Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

maanantai 21. marraskuuta 2016

Arvoitus

Olimme lauantaina ehtoopuolella nuorimman jälkeläisemme ristiäistilaisuudessa Paavalin kirkossa. Pikkuisesta tuli Selma. Yksi nuori kummi oli tuonut Selmalle lahjan, jollaista en ole ennen nähnyt. Nuppunen sai oikean käden nimettömään sormuksen, jossa oli oikein joitakin kiviltä näyttäviä. Sormus oli oikeaa kokoa. Ei varmaan mahdu kovin pitkään, mutta voi päästä joskus kaulaketjuun jatkamaan uraansa. Prinsessa näytti  hellyyttävältä sormus kädessään.




Olin parkkeerannut automme kirkon sisäpihalle. Palatessamme näimme keltaisen, kapean tulosteen laitettuna pyyhkimen alle. Sen täytyi olla sakko ja olikin.

Emme nähneet missään pysäköintikieltoa. Auto ei ollut henkilökunnalle osoitetuissa paikoissa. Emme huomanneet sakkoa missään muussa autossa.

Hämmästytti. Olimme olleet mukana tilaisuudessa, jossa toimitettiin yhtä kirkon perustehtävistä. Miksi sakko kirkon pihaan parkkeeraamisesta?

Sakon maksamista ei varmaan voisi välttää, eikä se kaada talouttamme, mutta halusin tietää, mistä rangaistus tulee.

Tutkin tänään Paavalin kirkon nettisivuja. Tarjolla oli kirkkoherran, muiden pappien, suntioiden ja jonkun konttoristin numerot. Kokeilin viimeksi mainittua. Henkilö kuului olevan tavoitettavistta 29. päivä. Valitsin sellaisen numeron, johon liittyvän valokuvan henkilö muistutti eniten lauantai-iltana palvellutta suntiota. Hienoa muuten, että taannoinen villitys kutsua suntioita seurakuntamestareiksi, on mennyt ohi.

Suntio vastasi. Hänen mielestään pihalle parkkeeraamisesta ei sakoteta.

Sitten kävi ilmi, että sakkotulosteessa mainittiin tapahtumapaikka, joka on Hiihtäjäntie 2 APV. Kummallista. Kotimme osoite on Hiihtäjäntie 4 c 25.

Meidän on täytynyt liikkua autollamme sakkolappu tuulilasissa ennen ristiäisvierailuamme.

Olimme siinä käsityksessä, että Hiihtäjäntie 2 on taloyhtiömme viereisellä tontilla olevan kerrostalon osoite. Talo on mielestäni ainakin joskus ollut A-lehtien työntekijöiden käytössä. Nykyinen automme ei taatusti ole ollut naapurin parkkipaikalla.

Sakkolapussa ei ollut puhelinnumeroa. Vaimoni löysin sellaisen netistä. Soitin.

Kävi ilmi, että osoitteessa onkin Supermarket Hertta, jonka parkkialueella on käytettävä kiekkoa. Aikarajoitus on kaksi tuntia. Lapussa asianumero, sen yhteydessä päivämäärä 16.11.2016. Alkamisajaksi on ilmoitettu 12.20 ja lopettamisajaksi 12.29. Parkkeeraamme usein Hertan pysäköintialueelle. En muista, missä asioissa liikuimme tai liikuin.

Olen viimeaikoina pyrkinyt muistamaan kiekon. Olen tosin ajatellut, ettei kauppa varmaan ole järjestänyt valvontaa, kun se varmasti haluaa asiakkaita. Näköjään on.

Asiakaspalvelija selitti, että olin säätänyt parkkiajan alkamaan klo 13.30 ja olimme olleet liikkeellä puoli yhden maissa. Tapoihini ei kuulu yrittää puijata säätämällä kiekon ajan väärin. Ei tuossa olisi järkeäkään. Virheen täytyy johtua siitä, että automme kello on kesäajassa.

Minä tunnistan olevan kognitiivisesti taantunut. Oletan sen johtuvan saamistani hoidoista tai unilääkkeen käytöstä tai molemmista.

Asiakaspalvelijan mukaan sakkoa ei voi perua.

Sakottaja on Alueellinen Pysäköintivalvonta Oy. En tiedä, onko se yksityinen vai kaupungin omistama. Jos se on yksityinen, asiasta voi ehkä vääntää kättä.

Arvioin, että tämän tapauksen täytyy näyttää ulkopuolisista inhimilliseltä erehdykseltä. En voi väittää kuitenkaan ettei sakotusperusteita olisi.

Varmaan informoin Herttaa tapahtuneesta, jos saan aikaiseksi.

Myönnän pitäneeni eilen autoamme parkissa samalla alueella reilusti yli ajan, kun olimme myöhäisellä lounaalla vastakkaisella puolella katua olevassa nepalilaisravintolassa ja istuimme iltaan asti. Tarkoituksemme oli käydä sitten Hertassa, mutta se oli ehtinyt mennä kiinni.



4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nyt kipinkapin tekemään tietojenluovutuskielto Trafiin. Nuo yksityiset parkkipaiseyhtiöt eivät ole viranomaisia ja ne eivät saa kiellon takia auton ja omistajan tietoja. Ja tietysti reklamaatio asiasta kauppiaalle. Euro on hyvä konsultti ja jos muutaman kympin valvontamaksun takia menettää asiakkaan, niin kyllä ne useinmiten vaativat parkkipaiseyhtiötä perumaan valvontamaksun.

Kyösti kirjoitti...

Älä maksa. Tuollainen sakko ei perustu lakiin.

Anonyymi kirjoitti...

Eikä se edes ole sakko.

Heikki Honkala kirjoitti...

Kiitoksia kommenteista. Olen väsännyt viestiä Hertalle asiasta, mutta se on jäänyt kesken. Jospa viitsisin tehdä loppuun ja katsoa, reagoidaanko.