Olli Jalosen romaani Stalker-vuodet

Kuva Doodlart Pixabaystä

Olli Jalosen Stalker-vuodet on ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi. Kirjailija on voittanut jo kaksi kertaa kyseisen mittelön.

Tarina kulkee 70-luvulta some-aikaan. 

Kuuntelin eepoksen. Jalonen on kanssani samaa vuosimallia, joten hän kuvaa maailman suunnilleen sellaisena kuin minäkin olen sen kokenut. 

Teoksen 70-luku on vaikuttavan uskottava. Suomettuneisuus ja äärivasemmisto kukoistavat. 

Päähenkilö ajautuu kohorttitukimukseen, jossa hän joutuu nuuskimaan entisten koulutoveriensa elämää hakeutumalla heidän kaverikseen. Hän ei saa paljastaa, mikä on yhteydenpidon motiivi. Hänen pitää haistella muun muassa heidän poliittisia näkemyksiään. 

Nuuskiminen alkaa vaivata sankaria. Hän yrittää rauhoittaa itseään ajattelemalla, että tämä on vain työtä. Kestää aikansa ennen kuin hän onnistuu rimpuilemaan irti tilanteesta. 

Paljon myöhemmin paljastuu, että tutkimuksessa oli stasimaisia piirteitä. Tällaista kyseenalaista tutkimusta tuskin on oikeasti ollut, mutta arvioni mukaan olisi voinut olla, ainakin jos suomettuminen olisi vielä syventynyt. Motiivi jää epäselväksi, mutta suomettumisen ja vasemmiston asialla ilmeisesti oltiin. 

Päähenkilössä ihmetyttää hänen jatkuva valehtelunsa. Hän puhuu pehmoisia suojellakseen itseään tarkkailijan roolissa. Tuntuu kuitenkin, että hän narraa myös tilanteissa, joissa se erityisesti ei tunnu reilulta, esimerkiksi keskustellessaan isänsä kanssa.

Valmistuttuaan yliopistosta hän työllistyy lopulta tiedottajan tehtäviin Indonesian suurlähetystöön. Indonesia toimi monessa suhteessa vastoin ihmisoikeuksia. 

Hän rimpuilee irti stalkerin hommista. Se on vaikeaa, mutta lopulta onnistuu. 

Sankarimme tehtävänä lähetystössä oli viestittää musta valkoiseksi. Ristiriita alkaa vaivata häntä. Lopulta hän saa potkut siksi, että hänet katsottiin epälojaaliksi. 

Protagonistimme päätyy senttaamaan eli toimimaan freelancer-kirjoittajana. Hän tuntuu saavan hyvin työtehtäviä ja erikoistuukin. Tosin myös kaupalliseen viestintään liittyy moraalisia haasteita. 

Keskushahmo tuntuu usein ajautuvan tilanteesta toiseen, Hänen on vaikea sanoa ei. Häneltä puuttuu moraalista selkärankaa, mutta tiukan tullen onnistuu ryhdistäytymään. 

Hän kokee velvollisuudekseen paljastaa uhreilleen tarkkailutoimintansa, mutta ei kuitenkaan pysty siihen. 

Sankarimme elämä on vaikuttaa jotenkin nuhjuiselta ja valheessa elämiseltä. Ihmissuhteet ovat pinnallisia. 

Sulkeutunut päähenkilömme päätyy lopulta parisuhteeseen yhden seurattavansa kanssa. Lukijalle syntyy käsitys, että elämä asettuu raiteilleen. Hän oppii puhumaan avoimemmin. Kumppanilleen hän saa kerrotuksi stalkeroinnistaan. 

Yksi Jalosen keskeisistä teemoista on ilmeisesti kuvata yhteiskunnan rakenteeseen liittyvää painetta valehteluun. 

Teoksessa avautuu myös näkymä tulevaisuuteen, jota me elämme ja jossa me avaamme elämämme vapaaehtoisesti some-alustoille.

Päähenkilö tuskin pääsee freelanserin hommissaan irti ainakaan asioiden kaunistelusta. 

Romaania voinee kutsua kasvukertomukseksi. 

Boikotoidako Qatarin futiskisoja?

 

Kuva Mohamed Hassan Pixabaystä

Ristiriitaiset ovat tunteet. En juuri seuraa urheilua, mutta tällaisia isoja kisoja on kiva seurata. Messi ja muut tähdet tositoimissa. 

Järki sanoo, etteivät muutamat muutkaan kisajärjestäjämaat ole olleet pulmusia, joten miksi välittäisin. 

Oman boikotin merkitys olisi hiiren haukotus erämaassa. 

Korruptio ja erityisesti ihmisoikeuksien törkeä loukkaaminen ovat kuitenkin todella tuomittavia asioita. 

Kisoja ei olisi pitänyt järjestää Qatarissa ollenkaan. Mikä olisi riittävän puhtoinen järjestäjämaa, onkin vaikea kysymys. 

Järjestäjää ei valita moraalisin perustein. Ehkä sana tarkoituksenmukaisuus kuvaa asiaa parhaiten.  Kyseessä lienevät poliittiset ja taloudelliset intressit, valta, maabrändin kiillottaminen ...

Nyt vain tuntuu siltä, että en haluaisi hämmentää keppiäni tässä haisevassa liejussa. Jalkapallo sinänsä on hieno laji ja seuraaminen kutkuttaa.  

Vaihtoehdot: 

• boikotoin
• katselen jotakin ja arvioin, miltä tuntuu
• seuraan niin paljon kuin jaksan ja on mahdollista.

Saa nähdä kuinka käy. 

Yliluonnolliselle löytyi selitys

 

Kuva Gerd Altmann Pixabaystä

Vaimolla oli jokin ongelma läppärinsä parissa. Pyysi apua ja nousin sohvalta tutkailemaan tilannetta. Jotakin apua pystyin antamaan, vaikka perusasia ei ratkennut.

Ajattelin tutkailla asiaa omalla koneellani, mutta ensin lähdin vessaan.

Palattuani olohuoneeseen, hämmästelin, kun en nähnyt omaa läppäriäni missään. Sen olisi pitänyt kaiken järjen mukaan olla sohvan edessä olevan Aalto-kärryn päällä. Ei ollut. Eikä näkynyt muuallakaan.  

Ei näkynyt makuuhuoneessamme, ei kolmannessa huoneessamme. Ei myöskään vessassa.

Olin ymmälläni. Alkoi tuntua yliluonnolliselta. Miten läppäri voi noin kadota?

Olin olettanut, että olin käyttänyt läppäriä ennen apukeikkaa. Siinä tapauksessa se olisi ollut ilman muuta Alvarin päällä tai ehkä ruokapöydällä. 

Läppärini viettää tavallisesti yönsäkin Alvarilla.

Mutta minähän olin vasta eläkeläisen aamun Hesari-vaiheessa. Olin jättänyt läppärin illalla makuuhuoneeseen sänkymme alle, koska latasin siitä kännykkääni. 

Tämä episodi kertoo muistin luotettavuudesta. Oletin käyttäneeni läppäriä ja siten sen olisi pitänyt olla sohvan tai vaimoni pöydän lähettyvillä.

Toivottavasti en joudu koskaan todistajaksi oikeuteen. 

 

Melkein valmis

 Aika pitkällä jo. Jotain tuunausta vielä niin se on siinä. 

Ilmastonmuutos: Ollako vai eikö olla?

Kuva Peggychoucair Pixabaystä

Kiitos kommenteistanne ja antamistanne linkeistä liittyen tiistaiseen postaukseeni Ilmastonmuutos: Uskoako YK:n pääsihteeriä vai lustotutkijoita?

Yritän kompastella asiassa eteenpäin, vaikka taitaa olla kyseessä Sisyfoksen haaste.

Tarjolla olevan informaation määrä on häkellyttävä. Ilmiö on laaja ja monimutkainen. Sen ymmärtäminen vaatii soveltuvaa koulutusta. Oma kauppatieteellinen taustani ei tässä pitkälle kanna. Tilanne on ongelmallinen, koska ymmärtääkseni asian merkitys on suuri - riippuen tietenkin arvioivasta tahosta. 

Luulen edustavani sitä suurta enemmistöä, joka on muiden antaman tiedon armoilla tässä kysymyksessä. Miten saada asiasta selvää, kun ilma on sakeanaan kaikenlaista. 

Mietin miten käy jälkeläisilleni, jos IPCC on oikeassa? Lapseni, jotka alkavat olla jo keski-ikäisiä, lienevät turvassa. 18 lastenlapsestani en ole varma ja enkä varsinkaan heidän tulevista lapsistaan. Onko minulla lupa mennä huolettomana hautaan piittaamatta jälkeläisteni tulevaisuudesta. He eivät saa hautaani yhteyttä, jos haluaisivat antaa palautetta. 

Kultainen sääntö antaa meille ohjenuoraa siitä, miten meidän tulisi kohdella toisiamme. Ne toiset ovat minun lisäkseni maailman kaikki muut ihmiset. Kai sääntö velvoittaa meitä myös tulevin sukupolvien suhteen. Vai velvoittaako?

Saanko asiasta rauhan, jos vain päätän tukeutua dendrologeihin? Eivätkö he ja IPCC voi molemmat olla oikeassa? Jospa kehitykseen vaikuttaa sekä ihmisten aiheuttamat että luonnolliset muutokset. 

Mauri Timonen:

• Kiitos kutsusta.
• Liityin mainitsemaasi Suomen ilmasto 2040 -foorumiin Facebookissa. Saa nähdä, auttaako se minua eteenpäin. 
• Sanoit, että foorumilla on mukana joitakin ns. alarmisteja. Tarkoitatko, että lähes kaikki muut ovat denialisteja?

Jyrki Itkonen:

• Nytkö vasta mieleesi tuli, että luultavasti kaltaisistani taviksista suuri osa on pihalla asiasta?
• Kirjoitin huolimattomasti kylmenemisennusteesta. Mielessäni oli, että kyseessä saattoi olla tulevaisuuden ilmiö, mutta tulin laittaneeksi noin. Pyydän anteeksi sinulta ja muilta lukijoilta. 
• Drendrologia on varmasti pätevä tieteenala, jolla on paikkansa myös ilmastotutkimuksessa. Eikä synteesi tämän ja muiden aiheeseen liittyvien tieteenalojen välillä ole varteenotettava tavoite?
• Vertauksesi lysenkolaisuuteen on aika reipas. Tarkoitatko, että maailman mahdit ovat yhdessä päättäneet vetää kahdeksaa miljardia ihmistä nenästä?
• Olen joskus tutkaillut millaisia asiantuntijoita IPCC:llä on käytettävissään. Minusta he vaikuttivat edustavan tiedemaailmaa. Eikö Guterres tukeudu asiassa heihin? Minusta ad hominem -tyyppinen vertauksesi ei kolahtanut. 

Anonyymi 1:

• En muista koskaan kuulleeni auringon kahdesta dynamosta. Tärkeää varmaan, mutta taitaa mennä yli taviksen hilseen. 

Anonyymi 2:

• Mitä mieltä sinä olet IPCC:n ilmastomalleista?
• Kaupunkien lämmitysvaikutuksella on varmaan oma merkityksensä, mutta lieneekö kovin suuri. 

Kiitos kovasti teille paneutumisesta ongelmaani ja vaivannäöstänne! Jatketaan keskustelua.

Kuva ThePixelman Pixabaystä

Toivottavasti dendrologit ovat oikeassa!

Sláva Ukrayíni!

 

Halusin tehdä jotakin Ukrainaan liittyvää. 

Tällainen kirkko lienee Kiovassa. Seinissä ja kupoleissa toistuvat sopivasti Ukrainan lipun värit. 

Oli vaikea keksiä taustaväriä. Sininen taivas näyttäisi monotoniselta. Tällaiseen päädyin. Ehkä sen voisi ajatella kuvaavan Venäjän aggressiota. Värit tosin ovat pikemmin neuvostoliittolaiset. 

Työ on tehty akryyliväreillä. 

Näkymä Porvoosta tulollansa

 

Lyijykynä ja vesiväri

Ilmastonmuutos: Uskoako YK:n pääsihteeriä vai lustotutkijoita?

 

YK:n ilmastokokous on meneillään Egyptissä. Pääsihteeri António muistutti maailmaa kovin sanoin ilmastonmuutoksen dramaattisesta uhasta (video). Katso myös HS 7.11. (voi olla maksumuurin takana).

YK.n alainen IPCC on perustaa uhkaavan tulevaisuuden ennusteensa hyvin laajaan alan asiantuntemukseen.

Kuva Ri Butov Pixabaystä

Kuitenkin, lustotutkijat väittävät jotakin aivan muuta. He katsovat, että ilmasto pikemmin viilenee kuin lämpenee. He perustelevat kantojaan hyvin perusteellisesti sivustolla Puulustojen kertomaa ilmastosta.  He ovat löytäneet ikivanhoja runkoja, joiden perusteella ovat tehneet päätelmiä ilmaston vaihtelusta. Ihan vakuuttavalta vaikuttaa, vaikka olenkin vain silmäillyt.

Tässä kaksi otetta kyseiseltä sivustolta:

Poliittisen päättäjän on välttämätöntä laajentaa tieteellistä tietotasoaan ilmasto-asioissa. Poliittisen ”ilmastotieteen” oppien soveltaminen on johtanut järkyttäville harhapoluille. Massiivisella propagandalla on onnistuttu sumentamaan tavallisen kansalaisen ajattelu perin pohjin, jonka

seurauksena heistä on tehty poliittisen ilmastouskonnon sanansaattajia. Hyödyn siitä kuorivat ilmastopeloilla omaisuuksia ansaitsevat liikemiehet ja valtioiden vastuuntunnottamat hallitukset

– valitettavasti Suomi muiden mukana!

21. Poliittisen päätöksentekijän on – välttyäkseen ilmastoaivopesulta - opittava tarkastelemaan ilmastoasioita tieteellisestä ilmastonäkökulmasta, jolloin voitaisiin välttyä ainakin pahimmilta manipulaatioilta. Simo Ruohon avauksiin on jokaisen ilmastoasioista oikeasti kiinnostuneen syytä perehtyä!

    
    

    

    Kuva Sam Williams Pixabaystä

    
    

    Voisiko kyseessä siis olla massiivinen tutkijoiden, median, yritysten ja poliitikkojen salaliitto, joka ensisijaisesti pyrkii ohjaamaan rahaa toivotuille tahoille?

    Mitä mieltä olet?

    Jos tiedät jotakin asiasta, please, kerro minullekin!

    
    

    Toivottavasti lustotutkijat ovat oikeassa!

Panostaako pakkoruotsiin?

 

Kuva jorono Pixabaystä

Nimityksistä pakkoruotsi tai tvångssvenska eivät kaikki pidä, mutta varmaankin niitä käytetään niin kauan kuin läntisen naapurimme kielen opiskelu on pakollista peruskoulun suomenkielisille oppilaille. Ruotsinkielisiä velvoittaa puolestaan tvångsfinskan opiskelu. Jotenkin aggressiivisilta nämä nimitykset minustakin kuulostavat. 

Onko pakollisuus järkevää näissä yhteyksissä? Mene ja tiedä. 

Tarpeellisuutta voidaan arvioida tunneperäisten sekä yhteisön ja yksilön kannalta järkiperäisten tekijöiden kannalta. 

Itse suhtaudun myönteisesti ruotsin kieleen. Sukujuuristani löytyy ripaus ruotsinkielisyyttä, jopa pari kytköstä Ruotsiin. Geneettisesti merkitys on vähäinen, mutta minua ei olisi ilman noitakin juuria. 

Lastenlapsistani kolme kasvaa kaksikielisiksi. Suomen ja Ruotsin yhteinen historialla  on oma merkityksensä. Halutessani voin lukea ruotsinkielisiä lähteitä, mistä kiitos pakollisille opinnoille. Tapasimme vaimoni kanssa Tukholmassa, kun olimme molemmat siellä kesätöissä. Ruotsi on minulle erityinen.  

Kuva Laura Åkerblom Pixabaystä

Kuitenkin, jos Ruotsissa puhun jollekin paikalliselle svenskaa, hän kääntää helposti keskustelun englanniksi. Tämä on tulos vuosikausien opiskelusta. Tosin kesätöissä ollessani taitoni sujuvoitui, mutta ei pysyvästi. Opin, että "fika" tarkoittaa kahvittelua ja "gå bort" kuolemista. 

Myös suomenruotsalaisten kanssa puhun yleensä suomea, koska he osaavat sitä paljon paremmin kuin minä ruotsia. Kielen oppimisen kannalta olisi parempi, jos he jaksaisivat kuunnella tankkaamistani. 

Jos haluaa suomenkielisenä oppia kunnolla ruotsia, joutuu todella panostamaan harjoitteluun aikaa ja mieluiten oleskella pitkiä aikoja ruotsinkielisessä ympäristössä. Olisin aikoinaan päässyt Hankenille papereillani, mutta minun piti osallistua kirjalliseen kielikokeeseen, johon kompastuin. Mielestäni olisivat voineet minut ottaa. Olisin minä sen kielen oppinut. Ehkä he sovelsivat jotakin kiintiötä varjellakseen koulun kielisyyttä.  

Suomalaisista on ruotsinkielisiä noin viisi prosenttia. Useimmat osaavat suomea hyvin. Näin ollen palvelun välttämätön saaminen ruotsin kielellä koskee harvoja.  Tämä ei näin ollen ole painava peruste yleiselle pakkoruotsille. 

Suomen vienti Ruotsiin lienee kymmenisen prosenttia. Ruotsalaiset osaavat hyvin englantia. Työllistyäkseen harva tarvitsee oikeasti ruotsin kielen taitoa. Jotkut virat tosin sitä edellyttävät.

Minä en ole juuri tarvinnut ruotsia työurallani, mutta toisinkin olisi voinut käydä.  

Ainakin kieltenopettajat taitavat suositella useiden kielien opiskelua. Jonkin kielen suvereeni oppiminen ei käy tuosta noin. Kuinka moneen kieleen tavallisen talliaisen paukut yltävät? Kannattaisiko oppia kunnolla tämän päivän lingua franca eli englanti kuin osata useita kieliä huonosti?

Ruotsin kieltä saatetaan sanoa portiksi muihin kieliin. Tottakai indoeurooppalaisissa kielissä on samankaltaisuuksia, mutta mitä järkeä on panostaa paljon yhteen kieleen sillaksi muihin. Ruotsin kieleen kannattaa panostaa sen itsensä vuoksi, vaikka siksi, että pitää siitä, tai että symppaa Ruotsia.  

Kuva Clker-Free-Vector-Images Pixabaystä

Maailma muuttuu. Naapurin karhu tekee tuhojaan pitkän talviunen jälkeen. Suomi ja Ruotsi turvautuvat Natoon. Sen myötä pohjoismaisen puolustusyhteistyön merkitys korostuu. Kehittyy ehkä Nordic Fortress. Sellainen saattaa olla tarpeen siksikin, että Nato voi hajota. 

Pohjoismaat tuntuvat tarraavan toisiinsa, mikä johtuu tsaarin melskaamisesta. Olemmeko menossa kohti Kalmarin unionia?

"Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme suomalaisia." Tällaista kuuluu kumpujen yöstä. Emme ole skandinaaveja, emme ainakaan skandinaavien itsensä mielestä ja oikeassa he ovat.

Nykytilanteessa tuntuisi hyödylliseltä, jos mahdollisimman moni suomalainen osaisi puhua sujuvaa ruotsia. Se tuntuisi jotenkin yhdistävän meitä tiukemmin pohjoismaalaisuuteen. En tosin tiedä, vaikuttaisiko se samoin muiden pohjoismaiden kansalaisten näkökulmasta. 

Olkaamme siis pohjoismaalaisia (nordics) ja kukin omanmaalaisia tässä kehyksessä. Kielemme ei ole indoeurooppalainen, mikä on haaste. Pohjoismaiden pääministeritkin puhuivat englantia - ainakin julkisesti - kokoustaessaan äsken Helsingissä. Saattaa olla, että pohjoismainen linnoitus laajenee joskus myös balteilla. Englannilla yhteiskielenä on siten puolensa. Se tuo keskustelijat samalle viivalle. 

Miksikähän aluetta sitten kutsuttaisiin, jos Baltiakin liittyisi kerhoon? Koillismaat?

Kiva että olen saanut oppia ruotsia koulussa. Se vain tuntuu mukavalta, vaikka minulla ei juuri ole sille ollut käyttöä. 

 

Valoja Naantalin illassa

 

Naantalissa järjestettiin Lux Gratiae 2022 tuomaan valoa syksyyn. Kokonaisuuteen sisältyi useita tapahtumia. Kävimme sunnuntai-iltana katsomassa tapahtumasarjaan liittyvää valoteosta Kirkkopuistossa. 

Teoksen on suunnitellut valotaiteeseen erikoistunut suomalainen ryhmä Flower of Life.

Uskotaan hyvään, kaikesta huolimatta

 

Kuva Gerd Altmann Pixabaystä

Tunnuslauseeni, joka on tuossa blogini oikeassa reunassa, kuuluu "Hyvinkin voi käydä." Elämässäni on ollut hankalia vaiheita, mutta aina niistä on jotenkin selvitty, jopa leukemiasta. Mielestäni tuo lause sisältää sopivasti optimismia. 

Ukrainan sotaa ajatellessa näkymät ovat helposti synkät. Myönteinen yllätys on kuitenkin ollut se, että länsi on yhdistynyt Ukrainan tueksi ja tämä on pystynyt pistämään kampoihin hämmästyttävän hyvin. Sota voi kuitenkin jatkua vuosikausia. Voi olla, että lännen halu auttaa laimenee. Riskinä on, että kriisi eskaloituu maailmansodaksi. 

Hyvin kävisi, jos sota loppuisi juuri nyt, tappaminen lakkaisi ja maat löytäisivät pysyvän sovun. Reilua olisi, että Venäjä korvaisi aiheuttamansa tuhon. Venäläisten kannalta myös maan siirtyminen demokratiaan olisi hyvin toivottavaa. 

Tämä on utopiaa. 

Voiko silti käydä hyvin?

Historiassa on hetkiä, jolloin suuria mullistuksia on tapahtunut aivan yhtäkkiä. Neuvostoliiton romahdus oli sellainen. Samoin rautaesiripun sortuminen. 

Jos joku olisi kirjoittanut romaanin, jossa näyttelijä olisi esittänyt opettajaa, joka voitti presidentinvaalit, ja sitten hänestä tulikin oikeasti presidentti, vieläpä sankari, joka johtaa uljaasti maan armeijaa suurta vihollista vastaan, mahdollinen kustantaja olisi luultavasti pitänyt teoksen juonta epäuskottavana. Tosi on tarua ihmeellisempää. Näin kävi.

Kukaan ei voi tietää, miten tästä päästään eteenpäin. 

Ilmassa on maailmansodan tuntua, mutta toivoa ei saa heittää, vaikka usko rauhaan olisi heikko kuten minulla (editoitu). 

Jotakin ratkaisevaa ja yllättävää voi tapahtua. 

Mutta on myös valmistauduttava siihen, että tilanne huononee. 

Satu Vova-sedästä

Kuva Stefan Keller Pixabaystä

Olipa kerran mahtava Vova-setä, joka johti suurta maata. Eräänä yönä hän valvoi. Uni ei ollut tullakseen. Hän tunsi jotakin outoa, josta taannoisessa vakoojakoulutuksessa oli varotettu. Hän yritti muistella opetettuja mentaaliharjoituksia, jotka voisivat auttaa. Vova yritti keskittyä niihin. "Oleellista on vain salaisen palvelun vallan säilyminen. Se on varmistettava keinolla millä hyvänsä."

Myös ajatus Purpuratorilla olevasta näköispatsaasta kiehtoi. Vova I Valloittaja!

Ponnistelusta huolimatta syyllisyyden tuntemus kaivautui esiin aina uudestaan. "Käteni ovat veriset. Kymmeniä tuhansia kuolleita. Kodittomia, vammautuneita, isättömiä, äidittömiä ja mitä vielä." 

"Kunnia maistuisi niin hyvältä, mutta miten pääsisin eroon tästä  kalvavasta tunteeesta?"

Vova ajatteli, että pitäisi laatia suunnitelma C siltä varalta, että vaiva äityisi sietämättömäksi. "Kaikkea aiheuttamaani tuhoa en voi mitenkään korvata, mutta voisin tehdä parhaani tilanteen korjaamiseksi. Kun A ei tunnu toimivan ja myös B menisi luultavasti mönkään, täyskäännös voisi muuttaa kaiken."

"Voisinko jäädä historiaan keisarina, joka päätti lopettaa pahanteon ja alkoi toimia oman kansansa ja koko maailman parhaaksi?"

"Lännen arvostus tuntuisi niin hyvältä. Pitävät siellä tärkeinä demokratiaa ynnä muita sellaisia pehmojuttuja. Jospa niissä on sittenkin jotakin tärkeää." 

"Suurin haaste olisi saavuttaa lännen luottamus. Se olisi urotyö, joka muistetaan."

"Alkajaisiksi voisin julistaa aselevon tämänhetkiselle rintamalle. Sitten joukot voitaisiin vetää alkuperäisten rajojen taakse. Sitten koko maan armeija voitaisiin siirtää kauas itään. Ei kun ei, mahtava kumppani voisi hermostua. No, on meillä lääniä."

"Kai nämä pitäisi hyväksyttää parlamentilla, mutta eivät ne ole ennenkään vastustelleet."

"Maamme olisi syytä ottaa vastuulleen hyökkäyksemme uhrivaltion jälleenrakentaminen ja sodasta kärsineiden huoltaminen. Mistä varat? Jospa asian voisi hoitaa siten, että kyseinen maa saisi ilmaiseksi 80 prosenttia öljystämme ja maakaasustamme siihen asti, että jälleenrakennus on saatu päätökseen ja maa on siirtynyt kokonaan omavaraiseen uusiutuvan energian käyttöön." 

"Maamme tekisi myös suunnitelman, miten voisi siirtyä uusiutuviin tasatahtia lännen kanssa."

"Omaan maahan pitäisi saada sananvapaus, vapaat vaalit ja riippumaton oikeuslaitos. Muutos olisi suuri haaste koko kansalle. Vapautettu media pitäköön huolen tällaisten uutuuksien markkinoinnista. Lähihistorian tutkimukseen panostettaisiin varoja. Lisäksi voitaisiin järjestää laajasti sopeutumiskursseja, joille kansalaiset voisivat halutessaan osallistua." 

"Muutosta voitaisiin tukea valtiollisella kampanjalla 'Tulevaisuus takaisin'."

"Voisin pitää virkani tämän kauden. jotta voin varmistaa muutosprosessin alkamisen. Haagiin pitäisi mennä selvittämään, onko siellä vaatimuksia tulevaisuuteni suhteen. Jospa heille sopisi, että saisin kärsiä mahdollisen tuomioni jollakin leirillä jossakin kaukana korvessa. Toivoisin, että saisin kalastaa ja kirjoittaa muistelmiani."

"Mutta entä raharikkaat ja vakoilijat? Ensiksi mainitut voisivat pitää karkkinsa, mutta vain toistaiseksi. Heille myönnettäisiin heidän omaisuutensa kokoinen laina, jonka heidän pitäisi maksaa pitkän ajan kuluessa takaisin. Tämä koskisi minuakin. Vakoojista sekä keisarillisesta kaartista luotaisiin kaikkien käytettävissä oleva tietokanta, jossa on kunkin henkilön kuva, asema ja lyhyt selostus toiminnasta. Molemmille ryhmille tarjottaisiin mahdollisuus kouluttautua uuteen ammattiin."

"Korruptiosta määrättäisiin ankarat rangaistukset. Perustettaisiin puhelinpalvelu, johon kansalaiset voisivat ilmottaa havaitsemastaan korruptiosta. Osa agenteista voitaisiin kouluttaa valvomaan korruptiolakien noudattamista."

"Talousjärjestelmän muutoksen onnistumiseksi palkattaisiin kymmenen taloustieteen nobelistia neuvomaan uudistusten suunnittelussa ja toteuttamisessa."

"Mutta entä luottamuksen palauttaminen. Minä voisin käydä tärkeimmissä maissa anteeksipyyntömatkalla, jos päästävät. Samalla voisin esitellä uudistusajatuksiani. Voisin lupautua raportoimaan edistymisestäni ja sitä voisi valvoa myös jokin Maailman liiton toimielin."

"Armeijaa kehitettäisiin maltillisesti. Tarvittaessa maahan voitaisiin päästää rauhanturvaajia. Aseistariisumisneuvottelut käynnistettäisiin merkittäviempien sotilasmahtien kanssa."

"Jotta maahan saataisiin työtä, mahdolliset ulkomaiset investoinnit suojattaisiin johonkin luotettavaan maahan sijoitettavalla rahastolla. Yhteisriippuvuutta kehitettäisiin maltillisesti."

"Onpa tässä puuhaa. Riittääkö loppuelämäni mihinkään. Tuntuisi mukavalta kuitenkin uudistua ja päästä itse aiheuttamastani pulasta. Kuinka kukaan pystyisi antamaan minulle anteeksi."

"Ai niin, se ilmastonmuutos. Sekin pitäisi ottaa tosissaan."

Vova-sedän silmät alkoivat lupsua. Ennen nukahtamista hän ehti pohtia, miltä nämä ajatukset kuulostaisivat aamulla. 

Sota keittiössä

Kuva Kreingkrai Luangchaipreeda Pixabaystä

Tästä vieraslajista on päästävä eroon. Lupiinit rehottakoon teiden varsilla, kun kauniita ovat, mutta nämä viholliset rikkovat kotirauhaa. Ovat salakavalasti tunkeutuneet keittiöömme. 

Ajattelin ensin, että paikallinen sukupuutto hoitaa ongelman, mutta taitaa kestää tämän sesongin verran ellen saa kantaa nitistetyksi. 

Olen siirtynyt reservistä tositoimiin. 

Netistä löytyy konsteja banaanikärpästen tuhoamiseksi. Osa toimii auttavasti tai ei juuri ollenkaan. Tai banaanikärpäsiksi noita kutsutaan, mutta voihan se olla jokin muukin laji. Banaaneja ei ole meille ostettu viime aikoina. 

Yksi ase on tehokas, mutta vihollinen on osoittautunut sitkeäksi. Imurimme pysyy toistaiseksi keittiössä. 

Se on ase, jota käytän välttämättömissä taisteluissa. Tästä pyssystä ei tosin lennä mitään ulos. Tässä ratkaisee imukyky. 

Monihedelmämehusta eivät seuralaisemme juuri välitä. Mitä nyt välillä kokoontuvat pienenä ryhmänä lautasen reunoilla. Alkoholiton olut toimii hieman paremmin, mutta ei ratkaise sotaa. Sittiäiset eivät juutu nesteeseen, mutta voin väijymällä ja hitain liikkein napsia niitä imurilla. 

Samaan tapaan metsästän niitä myös seiniltä ja ikkunasta. Silloin kun ne pöllähtävät ilmaan, sohin niitä lennosta. Sekin onnistuu aika hyvin. Ovat aika hitaita. Pistomiekkailua. 

Ovat kovin pieniä, viheliäiset. Silmä ei tahdo erottaa, onko kärpänen, tahra vai naulanreikä, mutta hyökkäämällä se selviää.  

Kun tappaminen taukoaa, on tanner puhdistettu.

Mutta ei se siihen lopu. Jonnekin niitä jää lymyilemään. Riittääköhän kaksi? Naaras laskee kuulemma 500 munaa ja niistä kehittyy kehittyy kärpäsiä viikossa (tai parissa?) Elävät noin 30 päivää.

Taitaa yksi pariskunta riittää.

Sisyfoksen tehtävä!

Aika vähän niitä suursodan jälkeen ilmaantuu, mutta ilmaantuu kuitenkin. 

Paljonkohan lienee munia kypsymässä uusiksi parviksi? Luultavasti paljon. 

Rauhansopimukseen ei näiden kanssa pääse.

Maj Lind -pianokilpailu: kamarimusiikkifinaali

Kuva Prora Pixabaystä

Finaalin tämä vaihe soitettiin sunnuntaina. 

Tässä mukaan selvinneet ja heidän musiikkivalintansa:

David Munk-Nielsen – Dvořák: Pianokvartetto Es-duuri op. 87 / Meta4
Michelle Candotti, Schumann: Pianokvartetto Es-duuri op. 47 / Kamus
väliaika
Piotr Pawlak, Mozart: Pianokvartetto Es-duuri K 493 / Meta4
Théotime Gillot, Brahms: Pianokvartetto c-molli op. 60 / Kamus
väliaika
Kevin Chow, Fauré: Pianokvartetto c-molli op. 15 / Meta4
Bogdan Dugalić, Schumann: Pianokvartetto Es-duuri op. 47 / Kamus

Viimeisenä riveillä on mainittu kvartetti, josta viulisti, alttoviulisti ja sellisti ovat. 

Kuva Nayuta Pixabaystä

Munk-Nielsen soitti taas upeasti. Hän on pianissimo-taituri. Kaikki oli paikallaan. Hän seurasi tiiviisti äänenjohtajaviulistia ja muitakin. Jotenkin olisin kaivannut enemmän luonnetta hänen soittoonsa.

Candotti sulautti piano-osuutensa tasapainoiseksi kokonaisuudeksi muun kvartetin kanssa, minusta taitavammin kuin Munk-Nielsen. Hänen pianisminsa oli kuin kaunista laulua. Hän oli tässä joukkuepelaaja. Aikaisemman vaiheen korostunut tulisuus oli poissa.

Pawlak on maestro, mutta nöyrä sellainen. Hän teki musiikkia tiimissä keskustellen. Hänen soittonsa oli ilmaisuvoimaista ja hienovaraista, tarvittaessa päättäväistä. 

Gillot, mikä hieno muusikko. Osaa jopa hiiviskellä flyygelin koskettimilla. Pianon kuulaus ja jousisoittimien pehmeys. Miten kauniin kudoksen tämä mies luo muiden taitavien muusikoiden kanssa. Hän osaa myös lähes haihtua hitaasti taustalle ja palata taidokkaasti, kun on aika. Tämä mies on kamarimuusikko! Dramaattista hurjuutta tässä ei ollut, kuorolaulua pikemmin kuin oopperaa, mutta ehkä Brahms ei ollut tähän sellaista kirjoittanutkaan. 

Chow osasi luoda lyyrisen runollisia tunnelmia. Herkkä kosketus hänelläkin. Muusikko isolla ämmällä. Hänkin vetäytyi taustalle välillä, mutta antoi tarvittaessa myös flyygelin dominoida. Chow hallitsee myös kamaarimusiikin. 

Dugalić on upea pianisti ja kamarimuusikko. Häneen voi liittää samoja määrittelyjä kuin muihinkin. Hän mukautui taitavasti elimelliseksi osaksi kvartettia. 

Tänä iltana alkaa ratkaiseva vaihe - orkesterifinaali. 

 

 

Suomettumisen traumat purkautuvat

 

Kuva Miki Pixabaystä

Mannerlaatat liikkuvat. Ilmassa on maailmansodan tuntua. En ole elinaikanani kokenut tällaista. 

Nato-hakemuksen myötä ilmapiiri Suomessa tuntuu muuttuvan. Nyt sanotaan sellaista, mikä ei ennen ollut tapana. Ryssittely on elpynyt. Syyllinen tähän kaikkeen löytyy tuosta naapurista.  Sitä saa, mitä tilaa.

Suomettumisen aika oli menestys, koska sodalta vältyttiin. Hinta tosin oli kova. Minkään muun turvallisuuspolitiikan vaihtoehdon toimivuudesta emme kuitenkaan voi olla varmoja. 

Suomettumisen jotkut ilmenemismuodot olivat häpeällisiä. Naapuri sormeili Suomen sisäpolitiikkaa kovalla otteella. Kotiryssäsuhteita vaalittiin. 

Arjen elämä oli silti ihan hyvää. Ei politiikka tavisten elämää juuri rajoittanut. Tosin kaikki tiesivät, ettei Neuvostoliiton kritisointi ollut viisasta. 

Nyt on lampun henki päässyt irti. Nyt voi sanoa mitä vain. Aihetta onkin. Olen kuitenkin niin suomettuneisuuteen kasvanut, että nykyvauhti huimaa. Toisaalta on mukava nauttia sananvapaudesta. On jotenkin ambivalentti olo. 

Luulen, että suomettuminen synnytti meissä patoutumia tai muita traumoja. Kun on eletty voimakkaan itsehillinnän aikaa, saattavat paineet nyt purkautua. Nuorilta saattavat estot puuttua, koska suomettuminen on heille vain historiaa. 

Nyt kun olemme melkein Natossa, saattaa tuntua siltä, että olemme osa jotakin suurta ja voimakasta. Se voi synnyttää uhmakkuutta ja rehvastelun tarvetta. Toivotaan ettemme kuitenkaan juutu porstuaan, kun eräs sulttaani pelaa pelejään. Unkaristakaan ei oikein tiedä.

Uskaltaako vielä nuolaista? Ukrainan sodan eskalaation vaara tuntuu pelottavalta. Jos Nato päättää ryhtyä suoraan sotaan Venäjää vastaan, koko liittouma voi jopa hajota. Se on toiminut vuosikymmenet tehokkaana pidäkkeenä. Mihinkään Nato-maahan ei ole koskaan hyökätty. Jos   kyseinen järjestö ryhtyy sotaan, lumous voi haihtua.  

Norja on pitkäaikainen Nato-maa. Käsittääkseni se on kuitenkin vaalinut asiallisia Venäjä-suhteita. Minusta se kuulostaa hyvältä.

Nyt ei ole mitä vaalia. Suhteita ei ole, ei Suomella eikä monella muullakaan maalla. 

Voi olla, että suhteita ei voi alkaa rakentaa minun elinaikanani. 

Nyt on syytä rukoilla viisautta maailman isokenkäisille. 

Nyt on paljon pelissä.

Maj Lind -pianokilpailu: toinen välieräpäivä

 

Kuva No-longer-here Pixabaystä

Välierätulokset julkaistiin eilisiltana. Nämä arviot on kirjoitettu ennen tutustuin niihin. 

Kolmannessa välierässä soittivat Yuewen Yu, Aleksei Zaitsev ja Michelle Candotti.

Yu kuuluu kategoriaan nuorena valmiit huippupianistit. Volyymi vaihteli laajalla skaalalla. Ote hienostunut. Tulkitsi ilmeikkäästi säveltäjien tarinoita. Tosin Tarkiaisen Tenderness ei mielestäni yltänyt Makin luokkaan. Kokonaisvaikutelma on hieman pedaanttine. Pieni anarkia voisi olla tehokas mauste. Tuomaristo päättäköön, riittävätkö hänen tulkintansa jatkoon.  

Ainoan välieriin selvinneen suomalainen Zaitsevin soittoa luonnehtii - uskallanko käyttää termiä? - miehekkyys. Se oli jämptiä ja uljasta, mutta hän osoitti ohjelmassaan myös kykynsä herkkään ilmaisuun. Tulkinta oli ilmeikästä. Zaitsev loi myös puhuttelevan tunnelmallisia näkyjä. Chopin hipoi paikoin rymistelyä, mutta Rahmaninov kaikui kumean komeasti ja paikoin helkytellen. Loppukisaan pääsee vain kuusi muusikkoa eli portti on ahdas. Toivottavasti Zaitsev yltää mukaan. 

Candotti toi lavalle tulista ja tappuraista draamaa, eteläeurooppalaisen voimallista kiihkeyttä. Osaa hän tarvittaessa soljuvasti leikitelläkin. Vastavuoroisesti hän yltää myös elegiseen tyyneyteen. Tunneskaala tuntuu kuitenkin painottuvat räiskyvyyteen. Hän kuljettaa tarinoita taitavasti resitoiden. Äärettömän taitava pianisti. Jos hänen soittoaan pitäisi yhdellä sanalla kuvata, sanoisin, että hurjuus on hänelle ominaista. Jury saattaa arvostaa tällaista persoonallisuutta. Mene ja tiedä. 

Neljännen välierän muusikot olivat Jun Hwi Cho, Kevin Chow, Bogdan Dugalić ja Théotime Gillot.

Cho on kisan toinen rohkelikko, joka uskalsi sisällyttää ohjelmaan improfisaation. Sillä hän aloitti. Kuulimme rauhallisen kuplivaa ja tunnelmoivaa musiikkia. Kieltämättä se kuulosti viihteeltä, joka sopisi johonkin tilanteeseen taustamusiikiksi. Jury punnitkoon sen arvon. Sibeliuksen impromptu soi kauniin holvimaisesti. Cho saa flyygelin laulamaan. Tulkinta on ilmeikästä. Täysverinen muusikko, varmaan loppukilpailuainesta. 

Chow sai käyttöönsä jykevän Bösendorferin, mutta soitti alkuun Tarkiaisen teosta hauraan eteerisesti. Kyllä hänellä fortekin on hallussa, ilmeni myöhemmin. Kokonaisvaltaisen rikasta pianismia. Jokainen sävel tietää paikkansa. Fraasit rakentuvat itsenäisesti, mutta kuitenkin osana kokonaisuutta. Maestro tämäkin. Onneksi en ole tämän kisan portinvartija. 

Dugalić on taitava pianisti ja rakentaa jylhiä struktuureja. Virtuoosi. Hän vaikuttaa forte-pianistilta, kovanäppiseltä. Hän voisi paneutua erityisesti lyyrisen ilmaisun kehittämiseen. Tai miten lie? Ehkä kappalevalinta ei anna juuri tilaisuuksia tämän puolen taitojen osoittamiseen. Ilmeikästä hänen ilmaisunsa silti on. 

Gillet kuljetti teemoja taitavan ilmeikkäästi. Erinomainen pianisti, eikä muu olisi mahdollistakaan, koska karsinta kilpailuun on ankara. Pidin hänen "voimankäytöstään", sillä hän ei ujostellut pianissimoakaan, vaan soitto soljui kauniisti tarkoituksenmukaisella painolla volyymista toiseen. Hän ei maustanut ohjelmaansa ylenpalttisella takomisella. Tosin kyllä hän Prokofievissään rymisteli tosissaan. Hänen kompositionsa olivat eheitä. Runollisuutta. Upea nuori pianisti. 

Amatööri nostaa kädet pystyyn. Voiko näistä mestareista valita kuutta parasta? 

Tuomaristo näkee ja kuulee paljon minua enemmän. He tekevät valintansa ja sitten pulinat pois. 

Veikkaan kuitenkin, että eri kokoonpanoinen jury saisi hieman erilaiset tulokset, varmaankin kuitenkin samansuuntaiset. 

Maj Lind -pianokilpailu: ensimmäinen välieräpäivä

 

Kuva Ri Butov Pixabaystä

Noin puolet on pudotettu pois ja 14 pianistia jatkaa välierissä. 

Hylätyt ovat harjoitelleet välierä- ja loppukilpailuohjelmistonsa "turhaan". Julmaa on, mutta tällainen on kilpailun logiikka ja tätä me haluamme. 

Jatkoon pääsi sielukkuutta, taituruutta, kurinalaisuutta, herkkyyttä – rymistelyäkin.

Taso äärettömän korkea. Hakijoista on vain pieni osa valittu kisaan mukaan. Suurimmalla osalla on jo meriittejä muista kilpailuista. Ne, joilla ei sellaista ollut esittelyyn kirjattu, putosivat jo alkuerissä. Saivat kuitenkin kokemusta. Tosin on merkillepantavaa, että myös joillakin putoajilla on takanaan kisamenestystä.

Kun osallistujat ovat tarkoin poimittu, ei kisaan tulla tekemään sormiharjoituksia. Lukemattomat yksinäiset ahkeroinnit takaavat, että areenalla voidaan keskittyä musiikin tekemiseen.  Muusikot näyttävät kuin eivät jännittäisi ollenkaan. Ovat niin itsevarman oloisia. Luultavasti tämä on lumetta. 

Kaltaiseni maallikko hämmästelee, miten noin taitavia pianisteja voidaan panna paremmuusjärjestykseen. 

Ensimmäisessä erässä soittivat Hyelee Kang, Hao Wei Lin ja Ke Ma.

Kangin musiikista oli vaikea keksiä mitään moitittavaa. Hän loi soitollaan kuin kolmiulotteisia rakenteita, jotka eivät todellakaan olleet sortumisvaarassa. Musiikki oli kuin runoutta. Hän osasi myös pianissimot, joita kaikki eivät tunnu taitavan. Jatkoon, veikkaan.

Lin osasi ohjelmansa teknisesti erinomaisesti, mutta tuntui kuin herkkyyttä puuttuisi. Voimaa oli, mutta piano pianissimon alueella hän ei juuri vieraillut. Voi johtua ainakin osoittain ohjelmavalinnasta, millä silläkin lienee merkitystä tuomaroinnissa. 

Man suoritus muistutti Kangin soittoa, mutta ei mielestäni yltänyt vivahteikkuudessaan vastaavaan. 

Toisessa erässä esiintyivät Jonathan Mak, David Munk-Nielsen, Misora Ozaki ja
Piotr Pawlak. 

Mak on musikaalinen kuvanveistäjä. Hänellä on soitossaan jylhä klangi. Hänen musiikkinsa keskusteli itsensä kanssa. Hän tulkitsi hienosti Outi Tarkiaisen teoksen Tenderness. Kuin seisovasta vedestä olisi maagisesti kuplahdellut siellä täällä ilmaa. Veikkaan jatkoa. 

Munk-Nielsen on äärettömän taitava pianisti. Hänellä on erityisen laaja volyymiskaala. Todella herkät sormet, joilla hän taituroi toisistaan erottuvia hentoja pianissimoja. 

Ozaki on yksi suosikeistani. Hänen soittonsa on kuulasta, samalla herkkää ja energistä. Pääteema ja säestävä teema ovat kirkkaan erillisiä ja volyymitasot ymmärtävät roolinsa. Ozakin musiikki on tarvittaessa energistä, mutta ei ylly rymistelyksi. Päästäisin mielelläni loppukisaan. 

Pawlakia varten vaihdettiin Steinway tuhdimpaan Bösendorferiin ja voimallista kyytiä hän tarjosikin. Tämä sopi varrekkaalle kiharapäälle, jonka olemuksessa on hieman Chopinia. Virtuoosi. Osasi hän myös laulaa flyygelillään kauniisti sibeliusta. Tämä mies on fortea. Osasi hän kohtuullisesti pianissimoakin, mutta ei viljellyt sitä runsaasti. Hän oli varmaan valinnut itselleen luontaisen ohjelman. Rohkeutta riittää,sillä hän oli ainoana tämänpäiväisistä valinnut mukaan improvisaation. Tässä tapauksessa pianisti kuulemma sai teeman 20 minuuttia ennen omaa vuoroaan. Hän näytti virtuoosiseettiaan sekä tekniikassa että improvisoinnissa. Varmaan tällaiseen on olemassa joitakin menetelmiä, joita voi nopeasti soveltaa, mutta aika oli aika vaikuttavaa. Alkuun tuli lyyristä ja sitten myrskyä. Ehkä tätä valintaa jury arvostaa. Todennäköisesti hän on vahva kandidaatti jatkoon. 

Että tällaista amatöörikritiikkiä. 

On kiva kuunnella taidokasta pianismia. 

Sydänlapsi Marlon MTV:ssä

Kuva Gordon Johnson Pixabaystä

Eilen MTV uutisoi ja käsitteli Asian ytimessä -ohjelmassa Uuden Lastensairaalan henkilöstöpulaa ja siitä johtuvia viivästyksiä. Kts: 4-vuotias Marlon odotti sydänleikkausta kuukausitolkulla -  "Mä haluan tulla paremmaksi leikkijäksi".

Esimerkkitapauksena mukana oli nelivuotias pojanpoikamme Marlon, jolla oli syntyessään vain puolikas sydän. Hän on luonnollisesti tarvinnut paljon Lastensairaalan apua ja saanut hyvää hoitoa. Viimeisin operaatio tehtiin maanantaina. Se oli viivästynyt kaksi kertaa henkilöstöpulan ja sairauden vuoksi, mutta tilanne on hyvä. 

Marlonilla menee hyvin, mutta henkilöstöpula voi aiheuttaa vakavia tilanteita tehohoidon tarvitsijoille. 

Toivottavasti sairaanhoidon palkka- ja muut ongelmat saadaan korjatuiksi. 

Marlon on iloinen ja vilkas pikkupoika. Ymmärrätte varmaan, millaisia tuntemuksia fafalla ja mamulla on tätä sydänpoikaa kohtaan.  

Lisäys: Tässä eilinen Asian ytimessä

Nyt voi jännittää korkealaatuisen pianomusiikin äärellä

 

Kuva Gordon Johnson Pixabaystä

Kansainvälinen Maj Lind -pianokilpailu on käynnissä. Alkuerissä kilvoittelee 29 muusikkoa eri puolilta maailmaa. Välieriin pääsee 14 ja loppukilpailuun 6 osallistujaa. 

Esitykset voi seurata suorana tai tallenteilta. 

Kukin soittaja esittää alkuerissä useita kappaleita, joten kuunneltavaa/katsottavaa on paljon. Minä en jaksa koko rupeamaa, joten seuraan kunkin esityksestä vain osan. Ehkä pidemmällä sitten enemmän. 

Näin maallikon korvissa taso kuulostaa hirmuisen korkealta. Joillakin on takana jo kilpailumenestystä, joillakin ei ilmeisesti mainitsemisen arvoista ollenkaan. 

Toiset soittavat aika vähäilmeisinä, jotkut kasvoillaan ja kehollaan musiikkiin eläytyen. Jos kilpailija on kovin haaveellisen ja muissa maailmoissa olevan näköinen, epäilyttää, että hän näyttelee. No, musiikki kuitenkin luullakseni ratkaisee, ainakin teoriassa. Liekö kukaan tuomareista täysin immuuni ulkoisille tekijöille?

Vai pitääkö kilpailijalla menestyäkseen olla myös taiteilijan habitus ja lavakarisma?

Jos haluan saada musiikista mahdollisimman paljon irti, minun parempi vain kuunnella. On kuitenkin helpompaa yrittää muistaa esiintyjiä, kun on myös näköhavaintoja. 

Välierät käydään torstaina ja perjantaina (20-21.10.), kamarimusiikkifinaali sunnuntaina (23.10) ja orkesterifinaalit ensi viikon keskiviikkona ja torstaina (26-27.10.).

En kadehdi tuomareita. 

Suomi loisena?

 

Kuva Clker-Free-Vector-Images Pixabaystä

Jotkut vähättelevät Suomen tarpeellisuutta osallistua ilmastonmuutoksen torjuntatalkoisiin vetoamalla kansamme pienuuteen. 

Vähäinen meidän suhteellinen osuutemme onkin, vain 0,07 prosenttia maapallon väestöstä. 

Miksi siis vaivautua? Kun merkityksemme on niin mitätön, emmekö voisi ruveta loiseksi?

Luhangan kunnassa on 694 asukasta, mikä on noin 0,1 prosenttia maan koko väestöstä. Jos Suomi joutuisi hyökkäyksen kohteeksi, Luhangan reserviläisillä ei olisi juurikaan merkitystä maamme puolustamisessa. Näin ollen heidät voisi vapauttaa palveluksesta, eikö vain? Samalla voisimme päästää pälkähästä myös Pelkosenniemen (931 as.), Hailuodon (955 as.), Kustavin (965 as.), Savukosken (1003 as.) ja niin edelleen. Kuinka pitkälle karsittaisiin? 

Kenties rintamalle voitaisiin lähettää vain kaupunkilaiset reserviläiset. 

Maamme olisi kuin tilkkutäkki. "Kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset." 

Miten olisi yhteishengen laita? 

Ilmastonmuutos on maapallon yhteinen vihollinen. Mille maille sen torjunta kuuluu?