Helsingin lääketieteen kummi

Olin tänään palaverissa Biomedicumissa Meilahdessa. Aiheena oli Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan varainhankinta. Minua valokuvattiin ja videoitiin tulevaa tarvetta varten.

Yhteyspäällikkö Heidi Lehmuskumpu kertoi minun olevan Helsingin lääketieteen kummi. Tällainen nimitys on vapaana ja lääketieteelliset tiedekunnat sun muut tekisivät nimityksestä liian pitkän. Muita kummeja ovat Tarja Cronberg, Jere Hietala, Ile Jokinen sekä Eicca ja Kirsi Toppinen. Lisäksi on vielä Smith -niminen nainen, mutta hänen etunimeään en muista.

Tarja Cronberg on tunnettu vihreänä politiikkona. Jere Hietala on valokuvaaja. Ile Jokinen on taustaltaan näyttelija ja muusikko. Hän toimii Radio Novassa juontajana. Eicca Toppinen tunnetaan Apocalyptican sellistinä ja hänen vaimonsa Kirsi Ylijoki näyttelijänä.

Useimmat kummeista näyttävät olevan enemmän tai vähemmän julkisuuden henkilöitä. Smith ja minä edustamme taviksia. Minun valintaani mukaan on kai vaikuttanut blogikirjoitteluni. Ilmeisesti meitä kaikkia yhdistää joko omaan tai läheisen terveyteen liittyvä ja ainakin välillisesti lääketieteellisen tiedekunnan avustamana tapahtunut parantumistapahtuma.

Heidi Lehmuskumpu on Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan palkkalistoilla ja toimii lisäksi itsenäisenä konsulttina. Hän on suorittanut varainhankinnan maisterin [(M.Sc. (Fundraising)] tutkinnon New Yorkissa.

Ohjelmassa on tulossa lähiaikoina juhlatilaisuus, joka sattuu minulla ajankohtaan, jolloin minulla on tunteja. Ehkäpä saan ajan järjestymään osallistumiselleni. Myöhemmin tänä vuonna järjestetään konsertti, jossa esiintyy musikaalisia lääketieteen edustajia.

Kysyin Heidiltä minkälaiset organisaatiot heille lahjoittavat. Minulle oli yllätys, että useimmin ne ovat säätiöitä. Yritykset saavat vähentää 850 - 250.000 tuhatta euroa lahjoituksistaan verotuksessa. Tiedekunta tavoittelee myös yksityisiä pienlahjoittajia. Näillä ei ole verotusetua. Vaikuttaa siltä, että toiminta on selvemmin hyväntekeväisyyteen kuin yritysten brändin rakennukseen perustuvaa.

Sivistynyt maalari, novelli

Pylväässä luki Olli A. Jänteen aukio. Hassua, että sisätilojakin nimitetään aukioiksi, auloja ne minunu mielestäni ovat tai jotain, mietin. Aulan keskellä istui tuoliryhmässä maalari työasussaan. Repsottavaa valkoista ja tietenkin Tikkurilan Värin lippalakki. Kävelin katselemaan peräseinällä olevia professoreiden ja dekaanien muotokuvia. Aloin ottaa niistä kuvia. Kuvasin myös taulujen alareunassa olevie pieniä kilpiä, joissa kerrottiin, kuka mallina oli istunut.

Huomasin maalarin kävelevän minua kohti. Nämä ovat nimitaiteilijoiden tekemiä, hän sanoi. Paketoimme nämä ja siirrämme muualle, kun seinä maalataan mustaksi. On kohta juhlat tässä ja tulevat tähän eteen kilistelemään. 

Huomasin tasoitevetoja siellä täällä seinässä.

Näyttävät olevan tekijäihimisiä, tuossakin on yksi Marjatta Tapiola, sanoin. 

Yliopisto muuten omistaa 1.300 taideteosta, maalari sanoi. Teettävät dekaaneista muotokuvat. 

Joo ja varmaan professoreista, sanoin. 

Dekaaneja ne ovat, hän tarkensi. Dekaanien tehtävänä on varmistaa, että kaikki menee oikein. 

Ai jaa, niinkö se menee, vastasin. Mietin mistä rahat tulevat muotokuviin. Ainakin yksi on Fritz Jacobsonin tekemä ja hän on todella kallis mies.

Yhdessä muotokuvassa oli taustalla Meilahden Hilton viitteenomaisesti hahmoteltuna.

Mitä tykkäät Meilahdesta, maalari kysyi yllättäen. 

No, mikäs …

Tuo Hilton on Aallon piirtämä, hän jatkoi nopeasti. Olisivät jättäneet puitakin sen viereen. Siinä kasvoi komeita mäntyjä. 

Ai sinä muistat niin pitkälle tätä maisemaa.

Joo, siihen tehtiin hirveä monttu, laittoivat kai autotalleja sinne alle, hän totesi. Ei yliopistolla ollut varaa ostaa enempää maata. Se on kallista. 

Eipä tietenkään, tuumin.

Siellä Kumpulassakin grynderit aikoivat rakentaa kerrostaloja siihen Kasvitieteellisen puutarhan paikalle, hän jatkoi. Eivät olisi säilyttäneet sitä kartanoakaan siinä ja se on sentään Engelin piirtämä. Ihmisten mökit olisivat jääneet tieluiskan alle.

Niin joo, siinähän on se siirtolapuutarha. Ai se kartano on Engelin suunnittelema, totesin. 

Joo, siellä juhlasalissa muuten lautettiin Maamme-laulu ensimmäisen kerran, hän kertoi. Sehän on saksalainen juomalaulu. Sieltä se Pacius varasti sen ja nyt se on meidän kansallislaulu. 

Katsos vain, siinähän on se Kumtähden kenttä ihan lähellä, sanoin.

Kyllä, siellä se laulettiin taas, hän sanoi. Yliopisto tarvitsi lisää tilaa, kun sen piti muuttaa Turusta kaupungin palon jälkeen.
Tuli mieleeni, että tämä Kumpulahan on sen Hermannin nuorisoseura -miehen kartano, Herman Adlecreutzin, sanoin.
Joo, niin oli, hän myönsi.
Se oli kova mies, hääti niitä torppareita Laukon kartanolla, jatkoin.
Joo, niin teki kai.

Ei kai yliopisto tätä Kumpulaa vielä Turun palon jälkeen tarvinnut, kysyin.

No ei, hän vastasi. Tiedätkö mistä tuli rahat näihin Engelin piirtämiin yliopiston rakennuksiin?

No jaa …

Tsaarilta tietysti, hän sanoi. Engel oli saksalainen. Asui Tallinnassa ja Saksassa. Kävi täällä sitten katselemassa, mitä oli suunnitellut. Ei tainnut kaikkia ehtiä nähdäkään. 

Ai hänkö ei asunutkaan Suomessa, ihmettelin.

Ei, siellä Snelmanninkadullakin muuten yliopisto tuli hätiin, kun sinne meinattiin kauppakeskusta vai mitä lienee. Nehän tekisivät kaikenlaisia lasikattoja näihin Engelin rakennuksiin.

Huomasin kameravarusteisen miehen menevät neuvottelutila ykköseen, jonka olin jo käynyt katsastamassa. Sinne minut oli ohjattu neuvonnassa.

Kuule, nyt minun pitää mennä tuonne. Oli todella kiva jutella kanssasi, sanoin. Saisinko ottaa kuvan sinusta?

Miksei, nämä vaatteet nyt ovat tällaiset, hän vastasi.

Ei se mitään. Työvaatteet, niitähän pitää kunnioittaa, sanoin.

Otin kuvan kännykkääni ja lähdin kohti neukkaria.

Tilaan tuli toinenkin mies, yliopistolainen. Minua kuvattiin ja videoitiin yliopiston rahoituskamppanjaa varten. Lukulasini tulivat useaan kuvaan mukaan. Tekevät älykkään näköiseksi, tuumasi valokuvaaja. 

Silmälaseilla keskinkertaisestakin älykäs, myhäilin.

Lasit olivat välillä otsalla, välillä sanka suussa tai suun lähellä. Neukkarissa oli lasiseinä ja sen edessä verhot. Katselin sitten verhoja levitellen ulos neukkarista ja kuvaaja nappasi otoksia ulkopuolelta. 

Neuvottelutila oli luokan näköinen. Esitin opettajaa, kun sellainen olen. Yliopiston kaveri videoi minua. 

Yhdyshenkilökin saapui paikalle. Juteltiin ja kahviteltiin.

Näin maalarin kävelevän aulassa ja katsovan odottavan näköisesti.

Sanoin yhdyshenkilölle, että tuolla on muuten sivistynyt mies, tunnetko?

En, pitäisikö minun, hän vastasi.

On muuten sivistyneempi kuin monet tämän talon opiskelijoista, vastasin.

Henkilökohtainen ongelma

Nousin tänään, kun kello lähenteli puolta kahtatoista. Nukahdin luultavasti yhden tienoissa. Minulla on vielä alkava viikko armonaikaa. Sitten alkaa unen ja työn sopeuttaminen. Koulu tosiasiassa alkaa jo tällä viikolla, mutta minulle on merkitty loppuviikolle siirtymäajan tunteja, jotka eivät todennäköisesti toteudu, ainakaan kaikki.

Jos unentarpeeni pysyy ennallaan, minun pitäisi kääntää sisäistä kelloa neljä tuntia vastapäivään, jotta homma toimisi. En usko, että onnistun nukahtamaan yhdeksältä illalla. Ehkä minun on vain asennoiduttava siten, että se onnistuu. Huh, huh! Iltaisin on niin mukava puuhailla ja lueskella. Mitenkähän äijän käy.

Lymphoma Associatonin artikkelissa mainittiin myös passiivisuus (inacivity), mutta siinä merkityksessä, että se pahentaa uupumusta. Ymmärrän mistä on kysymys. Herätessäni näin myöhään kuin tänään, alkaa hämärtää jo muutaman tunnin kuluttua eli nyt kirjoittaessani tätä. Olisi ollut hyvä lähteä kävelylle, mutta enpä saanut aikaiseksi. Enää en ehdi, koska kohta lähdemme liikenteeseen. Sitäpaitsi hämräsässä ei muutenkaan huvittaisi. Myöhään herääminen luo tunteen, että päivä on jo suurelta osalta mennyt ja niinhän se onkin. Voi olla, että pitkä uni sinällään saa aikaan saamattomuutta. Onpa tässä minulla dilemma.

Viikon päästä alkaa koeponnistus eli työntäyteinen jakso. Jos nukun vähemmän ja saan työni tehdyksi, pitkään nukkuminen lienee mukavuudenhalua. Sekään ei ehkä pidä paikkaansa, koska ennen en vain nukkunut näin paljon. Voi myös käydä niin, että hommaa toimii aikansa ja sitten uuvun sairauslomalle. Sekin on mahdollista, että selviän jaksosta, mutta tunnen itseni jatkuvasti väsyneeksi. Jos en saa valmistaudutuksi riittävästi työhöni, voi seurata stressiä, mikä pahentaa tilannetta.

Olen hoksannut, että tuo yökumppanini, uniapnean vuoksi käyttämäni CPAP-laite rekisteröi ajan, jonka käytän nukkumiseen ja unen odottamiseen. Siitä saadaan dataa, joka voi olla hyödyllistä, kun jaksamiseeni liittyviä päätöksiä tehdään.

No eipäs nyt maalailla herra Heikki. Hyvinkin voi käydä. Eletään mielenkiintoista aikaa.

Hoksasin, että astmapiipussani on kuusikymmentä annosta. Alkaa kohta olla tyhjä. Huomaan, että en enää juuri yskiskele. On aika lopettaa sen käyttö ja todeta palaako yskä vai ei. Jos palaa, mennään astmatesteihin.

Isovanhemmuudesta

Tämänpäiväisessä Hesarissa on laaja artikkeli Mummin ja vaarin paikka isovanhemmuudesta. Jutun pääteema on lastenlasten hoitaminen ja siihen liittyvät asiat, muttaa isovanhemmuuden muutakin merkitystä kosketellaan.

Skaala on laaja niin kuin arvata saattaa. Ääripäitä ovat hoito-orjuus ja lastenlasten tapaamisen estäminen. Ylenmääräinen hoitovelvoite on kurjaa, mutta jälkimmäinen tuntuu erityisen julmalta. Itsekin tiedän yhden sellaisen tapauksen. Perimmäisiä vaikuttimia voi vain arvailla. Kyllä siinä isovanhempi varmasti itsensä pieneksi tuntee.

Isovanhemmuus on mahdollisuus kompensoida omaa toimimistaan vanhempana. Minulla se on myös tätä. Kun lapsemme olivat pieniä, tein hyvin pitkää päivää töissä, olin varmaan väsynyt ja kärsimätön. Vaimoni oli kotona lasten kanssa. Olin liike-elämän palveluksessa, työ oli vaativaa ja sen menetys väikkyi synkkänä pilvenä taivaalla. Olen vasta jälkeenpäin ymmärtänyt, kuinka rankkaa tuo on ollut vaimolleni. Olla vastuussa lapsista aamusta iltaan, huh huh. Minua surettaa myös se, että olen ollut niin vähän virkeänä lasteni kanssa.

Sitäkin enemmän nautin nyt lastenlasteni seurasta. Kirjoitin eilen pyyteettömyydestä, mutta eihän se oikeastaan niin mene. Minähän saan äärettömän arvokasta ja mukavaa vastinetta heidän seurastaan. Saan myös kovasti merkityssisältöä tämänhetkiseen elämääni.

Artikkelin mukaan lastenlapset saavat isovanhemmista lisää turvallisuutta elämäänsä. Lastenlapsiin kannattaa panostaa aikaa erityisesti silloin, kun nämä ovat pieniä, koska siten syntyvät pitkäaikaiset, läheiset suhteet.

Täytyy tunnustaa, että kurinpito ei ole ensimmäisenä mielessä, kun olen lastenlasteni kanssa. Tässä isovanhemmilla saattaa olla taipumus poimia rusinat pullasta. Kuten artikkelissakin nostetaan esiin, isovanhempien kuuluu olla lasten vanhempien tukena myös kasvatuksessa. Se on pidettävä aina mielessä ja on syytä noudattaa vanhempien linjaa rajojen asettamisessa, vaikka tekisi mieli lipsua.

Lastenlasten hoitaminen kannattaa isovanhemmille pidemmälläkin tähtäyksellä, koska hollantilaisen tutkimuksen mukaan lastenlapsiaan hoitavat isovanhemmat saavat muita enemmän apua lapsiltaan, kun sen aika koittaa.

Hesari antaa kymmenenkohtaisen ohjeluettelon isovanhemmuuteen. Esimerkiksi lapsen on hyvä sietää sitä, että isovanhemmat auttavat joskus niitä lapsia, joilla on enemmän avun tarvetta. Erityisesti erotilanteissa jatkuva isovanhemmuus kannattelee lasta elämässä eteenpäin.

Meidän lapsenlapsistamme suurin osa asuu etäällä meistä ja siitä johtuen voisin toivoa, että lapset "vaivaisivat" meitä enemmänkin hoitopyynnöillä.

Hesarin mukaan "Lastenlastensa kanssa tekemisissä olevat isovanhemmat ovat ruumiillisesti ja henkisesti terveempiä, ...". Voi tietysti olla, että juuri tällaisille isovanhemmille lastenlasten kanssa oleminen on paremmin mahdollista. Isovanhemman roolin kautta myös aikuisten lasten ja isovanhempien suhteet voivat lähentyä.  Tutkimusten mukaan isovanhempien tuki kehittää lastenlasten tunne-elämää ja auttaa näitä menestymään paremmin koulussa.

Jotkut isovanhemmat muuttavat etelään pelaamaan golfia ja saattavat olla vähän läsnä lastenlasten elämässä. Se tuntuu kummalliselta. Tosin meilläkin saattaa olla edessä tilanne, että joudumme terveydellisistä syistä elämään osan vuotta etelässä, jos sellainen onnistuu. Ajoittainen ero lastenlapsista surettaa minua jo etukäteen. Täytyy toivoa, että Suomessa ollessamme voimme sitäkin enemmän olla mukana lastenlastemme elämässä.

Hurja kirjalasti ja taiteilua

Kävimme vaimoni kanssa kirjastossa ja kirjakaupassa. Tulimme takaisin kaamean lastin kanssa. Naapurikin oli ihmetellyt.

Innostuin lainaamaan pari kirjaa öljypastelleilla maalaamisesta ja yhden sekatekniikasta. Kehuin äskettäin Åke Edwardsonia. Lainasin pari hänen dekkariansa (Varjoa ja aurinkoa, Talo maailman laidalla) lisää. Sitten lainasin Anton Tsehovin (Hepsakka ja muita kertomuksia) ja Martti Joenpolven (Novellit 2) novelleja Sekä Kjell Westön romaanin Isän nimeen.

Menimme Suomalaiseen, koska olimme saaneet lahjakortin vanhoilta ystäviltämme. Romaaneja emme juuri osta, koska niitä saa kirjastosta. Ostimme Paavo Castrénin Uuden antiikin historian, Philip Wilkinsonin teoksen DESIGN - Maailman parasta muotoilua ja Matti Klingen, Salla Elon sekä Eeva Ruoffin eepoksen C.L. Engel - Koti Helsingissä, sydän Berliinissä. Lähde- ja selailukirjoja, mutta ensimmäisen ja viimeisen voisi lukeakin. 

Lastia lisäsivät vaimon lainaamat kirjat, joita oli aikalailla. Olemme menossa käymään Nizzassa, joten siitä aiheesta hän oli löytänyt kirjoja. Lisäksi erilaisia lähdeteoksia hänen suunnittelemiinsa lehtiartikkeleihin ja hieman muutakin.

Suomalaisesta ostimme myös lahjoja ensi jouluksi, mutta niitähän ei sovi tässä luetella. 

Innostuin aloittamaan maalausta öljypastelleilla. Värisommitelma tuntui menevät pieleen jo alusta lähtien. Voi olla, että työstä ei kehity mitään kelvollista, mutta saanpahan harjoitusta tähän aika vähän päämediumina käyttämääni menetelmään. Öljypastellit ovat hyvin värivoimaisia ja se tuo paitsi voimaa myös haastetta. 

Pyyteetön suhde

Joko on sanonut, että isovanhemmat eivät ole koskaan kateellisia lastenlapsilleen. Ilmeisesti lasten ja vanhempien välillä tällaista saatta olla, suuntaan tai toiseen.

Isovanhemmat haluavat aina hyvää lapsenlapsilleen. Luulen, että näin yleistävästi voidaan sanoa, vaikka varmaan poikkeuksiakin on. Isovanhemmat haluavat helliä lastenlapsiaan, osoittaa heille rakkauttaan. Heillä on elämänkokemusta ja he tietävät, kuinka tärkeä asia rakkaus on. 

Minusta isovanhemmuuden ei tarvitse olla runsaan materiaalista. Tärkeämpää on viettää aikaa lastenlasten kanssa. Mummot ja papat ovat vakiokalustoa päättäjäisissä, matineoissa, rippijuhlissa ja muissa sen kaltaisissa tapahtumissa. Minusta on tärkeätä olla myös mahdollisuuksien mukaan kaksistaan kunkin kanssa. Olen käynyt parin pojan kanssa urheilumuseossa, kummankin erikseen. Sotamuseossa muistelen käyneeni ainakin yhden kanssa. Jossakin kokoonpanossa olemme käyneet eläinmuseossa. Jokin vuosi tapaperin otimme vaimoni kanssa vanhimpia lapsenlapsiamme mukaan ja menimme höyryjuna-ajelulle. Sellaiselle pääsee Porvoosta ja Hinthaarasta. 

Beibisittauksellakin on merkitystä. Lastenlasten vanhemmat saattavat olla loman tarpeessa ja tällöin isovanhemmat voivat päästää nämä kaksistaan lepäämään. Muissakin tilanteissa auttaa halutaan. Joskus eläkkeellä olevat isovanhemmat toimivat jopa päivähoidon korvaajina. Tämä edellyttää, että hevä ovat vielä hyväkuntoisia. Luontevinta se lienee, jos asutaankin lähekkäin. Tässä on kuitenkin vaaransa, koska on ymmärrettävää, että muut lapset saattavat olla kateellisia, jos joku heistä saa näin huomattavan edun.  

Ilse koen, että beibisittaustilanteissa puhti ei yllä kovin monen yön yli. Ajoittain sellainen on kuitenkin paikallaan. 

Isovanhemmistani kolme on elänyt niin pitkään, että olen tullut heidän kanssa tutuksi. Olen ollut yhdessä mummolassa pidempääkin muutaman vuoden ikäisenä ja lainakin kerran lyhyemmän ajan toisessa. Isovanhempani ova sellaisen ajan lapsia, että heille hoitaminen tarkoitti ensisijaisesti puitteiden ylläpitoa. He eivät ole kuitenkaan luoneet minuun yksilöllistä suhdetta. Hyvä näinkin. Minulla on heistä muistoja ja koen, että minulta puuttuu jotakin, kun en ole voinut tavata talvisodassa kaatunutta isoisääni. 

Koen isovanhemmuuden olevan kärkipaikoilla tämänhetkisten roolieni joukossa. Haluan luoda henkilökohtaisen suhteen jokaiseen ja ylläpitää niitä. Toivon voivani olla sellainen turvallinen ja suopea hahmo, jota lapsi uskaltaa lähestyä murehduttavissakin asioissa. 

Isovanhempana haluan varata aikaani lastenlapsilleni ja tukea heidän kasvuaan, vaikka tiedän, etten tule näkemään kaikkia näiden toimien hedelmiä. 

Onneksi kaikki maailmassa ei perustu vaihdantaan.    

Kremppoja ja taiteilua

2.1.2015

Pieniäkin kremppoja joutaa vanhenevalle miehelle. Nyt oikuttelee oikea olkapää. Aikoinaan minulla oli vasen hyvin kipeä. Sattui kun kättä nosti. Oikein kortisoniakin pistettiin pariin kertaan. Kuulosti jäätyneeltä olkapäältä vai mikähän se nimitys oli, mutta jokin ahtaus se taisi olla. Kyllä sitä minulle selitettiin, mutta ei ole oikein jäänyt mieleen. On pikkuhiljaa parantunut miltei ennalleen.

2.1.2015

2.1.2015

Täytyy nyt seurailla tätä oikeaa olkaa. Toivottavasti on ohimenevää. Ei ole haitannut, kun olemme tehneet pikkufriidujen kanssa yhteistaideteosta öljypastelleilla. Vanhempaa pelotti hieman, kun ulkona on kova tuuli. Tuli kainalooni. Rauhottui, kun katsoimme hurjia tornadovideoita ja kerroin, ettei Suomessa ole sellaisia. Ehkä tämä oli jonkinlaista siedätystä. Välillä tytöillä pukeutumisleikki. Kääriytyivät huiveihin ja kulkivat tyyriinä sateenvarjojen kanssa. Esittivät kai intialaisia naisia.

Silmien rähmiminen on pysynyt aisoissa. Näyttää riittävän, kun laitan yöksi silmäsalvaa.

2.1.2015

2.1.2015

Vanhempi neito alkoi kaivata äitiä. Siihen auttoi tuttuakin tutumman satukirjan - Outo vieras Muumitalossa - lukeminen. Kyllä papallekin on vielä virkaa, kun pieni tyttö painautuu kainaloon kuuntelemaan satua.

2.1.2015

2.1.2015

2.1.2015

Saatiin jouluaiheinen yhteistaideteos valmiiksi. Öljypastellien värikylläisyys on vaikuttava. Niissä sanotaan olevan suhteessa eniten pigmenttiä.

2.1.2015

2.1.2015

2.1.2015

2.1.2015

2.1.2015

Pappa saa laatuaikaa

Pappa viettää luxuspäivää kahden neitokaisen - 5 v. ja 7 v. kanssa. Ensin luettiin hintalehteä, kuten ennenkin. Jostakin syystä tyttöjä viehättää, kun luen esitteistä koodeineen päivineen lelujen tuoteselosteita:

514611 PUNAINEN PIKKUAUTO Tilaa 4 hahmolle ja yhdelle vauvalle. Mukana retkipöytä, retkiruokaa ja -juomia, tarjottimet takaistuimelle ja lastenistuin. Hahmot myydään erikseen. sh. 26 €.

Vaimo puhuu joskus rakkausjuhlien viettämisestä. Lukuhetki lapsenlapsi kummassakin kainalossa on juuri sitä.

Sitten alettiin keksimään pupukieltä. Koululainen kirjoitti pupukielisiä lauseita lappusille: TÖÖT-TÖÖT-TÖÖT TSINNARPUP PUP-PUP-PUP JÖTSINAR, PUP TSINAR PUP TISNAR PUP-PUP-PUP ja niin edelleen. Pappa luki aina, kun lappu valmistui ja suomensi tekstin. Viisivuotias opettaja varmisti, että käännös meni oikein. Yksi käännöksistä oli, että tänään sairaalassa kymmenen prosentin alennus mumuaisleikkauksesta.

Äsken syötiin. Mamu on antanut tytöille muovailuvahaa leikittäväksi. Nuorempi kysyi äsken, "Pappa, voidaaks lukee tänään iltasaduks hintalehtee?".

Eilen kokoonnuttiin vanhojen ystävien seuraan Espooseen. Mukava ilta. Tämä on juuri sitä, mitä Lymphoma Association suosittelee uupumuksen hoitoon, muun muassa.

Väärissä töissä 2 a

Kerroin taannoin ensimmäisestä b-to-2 -myyntineuvottelijan paikastani, jossa lopulta päädyin kouluttajan hommiin. Tämä jälkimmäinen pestini osa jäi lyhyeksi. Olin huomannut lehdessä auki olevan paikan. Jälleen myyntineuvottelua ATK-alalla. Kyseessä oli suuren amerikkalaisen firman pienehkö suomalainen tytäryhtiö, Oy Control Data Ab. Eräs työkaverini kannusti, vaikka menestykseni ei ollut ollut hääppöinen myynnissä. Tiesin erään henkilön, joka oli töissä CDC:sa, mikä oli yhtiön lyhenne. En tuntenut häntä erityisen hyvin, mutta soitin ja hän innostui asiasta.

Hain ja pääsin haastatteluun. Ensin minun kanssani keskusteli mies, jonka nimi oli Aarne Orpana. Mainitsin hänelle, että hänen sukunimensä kuulostaa jotekin tutulta. Kerroin, että isäni on kotoisin Vpl. Pyhäjärven Rantakylästä. Aarne katsoi minua tarkkaavaisesti ja sanoi, että sieltä hänkin on kotoisin. Pieni maailma. Aarne oli ollut välillä pitkään Amerikassa.

Sitten juttelin toimitusjohtajan kanssa. Hän oli lupsakka mies, Varkauden ruotsinkielisiä. Hän kysyi, onko minua testattu. Olin ollut soveltuvuuskokeessa jossakin konsulttufirmassa, nimi oli varmaan Blanz. Toimitusjohtaja soitti sinne ja sai kuulla tulokset saman tien. Lasku tuli perässä. Hyvät olivat.

Sain paikan. Firmassa oli alle kolmekymmentä henkeä, maailmanlaajuisesti kymmeniä tuhansia. Ilmapiiri oli oikein mukava. Rento ja epämuodollinen.

CDC myi erittäin tehokkaita tietokoneita, levyasemia toisille valmistajille ja verkkopalveluja. Minun tehtävänäni oli myydä IFPS -ohjelman käyttöä Cybernet -verkon kautta. IFPS tulee sanoista Interactive financial planning system ja sitä käytettiin suunnilleen kuten taulukkolaskentaohjelmia kuten Exceliä. Minulla esittelyissä mukanani matkakirjoituskoneen tapainen pääte, joka kytkettiin kupeilla puhelimen luuriin. Soittamalla tiettyyn numeroon syntyi yhteys toimistossamme olevaan porttiin ja sitä kautta pääsi käyttämään vuorovaikutteisesti Hollannissa olevaa tietokonetta.

Edellinen myyntineuvottelijan hommani oli ollut erityisen haastava, koska minä en saanut niin
sanottuja hoitoasiakkaita. Näillä tarkoitetaan yrityksen vanhoja asiakkaita, joihin myyntineuvottelija piti yhteyttä. Tunnetusti on helpompaa saada lisäkauppaa vanhoille asiakkaille kuin saada hankituksi uusia asiakkaita. Minä sain hoitoasiakkaita ja homma alkoi sujua aika mukavasti. Sain hankituksi uusiakin asiakkaita.

Kävin Tukholman toimistossa oppimassa firman asioita. Pääsin käymään Brysselissä CDC:n myyjille tarkoitetussa seminaarissa. Aloin päästä myös palkkiomatkoille. Suuri firma järjesti sellaisia myyjille, jotka saavuttivat tavoitteensa. Joskus pomoni taisi tulkita tilannetta omalla tavallaan, jotta pääsin mukaan.

Uuden vuoden viettoa

Vaimon siskon tyttären perhe sekä Kultis olivat uutta vuotta vastaanottamassa kanssamme. Joissakin perheissä kuten tässä on sellainen mukava piirre, että lapset aikuisiin mutkattomasti. Yksi pojista, ehkä seitsemänvuotias, kävi toimittamassa minulle, että minun pitäisi maalata iso taulu, jossa on maisema ikkunanäkymästämme. Tyttöjä viehättää se, että maalaan. He halusivat käydä piirtämässä maalihuoneessani. Sanoin, että voisivat tulla joskus maalaamaan kanssani. Voisivat kokeilla erilaisia mediumeja. Junavideoitakin katseltiin.

Olen lueskellut aivoja viihdyttävää dekkaria. Kirjailija on uusi löytö minulle, ruotsalainen Åke Edwardson. Kirjan nimi on Kivinen purje. Teos on monitasoinen ja -polvinen. Aika hyvin olen kuitenkin pysynyt kärryillä. Pidän Edwardsonin omalaatuisesta huumorista, joka tulee esiin kollegon ja pariskuntien dialogeissa. Hän jopa viljelee samoja repliikkejä, jotka nousevat esiin erilaisissa yhteyksissä. Keskeisten hahmojen luonteet tuntuvat uskottavilta.

Menemme illalla vierailulle vanhojen ystäviemme luo Espooseen. Muitakin on kutsuttu. Kokoonpano lienee suunnilleen sama, jossa kokoonnuimme laulamaan joululauluja kolmisenkymmentä vuotta sitten. Sinä aikana kotiimme majoittuu Loviisan heimomme. He jäävät pariksi yöksi. Vauhtia tiedossa. Rillivarkausyrityksiä ja piirtämistä.

Kuoleman tuttuna uuteen vuoteen

Uusi vuosi on edessä.

Päättyvä vuosi on ollut minulla hyvin poikkeuksellinen. Olen sairastanut vakavan sairauden, joka on pannut arvioimaan elämän tärkeyksiä uudestaan. Voimien kantavuuden tasosta ei ole varmuutta.

31.12.2014

On mahdollista, mutta epätodennäköistä, että uusi vuosi on minulle samanlainen. Jos syöpä uusiutuu, tiedän suurin piirtein, millaiset hoidot tulevat olemaan. Ne ovat kuitenkin edelliskertaa rankemmat. Muistan syöpäklinikalla tapaamaani kahta toisella kierroksella olevaa. Muistan heidän olleen valoisia ja kiitollisia, että heitä hoidetaan. Heistä on oppimista.

31.12.2014

Olen tullut hieman tutummaksi kuoleman kanssa. Se on hyvä, sillä joskus tulemme kohtaamaan. Välillä kaipaan kuolemaa. Joku on sanonut, että kuolemaa voisi odottaa kuin vanhaa ystävää. Minusta tuntuu, että suhtautumisessani on hieman tuollaista. Voin vain rukoilla, että asenteeni olisi sama, kun kuolema on näköpiirissä. Voihan se tulla myös yhtäkkiä.

31.12.2014

Parissa viimeisessä postauksessa referoimassani artikkelissa annetaan käytännöllisiä ohjeita
väsymyksen hoitoon:

• yritä kuntoilla enemmän - tutkimusten mukaan uupumus on vähemmän yleistä säännöllisesti kuntoilevilla syöpähoitojen jälkeen
• syö hyvin
• lepää runsaasti tarvittaessa ja tähtää säännöllisesti hyviin yöuniin
• hyväksy avuntarjouksia päivittäisiin tehtäviin ja älä murehdi vähemmän tärkeistä asioista - säästä energiaasi haluamiisi asioihin
• yritä suunnitella toimesi etukäteen
• järjestä aikaa ystävien näkemiseen ja osallistu tavanomaisiin sosiaalisiin aktiviteetteihin.

31.12.2014

31.12.2014

Nuo ohjeet sopivat soveltuvin osin kelle tahansa, joka haluaa pitää elämänsä tasapainossa. Aviomiehenä en voi ottaa niitä liian kirjaimellisesti, koska elämässä pitää ottaa kumppaninkin voimat huomioon.

En koe, että minä tarvitsisin arkisessa elämässä erityisemmin apua, mutta jos väsymykseni jatkuu, työn suhteen on ehkä tehtävä järjestelyjä, johon pomoni on ilmoittanutkin valmiutensa. Koulussani on avoimena markkinointisuunnittelijan paikka. Mietin sitäkin. Voisin työskennellä toimistoympäristössä. Kumppaneinani olisivat kollegat, ei opiskelijat. Tiedustelin lähemmin paikasta. Olen jo luopunut ajatuksesta hakea, koska siinä tarvittaisiin parempia valmiuksia Adoben ohjelmien käyttöön kuin minulla on ja toisekseen joutuisin tinkimään melkoisesti palkasta.

31.12.2014

Yöunien suhteen on tiedossa ongelmia, jos tarpeeni pysyy nykyisellä korkealla tasolla. En voi oikein kääntää nukkuma-aikaani niin aikaiseksi, että ehtisin joka yö nukkua kymmenen tuntia ja ehtisin joka aamu töihin. Vaimoni menee niin myöhään nukkumaan, että en oikein usko hyvin varhaiseen hukkumaanmenoon omallakaan kohdallani. Seuraavassa jaksossa onneksi kolmena päivänä oppitunnit alkavat vasta puolen päivän jälkeen.

Ystävien ja erityisesti läheisteni kanssa seurustelu on syövän jälkeen korostunut henkilkohtaisella arvoasteikollani.

Tällä hetkellä elän. Meillä on vain tämä hetki. Säilyköön rakkautemme elämään ja tulkaamme sinuiksi kuoleman kanssa. Otetaan mitä annetaan. Hyvinkin voi käydä.

Toivotan teille hyvät lukijani ja Facebook -kaverini oikein hyvää ja voimaannuttavaa uutta vuotta!

Omien oireiden analyysi

Artikkelissa Late effects of lymphoma treatment mainitaan aikamoinen määrä mahdollisia syövän ja/tai hoitojen seuraamuksia. Osasta niistä löytyy yhtymäkohtia omiin kokemuksiin.

Hedelmällisyyteni aste on saattanut laskea, varsinkin kun toinen kives poistettiin, mutta asia on luonnollisesti aika toissijainen pappaikäiselle miehelle. Psyyken ja identiteetin kannalta se ei kuitenkaan ole täysin merkityksetön. Väheneminen on okei, mutta lakkaaminen rinnastuu mielessäni pieneen kuolemaan.

