Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

tiistai 14. huhtikuuta 2020

Uudenmaan eristäminen nostattaa tunteita

Pääkaupungin ja maan muiden osien välinen vastakohtaisuus on käsittääkseni yleismaailmallinen ilmiö. Muut uusmaalaiset ovat nyt joutuneet samaan leiriin hesalaisten kanssa. Ranskassa pääkaupungin ulkopuolella asuvat eivät ääritapauksissa taida pitää pariisilaisia edes ranskalaisina. Tuo lienee kärjistys, mutta pääkaupunkilaisia pidetään kai usein koppavina ja nämä saattavat pitää muita vanhanaikaisina, jopa katsoa muita nenänvartta pitkin. Pohjois-Ruotsissa saatetaan tuhahdella tukholmalaisille. Stadin slangi voi syystäkin aiheuttaa ärtymystä maaseudulla muualla Suomessa.

Yksi syy jännitteeseen on varmaankin epäily siitä, että jompikumpi osapuoli hyötyy toisen kustannuksella. Vaatii aikamoista asiantuntemusta, että pystyy oikeasti ottamaan kantaa mahdolliseen epätasapainoon.  

Tarviseeko meidän tavisten ottaa voimakasta kantaa tilapäisen rajavalvonnan jatkamiseen tai lopettamiseen? Emme voi olla mitenkään perillä kaikista päätökseen vaikuttavista seikoista yhtä hyvin kuin asiantuntijat.

Hallituksen on pakko toimia asiassa säädösten mukaan. 

Nurkkakuntaiset intressit voitaisiin unohtaa, kun koko maa ja muukin maailma on kriisissä. Minulla ei ole henkilökohtaista kantaa asiaan. Hallitus ja varmaan myös presidentti ovat asiantuntijoiden tukemana parhaiten informoituja asiassa. 

Eräässä Facebook-kommentissa haluttiin pidentää Uudenmaan sulkua muun muassa käyttämällä sanaparia "vieraat sairastajat". Vedottiin muun Suomen rajallisiin resursseihin ja tulkintani mukaan ei haluttu Uudenmaan potilaita hoitoon rajan yli. Toivottavasti tämä kannanotto on harvinainen poikkeus. Olen varma, ettei potilaita siirretä ellei Uudellamaalla ole pulaa tehohoitopaikoista ja muualla samanaikaisesti vapaata kapasiteettia. En osaa tulkita, tarkoittaako kirjoittajan lause "Ei siis vieraita sairastajia, eikä oman väestön yhtään suurempaa sairastavuutta!" kantaa potilaiden kuljettamiseen maan sisällä vai maiden välillä. Asiayhteydestä epäilen ensimmäistä. 

Kuollut uusmaalainen on kuollut suomalainen. 

On myös viitattu keskustan päättäjien kentältä tulevaan paineeseen jatkaa rajavalvontaa. Toivon syvästi, että päättäjät pitäytyvät poikkeusaikaa koskevissa ratkaisuissaan koko maan etuun ja säädöksiin. Uskon heidän pyrkivän tekemään parhaansa. Rakentavaa kritiikkiä, joka voi johtaa parempiin päätöksiin, on hallituksen kyettävä ottamaan vastaan.

Ranskassa on jopa varustettu junia sairaaloiksi kuljettamaan potilaita maan sisällä ja jopa Saksaan.

Jostakin syystä en muista silmiini osuneen vetoomuksia Uudenmaan etuun suhteessa muuhun maahan tässä aiheena olevassa kysymyksessä. Varmaan niitäkin on. 

Hallituksella ei ole oikeutta jatkaa sulkua, jos se ei ole välttämätöntä. Hallitus ei voi ohittaa säädöksiä. Tulkinta on varmasti vaikeaa. 

Kyseessä on sekä terveys että talous. Hallitus joutuu tasapainoilemaan näiden välillä. 

90-luvun lamaan sortuneet yrittäjät saattoivat ajautua itsemurhaan. Tämäkin on yksi näkökulma terveyteen ja talouteen. 

Tuetaan hallitusta vaikeissa päätöksissä, joita se joutuu tekemään.  

 



Ei kommentteja: