Sivistynyt maalari, novelli

Pylväässä luki Olli A. Jänteen aukio. Hassua, että sisätilojakin nimitetään aukioiksi, auloja ne minunu mielestäni ovat tai jotain, mietin. Aulan keskellä istui tuoliryhmässä maalari työasussaan. Repsottavaa valkoista ja tietenkin Tikkurilan Värin lippalakki. Kävelin katselemaan peräseinällä olevia professoreiden ja dekaanien muotokuvia. Aloin ottaa niistä kuvia. Kuvasin myös taulujen alareunassa olevie pieniä kilpiä, joissa kerrottiin, kuka mallina oli istunut.

Huomasin maalarin kävelevän minua kohti. Nämä ovat nimitaiteilijoiden tekemiä, hän sanoi. Paketoimme nämä ja siirrämme muualle, kun seinä maalataan mustaksi. On kohta juhlat tässä ja tulevat tähän eteen kilistelemään. 

Huomasin tasoitevetoja siellä täällä seinässä.

Näyttävät olevan tekijäihimisiä, tuossakin on yksi Marjatta Tapiola, sanoin. 

Yliopisto muuten omistaa 1.300 taideteosta, maalari sanoi. Teettävät dekaaneista muotokuvat. 

Joo ja varmaan professoreista, sanoin. 

Dekaaneja ne ovat, hän tarkensi. Dekaanien tehtävänä on varmistaa, että kaikki menee oikein. 

Ai jaa, niinkö se menee, vastasin. Mietin mistä rahat tulevat muotokuviin. Ainakin yksi on Fritz Jacobsonin tekemä ja hän on todella kallis mies.

Yhdessä muotokuvassa oli taustalla Meilahden Hilton viitteenomaisesti hahmoteltuna.

Mitä tykkäät Meilahdesta, maalari kysyi yllättäen. 

No, mikäs …

Tuo Hilton on Aallon piirtämä, hän jatkoi nopeasti. Olisivät jättäneet puitakin sen viereen. Siinä kasvoi komeita mäntyjä. 

Ai sinä muistat niin pitkälle tätä maisemaa.

Joo, siihen tehtiin hirveä monttu, laittoivat kai autotalleja sinne alle, hän totesi. Ei yliopistolla ollut varaa ostaa enempää maata. Se on kallista. 

Eipä tietenkään, tuumin.

Siellä Kumpulassakin grynderit aikoivat rakentaa kerrostaloja siihen Kasvitieteellisen puutarhan paikalle, hän jatkoi. Eivät olisi säilyttäneet sitä kartanoakaan siinä ja se on sentään Engelin piirtämä. Ihmisten mökit olisivat jääneet tieluiskan alle.

Niin joo, siinähän on se siirtolapuutarha. Ai se kartano on Engelin suunnittelema, totesin. 

Joo, siellä juhlasalissa muuten lautettiin Maamme-laulu ensimmäisen kerran, hän kertoi. Sehän on saksalainen juomalaulu. Sieltä se Pacius varasti sen ja nyt se on meidän kansallislaulu. 

Katsos vain, siinähän on se Kumtähden kenttä ihan lähellä, sanoin.

Kyllä, siellä se laulettiin taas, hän sanoi. Yliopisto tarvitsi lisää tilaa, kun sen piti muuttaa Turusta kaupungin palon jälkeen.
Tuli mieleeni, että tämä Kumpulahan on sen Hermannin nuorisoseura -miehen kartano, Herman Adlecreutzin, sanoin.
Joo, niin oli, hän myönsi.
Se oli kova mies, hääti niitä torppareita Laukon kartanolla, jatkoin.
Joo, niin teki kai.

Ei kai yliopisto tätä Kumpulaa vielä Turun palon jälkeen tarvinnut, kysyin.

No ei, hän vastasi. Tiedätkö mistä tuli rahat näihin Engelin piirtämiin yliopiston rakennuksiin?

No jaa …

Tsaarilta tietysti, hän sanoi. Engel oli saksalainen. Asui Tallinnassa ja Saksassa. Kävi täällä sitten katselemassa, mitä oli suunnitellut. Ei tainnut kaikkia ehtiä nähdäkään. 

Ai hänkö ei asunutkaan Suomessa, ihmettelin.

Ei, siellä Snelmanninkadullakin muuten yliopisto tuli hätiin, kun sinne meinattiin kauppakeskusta vai mitä lienee. Nehän tekisivät kaikenlaisia lasikattoja näihin Engelin rakennuksiin.

Huomasin kameravarusteisen miehen menevät neuvottelutila ykköseen, jonka olin jo käynyt katsastamassa. Sinne minut oli ohjattu neuvonnassa.

Kuule, nyt minun pitää mennä tuonne. Oli todella kiva jutella kanssasi, sanoin. Saisinko ottaa kuvan sinusta?

Miksei, nämä vaatteet nyt ovat tällaiset, hän vastasi.

Ei se mitään. Työvaatteet, niitähän pitää kunnioittaa, sanoin.

Otin kuvan kännykkääni ja lähdin kohti neukkaria.

Tilaan tuli toinenkin mies, yliopistolainen. Minua kuvattiin ja videoitiin yliopiston rahoituskamppanjaa varten. Lukulasini tulivat useaan kuvaan mukaan. Tekevät älykkään näköiseksi, tuumasi valokuvaaja. 

Silmälaseilla keskinkertaisestakin älykäs, myhäilin.

Lasit olivat välillä otsalla, välillä sanka suussa tai suun lähellä. Neukkarissa oli lasiseinä ja sen edessä verhot. Katselin sitten verhoja levitellen ulos neukkarista ja kuvaaja nappasi otoksia ulkopuolelta. 

Neuvottelutila oli luokan näköinen. Esitin opettajaa, kun sellainen olen. Yliopiston kaveri videoi minua. 

Yhdyshenkilökin saapui paikalle. Juteltiin ja kahviteltiin.

Näin maalarin kävelevän aulassa ja katsovan odottavan näköisesti.

Sanoin yhdyshenkilölle, että tuolla on muuten sivistynyt mies, tunnetko?

En, pitäisikö minun, hän vastasi.

On muuten sivistyneempi kuin monet tämän talon opiskelijoista, vastasin.