Olin eilen lenkillä. Tapani mukaan kävelin yhtä reittiä linnalle, sen ympäri, ja sitten toista reittiä takaisin. Matkalla tapahtui jotakin, joka ilmensi tätä hetkeä lyhyesti, mutta aika monipuolisesti. Kannattaa lukea rivienvälitkin.
Linnanpuiston liepeillä kohtasin keski-ikäisen miehen seisomassa reittini ohessa. Hän oli elämän koetteleman näköinen, mutta ei humalassa.
Hän katsoi minua avoimesti ja jotenkin tulimme ruvenneeksi juttusille. Hänellä saattoi olla tarve kertoa jollekin äskeisestä kokemuksestaan.
Ei kovinkaan kaukana linnasta on satama-alue, jossa on lauttayhtiöiden terminaalit. Mies oli käynyt siellä ja kertoi minulle, että siellä on aika hulina. Satamassa oli venäläisiä miehiä, jotka olivat jättäneet autonsa parkkiin, ja olivat pyrkimässä Ruotsiin. Miehen mukaan Ruotsi oli pannut rajan kiinni venäläisiltä. Paikalla oli poliiseja valvomassa tilannetta. Miehen pääsy lähemmäksi oli estetty.
Mies, joka tuntui olevan ainakin jossain määrin kielimies, oli jutellut jonkun venäläisen miehen kanssa. Hän oli moittinut tätä karkaamisesta. Hänen mielestään pitää mennä rintamalle puolustamaan isänmaataan. Hän oli sanonut venäläiselle, että sinulla on ongelma. Minusta asia on monimutkaisempi, mutta en ruvennut väittelemään.
Minä totesin, että venäläisen pitäisi pyrkiä pohjoiseen, mutta miehen mukaan häntä ei päästettäisi Norjaankaan.
Mies kertoi nukkuneensa puistossa. Hän moitti, että Suomessa ylläpidetään ukrainalaisia ja somaleja, mutta hänenlaisensa jäävät sivuun.
Mies sanoi aikovansa yrittää yöksi Boreen. Kyseisessä ikivanhassa risteilijässä, joka oli Aurajoen varressa lähettyvillämme, toimii hostelli.
Kun olin jatkamassa matkaa, hän kielsi minua juoksemasta. Hopulla tulee kuulemma kusipäisiä kakaroita.
Sanoin käveleväni ja lisäsin, että kakarani ovat jo aikuisia.
Niin ovat hänenkin.
Että tällainen tarina. Tuskin muistas sanatarkasti, mutta suunnilleen näin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti