 |
| Kuva Ri Butov Pixabaystä |
Noin puolet on pudotettu pois ja 14 pianistia jatkaa välierissä.
Hylätyt ovat harjoitelleet välierä- ja loppukilpailuohjelmistonsa "turhaan". Julmaa on, mutta tällainen on kilpailun logiikka ja tätä me haluamme.
Jatkoon pääsi sielukkuutta, taituruutta, kurinalaisuutta, herkkyyttä – rymistelyäkin.
Taso äärettömän korkea. Hakijoista on vain pieni osa valittu kisaan mukaan. Suurimmalla osalla on jo meriittejä muista kilpailuista. Ne, joilla ei sellaista ollut esittelyyn kirjattu, putosivat jo alkuerissä. Saivat kuitenkin kokemusta. Tosin on merkillepantavaa, että myös joillakin putoajilla on takanaan kisamenestystä.
Kun osallistujat ovat tarkoin poimittu, ei kisaan tulla tekemään sormiharjoituksia. Lukemattomat yksinäiset ahkeroinnit takaavat, että areenalla voidaan keskittyä musiikin tekemiseen. Muusikot näyttävät kuin eivät jännittäisi ollenkaan. Ovat niin itsevarman oloisia. Luultavasti tämä on lumetta.
Kaltaiseni maallikko hämmästelee, miten noin taitavia pianisteja voidaan panna paremmuusjärjestykseen.
Ensimmäisessä erässä soittivat Hyelee Kang, Hao Wei Lin ja Ke Ma.
Kangin musiikista oli vaikea keksiä mitään moitittavaa. Hän loi soitollaan kuin kolmiulotteisia rakenteita, jotka eivät todellakaan olleet sortumisvaarassa. Musiikki oli kuin runoutta. Hän osasi myös pianissimot, joita kaikki eivät tunnu taitavan. Jatkoon, veikkaan.
Lin osasi ohjelmansa teknisesti erinomaisesti, mutta tuntui kuin herkkyyttä puuttuisi. Voimaa oli, mutta piano pianissimon alueella hän ei juuri vieraillut. Voi johtua ainakin osoittain ohjelmavalinnasta, millä silläkin lienee merkitystä tuomaroinnissa.
Man suoritus muistutti Kangin soittoa, mutta ei mielestäni yltänyt vivahteikkuudessaan vastaavaan.
Toisessa erässä esiintyivät Jonathan Mak, David Munk-Nielsen, Misora Ozaki ja
Piotr Pawlak.
Mak on musikaalinen kuvanveistäjä. Hänellä on soitossaan jylhä klangi. Hänen musiikkinsa keskusteli itsensä kanssa. Hän tulkitsi hienosti Outi Tarkiaisen teoksen Tenderness. Kuin seisovasta vedestä olisi maagisesti kuplahdellut siellä täällä ilmaa. Veikkaan jatkoa.
Munk-Nielsen on äärettömän taitava pianisti. Hänellä on erityisen laaja volyymiskaala. Todella herkät sormet, joilla hän taituroi toisistaan erottuvia hentoja pianissimoja.
Ozaki on yksi suosikeistani. Hänen soittonsa on kuulasta, samalla herkkää ja energistä. Pääteema ja säestävä teema ovat kirkkaan erillisiä ja volyymitasot ymmärtävät roolinsa. Ozakin musiikki on tarvittaessa energistä, mutta ei ylly rymistelyksi. Päästäisin mielelläni loppukisaan.
Pawlakia varten vaihdettiin Steinway tuhdimpaan Bösendorferiin ja voimallista kyytiä hän tarjosikin. Tämä sopi varrekkaalle kiharapäälle, jonka olemuksessa on hieman Chopinia. Virtuoosi. Osasi hän myös laulaa flyygelillään kauniisti sibeliusta. Tämä mies on fortea. Osasi hän kohtuullisesti pianissimoakin, mutta ei viljellyt sitä runsaasti. Hän oli varmaan valinnut itselleen luontaisen ohjelman. Rohkeutta riittää,sillä hän oli ainoana tämänpäiväisistä valinnut mukaan improvisaation. Tässä tapauksessa pianisti kuulemma sai teeman 20 minuuttia ennen omaa vuoroaan. Hän näytti virtuoosiseettiaan sekä tekniikassa että improvisoinnissa. Varmaan tällaiseen on olemassa joitakin menetelmiä, joita voi nopeasti soveltaa, mutta aika oli aika vaikuttavaa. Alkuun tuli lyyristä ja sitten myrskyä. Ehkä tätä valintaa jury arvostaa. Todennäköisesti hän on vahva kandidaatti jatkoon.
Että tällaista amatöörikritiikkiä.
On kiva kuunnella taidokasta pianismia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti