Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

perjantai 15. syyskuuta 2017

Yritän ryhdistäytyä

Olen vuoden ja kolmen kuukauden ikäinen. Näin nuoret nukkuvat paljon. Nuorena nukkuminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin, sanotaan. Kun herään aamupäivällä, saatan tuntea väsymystä. Auttaa, kun nukun lisää.

Mitä muuta voi väsymyksen hyväksi tehdä, kun nukkua ja liikkua? Nämä lienevät ensisijaiset keinot.  Olen oppinut, ettei haittaa vaikka en saisi unta, kun yritän nukkua lisää, koska lepääminenkin tuntuu auttavan. Kun olin lapsi, äitini neuvoi että myös lepääminen on hyvä asia, jos uni ei tule. Muistaakseni en oikein uskonut. Näyttää pätevän tässä elämän vaiheessa.

Olin vielä kevättalvella hyvässä liikkumisen ja voimistelun vauhdissa. Kun sitten väsähdin, kunnosta huolehtiminen on vähentynyt.

On erittäin tärkeää myös etsiä väsymyksen syitä. Ensimmäinen epäilyksen alainen on minun tapauksessani saamani syöpähoito. Väsymys voi olla seurauksena pitkäaikainen. Syyllisiä voi olla muitakin, erityisesti käyttämäni lääkkeet.

Muistan tunteneeni itseni hyvin voimaantuneeksi viime syksynä. Jaksoin vaikka mitä. Sekin oli kantasolusiirron jälkeistä aikaa kuten tämä päivä. Miksei tilanne siis voisi toistua? Taidan ottaa aiheen esiin, kun tapaan hematologin seuraavan kerran. Voisin tutkia sitä ennen kaikkien käyttämieni lääkkeiden tuoteselosteet ja katsoa mitkä kaikki voivat aiheuttaa väsymystä.

Yritän myös elvyttää ruumiinkulttuurin vaalimista. Taidan taas kävellä tänään kirjastoon. Luin Kadotetun puutarhan loppuun, joten voin hakea uutta luettavaa tilalle.

Voisin myös etsiä kuntopyörälle paikan. Sellaista ei ole luontevasti uudessa kodissamme, mutta käyköön tilapäinen.

Joko väsytte tähän väsymyksestä kirjoittamiseen? "Joka härjillä kyntää, se härjistä puhuu."







Ei kommentteja: