Tämä teksti on julkaistu 15.5.2009
Vaimo sanoi eilen, että minun voimani ovat nyt kuin olisin 20 vuotta vanhempi. Hoidon loppupuolella ero nousee 30 vuoteen.
Mainio ajatus. Tosin minusta tuntuu, että voimani ovat nyt noin yhdeksänkymppisen. Todella. Minä saan elää simulaatiota vanhuksen elämästä. Hoitoprosessin loppupäässä liiat vuosikymmenet todennäköisesti leikkaantuvat pois, ainakin osa niistä.
Vanhuksen maailmassa eletään hitaasti ja rauhallisesti. Kuljetaan varovasti. Kävelykeppi olisi paikallaan. Puuhastellaan sitä ja tätä, mutta pienissä erissä. Muiden apu ei ole pahitteeksi. Yökin nukutaan pienissä erissä. Päivästä osa kuluu sängyssä. Kremppoja pitää hoitaa.
Tällaista se sitten on, jos saa elää pitkään. Kaikesta huolimatta ihan mukavaa.
Vanhin poika vei minut aamulla Kirralle tietokonetomografiakuvaukseen. Sain taas ilmoittautuessani puoli litraa vettä juodakseni. Kanyylille löytyi paikka toisella yrittämällä. Tarvittiin varjoaineiden syöttämistä varten. Synnytyspaita päälle. Ison hienon laitteen peti liutteli minua edestakaisin reiässään. Kaiutinääni opasti: Sisäänhengitys - hengittämättä - saa hengittää! Laitteen seinämässä sama kuvin. Profiili, jolla suu auki, tarkoittaa hengittämistä. Pulloposkikuva pidättämistä. Jäljelläoleva pidätysaika näytettiin sekunteina.
Menin kuvauksen jälkeen sairaalan viihtyisään kahvilaan kysymään aamupuuroa. Sitä ei ollut tarjolla. Valitsin pitsapalan. Minun oli pitänyt olla kaksi tuntia syömättä ja juomatta, joten puuroa en ollut keitellyt.
Tulin kotiin kymppisporalla ja metrolla. Taksi olisi maksanut ehkä 25 euroa. Kela maksaa taksimatkat vain hoitokäynneillä. Omavastuu on yli 14 euroa. Turhan iso minusta. Olisin tullut taksilla, jos olisin tuntenut itseni oikein heikoksi. Nyt simuloin vanhusliikkumista julkisissa. Ihan hyvin selvisin.
Mainio ajatus. Tosin minusta tuntuu, että voimani ovat nyt noin yhdeksänkymppisen. Todella. Minä saan elää simulaatiota vanhuksen elämästä. Hoitoprosessin loppupäässä liiat vuosikymmenet todennäköisesti leikkaantuvat pois, ainakin osa niistä.
Vanhuksen maailmassa eletään hitaasti ja rauhallisesti. Kuljetaan varovasti. Kävelykeppi olisi paikallaan. Puuhastellaan sitä ja tätä, mutta pienissä erissä. Muiden apu ei ole pahitteeksi. Yökin nukutaan pienissä erissä. Päivästä osa kuluu sängyssä. Kremppoja pitää hoitaa.
Tällaista se sitten on, jos saa elää pitkään. Kaikesta huolimatta ihan mukavaa.
Vanhin poika vei minut aamulla Kirralle tietokonetomografiakuvaukseen. Sain taas ilmoittautuessani puoli litraa vettä juodakseni. Kanyylille löytyi paikka toisella yrittämällä. Tarvittiin varjoaineiden syöttämistä varten. Synnytyspaita päälle. Ison hienon laitteen peti liutteli minua edestakaisin reiässään. Kaiutinääni opasti: Sisäänhengitys - hengittämättä - saa hengittää! Laitteen seinämässä sama kuvin. Profiili, jolla suu auki, tarkoittaa hengittämistä. Pulloposkikuva pidättämistä. Jäljelläoleva pidätysaika näytettiin sekunteina.
Menin kuvauksen jälkeen sairaalan viihtyisään kahvilaan kysymään aamupuuroa. Sitä ei ollut tarjolla. Valitsin pitsapalan. Minun oli pitänyt olla kaksi tuntia syömättä ja juomatta, joten puuroa en ollut keitellyt.
Tulin kotiin kymppisporalla ja metrolla. Taksi olisi maksanut ehkä 25 euroa. Kela maksaa taksimatkat vain hoitokäynneillä. Omavastuu on yli 14 euroa. Turhan iso minusta. Olisin tullut taksilla, jos olisin tuntenut itseni oikein heikoksi. Nyt simuloin vanhusliikkumista julkisissa. Ihan hyvin selvisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti