Minä olen luullut, että juoksija pääsee taivaaseen juoksun jälkeen, mutta googlaamalla selvisi, että sitä koetaankin liikuntarasituksen kestäessä pitkään. Hyvänolontunteen arvellaan johtuvan liikunnan vuoksi erittyvästä endorfiinihormoonista.
Olen ihmetellyt, miksi en ole tuntenut lenkin jälkeen mitään erityistä. Nyt se selvisi.
Juoksijan taivas -kokemuksen on myös arveltu johtuvan kehon omista kannabinoideista tai verenkierron häiriintymisestä suorituksen aikana.
Minulla ei ole nykyisen lenkkeilyharrastukseni ajalta kokemuksia moisesta euforiasta. Juokseminen sujuu välillä paremmin, välillä huonommin ja joskus siltä väliltä. Siinä kaikki.
Maratooneillako tällaisista elämyksistä nautitaan?
1 kommentti:
Moikka! Itse olen juossut jo vuosia, välillä on ollut taukoa toki, mutta pääsääntöisesti yrittänyt pysyä jonkinlaisella juoksukunnossa jatkuvasti. Runner’s high tulee useimmiten kymppikilsan suht vauhdikkaasta lenkistä, tai sitä pitemmistä. Pitää oikeasti olla itselle raskas meno, joka kestää pitkään. Toki kaikista lenkeistä tulee yleensä hyvä olo, mutta lähes äärirasituksesta tuleva runners highn huomaa varsinkin lenkkiä seuraavana päivänä!
Lähetä kommentti