Sanna Marinin kuva tekoälyn tuottamana

 

Tekoälyn kehittymisestä saatetaan esittää dystooppisia näkymiä. Jopa sellaista pelätään, että tekoäly saattaa ottaa valtaansa koko ihmiskunnan. 

Netissä on vapaasti käytettävissä Craiyon-niminen tekoälysovellus. Siihen voi syöttää sanoja, joiden perusteella järjestelmä tuottaa kuvia. 

Alla esimerkkejä. Järjestelmä tuotti hauista useita vaihtoehtoja, joista olen valinnut tähän kustakin yhden.

Hakusanat: Sanna Marin, Nato Speech

Hakusanat: beautiful lake view

Hakusanat: red 🐘 ride motorbike slim tundra

Hakusanat: Russia Ukraine war justice democracy goal

Hakusanat: germans football sun celebrity

Hakusanat: typical Finnish people work

Antaisitko henkesi tämäntasoisen tekoälyn varaan, jos olisit vaikeassa leikkauksessa?

Oudoilta nämä kuvat näyttävät. Tällaisten hupisovellusten kehittämiseen ei varmaan laiteta yhtä paljon rahaa kuin joillakin kriittisillä aloilla. Crayonin ominaisuuksien perusteella ei varmaan kannata yleistää tekoälysovellusten laatua. 

Craiyon myöntääkin, että heillä on vaikeuksia kasvojen tuottamisessa järjestelmässä. 

Jos olet kiinnostunut tämän järjestelmän toimintaperiaatteesta, klikkaa tästä. Asiasta tarkemmin täällä (Crayon perustuu DALL-E Miniin). 

Autoiluko kallista?

Kuva Emslichter Pixabaystä

No joo, uudet autot toki maksavat. 

Toisaalta autoilu on "melkein ilmaista", jos valitsee tietyn linjan. 

En ymmärrä paljoakaan autoista, mutta minusta tuntuu, että viime vuosikymmeninä tehdyt nelipyöräiset ovat ihmeen kestäviä. 

Autojen muodot määräytyvät tuulitunnelissa, joten varttuneetkaan autot eivät näytä aivan oudoilta. 

Jos ostat vanhan, ei maksa paljon. Muutaman tonnin kärry on aivan käyttökelpoinen. Meidän Mersumme on parikymmentä vuotta vanha ja palvelee oikein hyvin. Se saattaa kestää käyttökelpoisena, kunnes korttimme menevät iän vuoksi hyllylle. Menovesi on kallista nyt, mutta josko se joskus taas laskisi. 

Maksoimme aikoinaan menopelistämme kolme neljä tonnia. 

Käytämme erästä pientä autopajaa, jos murheita ilmaantuu. Mielestäni remonttimenot ovat olleet toistaiseksi kohtuulliset. 

Kuvassa olevan kaltaisen Mersun pitäminen vaatisi jo hc-asennetta ja varmaan asiantuntemustakin. 

Pikkuinen Mersumme tosin tekee syntiä, koska se juo bensaa. Kannattaisiko vanhat kärryt kuitenkin käyttää ilmastosyistä loppuun? Pikakuukkeloinnin perusteella asia ei näyttäisi olevan yksiselitteinen: 

Tutkimus: Teet ilmastoteon kun pidät vielä vanhan bensa-autosi!

10 kysymystä asiantuntijoille auton hankinnassta – "Epätodennäköistä, että liikenteen verotukseen olisi tulossa dramaattisia muutoksia"

Sanan "vihersiirtymä" käytöstä

 

Kuva Patty Jansen Pixabaystä

Käsitettä "vihersiirtymä" käytettäessä saattavat keitot ja kastikkeet mennä sekaisin. Termin voi huomaamattaan mieltää tarkoittavan kaikkea, mitä Vihreä liitto ajaa. 

Mielestäni sanat vihersiirtymä ja vihreä siirtymä kannattaisi rajata tarkoittamaan ilmastonmuutosta ehkäiseviä toimenpiteitä. 

Vihersiirtymän edistäminen on mielestäni kaikkien puolueiden velvollisuus. 

Hoitajat - nuo enkelit

 

Kuva Scottish Guy Pixabaystä

Hoitajat turvana

Olen sairastanut kaksi syöpää, joten minulla on paljon sairaalakokemusta. Olen hyvin kiitollinen sairaan- ja lähihoitajille, jotka pitivät minusta huolta. Sitä tekivät lääkäritkin, mutta heitä tapasin vähemmän. 

Hoitajat varmistivat, että sain lääkkeeni silloin kuin pitää. He käyttivät minua suihkussa, kun olin huonossa hapessa. Kun minulta puuttui jotakin, he auttoivat, myös öisin. He kestivät vuorotyön ryskeen. Hoitajat tekivät jatkuvasti tarvittavia hoitotoimenpiteitä. Kun kerran puudutusaine aiheutti minussa heikotusreaktion, heitä oli yhtäkkiä monta ympärilläni. Jos jotakin vakavaa tapahtuu, he hankkivat tarvittaessa lisää asiantuntemusta paikalle. 

Hoitajat olivat turvanani. 

He ehtivät jutellakin kanssani. 

Olin tavallaan lapsen asemassa, kun tarvitsin hoivaa. Hoitajat olivat "vanhempiani". 

Hoitajien palkkaus

Hoitajista on huutava pula. Heitä siirtyy muihin töihin ja varmaan myös ulkomaille harjoittamaan ammattiaan. Jokin tässä on vialla. 

Jos ammattilaisia ei saa töihin, on tarjottava lisää palkkaa ja/tai parannettava työoloja. 

Taloustietäjät saattavat opastaa, että palkkaa voidaan nostaa vain tuottavuuden lisääntyessä. Julkisella sektorilla ei ehkä tuottavuusloikkia voi helposti tehdä. Entä seuraus: väki valuu pois alalta!

Asiaa hankaloittaa luultavasti se, että pandemia ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan ovat aiheuttaneet yhteiskunnalle merkittäviä menoja. Valtiokin velkaantuu huimaa vauhtia. Velkaantumisaste tosin on vielä aika kohtuullinen. 

En käsitä, miten hoitajapula voitaisiin ratkaista tehokkaasti muutoin kuin etuja parantamalla. Ei hoitajia ulkomailtakaan noin vain kaapata. 

Hoitajalakko

Teho-osastolakkouhka tuntuu ylimitotetulta. Tarkoitus ei pyhitä keinoja. 

Kerran ollessani sairaalassa aloin tuntea, että en saa hengitetyksi kunnolla. Sain viikset. Vähän ajan kuluttua minulta katkesi filmi. Vaimoni on kertonut, että sain sitten kuupan naamalleni varmistamaan hapensaantia. Myöhemmin sain isomman kuupan. 

Sitten oli saapunut kaksi lääkäriä teho-osastolta. Ilmeisesti olivat eri-ikäisia. Vaimoni mukaan olin tullut tajuihini hetkeksi ja sanonut "Konsultoi vanhempaa". Tästä en itse muista mitään. 

Minut oli viety teholle. Heräsin jossakin vaiheessa osastolla, enkä ollut yhtään kartalla tapahtuneesta. En ehkä tietäisi mitään, jollei minulle olisi kerrottu. 

Jos tuolloin olisi ollut teho-osastolakko, oltaisiin potilaita jouduttu priorisoimaan. En osaa arvioida tilanteeni vakavuutta, mutta jos olisi ollut kriittinen tilanne, priorisointi olisi saattanut olla minulle kohtalokasta. Olisi ollut varmaan järkevää hoitaa ensin ne, jotka ovat minua nuorempia ja ne, joilla on paremmat mahdollisuudet selviytyä. Varmaan se olisi ollut oikein siinä tilanteessa.

Nyt vaikuttaa siltä, että halutaan ehdoin tahdoin kuristaa olemassa olevia resursseja niin, että jotkut voivat kuolla turhaan. Siksi hallituksen hätälaki on tarpeen. 

Minusta on hämmästyttävää kuulla hoitajien edustajan toteavan, etteivät hoitajat olisi tällaisessa tilanteessa vastuussa. Vastuu olisi hänen mielestään niillä, jotka hoitopäätöksiä tekevät. 

Minusta tämä uhkaus on haitaksi hoitajien ammattikunnan maineelle. Tuntuu järkyttävältä, että ollaan valmiita riskeeraamaan ihmishenkiä oman edun vuoksi. 

Lopuksi 

Hoitajat tekevät tärkeää työtä ja olen kiitollinen saamastani hoidosta. Terveydenhuoltojärjestelmä on pelastanut henkeni kaksi kertaa. 

Nyt ollaan kummallisessa jumissa. Meillä on käsissä suuri ongelma, mutta kissa ja hiiri -leikki jatkuu. 

Vakavaan ongelmaan tarvitaan rahaa. Ei verotuskaan ole niin pyhää, ettei tasoa voitaisi näin ison asian vuoksi jonkin verran nostaa. Pääministeri voisi lakata toteamasta, että hallitus ei ole osapuoli. Hän voisi arvovallallaan järjestää sellaisen prosessin, jonka avulla ongelma voitaisiin ratkaista. Jonkinlainen yhteiskuntasopimus voisi olla paikallaan. 

Kiitos kaikesta hoitajat! 

Toivottavasti tilanne pian korjaantuu. 

#sairaanhoitaja #lähihoitaja #terveydenhoitaja #tehohoitaja #tehoosasto #terveydenhuolto #potilassuhde #sairaanhoitajat #lähihoitajat #perushoitaja #ylihoitaja #sairaanhoito #hyks  #hus #sote #palkka #sairaala #terveyskeskus

Olen nähnyt Elisabetin

Kuva WikiImages Pixabaystä

Kun synnyin, oli Yhdistyneen kuningaskunnan kuningattarena Elisabet II ja Suomen presidenttinä Juho Kusti Paasikivi. Kuvitelkaa, jos meillä olisi ollut sama presidenttivuodesta 1954 näihin päiviin. 

Onneksi Suomen päämiehet palvelevat vain aikansa. 

Elisabetin poismeno koskettaa. Hän on kuulunut median kuvastoon koko elämäni ajan. Hän on edustanut jotakin pysyvää, ehkä tuonut tavallaan turvallisuuden tunnetta. Kuninkaallisuudessakin on puolensa. 

Hänestä on syntynyt kuva vakaasta, mutta toisaalta herttaisesta persoonasta. Hänellä lienee huumorintajuakin. Kuva, jossa hän tapaa Liz Trussin nimittäessään tämän pääministeriksi, on koskettava. Hän näyttää hauraalta, mutta elinvoimaiselta, vaikka loppu oli lähellä. Hänestä huokuu sympatiaa. 

Uusi pääministeri vertasi Elisabetia kallioon, kun puhui kansalle tämän kuoleman jälkeen. Jotakin samanlaista minäkin tunnen, vaikka hän oli fyysisesti kaukainen henkilö. Jatkuva näkyminen mediassa sai hänet tuntumaan läheiseltä. 

Olemme vaimoni kanssa nähneet Elisabetin ja Philipin. He vierailivat Suomessa vuonna 1976. Kyseessä oli sama matka, jolla heidät raahattiin miltei savottahommiin. Suomalaiset järjestäjät eivät olleet tehneet kotiläksyjään tai heillä yksikertaisesti harkintakyky petti. Monarkille tarjottiin kypärää, jollainen ei taida sopia majesteettisees etikettiin. Kekkonen vaikuttaa oheisessa filmissä suorastaan junttimaiselta asettuessaan kypärineen kuningatarta vastapäätä metsään katettuun pöytään.

Kuningatar varmaan pitäytyi roolinsa suojaan tässä hänelle todennäköisesti erikoisessa tilanteessa. No, ikimuistoinen kokemus varmaan.

Kuninkaallinen pari vieraili myös Turussa. Asuimme vaimoni kanssa tuolloin vielä entisessä pääkaupungissamme ja menimme varta vasten Tuomiokirkkotorille heitä katsomaan. Mieleeni on piirtynyt kuva pitkästä Philipistä ja hänen rouvastaan tuomiokirkon portailla. 

Vaimolleni ja minulle on tullut tavaksi puhua Ellusta. Kyllä hänen brändinsä varmaan tämänkin kestää. 

Jotenkin kaipaan Elisabetia. 

R-sanan käytöstä

 

Kuva Konstantin Pixabaystä

Viime sotien aikana kyseinen sana lienee ollut käytetyin itänaapureista puhuttaessa. YYA-Suomessa termiä viljeltiin varovaisesti. Neuvostovastaisuus ei ollut toivottavaa.

R-sana saattaa kokea nyt renesanssin. Voi olla, että tulen itsekin syyllistymään sen käyttöön, mutta termiä ei voi sanoa asialliseksi. Siinä niputetaan valtava joukko keskenään hyvin erilaisia ihmisiä yhdeksi massaksi, johon liitetään samalla negatiivinen varaus. Sana korostaa toiseutta. N-sana toimii samalla tavoin. 

Joku saattaa puolustella N-sanan käyttöä ja väittää sen olleen neutraali ilmaus. Minun muistini mukaan tämä ei pidä paikkaansa. Termissä oli hyvin leimaava kaiku ja on vieläkin. 

Ei ole eettisesti oikein käyttää jostakin ihmisryhmästä halveksivaa nimitystä. Kaikki me olemme yksilöitä. 

Nyt kun Suomi kokee jo saaneensa alustavaa Nato-suojaa, suomettumisen ajan suppusuisuus saattaa purkautua aikamoisena revittelynä. 

Venäjän toimia saa ja pitääkin arvostella, mutta rasismi ei ole edelleenkään hyväksyttävää. 

Nyt kun sympatiamme on Ukrainan puolella, mielikuva hyökkääjämaan kansalaisista saattaa vääristyä kovin ohueksi. Osa venäläissotilaista on syyllistynyt hirvittäviin tekoihin, mutta kaikki eivät varmasti ole samanlaisia. 

Olen seurannut Youtubesta videoita, joissa haastatellaan venäläisiä kaduilla. Suurin osa luultavasti kieltäytyy, mikä on hyvin ymmärrettävää. Osa vastaajista on aidosti tai varmuuden vuoksi Putinin linjoilla. Joukossa on kuitenkin fiksusti ja nykyoloissa hämmästyttävän rohkeasti uskallettuja teemoja analysoivia ihmisiä. 

Venäläisillä on vaikea historia, mikä varmasti vaikuttaa heidän käyttäytymiseensä. He asuvat maassa, joka on kaukana länsimaisesta demokratiasta. He ovat kuitenkin syntyneet tänne samanlaisina kuin mekin. 

Ukrainalaisia pitää jaksaa tukea. 

Slava Ukraini! 

Viisumikielto venäläisille?

 

Suomi toimii EU:n yhteisrintamassa ja rajoittaa viisumien myöntämistä venäläisille. 

Tämä tuo karmaisevasti mieleen, kuinka eräät valtiot kieltäytyivät kolmannen valtakunnan aikana ottamasta vastaan juutalaisia Saksasta. Tiedämme, että tämä johti tragedioihin. 

Venäjällä ei saa puhua vapaasti. Putinin hallintoa vastustavan opposition organisoiminen on mahdotonta. Komennon muuttaminen vaaleilla lienee käytännössä mahdotonta. Ole varovainen ja pidä suusi supussa niin voit välttää vankilan! 

Kaikki eivät pysty mukautumaan valheeseen. Jos haluaa säilyttää integriteettinsä ja sananvapautensa, on syytä paeta maasta. Niin monet tekevätkin. 

Toimittajien on mahdotonta tehdä työtään rehellisesti. 

Kymmenet tuhannet venäläiset ovat paenneet Georgiaan, joka ei ymmärtääkseni vaadi heiltä viisumia. Georgialaiset ovat alkaneet pelätä, että Putin tulee "suojelemaan" maanmiehiään ja -naisiaan. Tässä Arten dokumentti aiheesta: 

Suomi vähentää radikaalisti viisumien myöntämistä venäläisille. Anomusten käsittelyä rajataan voimallisesti. 

Onneksi harkitaan humanitaarista viisumia, joka voitaisiin myöntää vaarassa oleville venäläisille, esimerkiksi ihmisoikeusaktivisteille. Hakijan tilanteen toteaminen voi tosin olla joissakin tapauksissa hankalaa, mutta toivottavasti kohtuullinen prosessi kyetään luomaan. 

Rohkelikkoja lienee hyvin vähän verrattuna hiljaisten suureen joukkoon. Pitäisikö ottaa vastaan myös ne, jotka haluavat vain rakentaa elämänsä länsimaisissa olosuhteissa?

Tämä on vaikea kysymys tässä tilanteessa. Inhimillisesti ottaen olisi kohtuullista antaa ihmisten yrittää kohentaa elämäänsä. Luulen ettei Suomi olisi valmis massiiviseen maahanmuuttoon itärajan takaa. Hyvä että ukrainalaisia pakolaisia otetaan vastaan. 

Olemmeko sotatilassa? Tämä on määrittelykysymys. Suomi lähettää Ukrainaan humanitaarista apua ja aseita, joilla tapetaan venäläisiä nuorukaisia, jotka saattavat olla aika pihalla tilanteesta. Toisaalta aseilla puolustaudutaan sellaista tahoa vastaan, joka pommittaa säälimättömästi siviilikohteita ja tekee muitakin kauheuksia. 

Poikkeusaika nyt ainakin on. Länsi auttaa Ukrainaa sodassa, mutta ei osallistu itse sotatoimiin. Venäjän agressio halutaan pysäyttää, jotta sota ei leviäisi. Hyökkäyksen kohdetta tuetaan myös Venäjää haittaavilla pakotteilla. Viisumeja pihtaillaan. Mitä muuta voimme tehdä?

Yksi mahdollisuus olisi sulkea raja kokonaan. Se voisi tehota, mutta ei olisi inhimillistä.

Sitäpaitsi Venäjän hallinnon otteet sodan vastustajia vastaan voivat koventua. 

Me yksityiset ihmiset voisimme osaltamme painostaa venäläisiä toimimaan sotaa vastaan. Jos tavalliset kansalaiset tuntevat sodan nahoissaan, he ehkä voivat edistää menon muuttumista naapurissamme. Tämä voisi olla boikotointia, paheksumista ja niin edelleen. 

En innostu ajatuksesta. 

Mielestäni tavan venäläisiin pitää yhä suhtautua korrektisti, ystävällisestikin. Mahdollisia venäläisiä ystäviä ei pidä hylätä. 

Jos olisin nuori ja Venäjä hyökkäisi Suomeen, velvollisuuteni olisi tehdä omilleni hyvää tekemällä pahaa hyökkääjille. Tilanne olisi kuitenkin hyvin erityinen. 

Sooloileminen siviilejä vastaan ei kuulosta hyvältä. 

Vuokratako nyt venäläiseltä?

Kuva Prosag-Media Pixabaystä

Olemme aikeissa viettää taas sydäntalven Etelä-Ranskassa. Vaimoni on etsinyt majoitusvaihtoehtoja. Yksi asunto alkoi valikoitua talviasumukseksemme. 

Eräs Nizzassa asuva suomalainen kaverimme oli saanut selville, että asunnonvuokraaja on ilmeisesti venäläinen. 

Nopea reaktiomme oli, että emme halua nyt vuokrata venäläisiltä. Kaverimme oli samalla kannalla. Mieleeni nousi epäilys vuokraajan luotettavuudesta. Luultavasti kaikki olisi kuitenkin sujunut hyvin. 

Nyt vain tuntuu siltä, että ei haluta asioida venäläisten kanssa. Vaikka tavalliset venäläiset eivät luultavasti voi sotatilanteelle juuri mitään, koska maan hallinto todennäköisesti sormeilee tuloksia, ei silti tee mieli edistää nyt itänaapuriemme asioita. Sitäpaitsi tässä tapauksessa taustalla saattaa olla joku oligarkki. 

Näin voimme tavallaan pysyä solidaarisina Ukrainalle. 

Uutiskoukussa

 

Kuva Gerd Altmann Pixabaystä

Näinkö tässä kävi? 

Olen ollut aina utelias tietämään asioita. Haluan tietää, miten yhteiskunta toimii jne. Olen viihtynyt kirjojen parissa. 

Minusta on tullut uutisjuoppo. Aamulla luen Hesarin ja meneehän siihen aikaa. Sitten jatkan netin parissa. Iltasanomat, Iltalehti, Yle, HS, Verkkouutiset ja MTV, mitä uutta maailmalla? Tämän kierroksen jälkeen päivä onkin jo pitkällä. 

Jossakin vaiheessa tekee mieli tehdä uusi kierros. Olisiko jotakin uutta?

Illallakin täytyy palata kierrokselle. Ja TV-uutiset klo 20.30 tekee mieli katsoa. 

Päivästäni menee leijonanosa median parissa. Ehkä näitä eläkepäiviä voisi viettää toisinkin. Tosin voisi ajan huonomminkin käyttää. 

Ehkä olen jonkinlaisessa kierteessä. 

Huomenna menen taidekurssille. Jospa se sekoittaa tätä jumittunutta kuviota. 

Eikö tämä ole koggi?

 

Aurajokeen on ilmestynyt alus, joka tuo mieleen koggin eli hansalaivan. Sellaisia käytettiin keskiajalla. 

Olisi kiinnostavaa tietää, mikä on tämän paatin tarina. Onko se replika jostakin löydetystä hylystä? Miksi joku olisi rakennuttanut tuollaisen? Ehkä joku harrastajaporukka?

Ehkä pitää tuunata kävelyreittiäni kulkemaan tuota kautta, josko jonkun, jolta kysyä, tapaisin. 

Karjala takaisin?

 

Isäni oli evakko, sukujuuret luovutetussa Karjalassa, syntynyt saunassa kotitilallaan, joka rajoittui Laatokkaan. 

Kun Putin hamuaa entisiä Venäjän/Neuvostoliiton alueita takaisin, voisi perustellusti vaatia häneltä Neuvostoliitolle luovutettuja alueita takaisin. 

Tunteita tuollainen epätodennäköinen rajamuutos voisi liikuttaa, mutta järki sanoo, että tilanne sopii jäädä silleen. 

Kuva Tatiana S. Pixabaystä
Laatokka

Vaikka puolet juuristani on luovutetulla alueella, en ole itse syntynyt enkä elänyt siellä. Merkittävälle osalle nykyisistä asukkaista se on synnyinseutua. Heilläkin on oikeus kotiseutuun. 

Olen käynyt kolme kertaa isäni kotiseudulla. Isäni kotia ei enää ole, mutta hänen isovanhempiensa tila on yhä käytössä. Päärakennus on ollut suurin piirtein vanhassa kuosissa. Se oli tosin jaettu kahdeksi asunnoksi. Olen nähnyt läpikotaisin kuluneet tapetit kamarin seinällä. Ne ovat sukuni ajoilta. Myöskin sukuni aikainen ulkovessa on ollut yhä käytössä. Isomummoni käyttämä piisi on myös ollut entisellään. 

Viimeisimmällä matkalla saimme todeta, että talosta oli pantu puolet uuteen kuosiin (kts. kuva ylhäällä). Juuri se puoli, jossa oli jäljellä sukuni elonmerkkejä. 

Olisin halunnut saada paremman yhteyden isäni synnyinseudun nykyisiin asukkaisiin, mutta valitettavasti englannin kieltä taidetaan osata heikosti. Venäjää en osaa, enkä viitsi tähän tarkoitukseen opetella. 

Taustastani johtuen Karjalan pakkoluovutus on minullekin jonkinlainen trauma. Nuorimmissa sukupolvessa asia tuskin on ongelma. Karjalan osuus lastenlasteni juurista on jo aika vähäinen. Heidän isopappansa evakkous luultavasti jää heille aika kaukaiseksi asiaksi. 

Isäni alkuperäinen sukunimi oli Kukko. Suvun perinnettä edustaa Kukkojen sukuseura. Valitettavasti nuoret polvet eivät ole erityisen kiinnostuneita toiminnasta. Se on oikeastaan ymmärrettävää, koska heidän kuuluukin katsoa eteenpäin. Toivottavasti ensi vuodelle suunniteltu sukukirjan kolmas versio lisää kiinnostusta. 

Olen hyvin surullinen siitä, että Suomen ja Venäjän suhteet ovat nyt huonossa jamassa. Hyökkäys Ukrainaan on törkeä teko, eikä Suomen ja suuren naapurimme välit ehkä parane minun elinaikanani. Sympatiani ovat tietysti Ukrainan puolella. 

Olisin toivonut, että suomalaisten ja venäläisten välinen kanssakäyminen olisi lisääntynyt ruohonjuuritasolla. Minkäs teet?

Olen yllättynyt, että Karjala-kysymys on tätä kirjoittaessani tuntunut kipeämmältä kuin luulinkaan. Siitä huolimatta Suomen on viisasta keskittyä nykyisen tilanteen vaalimiseen. 

Toivottavasti naapurisuhteet saadaan Suomen tulevasta Nato-jäsenyydestä huolimatta jonakin päivänä asiallisiksi. Se edellyttää kuitenkin vastavuoroisen luottamuksen palautumista. Se aika voi olla kaukana. 

Venäjä valloitti Gotlannin ja mitä sitten tapahtui

 

Kuva Alain Audet Pixabaystä

Jos sinua kiinnostaa sotakirjat, suosittelen teosta, jonka olen juuri kuunnellut. Helena Immosen  Operaaatio Punainen kettu on erilainen sotaromaani, koska se tuo tapahtumat tähän meidän keskellemme. Immonen on alkanut kirjoittaa teosta vuonna 2018 ja se on julkaistu vuonna 2020. Romaanissa pääministerinä on Sanna Marin ja presidenttinä Sauli Niinistö. Geopoliittista tilannetta kommentoi Mika Aaltola. 

Tarina on kuin vaihtoehtoinen skenaario sille, mitä juuri nyt tapahtuu. Lähtötilanne on meille tuttu, mutta tapahtumat kehittyvät toisin. 

Teoksessa Ruotsi päättää hakea Naton jäsenyyttä ja tämän seurauksena Venäjä miehittää Gotlannin. Ruotsi pyytää apua Suomelta ja näiden maiden joukot valtaavat saaren takaisin. Hiukan tosin mietityttää, miksi Ruotsi olisi tarvinnut Suomea mukaan aika pienimuotoiseen operaatioon, vaikka onkin ajanut puolustustaan alas. 

Kirjassa toteutetaan hybridioperaatioita. Venäläiset ovat soluttautuneet Suomeen ja käyttävät täältä hankkimiaan kiinteistöjä hyväkseen. Sähköjä ja kännykkäyhteyksiä lamautetaan. Helsingin juomavesi saastutetaan. 

Venäjä valtaa "pienten vihreiden miesten" avulla Hangon sataman ja yrittää myöhemmin tuoda sinne Iskandereita rahtialuksella. 

Suomen Kaakonkulma joutuu taisteluareenaksi. 

Suomi taistelee. 

Kuvaan sopii hyvin, että tietyssä vaiheessa Niinistö soittaa Putinille. 

Sotaan joutuvat nuoret reserviläiset. Heidän kauttaan piirtyy hyvin uskottava kuva siitä, miten julmasti sota kohtelee tavallisia ihmisiä. Ukrainan sodassa ilmenneitä hirveyksiä ei kuitenkaan ole tähän kirjaan punottu. 

Kirjoittaja on reservin upseeri ja toimii Puolustusvoimien palveluksessa. Teksti tuntuukin hyvin asiantuntevalta. Hieman yllättäen hän on julkaissut myös kaksi lastenkirjaa.

Jos nyt jotakin pitää moittia niin se, että kaappareiltaan karannut sotilas kohtaa metsässä karhun, tuntuu päälle liimatulta. Kirjassa on myös samantapainen kettukohtaus. 

Kirjan viehätys on siinä, että se on niin tätä päivää. Alkulämmittelyn jälkeen juonikin vetää hyvin mukaansa. 

Odotan, että jatko-osa Operaatio Aavikkokettu tulee kuunneltavaksi BookBeatiin. 

Kuolema ja pingviini

 

Kirjan otsikko on absurdi ja niin on itse kirjakin. Olen välillä yrittänyt löytää luettavakseni ukrainalaista kirjallisuutta ja tämä on yksi harvoista löydöistäni. No, kaksi olen saanut käsiini kirjastosta.  Kuolema ja pingviini on Andrei Kurkovin kirjoittama. 

Tapahtumat sijoittuvat Neuvostoliiton romahtamisen jälkeiseen Ukrainaan. Teoksen surrealistinen yhteiskuntakuvaus ehkä kuvaa kirjailijan tulkitsemana kyseisen valtion kaoottista tilaa noina aikoina. 

Päähenkilö Viktor on wannabe-kirjailija, jonka leipäpuuksi on muotoutunut nekrologien kirjoittaminen vielä elävistä ihmisistä. Varastoon niitä kai Suomessakin kirjoitetaan. Viktor ansaitsee jutuillaan hyvin. 

Jossakin vaiheessa hänelle valkenee, että hänen teksteillään on ilmeisesti jokin yhteys nekrologien aiheiden poismenoon. Hän kärsii omantunnon tuskia, mutta jatkaa työtään. 

Viktor on nelikymppinen yksinäinen mies. Hän ostaa tai saa eläintarhasta poistettavan pingviinin lemmikikseen. Pingviini Miša asettuu taloksi ja elää kuten lemmikit elävät. Jossakin vaiheessa ilmenee, että frakkipukuinen rauhallinen eläin sopii maahanpanijaisten yleisöön ja Miša saa sitten pientä puuhaa. 

Kirjassa on jotenkin kafkamainen tunnelma. Jossakin taustalla on yhteiskunta, jossa korruptio ja muu rikollisuus vallitsevat. Viktorin toimi liittyy jotenkin tuohon maailmaan. 

Jokin sivuhenkilö pyytää Viktoria ottamaan tyttärensä hoiviinsa, kunnes hän palaa jostakin operaatiosta. Hän ei palaa ja tyttö jää Viktorille. Tämä palkkaa tytölle hoitajan, josta tulee kuin sattumalta Viktorin avovaimo. Elämä jatkuu pienenä perheenä. 

Tytön isä on jättänyt merkittävän summan rahaa Viktorille, jota tämä käyttää aika surutta muuhunkin kuin tytön ylläpitämiseen. Niinpä kun Mišalle tulee sydänvika, Viktorilla on varaa järjestää lemmikilleen sydämensiirto. Lemmikki pelastuu. 

Vähitellen Viktor alkaa aavistella, että hänelle ei lopulta käy hyvin. Hän tekee operaation, jonka tulosta ei voi etukäteen arvata. Toimeen saattoi liittyä improvisointiakin. 

Tilanne jää levälleen. Viktor poistuu näyttämöltä, mutta lukija kaipaa jatkoa ja sitä Kurkov on kirjoittanutkin. Valitettavasti jatko-osaa ei ole vielä suomennettu. 

Otava on julkaissut teoksesta uusintapainoksen, jonka tuotto luvataan lahjoittaa lyhentämättömänä SPR:n kautta Ukrainan sodan uhrien tukemiseen. 

Toivottavasti Otava on jo palkannut jatko-osalle kääntäjän. 

Pääministerin biletys

 

Kuva Marja Mäkelä Pixabaystä

Pääministerimme on joutunut kovaan pyöritykseen julkaistujen biletysvideoiden vuoksi. 

Hän ei pyytele anteeksi vaan pitää kiinni oikeudestaan viettää vapaa-aikaa, mihin hänellä on tietenkin oikeus. 

Sanna Marin katsoo, ettei hänen ole syytä peitellä nuoren ihmisen elintapojaan. Hän suhtautuu asiaan periaatteellisesti. Hän on jopa sanonut haluavansa ravistella pääministeri-instituutiota. 

Asia on kovin monimutkainen. Oletko koskaan nähnyt jonkin arvostetun pankin mainostavan itseään anarkistisen leikkimielisesti? Tuskinpa. Pankit haluavat viestiä ennen kaikkea luotettavuutta. Sama koskee osaa mediasta. Ylen uutiset haluavat myös antaa itsestään luotettavan kuvan. Niinpä eräs toimittaja sai potkut, kun oli johonkin uutiseen liittyen ottanut olutpullon esiin. 

Koskeeko sama pääministeriä? 

Kun muistelen edellisiä pääministereitä, heistä ei kenestäkään tule mieleeni mitään vastaavaa, paitsi Matti Vanhasesta hänen naisjuttunsa. Muistaakseni hänenkään ei epäilty olleen humalassa missään tilanteessa. Hän saattaakin olla raitis mies. 

Luultavasti useimmat heistä eivät sylkeneet lasiin. He ilmeisesti osasivat toimia niin, ettei kyseenalaisia kuvia tai videoita päässyt julkisuuteen. En usko, että Seiska-lehti katsoi velvollisuudekseen varjella heitä. Ilmeisesti he eivät altistaneet itseään tanssimalla yökerhoissa alkoholia nauttineena. Yksityistilaisuuksissa heidän vieraansa ovat ilmeisesti olleet luotettavia. 

Voi olla, että he ovat osanneet pitää alkoholin käyttönsä kurissa. 

Pääministeri vastaili äsken toimittajien kysymyksiin Kesärannan pihassa. Hän kertoi uskottavasti, että hän käyttää alkoholia maltillisesti. Hän myös korosti sitä, että hän tekee paljon työtä ja juhlii harvoin. Pitää varmaan paikkansa. Hänen vaateposeerauksistaan ja biletyskohuistaan on jäänyt varmaan väärä kuva. 

Videoista on jäänyt mielikuva miltei örveltämisestä. Ei tunnu hyvältä ajatella, että pääministeri olisi joskus toimintakyvytön. Voi olla, että syntynyt kuva ei ole oikea. Marin kertoi, että videoita (ilmeisesti juuri yksityistiloissa kuvattuja) oli editoitu siten, että asia näytti muulta kuin oli. 

Tämä tuore kohu on saanut minut tuntemaan myötähäpeää. Eikö tällainen voisi jo loppua. Mielestäni hänen kannattaisi suojella itseään paremmin. 

Pääministeriltä maaniteltiin tietoa siitä, että olisiko hän ollut toimintakuntoinen, jos tuollaisessa tilanteessa olisi tapahtunut jotakin yllättävää. Hän vetosi siihen, ettei sellaista tapahdu. Tärkeät kokoukset ovat etukäteen tiedossa. Kansalaisena toivoisin kuitenkin, että olisi työkykyinen myös yllättävässä tilanteessa. Hän sanoi, että olisi pystynyt toimimaan, vaikka yökerhoon olisi tullut hälytys. 

Toivon, ettei Sanna Marin enää joudu tällaisiin ryöpytyksiin. Toivottavasti hänellä on varaa antaa periksi innostaan muokata pääministeri-instituutiota. 

Sanna Marin on tuntunut coolilta tyypiltä Ruotsin pääministerin rinnalla. Nyt olen alkanut kaivata Magdalena Anderssonin asiallista habitusta. 

Putinin opettaja, isoisoisäni liikekumppani ja Vladimir Horowitz.

 

Kuva OpenClipart-Vectors Pixabaystä

Kuuntelen Arvo Tuomisen kirjaa Vladimir Putin - Koko tarina. Korvaani tarttui sukunimi, joka oli minulle tuttu omasta sukuhistoriastani

Tuominen kertoo Putinin asuneen lapsena lähellä kouluaan, mutta myöhästyi usein. Opettajan mukaan hänen koulusaavutuksensa eivät vastanneet hänen kykyjään. Opettaja otti yhteyden Vladimirin kotiin ja tilanteeseen saatiin korjaus. Ilmeisesti opettaja alkoi suoda pojalle muutoinkin erityishuomiota. Vladimir alkoi saada kiitettäviä. 

Opettaja oli Vera Gurewitz. 

Isäni isoisä Antti Kukko teki kauan sitten yhteistyötä pietarilaisen Gurewitz-yhtiön kanssa. En osaa sanoa oliko kyseessä työsuhde vai jokin muu. Antti Kukko osti Kannakselta puita pystyyn, hakkautti ne ja laivautti Gurewitzille Pietariin. Tätä kautta puutavara saattoi päätyä Egyptiin asti. Näin olen ymmärtänyt. Gurewitzin tiedettiin olleen "juutalainen yhtiö". 

Kun Suomi itsenäistyi, kuvattu toiminta käsittääkseni päättyi. 

Isoisoisäni osasi venäjää. Tasosta en osaa sanoa, mutta on hänen täytynyt tulla toimeen, ellei sitten Gurewitz osannut suomea. Missä Antti Kukko oli oppinut venäjää? Vpl. Pyhäjärvellä ei sitä juuri puhuttu. Tosin eräs venäläinen suku asui seudulla. Antin veli sai kyseisestä perheestä puolisonkin. 

Olen joskus paikantanut yhden Gurewitzin Suomessa ja ottanut yhteyttä, mutta vastausta en saanut. Ehkä vastaanottajalta oli messenger-viestini jäänyt huomaamatta. 

Gurewitzeja näyttää olevan maailmalla viljalti. Etunimet viittaavat vahvaan juutalaiseen perinteeseen. Googlailemalla sain viitteitä, että nimi olisi peräisin Valko-Venäjältä ja Liettuasta, ja että se olisi yksi versio Horowitzista, joka olisi nimen ukrainalainen versio. 

Tunnettu pianisti Vladimir Horowitz oli syntyisin Ukrainasta. 

Olisiko Putinin opettaja ollut isoisoisäni liikekumppanin tytär tai pojantytär. Ken tietää? Epäilemättä samaa sukua kuitenkin. 

Vieläköhän Vera elää? Mitähän ajattelee entisen oppilaansa toimista? Tuskin hyvää, jos tunnistaa itsellään ukrainalaisia juuria, mutta mistäpä asian tilan voisi tietää. 

Rottana kolossa

 

Kuva OpenClipart-Vectors Pixabaystä

Kesä jatkuu ja jatkuu, mutta minä lusin kotona. Tunnen, että minulla on limaa keuhkoissa, mikä lienee koronan peruja. 

Jotenkin en vain tohdi lähteä liikkeelle. Onneksi on EM-kisat menossa. On jotakin ajankulua. 

Luulisin, etten enää levittäisi tautia, mutta perusteellisuuttani haluan toimia varman päälle. Myös Siperia eli koronalinkokokemus opetti. On tämä niin liukas pöpö tarttumaan. En haluaisi saada uusia ketjuja aikaan. 

Nato-prosessi paljasti, että alitajunnassa eli turvattomuus

 

Kuva Filip Filipović Pixabaystä

Valtava amerikkalainen taistelulaiva USS Kearsarge (ei kuvassa) vieraili äsken Suomessa ja harjoitteli sitten maamme puolustusvoimien kanssa. Nato-joukkojen kanssa treenaus on muutoinkin tuntunut olevan vilkasta viime aikoina. 

Presidenttimme ja Ruotsin pääministeri pitivät äskettäin puhelinkokouksen presidentti Bidenin kanssa. Biden totesi olevansa aina puhelinsoiton päässä. 

Pohjoismaiden pääministerit pohtivat tänään yhdessä uuden Nato-tilanteen mahdollisuuksia Pohjolan kannalta. 

Tiedättekö, evakon ja sotaorvon pojasta tuntuu todella hyvältä. Vihdoinkin! 

Jos jotakin sattuu, olemme osa suurta ja voimakasta liittoumaa. Turvaa viestitetään alleviivatusti, vaikka ratifiointikierros on vielä kesken. 

Hyviin itäsuhteisiin perustuva turvallisuuspolitiikka toimi lieveilmiöistä huolimatta pitkään hyvin. Politiikan järkevyyttä korostettiin jatkuvasti. Nyt tiedostan, että turvallisuuden tunteeni perustui järkiperäiseen argumentaatioon ja haluun uskoa annettuihin perusteluihin. Alitajunta ei kuitenkaan ollut täysin mukana. Tunteisiin politiikka vetosi, koska sen pitkäaikainen mainostaminen ja menestys saivat aikaan tuntemuksen, että tämä on meidän oma rakas linjamme. 

Nyt tunnen kuin olisin venehaaverin jälkeisen pitkän uinnin jälkeen saamassa kovaa maata jalkojeni alle. 

Alitajuntaa ei voi pettää. 

Kaikesta huolimatta toivoisin, että Venäjän kanssa voitaisiin jälleen olla hyvissä väleissä. Tarvittaisiin kuitenkin suuri muutos heidän puolellaan, jotta luottamus voisi syntyä. 

Mielestäni myös tällä hetkellä tavan venäläisiin on mielestäni suhtauduttava korrektisti. Putinismia ei kuitenkaan ole pakko sietää. 

Se ei sitten ollutkaan siinä

 

Kuva Lena Helfinger Pixabaystä

Kuvittelin, että pääsin muutamaan päivän potemisella. Niin ei käynytkään. 

Kunto on muutoin ihan okei, mutta tunnen, että keuhkoissani on jotakin. Minua ei varsinaisesti yskitä, mutta jos olen yskäissyt, olen tuntenut rinnassani, että köhimiseni ei ole pinnallista.

Muistutan, että talvikoronani ilmeni lähinnä yskimisen tuntumisena keuhkoissa. 

Tuntuu kuin tunne keuhkoissa olisi loiventunut päivän mittaan, mutta voinhan luulotella. 

Mikähän idea tällaisessa taudin anatomiassa on? Ensin tutunomaiset vaiheet ja sitten kuin paluu arkeen, mutta eikö mitä, taudilla onkin häntä. 

Nyt olen ihmeissäni, että pitääkö kotona lusimista jatkaa. Kai kävelylle voi mennä, mutta entäs kauppa-asiat? 

Tässäkö se oli?

 

Kuva StockSnap Pixabaystä

Näinkö pian se meni? Muutamassa päivässä.

Olo on ihan hyvä. Kuumetta ei ole (36,0). Kurkku ei vaivaa. Äänikin toimii taas. . 

Jos yskäisen, tuntuu keuhkoissa siten, että siellä voi olla vielä pieni taudin häntä. Jos tämän päivän vielä pysyttelen sisällä, voinen mennä hieman jaloittelemaan ja nauttimaan kesäsäästä (jos sitä vielä huomenna on). Tuskinpa sitten enää pölytän ympäristöä. 

Onko tämä sitä resilienssiä?

Pahin takana?

 

Kuva Ary setyobudi Pixabaystä

Illalla kurkku tuntui taas mahdottoman kipeältä. Mistähän johtuu, että aamun ja illan välillä on helpompaa. 

Yöllä hikoilutti kovasti, mikä oli hyvä merkki. 

Aamulla olo tuntuikin jo paremmalta. Kurkkukaan ei kiukutellut yhtä pahasti kuin illalla. 

Aamulämpö oli 35,7 ja iltapäivän puolella 36,0. Minulla on ollut alilämpöä ennenkin, joten no hätä. 

Ääni on yhä matalalla. 

Kunpa tietäisin, kuinka pitkään olen levittäjä. 

Kyllä tämä tästä ... 

Nyt on tauti päällä

Kuva Pete Linforth Pixabaystä

 

Kurkku on ollut kipeä. Aamulla tuntui kuin nielussani olisi jokin puupala. Onneksi tunne on lieventynyt päivän mittaan. Ja kun ei niele, ei satu. Ääni on maissa. 

Voimattomuutta. Aina välillä makaan vain tekemättä mitään. Aamulla lämpö oli 38,0. Nyt iltapäivällä mittasin 37,6 astetta. 

Yksi lapsenlapsistamme auttaa meitä tänään kauppa-asioissa.

Kummallista, että vaikka sairastin koronan joulun aikoihin ja olen saanut kolmannen rokotteen, niin taas poden tätä tautia. Sama juttu vaimollani. 

Tähän kertaan verrattuna talvinen tauti oli selvästi lievempi. Lähinnä vain yskitti. 

Kiertääkö tämä nyt ikuisesti ympärillämme ja aina välillä tarttuu?

Toki tämä menee taas ohi. Toivottavasti ei ole long covid.

Vointi huononee

Tein kompromissin eilen ja kävin kävellen kirjastossa, mistä tulee ehkä noin puolet tavanomaisesta lenkistäni. Tunsin kropassani, että kaikki ei ole kunnossa. 

Mittasin kuumeen tänä aamuna: 38,1 ja 37,8. Tunnen, että keuhkoissani on jotakin, mutta en juurikaan yski. 

Minun oli määrä mennä tänään piikitettäväksi lähellä olevalle Keskustan terveysasemalle. Ajattelin käydä kysymässä, voinko tulla, mutta vaimoni pani minut topakasti järjestykseen. Soitin peruuttaakseni ajan. Palveluhenkilö oli jotenkin kahden vaiheilla, kun ei ollut positiivista testitulosta. Hän sitten poisti tapaamisen. 

Tein eilisen testin nenäversiolla. Nyt yritin toisen valmistajan nenätestillä, mutta siitä ei tullut mitään, koska pakkauksen pipetissä ei ollut uutetta. 

Päädyttiin sitten suutestiin, joka toimi hyvin.  

Tässä on tulos. 

Nyt sitten podetaan. Kuume oli alentunut päivän mittaan ja nyt oikeastaan voin aika hyvin. Aamupäivällä tosin lepäsin pitkään. 

Koronaa vai luulosairautta?

 

Olen tuntenut aamusta lähtien lieviä oireita. Herättyäni olin tuntevina hentoista kurkkukipua. Minua on myös hieman yskittänyt. Ihan kuin olisi välillä ollut myös vähäistä väristyksen tunnetta. 

Tilanne piti tietysti varmistaa ja tulos näkyy yllä. Päivänselvästi negatiivinen. 

Voisiko korona olla niin aluillaan, että ei näy vielä testissä?

Ehkä minulla on jokin muu kulkutauti?

Kuvittelenko vain?

Voiko testi näyttää väärin? 

Olen tuntenut aikaisemminkin hyvin vähäistä aamukipua kurkussani, mutta se on mennyt pian ohi. Kun sairastin koronaa vuodenvaihteen tienoilla, minua yskitti syvältä keuhkoista. Nyt yskiminen ja väristyttäminen voi johtua tuuletuksesta. 

Ehkä testi voi näyttää myös väärin. Taidan tehdä uuden testin, jos kuvittelen vielä oireilevani. 

Toisaalta äskeisten kokemuksien (Lomakokoontumisestamme tuli koronalinko) perusteella koronatartunta tuntuu todella mahdolliselta. 

Olin ajatellut olla tuntemuksieni vuoksi rehkimättä eli lenkkeilemättä tänään, mutta ehkä ei pidä alkaa potilaaksi ennen kuin on kunnolla syytä. 

Havaitseminen voi olla joskus todella haastavaa. Luultavasti on psykologisesti ihan mahdollista, että ihminen voi joskus tuntea valeoireita. Miksi alitajuntani nyt tuottaisi minulle sellaisia? Ehkä minä toivon saavani koronan. Mitä hyvää kuvittelen sen minulle tuovan? Ehkä toivon, että voisin jättää kävelylenkkini väliin ja viettää aikaani sohvan pohjalla, mitä muutoinkin teen runsaasti. Selällään sohvalla tätäkin näpyttelen. 

Ollako vai eikö olla?

Lomakokoontumisestamme tuli koronalinko

 

Villa Lavari

Kirjoitin äsken perhekuntamme halpis-mökkeilystä Villa Lavarissa Turun saaristossa (Kesämökkeilyä pikkurahalla). Lomailustamme tuli erityinen, koska korona osoitti kykynsä nopeaan leviämiseen. 

Enimmillään meitä oli paikalla 24 henkeä. Yksi jälkeläisperhe perui tulonsa, kun kuulivat koronaosumasta. Porukka väheni loman loppumisesta ym. syistä vähitellen siten, että lähtöpäivänä meitä oli enää seitsemän. 

Kun olimme päässeet alkuun, ilmeni ensimmäinen tapaus ja pian niitä tuli lisää. Loman aikana  ilmaantui kaikkiaan kuusi tapausta. Vaimoni korona puhkesi, kun olimme jo kotona. Yksi pikkuneiti olisi kahdeksas potilas, mutta hänen testissään toinen viiru oli juuri ja juuri erotettavissa. Ehkä hänet on laskettava mukaan. 

Yritimme saaressa toimia tilanteen mukaan ja pitää hiukan etäisyyttä. Yksi vessa varattiin koronalaisille. 

Aika hurjaa menoa. Lyhyehkössä ajassa kolmasosa sai taudin. Minkähänlaisen epidemian saimme aikaan. 

Pysyttelemme vaimoni kanssa kotona. Lenkillä aion käydä ja myös kirjastossa (palauttamassa kirjoja automaattiin). Kaupassakin täytyy jossain vaiheessa käydä hakemassa täydennystä. 

Tällaistakin tämä uusi normaali. 

Suomen ja Ukrainan sotalapset

 

Kuva Alexa Pixabaystä

Ukrainan sota poikkeaa Suomen viimeksi kokemista sodista siinä, että Ukrainasta on lähtenyt valtavasti aikuisia pakolaisia länteen. Lapsia on myös lähtenyt runsaasti, käsittääkseni yleensä äidin kanssa. Toki turvaan siirrytään paljon myös maan sisällä. Näin myös Karjalasta ja muualta tulleet evakot Suomessa.  

Maastamme siirtyi paljon pikkumiehiä ja -naisia ns. sotalapsiksi erityisesti Ruotsiin. Lapset kuljetettiin ilman vanhempiaan ja he saattoivat vieraantua kodistaan. On varmasti ollut raastavaa sekä mennä että palata. 

Miksi suomalaiset äidit eivät voineet lähteä mukaan? Yksi syy saattaa olla se, että perheet olivat isompia. Varmaankin yleensä matkaan lähetettiin nuorimmat. Isommista lapsista saattoi olla hyötyä käytännön toimista, kun äideillä oli paljon työtä. Kenties ajateltiin myös, että pienet lapset sopeutuvat nopeammin vieraskieliseen ympäristöön. Ehkä ei haluttu myöskään kuormittaa naapurimaata suuremmalla lapsimäärällä. 

Luulen, että äidit jäivät myös siksi, että heitä tarvittiin tekemään myös ne työt, jotka rintamamiehiltä jäivät. 

Osa Ukrainasta tulleista pakolaisista jää luultavasti pysyvästi ulkomaille. Äidin ja lasten on helpompi integroitua yhdessä uuteen kotimaahan. Henkiin jääneet isät seurannevat perässä, kun tilanne on ohi. 

On hienoa, että Ukrainasta lapset pääsevät evakkoon äitiensä kanssa. Luultavasti traumat jäävät vähäisemmiksi kuin sotalapsilla, mutta niitä varmasti jää. 

Ilmeisesti Ukrainassa on rintamalla niin pieni osa miehistä, että yhteiskunnan pyörät saadaan pidettyä riittävästi vauhdissa. Toki naisistakin on vain osa evakossa. 

Ukrainastakin on luultavasti lähtenyt sotalapsia, mutta eri suuntaan. Osa ukrainalaisista on siirtynyt tai siirretty Venäjän puolelle. Heidän kohtalostaan ei taida helposti saada tietoja. On kuitenkin sanottu, että lapsia annettaisiin adoptoitavaksi, varmaankin kunnon putinistikoteihin. Määristä on vaikea sanoa mitään, mutta tällaisia sotalapsia uskottavasti on. 

Slava Ukrayini! 

Kesämökkeilyä pikkurahalla

 

Villa Lavari 

Perhekunnallemme on syntynyt kuin itsestään kesämökkikonsepti, jolla syntyy yhteisiä muistoja, mutta meidän ei tarvitse sijoittaa satoja tuhansia euroja mökkiin.

Olemme olleet kuutena kesänä peräkkäin Villa Lavarissa, joka sijaitsee Norrskatassa Turun saaristossa. Yleensä olemme viikon, paitsi kerran olimme kaksi. Viikko tuntuu sopivalta jaksolta. 

Meitä on 31 henkeä, vaimoni, minä ja viisi pesuetta. Tilaa tarvitaan ja sitä Lavarissa on. Kuten kuvasta näkyy, huvila on aivan meren äärellä. 

Meidän ei tarvitse pitää huolta mökistä. Kuitenkin tuntuu kuin olisi omassa paikassa, kun kaikki on käynyt tutuksi. Jos tulee huolia, isäntäpari asuu samassa saaressa. Kesäpaikan ylläpidosta meidän ei tarvitse murehtia, joten täällä ei ole tekemättömiä töitä odottamassa.  

Jos vaimollani ja minulla olisi kesämökki, se olisi aika pieni ja kukin pesue olisi siellä yleensä erikseen. Nyt serkukset tutustuvat toisiinsa. Samanikäiset viihtyvät hyvin keskenään. Lomalla tapahtuneita sattumuksia voidaan muistella vuosien kuluttua. Vaimoni ja minä saamme viettää laatuaikaa rakkaittemme kanssa. 

Ruokaa laitetaan siten, että kukin perhekunta - me eläkeläiset mukaan lukien - otamme tehdäksemme vuorollamme lounaan tai päivällisen koko porukalle. Näin voi ottaa rennosti muulloin, mutta omalla vuorolla on tietysti puuhaa, koska jäljetkin pitää siivota. Me seniorit olemme oppineet keventämään osuuttamme. Tänä vuonna olemme tarjonneet purkkihernekeittoa ja valmislasagnea. 

Sauna lämpenee joka päivä. Lapset viihtyvät meressä. Lauta- ym. -pelejä pelataan. Tikkaa heitetään. Yhtenä vuonna yhdellä pesueella oli optimistijolla mukanaan. Joskus joku porukka tulee purjeveneellä, jossa heillä oli majoitus. Tänä vuonna yhdellä perheellä on yöpaikkanaan asuntovaunu. 

On tullut perinteeksi, että lastenpuolelta saadaan aarteenetsintätehtävä, jota sitten ratkomme laumana kulkien. Eri paikkoihin on piilotettu vinkkilappuja, joista kustakin voi päätellä, missä on seuraava rasti. 

Minä kuvaan ahkerasti videoita touhuistamme. Editoin niitä elokuviksi, mutta nyt olen jäänyt jälkeen. Pitää skarpata. Lapset katsovat videoita mielellään kanssani. Filmit vahvistavat muistoja. Olemme katsoneet porukalla myös diakuvia niiltä ajoilta, jolloin lapsemme olivat pieniä. 

Me vaimoni kanssa nukumme yhdessä yläkerran huoneessa. Sinne on hyvä vetäytyä huilaamaan, kun hulina alkaa väsyttää. Päivisin väki viihtyy ulkona ja alakerrassa. 

Väkimäärä tietenkin vaihtelee, kun kukin sovittelee olemisiaan muuhun elämäänsä. Viime ja toissa vuonna korona ei haitannut, mutta tänä vuonna ilmaantui ensin yksi tapaus, sitten toinen, kolmas ja lopulta neljäs. Taidamme olla koronalingossa. Koronan takia yksi pesue joutui perumaan tämänkertaisen tulonsa. 

Viikkovuokra on toista tonnia. Kun maksajia on useita, tuntuu, että vähällä saa paljon. 

Ensi vuoden viikko on jo varattu. 

Kuva on parin vuoden takaa. 

Voima vai säännöt pienen maan suojana?

 

Kuva Peggy und Marco Lachmann-Anke Pixabaystä

Koulukiusaaminen on kielletty, mutta silti sitä epäilemättä tapahtuu. Säännöt on ja taho, jonne voi valittaa, mutta kiusattu ei ehkä uskalla kertoa asiasta, koska altistuu kiusaajan rangaistukselle. Mikään valvontajärjestelmä ei tuo täydellistä suojaa. Opettaja ei voi olla joka paikassa kiusatun turvana. Syyllistä ei ehkä sanktiotkaan pysäytä. 

Saako valtio kiusata toista? No ei saa, mutta Ukrainassa tapahtuu vielä paljon pahempaa. 

Valtiot tekevät keskenään sopimuksia, mutta koska täydellistä valvonta- ja sanktiojärjestelmää ei ole, sovittuja sääntöjä rikotaan. Vahvemman oikeus jyrää. 

Venäjä ei saa hyökätä Suomeen. Se voi silti tulla ja siksi olemme hakeneet Naton täysjäsenyyttä. Näin voimme saada voimaa suojaksemme. Naton jäsenyydellä katsotaan olevan myös ennalta ehkäisevä vaikutus mahdollisiin hyökkäyksiin. 

Emme voi olla varmoja, että Naton sääntöjen viides artikla toimii, jos tosipaikka tulee. Sitä ei ole vielä kunnolla koeteltu. Oma vahva puolustus on säilytettävä. Naton jäsenmaat saattavat riitaantua, minkä seurauksena hyökkäyksen kohteeksi joutuneen puolustaminen ei toimikaan toivotulla tavalla. Voisiko esimerkiksi Turkki sabotoida yhteisiä toimia kriisitilanteessa, kuten se tekee nyt Suomen ja Ruotsin hakuvaiheessa? Valtioilla on taipumus varjella ensisijaisesti omia etujaan erilaisissa tilanteissa. 

Lännessä katsotaan, että jokaisella valtiolla - pienelläkin - on oikeus rakentaa oma turvallisuusjärjestelmänsä. Näin ollen Ukrainalla on oikeus hakeutua sekä EU:n että Naton jäseneksi, vaikka Venäjä katsoo turvallisuutensa näin vaarantuvan. Tämäkin suopeus voi olla tilannekohtaista. Olisi toki toivottavaa, että periaatteesta tulisi universaalisti hyväksytty ja kunnioitettu. 

Koemme voimakasta solidaarisuutta Ukrainaa kohtaan, ja aiheesta. Sen itsemääräysoikeutta on häikäilemättömästi ja raakalaismaisesti rikottu. 

Mutta kuinka pitkälle solidaarisuutta olisi ulotettava? Onko Suomen suljettava itärajansa, jotta venäläiset eivät pääsisi tänne ostoksille, siirtymään tätä kautta muualle Schengen-alueelle tai tekemään bisnestä, jonka tuotoista osa voi päätyä Putinin sotakassaan. 

Onko Suomen syytä katsoa pitkälle tulevaisuuteen, aikaan, jolloin Ukrainan sota on ohi? Olisiko meidän syytä yrittää omaksi eduksemme säilyttää jonkinlaiset suhteet ainakin Venäjän kansaan? 

Jos voimme luottaa sääntöpohjaisuuteen ja uskomme olevamme turvassa, voimme noudattaa tiukkaa linjaa solidaarisuudessamme ukrainalaisia kohtaan. Ehkä se on jopa velvollisuutemme.  

Onko mahdollista olla tekemättä minkäänlaisia kompromisseja turvallisuuden ja moraalin välillä? Olemme luultavasti aika pian Naton jäsenvaltio. Olemme silloin Turkin liittolainen, maan, jonka kaikki toimet eivät kestä päivänvaloa. Myös USA tulee olemaan liittolaisemme. Sen käymien sotien pommituksissa on kuollut siviilejä. Se on syyllistynyt myös kiduttamiseen. 

Täydellisiä ratkaisuja ei ole olemassa. Venäjä on arvaamaton ja siksi Suomen hakeutuminen Natoon tuntuu luontevalta ratkaisulta. Venäjän läheisenä kumppanina on moraalin ja oman turvallisuuden näkökulmasta tällä hetkellä mahdotonta toimia. 

On hyvä yrittää edistää sääntöpohjaista yhteiskuntaa, mutta samalla varautua siihen, että kaikki eivät ole missiossa mukana.