Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

keskiviikko 11. joulukuuta 2024

Epätodennäköinen elävä kontrollissa

 

Kuva Gerd Altmann Pixabaystä

Ai miten niin epätodennäköinen elävä?

Kysyin kahdeksan vuotta sitten hematologilta, millainen on ennuste. Tämä tapahtui ennen kantasolusiirteen saamista. 

Huono, kuului vastaus. 

Hän oli myös kehottanut vaimoani valmistautumaan hautajaisiin. 

Tässä minä yhä olen ja voin hyvin.


Kävin tänään tapaamassa jo tutuksi tullutta hematologia Tyksissä. Veriarvot olivat oikein hyvät. Minä olisin tyytyväinen, totesi lääkäri.

Tästä huolimatta sain hiukan tukkapöllyä. Minun olisi pitänyt käydä vuosi sitten  sydänfilmissä, mutta olin unohtanut. Ymmärsin, että sydämeni on ollut kovilla saamissani syöpähoidoissa ja siksi tilannetta on syytä seurata. 

Hän kysyi myös,  miksi en ole hakenut minulle määrättyä kalsiumia apteekista. Tämä johtuu siitä, että vaimoni huolehtii minun syövän parempaa kalsiumia. 

Vaimoni on toimittanut minua alkamaan käymään gymissä. Hyvä, että huolehtii. Minä olen kuitenkin ajatellut selviäväni näillä lihaksilla loppuelämäni, mutta olen koettanut ahkeroida kävelylenkeillä. Sain vapautuksen punttihumpasta. 

Lääkärilläni on tapana hoitaa käynnin asiat vikkelästi, mutta väliin mahtuu myös kevyttä kenttäkeskustelua. Niinpä heitin hänelle lähtiessäni (viitaten aiempiin jutusteluihimme), että oletko hommannut itseäsi kertausharjoituksiin, jotta saisit luutnantin jämät. Ei taida onnistua enää, vastasi hän viitaten ikäänsä.


Asiasta kukkaruukkuun. Tiedätkö mikä on lohkoketj? Jos et, asia selviää täältä.

No tiedätkös, mikä on lohkeamaseteli?

Minä olen saanut äskettäin sellaisen. Se on palveluseteli, joka kuittaa osan hampaan lohkeamisen korjaamisen hinnasta yksityisellä puolella. 


#syöpä #kantasolusiirre #leukemia #hematologi #verisyöpä #lääkäri #sairaala #kontrollikäynti #verikoe #remissio


3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olen iloinen ja kiitollinen, että käyt vielä kävelylenkeillä maan päällä. Minulle on tärkeää lukea blogiasi.

Heikki Honkala kirjoitti...

Viestisi lämmittää kovasti mieltäni! Monet kiitokset sinulle ❤️

Anonyymi kirjoitti...

Kohtalaisen läheltä matkaasi seuranneena, pidän sinua epätodennäköisenä elävänä.😅
Muista kyllä lausahduksesi pahimpinakin hetkinä: " Hyvinkin voi käydä". Niin kävi. 🙏