Uupumus on luettelon ilmeisin seuraamus minun tapauksessani. Onneksi se saattaa olla ohimenevää. Riskiä lisää muun muassa kilpirauhasen vajaatoiminta ja se minulla on todettu. Olen nukkunut viime päivinä noin kymmenen tunnin öitä, paitsi yhtenä yönä valvoin neljän tienoille. En tunne itseäni silti energiseksi, mutta ilmeisesti minua väsyttäisi enemmän, jos nukkuisin vähemmän. Jokin muutos on kuitenkin tapahtunut, koska aikaisemmin olen pärjännyt seitsemän kahdeksan tunnin unilla. Masennus ja ahdistus voivat artikkelin mukaan liittyä kokonaisuuteen. Onneksi sen tapaiset tuntemukset ovat olleet aika lyhytaikaisia.

Onneksi en ole huomannut itselläni polyneuropatiaoireita enkä viitteitä sylkirauhasten vajaatoiminnasta.

Kemoaivoihin voi liittyä muistinmenetystä, sekavuutta, keskittymisvaikeuksia ja ajattelemisen ongelmia. Kuten ehkä muistatte, olin aika hajamielinen syyslukukauden loppuvaiheessa. Minulla on siihen taipumuksia ennestään. Arvelen oireiden vahvistumisen liittyvän pikemmin väsymykseen kuin kemoaivoihin. Muisti ei toimi yhtä hyvin kuin nuorena, mutta arvelen sen olevan ikääntymiseen liittyvää. Hesaria lukiessani en viitsi lukea niin monia artikkeleita kuin aikaisemmin. Se liittyy ehkä siihen, että valikoin tekemisiäni enemmän kuin ennen. Joskus tuntuu, että en viitsi tai jaksa ruveta ajattelemaan jotakin asiaa läpi. Ehkei kyse ole kuitenkaan ajattelemisen ongelmista. Matemaattistyyppisissä asioissa aivoni eivät ole entisessä terässä. Sekin saattaa liittyä ikääntymiseen tai harjoituksen puutteeseen.

Sain syysflunssan melkein heti, kun palasin töihin. Immuniteettini oli selvästi vielä heikko. Se tuntuu artikkelin mukaan olevan ajan myötä korjaantuva ongelma.

Kun "tarjolla" on näin paljon ongelmia, jotakin luulisi tarttuvan haaviin. Minulla selvin ongelma-alue liittyy uupumukseen, joka saattaa kehittyä parempaan suuntaan. Lähiajan haasteet liittyvät siihen, miten jaksan hoitaa työni. Sillä on myös merkitystä, että väsymys voi vähentää elämääni rikastuttavien puuhien määrää.

Monet ovat syövän seuraamukset

Brittiläinen Lymphoma Association luettelee imusolmukesyövän mahdollisia seuraamuksia artikkelissaan Late effects of lymphoma treatment. Näitä ovat vähentynyt hedelmällisyys, väsymys, polyneuropatia, sylkirauhasten toiminnan heikkeneminen, muistiongelmat ja sekavuus sekä virus- ja muiden tulehdusten riskin lisääntyminen.

Sytostaatti- ja sädehoito voivat molemmat vaikuttaa hedelmällisyyteen. Ensin mainitun aikana sperma saattaa vahingoittua. Naisille sytostaattihoidot voivat aiheuttaa kuukautisten muuttumisen epäsäännöllisiksi tai katoamisen kokonaan.

Uupumus on tavallisimpia lymfoomahoidon jälkeisiä terveysongelmia. Joillakin se helpottuu, toisille se jää. Uupumuksen riskiä lisäävät sydänsairaudet, anemia ja kilpirauhasen vajaatoiminta. Masennus, ahdistus, passiivisuus ja unihäiriöt pahentavat tilannetta.

Sytostaattuhoito eli kemoterapia voivat aiheuttaa ääreishermorappeumaa eli polyneuropatiaa. Tämä voi ilmetä lämmön, kivun tai painon tunteina iholla. Jäsenissä voi tuntua myös kihelmöintiä tai turtumusta. Neuropatia voi ilmetä myös ummetuksena, kömpelyytenä tai tasapaino-ongelmina. Useimmilla potilailla neuropaattiset ongelmat paranevat hoitojen jälkeen, mutta joillekin ne jäävät. Olen saanut viestin eräältä Hogdkinin lymfooman sairastaneelta, jolla on vakavia neuropatiaoireita.

Sädetys voi heikentää sylkirauhasten toimintaa siten, että syöminen vaikeutuu. Tämäkin voi jäädä pysyväksi ongelmaksi.

Erityisesti aivoihin ja selkäytimeen vaikuttavat hoidot sekä lymfooma itsessään voivat aiheuttaa muistinmenetystä, sekavuutta, keskittymisvaikeuksia ja ajattelemisen ongelmia. Nimitys tälle on "cancer-related cognitive disorder" tai "kemoaivot". Näitä oireita voi olla hoitojen aikana ja/tai niiden jälkeen. 

Jotkut vasta-aineet kuten rituksimabi ja kemoterapialääkkeet voivat aiheuttaa immuniteetin heikkenemisen kuukausiksi hoitojen jälkeen vaikka useimmat valkosolut olisivatkin jo kuntoutuneet. Myös ruumiissa olevat piilevät viirukset voivat aktivoitua.

Näistä mahdollisista ongelmista ei puhuttu juuri mitään hoitojen aikana eikä niiden jälkeenkään. Johtuisikohan siitä, että halutaan säilyttää potilaan toiveikkuus ja taistelunhalu.