Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

maanantai 7. marraskuuta 2016

Syövän historiaa 4


Huomenna tähän aikaan ja jo aikaisemmin tiedän, mitä tänään otettu verinäyte kertoo.

Minulla oli tapaaminen Meikussa tänään puoli kymmeneltä. Kännykkäni hälytti aamulla kahdeksalta. Heräsin mutta en noussut heti. Katsoin sitten kännykkääni ja ajattelin, että ei tässä mennyt kuin kahdeksan minuuttia - no hätä. Sitten huomasinkin, että kello onkin melkein kahtakymmentä vaille yhdeksän. Olin siis nukahtanut uudestaan.

Myöhästyin mutta en kohtuuttomasti.

Kuulin tilanteeni parantuneen, koska nukun useimmiten enintään kahdella pillerillä. Minulle kerrottiin olevan tärkeää, että saan nukkua kunnon yöt. Piilleriuni on tosin huonolaatuisempaa kuin luomunukkuminen. Ei minun enää ole pitkään tarvinnutkaan valvoa. Tosin iltana yhtenä otin kaksi ja puoli pilleriä, mutta toivottavasti se jää poikkeukseksi.

Annoin verinäytteen Töölöntullin HUS-labissa. Otin taas lastenlipun. Alaikäisille on oma odotuskolkka. Tuntuu hiukan nololta odottaa siellä äitien ja lasten seassa. Päädyin istumaan aikuisten puolelle sisäikkunan viereen. Siinä pystyin seuraamaan lasten numerotaulua. Voi olla, että olisin päässyt aikuistiketillä nopeammin sisään. Olin viimeinen jonossa sillä erää. Hyvä kuitenkin, että lapset pääsivät ennen minua.

Kävin sitten Aleksin 1Storessa ja Stockan Powerissa kysymässä sinivalofiltteriä läppäriini. Kyseinen valo haittaa nukahtamista ja suodattimen pitäisi auttaa. Sellaista ei mainituista paikoista löytynyt.


Olen katsonut Sairauksien keisarin neljännen osan kaksi kertaa.

Syövän tutkiminen on ollut todella vaativaa ja siihen on panostettu valtavasti rahaa. Tehoavien hoitojen löytyminen oli arpapeliä. Yritettiin, erehdyttiin, yritettiin taas ja niin edelleen. Edistyminen oli hidasta. Hoitotulokset näyttivät tilastollisesti vaatimattomilta.

Rintasyövän hoitamiseen alettiin kokeilla monikertaista sytostaattiannostusta aikaisempiin verrattuna. Myrkkyannokset suurennettiin potilaiden kestämisen äärirajoille. Heitä alettiin suojata autologisilla luuydinsiirroilla. Heiltä otettiin omia kantasoluja, jotka sittemmin palautettiin heille verenkiertoon.  Myöhemmin jouduttiin toteamaan, että potilaat eivät juurikaan hyötyneet tällaisesta yhdistelmähoidosta.

Eräs tutkija oli tullut ajatelleeksi geenien merkityksestä syöpien synnyssä. Hän päätti ruveta eristämään geenejä ja tutkimaan niitä yksittäin. Hän löysi geenin, jolla on yhteys syöpään. Asiaa tutkittiin muuallakin ja syöpägeenejä löytyi lisää.

Vähitellen alettiin löytää täsmälääkkeitä.

Tutkimuksiin liittyy kauhistuttava vaihe, josta olen tainnut kirjoittaa ennenkin. Lupaavien lääkkeiden hoitovaikutus voidaan varmistaa vain satunnaisuuden avulla. Osalle potilaista annetaan lumelääkettä ja osalle tutkimuksen alla olevaa hoitoa. Tutkimuksen kannalta suotuisassa tapauksessa syntyy ruumiita, koska osa ei saa oikeata lääkettä. Tosin ilman kokeilua niitä syntyy vielä enemmän. Minä en tiedä, voiko tutkimusta toteuttaa siten, että arvonnassa hävinneet saisivat voimassa olevaa käypää hoitoa. Ehkä osa tutkimuksesta toteutetaankin niin.

Minäkin olen voinut saada tehoavaa hoitoa osittain niiden kustannuksella, joilla on ollut huono onni tutkimuksissa.


Sekuntinovelli

Vaimo: Täällä on niin kylmä. Voisitko säätää lämpöä?
Mies: Ai nyt heti vai?
Vaimo: Joo.
Mies etsii makuuhuoneen patterin sunttia ja löytää sen kaiken maailman kamojen takaa. Hän kääntää sitä myötäpäivään niin pitkälle kuin se kääntyy. Hän arvelee, että se on nyt kiinni. Sitten hän kääntää namiskaa summamutikassa taaksepäin ja nousee pystyyn. 
Vaimo: Voi kiitos!
Mies: Eikö ole kiva, että on huushollissa mies niin ei tarvitse kuin pyytää.  



Ei kommentteja: