai miksi hän tervehti. Ranskassa tällaista voi kokea. Oli kuitenkin pieni hyväntahtoinen kohtaaminen. 

Otimme palatessamme autosta tavaroita mukaan. Kun olimme niitä ottamassa, auton kohdalla olevan talon kolmannen kerroksen parvekkeelta alettiin moittimaan meitä jostakin. Asia koski ilmeisesti parkkeeraamista. Eivät ilmeisesti osanneet englantia. Invalid, sanoin ja näytin Saaran kyynärsauvoja.  Ei tuntunut auttavan. Automme on invalidiruudussa, invakortti on näkyvissä ja alueella vaadittava tarra on liimattu tuulilasiin. 

Viereisessä talossamme on poliisiasema. Voisin käydä kysymässä, onko ruudun käytössä jotakin moittimista. Ehkä näin voisi välttää sakot, jos sellaiseen olisi aihetta.



#autoilu #matkailu #lomamatka #auto #volvo #saksa #ddr #berliini #kadewe #tavaratalo #turismi


Honkalan matkakomedia, episodi 3: Miksi puomi ei aukene meille?

 

Ajattelin aamulla, kun olimme päässeet hyvän matkaa kohti etelää, että tänään ei taida tulla kommelluksia kuvattavaksi. Tosin nukutti kovin. 

Toisin kävi. 

Olimme  päässeet Gdeserin satamaan, josta meidän oli määrä matkaa lautalla Rostockiin. 

Sataman pömpeleissä oli vuorotellen ihminen tai automaatti päästämässä eteenpäin. En hoksannut tätä ja tulin ajaneeksi automaattijonoon. Olisi kannattanut olla paremmin hereillä. 

Matka oli maksettu etukäteen, mutta meillä ei jostakin syystä ollut sopivia dokumentteja.

 

Näistä ei ollut iloa:





Yritin syöttää noita koodeja. Yritin myös löytää Saaran läppärissä olevasta viestistä jotakin, jolla saisin sesamin aukenemaan. 

Autojono perässämme piteni ja kohotti paineitani. 

Joku keltapuseroinen kävi tutkimassa tilannetta. Taisi puhua tanskaa ja englantia sekaisin, mutta ymmärsin, että meillä pitäisi olla lippu. Hän luovutti ja hävisi. 

Levitin käsiäni merkiksi takanamme odottaville. 

Näin toisen virkailijan, joka tuli päästämään meidät portista, kehotti ajamaan toimiston luo ja selvittämään asian. 

Ystävällinen tanskalaistäti tutki lippurekisteriä ja sieltä maksettu varauksemme löytyi. 

En ymmärrä, mikä oli vialla. 

Ajoimme autojonoon ja sitten laivaan. 





Laiva oli aivan pullollaan matkustajia. Vapaita istumapaikkoja kahdelle piti etsiä, mutta onnistui.

Söimme lounaaksi sämpylät ja juotavaa. Tehostin ajokuntoani Coca Colalla ja kahvilla. 



Nyt menimme riittävän ajoissa autokannelle ja jouduimme odottamaan autossa pääsyä ulos, 

Istuessani ratin takana liikuin edestakaisin unen ja valveen välillä, Oli erikoista, että mikrouneni näyttivät minulle jonkinlaisia sovelluksia edessäni olevasta näkymästä kannella eteenpäin. Unikuvat poikkesivat selvästi oikeasta näystä, mutta sama alkujuuri niillä oli. Kun heräsin mikrounesta, yllätyin, kun huomasin, että tällainen se olikin. 

Rostockin satama-alue oli valtava. Kun selvisimme sieltä ulos, ohitimme varsinaisen kaupungin suunnatessamme kohti Berliiniä. Matkan maisemat osoittautuivat todella tylsiksi. Sää oli sateinen, mikä sai entisen DDR:n näyttämään entiseltä DDR:ltä. Peltoja, peltoja, metsä, peltoja ... Paikoin näkyi rakennuksia, jotka olivat jääneet rappeutumaan derkkuaikaiseen olotilaansa. 

Olemme aikoinaan ajaneet DDR:n läpi. Rostockin ja Berliinin väli näytti nyt, kuin mitään ei olisi tapahtunut. 

Saamani kofeiini oli saanut minut piristymään, poikkesimme silti erään huoltoaseman pihaan lepäämään. Otin kunnon unet autossa. Kävimme sitten sisällä kahvilla ja kaakaolla. 

Paikka oli selvästi rakennettu muurin murtumisen jälkeen ja kantoihan se Aralin brändiä. Tilan layout oli erikoinen. Asemaa pyöritti kaksi henkilöä. 

Oli kummallista, että vaikka laivassa oli ollut paljon väkeä, täällä oli aivan hiljaista. Miten tällainen bisnes voi lyödä leiville?


Kesken ajon tapahtui kummia. Yhtäkkiä kuljettajan puoleinen tuulilasinpyyhkijä kääntyi siten, että sulkaosa jäi vasemman sivupeilin ja auton väliin. Vika vaikutti olevan jossakin pellin alla. Oikean puoleinen toimi yhä. Onneksi sateilu alkoi asettua ja selvisimme eteenpäin. 

Poikkesimme yhdellä "huoltoasemalla" toteamassa, ettei sieltä saa apua tällaiseen ongelmaan. Siellä huollettiin vain kuljettajia ja kyytiläisiä. 

En tiedä, saako ongelmaan apua näin joulutunnelmissa. 




Loppumatkalla peltomaisemat muuttuivat urbaaniksi pääkaupunkialueeksi. Kuukkeli opasti meidät perille. Olisi muuten ollut hankalaa etsiä pimeän aikaan paperikartan avulla reittiä metropolissa . 

Kävimme loppumatkalla Aldissa ostamassa ruokaa. Hämmästyimme miten pieni oli ostoskuitin loppusumma. 

Berliinissä asuva suomalainen Raila päästi meidät majapaikkaamme ja opasti alkuun. 



"Siegessäule (suom. Voitonpylväs) on Saksan yhdistymissotien kunniaksi pystytetty muistomerkki Berliinissä." Wikipedia



#autoilu #matkailu #tanska #lomamatka #auto #volvo #laiva #autolautta #saksa #ddr #berliini #aldi


lauantai 21. joulukuuta 2024

Honkalan matkakomedia, episodi 2: Siinä hilkullakin ehtii

 


Se tunne, kun lähtee autolla laivasta vastavirtaan. Kun on niin myöhässä, että uudet tulokkaat ajavat jo sisään. 

Vikingin tutut herätys- ja hoputuskuulutukset herättivät aamulla, mutta otimme hyvin rennosti – liian rennosti. 

Olimme tilanneet aamiaispaketit otettavaksi mukaan, jotta saamme nukkua pidempään. Saara antoi minulle lipun, jolla ne saisi ravintolasta kymmenenneltä kannelta. Sitten huomasin olevani pulassa. Käteni ei ollut muistanut kertoa minulle, mihin oli laittanut lippusen. 

Emme löytäneet sitä, vaikka kuinka etsimme. 

Lähdin koittamaan onneani ilman lippua. Asianomainen ravintola oli kuitenkin jo suljettu. Kulkuaukoissa oli ovina häkkyrät, joissa oli pieniä avoimia aukkoja, joista näki sisään. Siellä oli vielä yksi asiakaspalvelija puuhissaan. Esitin asiani "oven" läpi. Hän avasi sen, antoi eväspussukkamme pyytäen lippua. 

Kerroin, että olin hukannut sen ja kysyin, pitääkö ne maksaa nyt uudestaan.  Hän teki silmänräpäyksessä hätäratkaisun ja antoi minulle eväät ilman lippua. 

Hän ei ollut erityisen hymyilevä. Siitä ei sovi tällaisen syyllisyyden vallitessa reklamoida.

Kun olimme matkalla autoomme, kuulutettiin "Saara Vaherjoki-Honkala, ottakaa heti yhteys autokannelle". 

Kun saavuimme autokannelle, näimme vain oman Volvomme. Hallin reunalla pari toimihenkilöä hommaili jotakin. Ajoimme ulos samasta reiästä, josta olimme tulleet sisään. Luiskan yläpäässä näimme seuraavien tulokkaiden odottelevan autoissaan lupaa ajaa sisään. 
Tässä lajissa uramme on nousujohteinen kuten tulet pian huomaamaan. 

Laivoilla matkustaa meidän lisäksi muitakin tunareita. Tämä kävi ilmi siitä, että alhaalla oleva laivakapellimestari löysi heti tilanteeseen sopivan kadenssin, joka johdatteli meidät ulos satamasta. 


Pysähdyimme jossakin kadun varteen syömään eväämme. Kahvi ja tee oli meillä jäänyt saamatta aamiaispaketteihimme, mihin syyllinen löytyy peilistä.

Jatkoimme matkaa. 

Jossain vaiheessa kuljettajaa eli minua alkoi vaivata unitauti. Sen huomaa siitä, että matkanteko ei tunnu enää täysin turvalliselta.





Tilanne korjattiin poikkeamalla tieltä. Käänsin istuimen selkänojaa taaksepäin ja löysin aika mukavan lepoasennon. Kun olin aikani nuokkunut, siirryimme parkkipaikalta sisään lounaalle. Samalla vereni kofeiinipitoisuus korjattiin tieliikenteen edellyttämälle tasolle. 

Sitten vain eteenpäin puuduttavalla reitillä kohti Helsingborgia. 

Ennen pitkää alkoi taas unettaa. Mikrounikohtaus pakotti taas poikkemaan tieltä. Ajoimme Vetternin itärannalla olevaa Brahen linnan rauniota vastapäätä olevan autoilukeitaan pihaan ja taas istuin takakenoon. Otin oikeat unet. Kuulemma kuorsasinkin. 

Sen jälkeen Coca Colaa, kahvia ja jokin paakelsi. 

Lopulta selvisimme Helsingborgin satamaan ja laivaan matkalle Juutinrauman yli Tanskaan. Ylitys kestää parikymmentä minuuttia. Vietimme aikaa kahviossa ja sen liepeillä. Kuulutukset menivät ohi korviemme. Jostakin syystä sataman lähestyminen ei aiheuttanut erityistä vipinää. Kun ymmärsimme siirtyä kannelle, siellä oli jäljellä vain oma Volvomme. 

Nousimme autoon ja lähdimme, mutta kapellimestari alkoikin ohjastaa meitä kannen kaistojen välitilaan. Uudet tulokkaat ajoivat jo laivaan. Ajattelin, että tässä joudumme odottamaan, kunnes tilanne selviää. Aika pian meille järjestyi taas kadenssi, jonka turvin selvisimme matkaan. 

Ravitsimme itseämme jollakin MacDonaldsilla. 


Erinäisten kiemuroiden jälkeen selvisimme hotelliimme lähelle Kööpenhaminaa. 

Lepäsimme. Hotellimme ravintola sulkeutui kymmeneltä, joten menimme illastamaan ennen valomerkkiä.

Minulla ei ollut nälkä, mutta Saaralla oli. Ravintolassa tarjoiltiin kuitenkin vain ravintola-annoksia. Saara tilasi sienipastan. Minä en keksinyt kuin lisukeranskalaiset. 

Tietenkin jaoimme annoksiamme. 

Miltä kuulostaa annos "sienipastaa ranskalaisilla perunoilla"?








Se aamiaislippukin muuten löytyi jostakin pusakkani piilosta. 




#autoilu #matkailu #ruotsi #tanska #lomamatka #auto #volvo #laiva #autolautta







torstai 19. joulukuuta 2024

Matka alkoi

 


Olipa sutinaa tänään, mutta selvisimme laivaan, ei ensimmäisinä, mutta kuitenkin. 

Aamulla autonavaimen ohjelmointiin meni kolme varttia. Maksoi noin kolme sataa. 

Tuli sitten mieleen, että eikös tämä Volvo-kauppa myy renkaitakin. Osasto löytyi kadun toiselta puolelta. 

Siellä oli vain yksi kaveri, joka touhotti välillä säntäillen sinne ja tänne. Lopulta selvisi, että olisi vain yksi sopiva kitkarengasnelikko ja siihenkään ei saisi asennusta tänä päivänä. Se siitä.

Sitten kotiin selvittelemään rengasvaihtoehtoja. Varasin Michelinit ja niille asennuksen kolmeksi. 

Olen oppinut, että meidän tarpeisiimme sopisivat keskieurooppalaiset renkaat, joilla voi ajaa myös Suomessa. Ne kestäisivät todennäköisesti pisimpään, mutta niillä ei tee mitään Suomen talvessa. Meidän talviajomme täällä Pohjolan perillä on aika vähäistä. 

Sellaisilla on kuitenkin pari päivää toimitusaikaa eli se siitä. 

Sain kuitenkin varatuksi toisaalta laaturenkaat ja asennuksen. Peruin edellisen. 

Selvisi sitten sekin, että Volvon talvirenkaat ovat jo kelvottomassa kunnossa. Menivät kierrätykseen mitä se sitten tarkoittaakaan. 

Olen kyllästynyt raahaamaan renkaita, joten jätin kesärenkaat säilöön. Sain ensimmäisen jakson kaupanpäälliseksi, kun ostin Continentaalit. 

Volvomme ostohinta oli loppujen lopuksi oikea, koska nämä lisäkustannukset nostavat kokonaishinnan markkinoiden mukaiseksi. En siis onnistunut konstailemaan puoli-ilmaista autoa. 

Mutta hyvä näinkin. 



Kävin hakemassa apteekista muovikassillisen lääkkeitä matkaeväiksi. 

Sitten rentouduin läppärin parissa. Aikaa humahti niin, että tuli kiire laivalle. Onneksi pääsimme vielä ahtaasta portista laivan puolelle. Vaimollani on tapana varata autolle paikan hissien läheltä, koska kyynärsauvat. Meille sanottiin, että ovat tainneet mennä. 

Tyydyimme kohtaloomme. Sitten sama kaveri tuli sanomaan, että olivatkin saaneet asian järjestetyksi. Ajoimme Gracen uumeniin. 

 

Saara oli varannut meille parivuoteen, koska niin on mukavampaa meille uudelle tasolle rakastuneille. Kyljessä on niin mukava kyhnyttää.

Illemmalla huomasin, että olin hukannut autonavaimeni. Onneksi olin hommannut toisen. 

Kysyin neuvonnasta, mutta ei ollut kukaan tuonut.

Löytyi se sitten lattialta sänkymme vierestä. 

Loppu hyvin, kaikki hyvin.



#autoilu #saksa #matkailu #ruotsi #tanska #lomamatka #auto #volvo #kitkarenkaat #continental

 

keskiviikko 18. joulukuuta 2024

Huomenna kohti etelää

 

Image by TheAndrasBarta from Pixabay

Aamulla kahdeksalta ohjelmoidaan toinen avain Volvoon. Sitten on ostettava ja asennutettava kitkarenkaat. 

Volvo sai uuden tuulilasin ja katalysaattorin tällä viikolla. Avaimen ohjelmointi oli sovittu tiistaille, mutta auto ei ehtinyt vapautua Autoveljiltä. Onneksi sain siirretyksi huomisaamuksi. 

Maksoivat nuo, mutta onpahan nyt Volvo valmis matkaan.

Matkavakuutus on venytetty matkan pituiseksi. 

Huomenna on vielä tehtävä apteekkitäydennykset. Yhden reseptin uusimista vielä odotetaan. 

Auton kulahtaneiden istuimien suojaksi on hankittu päällykset. 

Brace lähtee huomisiltana Turusta Tukholmaan, jonne saavumme varhain aamulla. Sitten edessä on matkan ehkä pisin siivu. Seuraava majoituspaikka odottaa Tanskassa. 

 



#autoilu #saksa #matkailu #ruotsi #tanska #lomamatka #auto