Liedon Vanhalinnan linnavuorella

 

Vierailimme eilen Liedon Vanhalinnan linnavuorella, joka kohoaa jylhänä peltojen keskeltä. Vanhalinnan kartanon läheltä pääsee portaita pitkin laelle. 

 Vuori on toiminut lähikyläläisten pakopaikkana. 

Veden korkeus kivikaudella

Aurajoki

Kivikaudella paikalla on täytynyt olla vain pienehkö luoto. Rautakaudella vuorelle on mahdollisesti tehty varustuksia. Paikan merkitys on vähentynyt, kun Turun linna rakennettiin. 

Vajarakennuksessa oli kaksi ikivanhaa traktoria. 

Vaativa persoonallisuus

 Tässä on Mielenterveystalon sivuilta löytyvä kuvaus vaativasta persoonallisuudesta (F 60.5): 

Tästä persoonallisuushäiriöstä kärsivällä on korostunut järjestyksen, täydellisyyden ja kontrollin tarve joustavuuden, avoimuuden ja tehokkuuden kustannuksella. Henkilö on ylitunnollinen ja joustamaton moraalisissa ja arvoihin liittyvissä asioissa, keskittyy korosteisesti yksityiskohtiin, sääntöihin ja aikatauluihin ja omistautuu työlle harrastusten ja ystävyyssuhteiden kustannuksella. Vaativat ihmiset ovat myös usein omistautuneet työlleen.

Vaativat piirteet johtavat usein uupumiseen varsinkin elämänmuutosten ja stressitilanteiden yhteydessä. Muutokset työpaikalla tai tavallista tiukemmat aikataulut uuvuttavat herkästi vaativasta persoonallisuushäiriöstä kärsivän. Tästä saattaa seurata masennusta tai ahdistuneisuutta. Ihmisen vanhetessa saattaa käydä niin, että voimavarat eivät enää, toisin kuin nuorempana, riitä täyttämään yliviritettyjä vaatimuksia. Tästä saattaa seurata oireilua, jota on vaikea saada hallintaan.

Vaativille persoonallisuuksille ovat usein helpoimpia sellaiset ympäristöt, jotka sallivat tai jopa tukevat sääntöihin suuntautuneisuutta ja täydellisyyden tavoittelua.

Sekä vaativasta persoonallisuudesta että pakko-oireisesta häiriöstä käytetään ICD10-luokitussa tunnussta F 60.5. Wikipedia rinnastaa vaativan persoonallisuuden ja pakko-oireisen persoonallisuushäiriön. Luin kuitenkin jostakin, että nämä eivät tarkoittaisi samaa. Harmi että en enää löydä kyseistä lähdettä. Käsittääkseni samalla henkilöllä - kuten minulla - voi olla molemmat. 

Olen ollut kuvatun kaltainen perfektionisti ainakin yhdessä elämäni vaiheessa, kun jouduin pitämään työpaikastani kiinni kynsin ja hampain. En halunnut ansioluettelooni lyhyttä työsuhdetta, joka olisi ollut  hankala työnhaussa. Minulla oli jo yksi sellainen. Sen kanssa vielä tulin toimeen, mutta toinen olisi ollut liikaa. 

Olin vastuussa kuukausiraportoinnista kahteen päämajaan ja sieltä ketjussa ylöspäin. Raporttia ei saanut suoraan kirjanpidosta vaan sen luvut piti johtaa erityisen keskeneräisten töiden ohjelman ja jaksotusten avulla. Ruohonjuuritasolla oli kiire suurin, koska sieltä prosessi alkoi. Lähetin tuotokseni yön tunteina faxilla eteenpäin. Tein jaksotukset aivan turhan tarkoin. 

Tuolloin lapseni eivät minua juuri nähneet kuin väsyneenä sunnuntaisin. Myöhemmin väsähdin aivan yllä olevan käsikirjoituksen mukaisesti. Se oli varmasti seurausta myös lisäopinnoista, joita olin suorittanut päästäkseni 90-luvun lamassa takaisin vihreälle oksalle. 

Sain avun uudessa tilanteessa ja ihan hyvin kävi lopulta silloinkin. 

Jungin arkkityypit

Psykiatri Carl Gustav Jung on luonut luokittelun arkkityypeistä, jotka luonnehtivat erilaisia persoonallissuuksia. Näitä tyyppejä on löydettävissä ihmiskunnan ikivanhoista myyteistä ja tarinoista. 

Nämä tyypit ovat:

1. Ruler
2. Creator/Artist
3. Sage
4. Innocent
5. Explorer/Seeker
6. Rebel
7. Hero
8. Wizard
9. Jester
10. Everyman
11. Lover
12. Caregiver

Suomeksi tyypit voisivat olla jotakin tällaista:

1. Hallitsija
2. Luoja, taiteilija
3. Tietäjä, viisas
4. Viaton, lapsi
5. Etsijä, tutkimusmatkailija
6. Vallankumouksellinen
7. Sankari
8. Velho
9. Veijari, kujeilija
10. Tavis, tavan ihminen
11. Rakastaja
12. Hoivaaja, äiti

Luulen, ettemme me edusta puhtaita arkkityyppejä vaan olemme jonkinlaisia seoksia. Tähän viittaa minusta Jungin pääarkkityyppien typologia: varjo, persoona, anima, animus ja itse. 

Varjo on minän vastakohta, joka sisältää asioita, jotka kuuluvat henkilön persoonaan, mutta joita hän ei itse tunnista. Persoona on minä ja vallitsevan ulkomaailman välinen kompromissa, jolla ihminen suojelee itseään. Anima on feminiininen kuva miehen psyykessä. Animus on puolestaan maskuliininen kuva naisen psyykessä. Itse on kokonaispsyyken ydin, itseys. Se sisältää myös tiedostamattoman. 

Kuten arvata saattaa, verkosta löytyy testejä, joilla voit määrittää oman arkkityyppisi. Tein niistä yhden, jonka tyypitys perustuu 48 kysymykseen. 

Testin perusteella olen etsijä/tutkimusmatkailija. Tämä tulos vastaa omaakin käsitystäni. 

Etsijä/tutkimusmatkailija pähkinänkuoressa:

• Elämän päämäärä: Paremman elämän löytäminen
• Pelot: Mukautuminen, vangiksi joutuminen
• Ongelmatilanteeseen reagoiminen: Pakene
• Elämäntehtävä: Olla uskollinen korkeammalle itselle
• Henkilökohtaiset vahvuudet: Itsenäisyys, kunnianhimo, identiteetti, laajempi potentiaali
• Henkilökohtaiset riskit: Kyvyttömyys sitoutua, jatkuvat pettymykset, vieraantuminen ja yksinäisyys. 

Koen, että Turkuun muuttaminen paransi elämäämme. Tällä hetkellä en tunnista, miten nykyistä tilannetta voisi parantaa. Parempi elämä on kuoleman tuolla puolella. Henkilökohtainen vapaus on minulle hyvin tärkeää. Toimin epätavanomaisesti, kun en ollut tyytyväinen kahden kurssini arvosanoihin. Tein valituksen, mutta en kokenut saavuttavani sillä mitään hyödyllistä. Koin vain asemani huonontuneen ja oman sitoutumiseni vähentyneen. En hahmota testin antamaa elmäntehtävääni "olla uskollinen korkeammalle itselleni". Ehkä en ole tunnistanut tiedotamatontani. Etsin sitä. Olen äärimmäisen itsenäinen. Olen kuitenkin riippuvainen palautteesta. Olen hyvin paljon yksin joko kaksin tai yksin. Vaimoni ja minä olemme kaksin kotona ja puuhailemme omiamme. Jos jäisin leskeksi, tuntisin todennäköisesti itseni hyvin yksinäiseksi. 

Minua varoitetaan mahdottoman tavoittelusta ja perfektionismista. Jälkimmäisen taipumuksen tiedostan hyvin, 

Päämääräni voisi olla pikemmin tiedostamattoman kuin paremman elämän löytäminen. Jälkimmäinen voisi olla sitä seuraava tavoite. 

Sotapäälliköt ja taisteluissa kuolleet

Olen kuunnellut historioitsija Antony Beevorin teosta Toinen maailmansota. Beevor kuvailee tapahtumia sekä makro- että mikro-näkökulmista eikä kaunistele niitä millään tavoin. Sota näyttäytyy kauhistuttavana kärsimyksenä, ja ihmisluonnon raadollisuus ja julmuus puistattavat. 

Niitä henkiin jääneitä sotilaita, jotka ovat menestyneet, on tapana palkita kunniamerkein, ylennyksin ja muunlaisin huomionosoituksin. 

Ihmettelen, miten suuria joukkoja johtavat upseerit pystyvät toimimaan äärimmäisissä tilanteissa. Miten he pystyvät ajattelemaan kirkkaasti ja unohtamaan tappiot? Mitkä asiat heitä motivoivat?

Ylimmän sotilasjohdon yläpuolella on poliittinen johto, joka antaa yleiset suuntaviivat. Poliittinen johto luo paineen edistyä ja kärttää sotilasjohdolta tuloksia. Pahimmillaan se saattaa sotkea asioita. Brittikenraalit joutuivat sietämään poukkoilevaa Churchilliä ja hänen loputtomia ideoitaan. 

Toisen maailmansodan lopussa Stalinille oli tärkeää, että Neuvostoliiton joukot ehtivät ensimmäisenä Berliiniin. Liittoutuneita tällainen symbolinen tapahtuma ei juuri kiinnostanut.  

Suntyi kahden marsalkan joukkojen välinen kilpajuoksu, joka sai hirveitä muotoja. Stalin motivoi joukkoja antamalla niille luvan raiskata. Uhrien määräksi on arvioitu noin kolme miljoonaa naista ja tyttöä. Esimiehet eivät useinkaan puuttuneet tapahtumien kulkuun. Joku eversti saattoi jopa asettua raiskausjonoon odottamaan vuoroaan. 

Sodasta on jalous kaukana. Tykkituli ja pommituksen tappavat omia joukkoja. Vankeja ja mieleltään järkkyneitä teloitetaan. Siviilejä kuolee pommituksissa. Sotilaat ryöstelevät ja tuhoavat omaisuutta. Merkityksettömien kohteiden valtaukset saattavat aiheuttaa suuria miestappioita. Haavoittuneita jätetään kuolemaan tai murskataan panssarivaunujen telaketjujen alle. 

Muistan, kuinka kauan sitten eräs veteraani kertoi minulle kiskobussissa jostakin operaatiosta palaavista suomalaisista sotilaista. Heitä luultiin vihollisiksi ja tappioita tuli. 

Kun liittoutuneet etenivät Italian saappaanvartta pohjoiseen, amerikkalainen kenraali Mark Clark halusi ehtiä ensimmäisenä Roomaan, jolla ei ollut sotilaallista merkitystä ja jota ei puolustettu. Tämän seurauksena Saksan 10. armeija onnistui luiskahtamaan Trasimenen linjan yli ja liittymään Saksan muuhun armeijaan. 

Saksalaiset käyttivät hirvittävää keinoa vihollisen joukkojen tuhoamiseen. He saattoivat piirittää suurta joukkoa sotilaita ja antaa heidän kuolla nälkään. Tällainen yritys oli myös Leningradin piiritys, jossa uhreina olivat ensisijaisesti siviilit. 

Korkea-arvoisten mitalien myöntämisen perusteissa voidaan mainita ansioina muun muassa esimerkillisyys, peikkeuksellinen rohkeus, tärkeiden tavoitteiden saavuttaminen, operaation onnistuminen, uhraus tai vaaran kohtaaminen. 

Kun upseerit punnitsevat vaihtoehtoisia toimintatapoje, he ehkä ajattelevat isänmaan etua, esivallan käskyjä ja odotuksia, mahdollisia tappioita, omaa mainetta ja tulevaisuutta ja kenties päätöksen merkitystä omille läheisisille. Heidät saatettaisiin jälkeenpäin erottaa ja jopa teloittaa. 

Taisteluissa avautuu ja sulkeutuu tilaisuuksia, joita voidaan käyttää tai olla käyttämättä. Jos johtaja ei tartu tilaisuuteen, häntä voidaan moittia toimimattomuudesta ja miehistö saattaa turhautua. Jos upseerilla on karismaa, hän osaa kannustaa joukkonsa hyökkäykseen, vaikka tietää, että kaikki eivät palaa. 

Urho Kekkonen on hämmästellyt päämajan operaatioista vastanneen kenraali Airon tyyneyttä, Airo oli Mannerheimin lähin mies. Airo kommentoi sanottua ohjelmassa Vaikeneva kenraali A.F. Airo. Kenraalin mukaan hermostuneisuus olisi tarttunut alaisiin ja näistä aina rintamalle saakka. 

Ulkoisen uhan alla maa tarvitsee päteviä upseereja johtamaan uhkaa torjuvia joukkoja. On sanottu, että jos maassa ei ole omaa armeijaa, siellä on jonkun muun armeija. Kylmäpäiset upseerit pystyvät toimimaan sekasortoisissa tilanteissa. Heidän neuvokkuutensa saattaa säästää myös ihmishenkiä. He joutuvat unohtamaan äsken päättyneen taistelun hinnan ja suuntaamaan katseensa eteenpäin. 

Äitini isä lepää sankarihaudassa Keski-Porin kirkon edustalla. Han kaatui talvisodan kolmanneksi viimeisenä päivänä Viipurinlahden taistelussa. Hän ei tietääkseni saanut yhtään mitalia. Hänen vaimonsa taisi saada jonkun sotaleskille jaettavan. Isoisäni oli rivimies ja teki ymmärtääkseni sen, mitä hänen odotettiin tekevän. Äitin nuorin sisko taitaa olla ainoa, jolla on vielä hänestä jokin mielikuva. 

Sotapäälliköt jäävät historiaan. Toivon myös, että sodissa henkensä menettäneiden ja muiden sodissa kärsineiden muisto saa elää. 

 

Lyhyesti virsi kaunis

 Lääkäri soitti. Verikokeen tulokset olivat hyvät. 

Vasen silmäni on kuiva, koska käytän sen viereiseen ihoon kortisonivoidetta. Silmätippoja pitää laittaa kuudesta kahdeksaan kertaa päivässä. Olen laittanut vain aamuisin ja iltaisin. 

Kyllä tämä tästä. 

Tilannekatsaus

Menin tänä aamuna sovitusti hematologian poliklinikalle Tyksin T-sairaalaan. Verikoe otettiin. Sitten tapasin tutun hematologin. Vaimo ei ollut päässyt osastolle, mutta tuli mukanani lääkärin huoneeseen. 

Rinnassa tuntuva kipu on ilmeisesti rasitusvamma. Sain sen hoitamiseen Burana-reseptin. 

Jos käsi tuntuu puutuneelta vielä kuukauden jälkeen, tehdään hermoratatutkimus. 

Silmää menen näyttämään silmälääkärille Tyksin A-sairaalaan tänään kahdelta. 

Lääkäri soittaa iltapäivällä verikoetuloksista. 

Jos rintakipu ei helpotu Buranalla, soitan hemapolille. 

Jos verikoetuloksissa ei näy mitään erityistä, saanen huokaista helpotuksesta. 

Jokin näissä oli lääkäriä mietityttänyt, kun otti minut nopeasti vastaan eikä käskenyt kääntyä terveyskeskuksen puoleen. 

On vaikea keksiä, miksi vasen silmäni vihloo valosta lähes sietämättömästi välillä ja välillä se on ihan normaali. No, silmälääkäri on spesialisti. Hän osannee selittää. 

Ei tunnu tässä vaiheessa, että kolmas syöpäkierros olisi alkanut.

Alkaako kolmas kierros?

Poikkeuksellisesti toinen postaus samana päivänä. Jätin soittopyynnön Tyksin hematologian poliklinikalle ja hoitaja soitti sitten. Kerroin hänelle oireistani. Hän sanoi juttelevanta hematologin kanssa.

Hoitaja soitti ja pyysi minut hemapolille huomisaamuna puoli yhdeksältä. Minulta otetaan verikoe, sitten odotetaan tuloksia ja niiden tultua tapaan hematologin. 

Hyvä, että asiaan tartutaan nopeasti.  

Edit. n. klo 16.10:

Luultavasti rinnassa oleva kipu johtuu puolukoiden poimimisesta. 

Kummallisia oireita

 Joudun olemaan enimmäkseen vuoteessa. Puolukat odottavat perkaamista. Käyn varmaan kohta kokeilemassa, onnistunko löytämään sopivan asennon siihen puuhaan. 

Oikean rintani sisällä on kipeä kohta. Ihan kuin rintalihas olisi jostakin kohtaa kiinni kiinni luussa tai jossakin muussa siten, että kohtaa kiristää. Kipua ei tunnu, kun olen selälläni. Jos olen seisaallaan tai istun, kipu riippuu asennostani. Oikean käden pitäminen koholla helpottaa. 

Edellisen lisäksi oikean käteni alareuna on jotenkin puutunut kyynärpäästä ranteeseen ja myös pikkusormessa. Ihan kuin nahan sisällä olisi puinen lista. Tunnetta ei juuri huomaa ellei kohdilla koske johonkin. 

Olen varmaan kertonut aikaisemmin, että minulla on saamastani kantasolusiirteestä johtuvaa käänteihyljintäoiretta iholla vasemman silmän vasemmalla puolella. Iho punottaa välillä voimakkaasti ja vasen silmä rähmii. Tähän yleensä auttaa hydrokortisonivoide, jota minulla onkin käytössäni. 

Nyt vasen silmäni on myös alkanut jotenkin vihloa, kun se altistuu valolle. Makaan nyt selälläni vuoteessani ja vasen silmäni hiukan kiukuttelee, kun vasemmalla olevasta ikkunasta tulee siihen harmaan taivaan valoa. 

Olen jättänyt soittopyynnön hematologian poliklinikalle. 

Luova tuho

Taloustieteilijä Schumpeter on esittänyt ajatuksen luovasta tuhosta, joka johtuu innovaatioista. Kilpailutilanteessa ne yritykset, jotka osaavat parantaa tuottavuuttaan uusien keksintöjen avulla, selviävät voittajina markkinoilla. Ne, jotka takertuvat menneeseen, katoavat. 

Luova tuho aiheuttaa kipeitä tilanteita, koska moni menettää elinkeinonsa. Mielestäni yhteiskunnan tehtävänä on auttaa esimerkiksi koulutuksen avulla työnsä menettäneitä työllistymään uudelleen. 

Olin aikoinani amerikkalaisen Control Data Coporationin palveluksessa. Yritys valmisti hyvin tehokkaita tietokoneita ja tarjosi tietopalvelua omissa datakeskuksissaan, joita pystyi käyttämään puhelinverkon välityksellä. 

CDC on nykyään vain muisto menneestä. PC:t eli mikrotietokoneet valtasivat markkinat eikä yritys ollut varautunut tällaiseen uhkaan. Yrityksille oli mieluisampaa hankkia henkilökohtaisia tietokoneita, joista voi tehdä poistoja tai jotka voi maksaa kiinteinä veloituksina, kuin maksaa jonkun keskustietokoneen käytöstä. 

Maatilat tarvitsivat ennen vanhaan runsaasti työvoimaa. Traktorien ja puimureiden esiinmarssi pakotti monet hakeutumaan muihin töihin. 

Matkatoimistoja ja pankkikonttoreita ei ole enää paljoakaan, kiitos internetin. 

Luova tuho aiheuttaa suhdannevaihteluja, koska sopeutuminen uusiin tilanteisiin vie aikansa. 

Kaikki muutoksien alkusyy ei ole luova tuho. Esimerkiksi koronavirus ei ole innovaatio. Se kuitenkin saattaa yritykset tilanteeseen, josta heikoimmat putoavat. Myöskään ilmastonmuutos ei ole mielestäni luovaa tuhoa, mutta se aiheuttaa sellaista. Niille, jotka keksivät ilmastoystävällisiä ratkaisuja, avautuu uusia markkinoita. 

Neste aikoo lopettaa Naantalin jalostamonsa, joka on keskittynyt fossiilisten polttoaineiden tuotantoon. Näiden kysyntä on laskenut. Neste on kuitenkin saavuttanut merkittävän aseman uusiutuvien öljytuotteiden markkinoilla. 

Luova tuho tulee jatkossakin ravistelemaan markkinoita. Se on julmaa, mutta välttämätöntä. 

Kaikkea sitä tulee mieleen

Kävin marjassa samassa paikassa kuin viimeksi. Sain pari ämpärillistä puolukkaa. 

Metsä on meditatiivinen paikka. Sen hiljaisuudessa on hyvä olla. Omat ajatuksen vaeltavat missä vaeltavat. 

Olin välillä hyvin läheisessä kontaktissa isänmaata, kun poimin pitkälläni. Sammaleinen alusta tuntui miellyttävältä. 

Mieleeni tuli, että kuoleminen tuntuisi hyvin luonnolliselta pitkällään metsässä maaten. Elämä laikkaisi ja ruumis alkaisi heti muuttua maaksi. Ajatus tuntui rauhoittavalta. Sellainen kuolema ei tunnu pelottavalta. 

Ei se hyvä olisi. Ruumiini voisi olla aika epämiellyttävässä kunnossa, kun se joskus löydettäisiin. Olin lähellä metsätietä, jolla ei juuri ole liikennettä. Se on tehty metsätyömaata varten. Näin kesällä laajalta alueelta kaadetut puut ladottuina metsätien päähän. Sittemmin ne on viety pois. 

Katoaminen olisi hyvin ahdistavaa läheisille ja ehkä muillekin. 

Ei metsässä makaaminen tuntuisi kauaa hyvältä. Aika pian tulisi vilu, eikä sammalvuodekaan kohta enää tuntuisi mukavalta alustalta. 

Mukava olla kotona omassa vuoteessa tätä kirjoittelemassa. 

Ruskaa parvekkeella

Hankimme vaimoni kanssa parvekekukkia kesän alussa (Safiirihääköynnös 1.6.2020). Köynnöksille laitoimme kiipeilytelineen parvekkeen päätyyn.

Kuten alla oleva kuva kertoo, kiipeily ei kasvejamme juuri kiinnostanut. Kukat kuitenkin värehtivät ja joissakin lehdissä on hiukan ruskan punaa.

Syntyvyyden romahdus

Kalevan (HS, Muut lehdet 10.9.2020) mukaan suomen hedelmällisyysluku oli 1,87 vuonna 2010, mutta viime vuonna enää 1,35.

Wikipedian mukaan "Kokonaishedelmällisyysluku eli hedelmällisyysluku on lapsiluvun odote eli lapsimäärä, jonka naiset keskimäärin saavat elinaikanaan."

On myös uutisoitu, että syntyvyys on yhtä matalalla sekä maaseudulla että kaupungeissa.

Syntyvyyden negatiivisella kehityksellä on ikäviä seurauksia, joita kutsuttiin ennen ongelmiksi ja nykyään haasteiksi.

Kun lapsien määrä tietyllä alueella vähenee, joudutaan sulkemaan päiväkoteja, kouluja ja kenties kauppojakin. Jos uusia ei tarvitse perustaa muualle, mihin henkilökunta työllistyy?

Lääkkeeksi ilmastonmuutokseen tarjotaan usein syntyvyyden rajoittamista. Siksi joku saattaa olla ilahtunut Suomen hedelmällisyysluvun nopeasta laskusta.

Oion mutkia, mutta sanon kuitenkin, että lapset ovat maailman vanhin eläkejärjestelmä. Jos yhteiskunta ei huolehti vanhuksista, kuka sen tekee ellei lapset. Lapsilla ei tietääkseni kuitenkaan ole siihen lakisääteistä velvollisuutta.

Vakuutusperusteiset eläkejärjestelmätkin pohjautuvat taloudelliseen kasvuun. Eläkemaksuista kertyvät varat sijoitetaan osittain osakkeisiin. Näiden arvo  ja tuotot riippuvat taloudellisesta kehityksestä. Vanhemmastaan tai vanhemmistaan huolehtivien lastenkin on saatava tuloja jostakin.

Joillakin alueilla joudutaan sulkemaan päiväkoteja, kouluja ja kenties kauppojakin, koska lasten määrä vähenee. Näille paikkakunnille saatetaan haluta apua valtiolta, mutta sekin on riippuvainen verotuotoista, joiden suuruuteen vaikuttaa taloudellinen kehitys.

Pienen pääni mukaan syntyvyyden voimakas lasku johtaa taloudellisiin vaikeuksiin, työn vähenemiseen ja eläkkeiden pienenemiseen. Jotta talous kehittyisi laskevan syntyvyyden oloissa, ihmisten pitäisi ymmärtääkseni kuluttaa entistä enemmän ja se on ainakin osittain ympäristölle vahingollista.

Julkisuudessa on pohdiskeltu lapsiperheiden etuuksien merkitystä syntyvyyden kehitykselle. Varmaan niillä on vaikutusta, mutta ei ehkä ratkaisevaa.

Nyt joku kenties sanoo, että koko maailman syntyvyyden ei pitäisi kasvaa, koska resurssit ovat niukat ja ilmastonmuutos etenee. Kieltämättä tämä tuntuu ilkeältä ongelmalta (wicked problem). Siten kutsutaan ongelmia, joihin on hyvin vaikea ellei mahdotonta löytää ratkaisua.

Ajattelen, että aina kun maailmaan syntyy uusi ihminen, syntyy samalla yhdet aivot ratkaisemaan ongelmia. Mitä enemmän ihmisiä, sitä enemmän neroja. Tämä tietysti kuulostaa naiivilta.

Tuntuu siltä, että sekä syntyvyyden nopea kohoaminen ja että sen väheneminen tuottavat ongelmia. Pitää muistaa myös, että kestää ainakin parikymmentä vuotta ennen kuin vastasyntynyt voi alkaa ottaa vastuuta.

Jos syntyvyys vähenee Suomessa samaa vauhtia, kansakunta lakkaa joskus olemasta. Se ei olisi ainutlaatuista, koska sellaista on tapahtunut ennenkin.

Taloudellinen kasvu on oikeastaan aika uusi asia. Ihmiskunta on elänyt pitkään olosuhteissa, joissa kasvua ei juuri ollut. Tiedämme, että useimmille elämä on ollut silloin todella karua. Sellaista ei kannata ihannoida, mutta se on ollut normaalia.

Minä olen luultavasti enemmän järki- kuin tunneihminen. Siksi tällaiset näkymät ahdistavat. Toivo auttaa ihmistä jaksamaan paremmin.

Kun järki on neuvoton, turvaudun uskoon, joka tosin on heikko.  Raamattu sanoo: "Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa." Tulkitsen tätä niin, että tämä on tehtävämme ja Jumala huolehtii lopusta. Ateisti pitää tätä järjettömänä, mutta olen heikko ja siksikin tarvitsen uskoa.

Kun eläkeläisenä ajattelen mennyttä elämää, lasten vanhempana oleminen tuntuu merkityksellisimmältä. Ihmiseloa ei voi kuitenkaan pitää instrumentaalisena siten, että lapset olisivat elämän ainoa tärkeä ulottuvuus.

"Tapahtukoon Sinun tahtosi."

Sienisaalista

Turun lentokentän eteläpuolella on Pomponrahkan luonnonsuojelualue. Olin eilen siellä poimimassa sieniä. Alueella on kallioita, soita ja tiheikköä. Siellä kulkiessa voisi luulla olevansa kaukana korvessa, mutta lentokoneiden ja aitojen äänet kertovat, että rintamailla ollaan.

Ensimmäisen kuvan sienet eivät esittelyjä kaipaa. Kahdessa seuraavassa kuvassa on vaaleita orakkaita (vai rusko-orakas?), joka on hyvä ruokasieni.

Pökkelökääpiä

 Pökkelökääpä kelpaa kuulemma neulatyynyksi.

Punaiset sienet lienevät punahaperoita, mutta taitavat olla - oululaisittain -eläskelpoisia.

Yksi kännykkäni linsseistä on vioittunut, joten kuvat ovat siitäkin syystä aika huonoja.

Puolukoiden loppukäsittely

Jatkoin eilen puolukkasavottaa. Keräsin roskat pois ja laitoin sekä kypsät että raa'at sekaisin. Näytti kuin marjat olisivat kypsyneet hieman, vaikka ovat poimittuja. Onko sellainen mahdollista?

Sovelsin Marttojen hyytelöimisohjetta. Siinä kehoitetaan keittämään ensin 15 minuuttia, kokeilla hyytelöitymisastetta ja jatkaa tarvittaessa keittämistä vielä viidellä minuutilla.

Keitin saman tien 20 minuuttia. Marjoja oli kolme ja puoli litraa. Kaadoin joukoon yhden kilon sokeria.

Sain mielestäni aivan kelvollista hyytelöä. Laitoin tuotoksen neljään muovipurkkiin, joista kolme laitoin pakastimeen.

Keskustan puoluekokous ahdisti

Seurasin suuren osan puolueen lauantaisesta kokouksesta, vaikka en ole sydämeltäni keskustalainen. Olen toki usein äänestänyt sen ehdokkaita. Kuulin lukuisia puheenjohtajaehdokkaiden kannatuspuheenvuoroja.

Mieleni kävi murheelliseksi, koska huoli ilmastonmuutoksesta loisti poissaolollaan. Aktiivikeskustalaisille ei tuota ongelmaa tunnu olevan olemassa. Joku totesi, että ensin ajetaan isänmaan etua, sitten puolueen ja kolmanneksi omaa. Honkonen loivensi siten, että kahden ensimmäisen jälkeen ei tule muuta.

Suomen Keskusta tuntuu olevan hyvin isänmaallinen puolue ja minullekin tämä maa on rakas. Minulle syntyi kuitenkin sellainen kuva, että oma maamme koetaan jotenkin irralliseksi muusta maailmasta. Tehtävänämme olisi jotenkin maksimoida oma hyötymme. Tähtäys ei näytä ulottuvan ilmastonmuutoksen vaikutuksiin.

Yhdessä kannatuspuheenvuorossa ilmastonmuutos nousi esiin. Puhuja vetosi lustotutkimukseen ja tuntui kyseenalaistavan koko ilmiön. Tämä kanta perustui varmaan joidenkin lustotutkijoiden ulostuloihin. Minäkin haluaisin tietää, mikä on lustotutkimuksen ja muun ilmastonmuutostutkimuksen suhde. Lähetin viestin eräälle Sitran sivuilta löytämälleni henkilölle, pyysin luotettavia aihetta käsitteleviä lähteitä. Lähetin myös Helsingin Sanomien toimitukseen usealle henkilölleehdotuksen teemaa koskevasta artikkelista. Yksi toimituspäälliköistä vastasi ja lupasi välittää pyynnön tiedetoimituksen esimiehelle.

Turpeentuotantoa puolustettiin. Ymmärrän vetoamisen omavaraisuuteen eli puolustusnäkökulmaan, mutta turve lienee kivihiiltäkin vahingollisempi energialähde. Ymmärrän myös hyvin, että turpeentuottajille on kohtuullista luoda tukijärjestelmin mahdollisuus vaihtaa alaa.

Kannatuspuheenvuoroja pitivät keskustan kentän edustajat. Kun heidän horisontistaan tuntuu puuttuvan ilmastonmuutosuhka, mitä voi valittu puheenjohtajisto tehdä asialle?

Minullakaan ei ole erityistä viisautta tässä asiassa. Mielestäni kuitenkin valtioiden pitäisi pystyä yhteistyöhön ilmaston edellyttämien toiminnan reunaehtojen määrittämisessä. IPCC yrittää tätä, mutta juuri kukaan ei tunnu kuuntelevan.

Kun kyseessä on puolue, joka on hallitusvastuussa ja haluaa varmasti jatkossakin kantaa vastuuta, on mielestäni hälyttävää, että se voisulkea silmänsä todellisuudelta näin tärkeässä asiassa. Minä ymmärrän hyvin aiheen haastavuuden, koska koronavirus rampauttaa taloutta, mutta ilmastonmuutoksen kanssa ei voi neuvotella.

Minä joudun luottamaan asiassa asiantuntijoihin. Sitra ottaa verkkosivustonsa perusteella asian vakavasti, joten minunkin on syytä tehdä niin. Myös IPCC on esittänyt vuonna 2018 vakavan huolensa asiasta.

Minä odottaisin keskustan kaltaisen merkittävän vaikuttajan näyttävän suuntaa asian ratkaisemiseksi.

Kulmuni vai Saarikko?

Huomenna kuulemme, kenet Suomen Keskusta valitsee puheenjohtajakseen. Voin arvioida kandidaatteja vain mielikuvien ja satunnaisten tietojen perusteella. Valitsijat tuntevat heidät varmasti paremmin.

Kulmuni on vakuuttanut, että polttoaineiden verotusta ei nosteta. Kanta on ymmärrettävä, koska käsittääkseni puolueen kannattajat asuvat enimmäkseen maaseudulla, jossa on pitkät etäisyydet ja jossa asioita on hankala hoitaa ilman autoa. Ilmastonmuutoksen näkökulmasta korotus olisi mitä ilmeisemmin tarpeellinen, koska näin autoilu todennäköisesti vähenisi. 

Mielestäni Saarikko vaikuttaa Kulmunia vapautuneemmalta haastatteluissa. Hänen vastauksensa ei kuulosta etukäteen opetelluilta. Hän ei myöskään vaikutelmani mukaan yritä esiintyä jämäkältä, jota vaikutelmaa Kulmuni tuntuu tavoittelevan. Uskon, että Saarikko on näistä syistä parempi neuvottelija. 

Äskeisessä haastattelussa kolmelta pääkandidaatilta kysyttiin kantaa turpeen käyttöön. Kaikki tuntuivat enemmän tai vähennän kiemurtelevan. Honkonen osasi konkretisoida asiaa siten, että turpeen käytön vähentäminen lämmityksessä heijastuisi vastikkeiden korotuksina. Tämä oli informatiivista haastattelun seuraajalle.

Asia kuitenkin otetaan selvästi vakavasti keskustassakin, koska valtiovarainministeri Vanhanen on kertonut EU:n koronarahoja aiottavan käyttää turpeesta irtautumiseen. Tämä huojentavaa kuulla. 

Kulmuni tuntuu korostavan aluepolitiikkaa. Se onkin epäilemättä tärkeä asia keskustan kannattajille. 

Kuka tahansa puheenjohtajaksi valitaan, hän tulee luultavasti olemaan välikädessä äänestäjien ja ilmastonmuutoksen torjumisen tarpeellisuuden välillä. Lyhyen tähtäyksen edut taitavat painaa enemmän vaakakupeissa. Puheenjohtaja joutuu kuuntelemaan äänestäjiä ja puolueväkeä. 

Vaikuttaa siltä, että keskustan linja tulee olemaan puolueen ydinkannattajien mielen mukainen. 

Kuskustan puoluekokous kiinnostaa paljon enemmän kuin kokoomuksen vastaava, koska ensin mainitussa puolueen puheenjohtajaksi on vaihtoehtoja. 

Nämä ovat vain sivustaseuraajan pohdintoja. 

Peratako puolukat vai ...?

Kuten jo kerroin, poimin viime marjastusretkellä sekä puolukoita että mustikoita. Jälkimmäiset oli helppo perata. Poimi vain turhat pois. Onhan se toki pitkästyttävää hommaa.

Olin yrittänyt poimia puolukoita kypsiin keskittyen, mutta toki raakoja tuli mukaan. Yritin perata jälkimmäisiä pois, mutta huomasin vaikeaksi tehdä erottelua. Kai meidän kannattaa käyttää hyytelöimällä suunnilleen kaikki. Joudumme opettelemaan sen homman. Keittää pitää ja lisätä paljon sokeria. 

Onkohan parasta laittaa hyytelöt pakastimeen vai voisiko niitä säilöä toisin? 

Suuni meni suppuun

Olen vähentänyt osallistumistani ilmastonmuutoskeskusteluun, Eipäs/juupas-kinastelu kyllästyttää. Katsoin MOT:n kaksi noin 10 vuotta sitten esitettyä ilmastonmuutoskriittistä ohjelmaa ja ne saivat minut epäröimään.

Mieleeni on tullut, että näin kai ilmastonmuutoskritiikin rahoittajat odottavatkin käyvän. Olen toiminut heidän käsikirjoituksensa mukaan.

Myönnän avoimesti, että oma osaamiseni ei riitä ilmastomallien kelvollisuuden kriittiseen tarkasteluun. Luultavasti ne ei tarkkoja olekaan. Niiden ennakoima kehityksen suunta vaikuttaa kuitenkin ilmeiseltä.

Suomalaiset lustotutkijat ovat varmasti tehneet ansiokasta työtä. Ainakin osa heistä on sitä mieltä, että ilmasto pikemmin viilenee kuin lämpenee. Tämä olisi hyvin huojentava tieto. Joku tutkijoista sanoi lähettäneensä tutkimuksiaan IPCC:lle (the Intergovermental Panel of Climate Change) ja totesi, ettei niitä ole otettu huomioon. Tähän olen kuullut tai lukenut vasta-argumentin, jonka mukaan IPCC hyväksyy vain vertaisarvioituja tieteellisissä lehdissä julkaistuja artikkeleita (jos oikein muistan). Tämän perusteella tuntuu, että lustotutkimukset eivät ole tätä kynnystä vielä ylittäneet. Toivottavasti tämä tutkimus on riittävän vankasti toteutettu, että tämä kynnys ylittyy.

Kuulemme uutisia, joissa kerrotaan jäätikköjen lohkeilevan ja villien maastopalojen riehuvan USA:ssa ja muuallakin. Alppien lumipeite vähenee. Mitä näistä pitäisi ajatella?

Me äänestäjät ja valitsemamme poliitikot kuitenkin suljemme silmämme tältä ongelmalta. Tämä on tietenkin yleistys. Haaste Suomessa on kotimaisen liiketoiminnan hintakilpailukyvyn huonous. Tämä onkin ilman muuta tärkeä asia meidän näkökulmastamme. Minunkin eläkkeeni joutuu ennen pitkää uhanalaiseksi, jos Suomi ei menesty tässä kisassa.

Kuronavirus ja kilpailukyky hallitsevat nyt otsikoita. Ilmastonmuutos on kuin pantu syrjään odottamaan vuoroaan.

Jos vihollinen hyökkää Suomeen, voimmeko keskittyä rauhassa parantamaan puolustuskykyämme ja reagoida vasta sitten, kun se on kunnossa? Voiko ilmastonmuutoksen kanssa neuvotella ja pyytää sitä odottamaan, kunnes olemme valmiit ryhtymään toimiin?

Marjassa taas

Kävimme serkkuni kanssa marjassa samassa paikassa, jossa olin viimeksi. Poimin sekä puolukoita että mustikoita, mutta en sekoittanut niitä. Puolukoiden suhteen oli hieman liian varhaista. Poimin niitä kuitenkin poimurillisen. Vaikka yritin valikoida, sekaan tuli raakoja. Ne pitää siivota pois. Puolukat kannattaisi käydä poimimassa pois vaikka loppuviikolla. Joku voi tosin ehtiä apajille sitä ennen. Ajoituksella on nyt iso merkitys.

Sain runsaan puolitoista poimurillista mustikoita. Varvut olivat aika tarkoin putsattuja. Piti poimia sieltä täältä, paitsi yhdellä pienellä lämpäreellä, joka oli satoisa.

Paljastus

Lupasin äskettäin tulla kaapista ulos - kuten sanonta kuuluu, joskin nykyään yleensä toisen asian yhteydessä.

Kirjoitukseni pakko-oireisesta häiriöstäni julkaistiin otsikolla "Erityisen herkkä omatunto" Päivämiehen blogissani 26. tätä kuuta.  Erittelen artikkelissa kyseisen oireyhtymän vaikutusta uskonelämääni ja omaantuntooni.

Ajattelin ulostuloni auttavan kaltaisiani ja saamani palaute kertoo niin käyneen. Olen iloinen siitä.

Alan käsitellä tässä blogissani vaivaani maallisesta näkökulmasta. Toivon näiden artikkelieni tuovan lohtua kaltaisilleni ja antavan tietoa niille, joille ilmiö on tuntematon.

OBC (obsessive-compulsive disorder) ilmenee minulla muun muassa tarkistelemispakkona. Kotoa lähteminen voi olla minulle vaikeaa. Hellan ja hanojen tarkistamisen pakko saattaa viedä minut kierteeseen. Nämä tarkistukset ovat tietenkin normaaleja toimintoja, kun ne tehdään kerran. Minä alan epäillä niiden jälkeen, että en tehnyt niitä kunnolla ja minun on tehtävä ne uudestaan. Sitten menen ovelle ja vaikka järkeni sanoo kaiken olevan kunnossa, jokin pakottava voima määrää minut tarkistamaan uudestaan. Joskus selviän ongelmasta riuhtaisemalla itseni irti eli lähtemällä vastoin pakottavaa tunnettani. Kun olen päässyt liikkeelle, ajatus yleensä katoaa mielestäni..

Onneksi olen saanut apua ongelmaani ja pystyn nyt lähtemään kotoani tekemällä vain normaalit tarkistukset tai niiden lisäksi vain ehkä yhden kierroksen.

Luulen, että en ole ainoa pakko-oireisesta häiriöstä kärsivä, joka häpeää ongelmaansa. Saatan kuulla vakuutettavan ja itsekin tulla sanoneeksi, että kyse ei ole kummemmasta kuin jostakin fyysisestä vaivasta, johon on käytettävä jotakin lääkettä. Ei vaiva siltä tunnu. Kyse on mielenterveyden ongelmasta, joka tuntuu kunniattomalta. Siksi minä olen pyrkinyt salaamaan ongelmani. Kuulen korvissani lauseen "Hänellähän on mielenterveyden ongelmia ...". Tämä ajatus alentaa minut mielessäni muita huonommaksi. Minä en ole muiden arvoinen tästä syystä. Minussa on iso vika eikä asiaan kannata sen enempää vatvoa, kuvittelen ajateltavan.

Olen nyt tullut julkisuuteen vaivastani. Olen eläkkeellä, joten minun ei tarvitse pelätä työnhakutilanteita, joissa mahdollinen työnantaja saattaa katsoa, mitä verkko minusta kertoo.

Arpa on heitetty!

Seniori Looks

Housut: Meyer, kunto; lumppu. Paita: Gant, kunto; lumppu. Talvikengät: Pomar, kunto; kuluneet, goretex!, Laatukuulokkeet: Sennheiser. Reppu: Outback.

Mustikan sävyttämät housut antavat metsäuskottavuutta. Punainen ja oranssi auttavat jäljittämisessä ja varottavat kaukaa samoille amarikoille pyrkiviä. Kuulokkeet vain meno- ja paluumatkaa varten autolla. Kuulokkeet marjastajan päässä metsässä olisi rikos traditiota vastaan.

Muotokuvia klassiseen tyyliin

On yllättävää, että klassismin idealismia voitiin soveltaa muotokuvamaalaukseenkin. Sveitsissä syntynyt, mutta Dresdenissä vaikuttanut, Anton Graff (1736-1813) pystyi siihen. 



Fredrik II Suuri
Public domain

Graffin asiakkaiksi tuli usein julkisuuden henkilöitä, mutta taiteilija halusi kuvata heidät riisuttuna hienosta vaatevarustuksistaan ja esittää heidät keskiluokkaisen näköisinä. Tosin oheista Fredrik Suuren muotokuvassa hän ei näytä rohjenneen toteuttaa käytäntöään.

Graff pyrki objektiivisuuteen, halusi tuoda työssään esiin mallinsa idean ja ammattitaitoisesti etsiä hänelle luontaisen rauhallisen asennon muotokuvan tekoa varten.

Conrad Ekhof
Public domain

Graffin yhteydessä voidaankin puhua tietynlaisesta objektiivisesta klassismista.

Kerrotaan hänen alkaneen uransa loppupuolella maalata maisemiakin ja kehittäneen tyyliään impressionismia ennakoivaan suuntaan.

Artikkeli on julkaistu 29. joulukuuta 2010 blogissa Taidehistoriaa ja muutakin havinaa

Yhdessä asiassa olen täydellinen

En tiedä ketään, joka voisi olla minua lahjakkaampi esineiden kadottamisessa. Olen nyt yksin kotona. Vaimoni on yhden ystävämme kanssa Raision Myllyssä tai jossakin alueen muussa ostotaivaassa. Pyysin häntä puhelimessa tuomaan samalla Kärcher-ikkunanpesulaitteeseen siitä puuttuvan kaapelin. Lupasin laittaa hänelle kuvan laitteen laatikosta, joka oli äsken kädessäni. Siitä ilmenisi vekottimen malli.

Nyt en löydä sitä mistään.

Eilen tai toissapäivänä otin palasen tummaa suklaata nauttiakseni sen kahvikupillisen kanssa. Istuin nojatuoliin ja kohta etsin makupalaa kummissani tuolini käsinuojalta ja oikealla puolella olevan nojatuolin vastaavalta. Ei ollut pudonnut sitä lattialle enkä istunut sen päällä. Se löytyi sitten kulmittain vasemmalla puolella olevan sohvan käsinojalta.

Voisin alkaa taikuriksi tai mentalistiksi. Pystyn kadottamaan tavaroita silmänräpäyksessä. Minun pitäisi tosin osallistua taikomiskursseille, jotta löytäisin näkymättömiin lähettämäni tavarat.

Toinen syy ottaa yhteys vaimooni oli se, että innostuin suunnittelmaan öljypastellityötä ryhtyisin jo toimeen, kunhan löytäisin ihanan värikylläiset Sennelier-väritankoni. Kadoksissa ovat. Vaimokaan ei pystynyt antamaan ratkaisevaa neuvoa puhelimessa.

Olen varmaan aikaisemminkin kuvannut vaimoni ja minun täydellistä eroa tavaroiden hallinnassa. En voi käsittää, että hän rekisteröi automaattisesti eri paikkoihin ilmestyneet tavarat kotonamme kulkiessaan ja hyvin usein kertoo minulle heti kysyessäni, missä hukkaamani esine on. Kun minä kuljen täällä, katson sen verran eteeni, että en kompastu, mutta en muutoin huomaa mitään.

Vastakohtat täydentävät toisiaan, sanotaan. Ainakin tässä asiassa se pitää paikkansa meillä.  

"Katoavan menneisyyden jäljillä Kannaksella" ja "Eläkeläisen työjärjestys"

Tässä linkit viime vuonna Päivämies-lehden blogissani viime vuoden heinä- ja syyskuussa julkaistuihin artikkeleiheni.

Katoavan menneisyyden jäljillä Kannaksella

Kerron sanoin ja kuvin Kukkojen sukuseuran matkasta evakkoisäni synnyinkuntaan Karjalan kannaksella.

Eläkeläisen työjärjestys

Pohdiskelen aikaansaamisiani ja -saamattomuuksiani eläkeläisenä.

Seniorilooks

Hallitun mustanpuhuva urheiluasukokonaisuus. Väri tarpeellisen hoikistava. Vahvistaa kuvaa nuorekkuuteen takertuvasta seniorista. Pusero Adidaksen kuten juoksutossut. Nike ei tule kysymykseen, koska tuo hikipajat mieleen. Adikaksen puhtoisuudesta tosin ei tietoa. Eurooppalainen brändi luo älykkään vaikutelman. Mustat Bear-Max -housut. Mustassa vyölaukussa kännykkä, avaimet ja eurooppalainen sotu-kortti osoittamassa henkilöllisyyden onnettomuustapauksessa. Päässä Mustaharmaat Sennheiser-laatukuulokkeet. Tänään kuuntelussa Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä, mikä harmillisesti ei kaikunut luurien ulkopuolelle. Lievästi hoitamaton parta luo rennosti kontrastoivan jännitteen liittyneenä mietittyyn asukokonaisuuteen. Ostopaikka mahdollisesti kaikissa tapauksissa kauppakeskus Hansa, Turku.

Lomalla "sairauslomalta"

Kirjoitin viimeksi kuudesta aamuherätyksestä, mutta seitsemän niitä on. Tänään kolme tai neljä riitti. Naputtelin loput pois päältä. Olin hieman pirteämpi kuin eilen.

Laitoin myös "sairauslomani pois päältä ja lähdin marjaan. Menin samaan paikkaan, josta poimin viime kerralla suurimman osan mustikkasaaliistani. Siellä ei oltu käyty välillä. Paikka ei ollut neitseellinen, mutta vielä sieltä kannatti poimia.

Puolukat punoittivat mustikanvarpujen seassa. Ne eivät olleet vielä kypsiä.

Olin laittanut itselleni eväät, mutta vaikka tunsin jo hiukan lounasnälkää saapuessani, poimin ensimmäisen poimurillisen ennen kuin aloin kaivaa leipiä ynnä muita syötäviä esiin. Vaimoni on ottanut mainion keksinnön käyttöön. Hän pakastaa vettä muovipulloihin. Minulla oli mukana kolme pienehköä putelia. Niiden sisällöistä oli sulanut vajaa mukillinen. Kylmä vesi metsässä on poikaa. Minulla oli onneksi myös jäädyttämätöntä vettä mukanani.

Olin tien ja ojitetun suoalueen välissä. Alueella oli yksi varsin antoisa lämpäre ja joitakin pienempiä. Tiedät varmaan tunteen, että jossakin lähellä saattaa olla paljon enemmän marjoja. Kun olin poiminut toisen poimurillisen, kävin suoalueella. Siellä oli vähemmän mustikanvarpuja ja ne oli poimittu tarkoin tyhjiksi. Palasin jatkamaan urakkaani.

Ajattelin, että ämpärillinen saa riittää. Kello lähestyi puoli viittä, kun sain neljännen poimurillisen kokoon. Ämpäri täyttyi. Valo olisi riittänyt vielä parin tunnin poimintaan, mutta päätin lopettaa. Poikkesin paluumatkalla katsomassa, olisiko alueella ensimmäiseksi käymääni paikkaan kasvanut lisää mustikoita. Oli niitä. Sinne voisin vielä palata, jos pakastuskapasiteetti riittää.

Rupesimme iltapuolella vaimoni kanssa perkaamaan marjoja.

Tämä oli hyvä päivä, paitsi nukahtamisen kannalta. Aion kokeilla, tuleeko uni eilisellä unilääkeannoksella.

Huomiseksi on luvattu sadetta. Tänään kannatti lähteä metsään.

Kuusi aamuherätystä

Viritän kännykkääni herätykset ajoiksi 8.00, 8.05, 8.10, 8.15, 8.20, 8.25 ja 8.30. Minun on todella vaikea saada itseäni sängystä ylös aamuisin. Se johtuu varmaan isoista unilääkeannoksista. Tuolla herätysrumballa varmistan, että en nuku liian pitkään eikä näin tule lisähaittaa illan nukahtamiselle. Eilen nukahdin puolellatoista Stellalla ja murusella Mirtazapinia. Edellisen illan Stella-annos oli yksi kokonainen ja kolme varttia.

En yleensä ehdi nukahtaa uudelleen noiden viiden minuutin lisäannosten aikoina. Jos uinahdan, nukkumatin vierailu jää lyhyeksi.

Jäin tänäänkin makoilemaan sänkyyni herätysten jälkeen. Tunsin itseni kovin uneliaaksi. Onneksi en nukahtanut.

Tällä rytmillä on päivä puolessa, kun olen syönyt aamiaisen ja lukenut Hesarin, senkin ehkä vain osittain.

Yritin eilen elää "osa-aikasairauslomani" mukaisesti. En pakottautunut tekemään kaikkea sitä, mitä olin ajatellut. Lenkillä tosin kävin, mutta erään lääkärin mukaan hikoilua aiheuttava liikunta on hyväksi unelle.

Toivon, että uni alkaa tulla pienemmällä Stella-annoksella. Mieleni tekisi kovin juoda piristävää, kofeiinillista kahvia, mutta tyydyn varmuuden vuoksi kofeiinittomaan.

Oppia ikä eläkeläisenkin.

"Osa-aikaiselle sairauslomalle"

Keskustelimme eilen nukahtamisongelmastani ollessamme vierailulla erään ystäväpariskunnan luona. Toinen heistä toi esiin, että saatan vaatia itseltäni liikaa. Hän ilmaisi asia toisin, mutta tuosta saattaa hyvin olla kysymys.

Minulla on taipumus iltaisin "tehdä vielä tämä asia loppuun". Olen eläkkeellä ja minulla on oikeus olla joutilas. Olen oppinut eläkeläisen tavoille aika hyvin, mutta varmaan tekemiseni painottuvat liikaa iltoihin. Käynnistyn hitaasti aamuisin, mikä johtuu varmasti ainakin osittain unilääkkeistä. Olen vauhdissa silloin, kun pitäisi jo rauhoittua.

Minun pitäisi varmaan asettaa itseni sairauslomalle ja tavoitella luonnollista nukahtamista.

Kokeilen ensin osa-aikaista saikkua.

Kaapista ulos

Olen ajatellut tulla ulos kaapista. En tarkoita ilmauksella sitä, mitä sillä tavanomaisesti tarkoitetaan, mutta toki asiaa, josta en ole mielelläni puhunut. Toivottavasti rohkeuteni riittää.

Ajattelen, että ulostuloni voi tuoda lohtua muille samasta asiasta kärsiville.

Ensimmäinen tekstini aiheesta julkaistaan todennäköisesti muualla, mutta toivon uskaltavani ottaa sen esille myös täällä.

Hamstraamassa taas

Hamsteri kävi marjassa samalla seudulla kuin viimeksikin. Ensimmäisestä saalistuspaikasta oli mustikat kerätty lähes täydellisesti. Lähdin etenemään tiestä poispäin. Maasto oli kosteaa ryteikköä ja sitä oli ojitettu. Se muuttui sitten suoksi. Toivoin, että suon toiselta puolelta löytyisi mustikkamaastoa, jonne kukaan ei olisi vaivautunut.

Suolla oli runsaasti juolukoita. Päätin poimia sitä, mitä oli tarjolla. Tiesin toki, että juolukoita voi syötä. Kotona voisin tutkia, mitä netti kertoo niiden terveellisyydestä. Sain kokoon poimurillisen.

Suon toisessa reunassa oli siellä täällä hilloja, enimmäkseen pieniä. Poimin niitäkin, mutta totesin sitten, ettei kannata vaivautua pitempään.

Lähdin toisaalle ja löysin paikan, josta tosin oli poimittu, mutta minullekin oli jätetty. Poimin sisukkaasti kolme poimurillista eli vajaan ämpärillisen. Lauantai oli jo kääntymässä ehtooseen, kun palasin kotiin.

Hyvä näinkin.

Erilleen poimittuina näyttävät runsaammilta

Mitättömiä häivähdyksiä

Onko tämä kesä jotenkin erityinen vai onko vanhentuminen saanut minut samastumaan kypsään viljaan? Loppukesän viljavainiot näyttävät minusta tavattoman kauniilta. Ihan kuin en ennen olisi niiden viehätystä oivaltanutkaan.

Kävimme vaimoni kanssa tänään viemässä isäni hänen kotiinsa. Ajoimme pääkaupunkiseudun uloimmalta kehätieltä Selkin, Nummenpään ja Perttulan kautta Nurmijärven kirkonkylään. Mutkainen reitti kulkee kauniiden maalaismaisemien poikki.

Paluumatkalla me kaksi visuaalisesti vinksahtanutta höpsöä pysähdyimme monta kertaa kuvaamaan säväyttävän kauniita peltonäkymiä. Maisemissa oli lukemattomia värisävyjä. Minä otin 165 kuvaa. Voisi melkein sanoa sarjatuleksi.

Valitettavasti kännykän kamera ei pysty toistamaan elämyksistäni kuin mitättömiä häivähdyksiä. Eivät nämä näytä juuri miltään. Kesän valo ei näissä näy, ja pilvetkin ovat monessa kohdin ylivalottuneita. Monissa kuvissa jotkin alueet ovat kummallisen epäjohdonmukaisesti epäselviä. Valitsin tähän joitakin siedettäviä. Joissakin on käytetty automaattikorjausta, toisissa ei.

Sightseeing Turussa

Kävin isäni kanssa pienellä sightseeing-retkellä täällä Turussa. Pyörähdimme Turun linnan liepeillä ja satamassa.  Kävimme sitten Suomen Joutsenessa ja kahdessa museosotalaivassa. Funikulaarin ja Förin jätimme väliin. Sitten kävimme kääntymässä Luostarinmäen luona ja ajoimme tuomiokirkon ympäri. Kävimme myös Koroisissa muinaisen piispankirkon paikalla.

Unohtuiko jotakin oleellista?

Pyöräilyn viehätys

Kun opiskelin 70-luvulla kauppakorkeakoulussa, eräs luennoitsija kertoi, että lestadiolaiset eivät voineet aikoinaan ajaa polkupyörällä, koska sillä pääsi ilmaiseksi alamäessä. En ole varma käyttikö hän juuri sanaa ilmainen, mutta jotakin sinnepäin. En ole kuullut muualta tällaisesta. Muistan kuitenkin jonkun - ilmeisesti uskonnollisen - tahon ajatelleen, että pyörän pystyssä pysymiseen liittyy jotakin yliluonnollista ja ilmeisesti siksi epäilyttävää.

Pyöräily on miellyttävää liikuntaa. Välillä pitää ponnistella, mutta alamäissä voi levätä. Tasaisellakin pyörä kulkee kohtuullisella vaivalla. Liikuntaa saa melkein huomaamatta. Minun yli 20 vuotta vanhassa putkipollessani on 21 vaihdetta. Se on hyvä määrä. Ylämäkikään ei tunnut pusertamiselta, kun livauttaa kevyimmän vaihteen päälle. Ideana onkin, että kampikierrosten vauhti pysyy suunnilleen samana, mutta vaihteet tuottavat kuhunkin tilanteeseen sopivan väännön ja sen mukaisen nopeuden.

Pyöräilykin tuntuu lihaksissa, reisissä ja ehkä vähän säärissä. Hyvä niin. Se on hyvä merkki.

Minulla ovat vasemman jalan keskimmäiset varpaat hieman vaivaantuneet juoksemisesta. Täytyy pitää siitä taukoa. Pyöräilessäni en huomaa mitään. On kummallista, että vaikka hölkkääminen tuntuu vaivalloiselta, silti välillä tekee mieli hölkätä pyöräilyn sijaan. Jotenkin tuntuu siltä, että pyöräily on liian helppoa. Se on kuitenkin kova laji, jos ajaa kovaa ja kilpaa. Onneksi minun ei tarvitse. Ehkä olen pikkuisen koukuttunut hölkkäämiseen.

Fillari on nerokas keksintö. Matkanteko sujuu elegantin tasaisesti. Takapuolikin alkaa kestää parin kerran jälkeen. Se hankaluus pyöräilyssä on, että kypärää käytettäessa ei voi pitää kuulokkeita. Korvanapeilla ei tahdo puheesta saada selvää, kun tuuli tuivertaa. Onko joku keksinyt jonkun konstin?