Sairaan rakas elämä

Since 2014

tiistai 16. syyskuuta 2014

Työ voisi tehdä terää

Kävin tänään työpaikalla tapaamassa työkavereitani. Kiva käydä, kun mukavia ovat. Minusta alkaa tuntua, että työn pitääkin alkaa ennen kuin tunnen olevani palannut normaalielämään. Omaa jaksamista on vaikea mitata, mutta sitten se tulisi mitatuksi. Viime yö meni hyvin melatoniinin voimin. Kyseisen aineen ei pitäisi aiheuttaa tokkuraisuutta, jota minulla aamuisin on. Ehkä se on pantava hoitojen piikkiin.

Olen menossa tänä iltana TaiKin avoimen Digitaalisen kuvailmaisun kurssille. Siitäkin saan tuntumaa jaksamiseen. Kun en osannut ilmoittautuessani valita, otin toisenkin kurssin, joka on Sarjakuvailmaisu. Ensimmäinen on tiistaisin sekä torstaisin ja toinen keskiviikkoisin. Olen ajatellut pudottaa Sarjakuvailmaisun pois, jos tuntuu rankalta. Kokeillaan nyt.

maanantai 15. syyskuuta 2014

Voiko syövän uusiutumista torjua? Paikkakunnan vaihdosta


American Cancer Society käsittelee artikkelissaan Can I do anything to prevent recurrence? mahdollisuuksia torjua syövän uusiutumista.

Nykytutkimus ei vahvista sitä, että ruokavaliolla voitaisiin ehkäistä syövän puhkeamista jälleen parantumisen jälkeen. Silti elämänlaadun parantamiseksi kannattaa syödä runsaasti vihanneksia ja välttää eineksiä. Ylipainon pudottaminen kannattaa. Syövän riski on sitä suurempi, mitä enemmän käyttää alkoholia.

Tutkimus ei toistaiseksi vahvista sitäkään, että vitamiineilla, yrteillä ja ravintolisillä voitaisiin erityisemmin torjua syöpää. Ravintolisien yliannokset voivat olla jopa haitallisia.

Myöskään liikunnan ei ole voitu osoittaa auttavan syövän torjunnassa, mutta säännöllisesti harjoitettuna se voi lieventää pahoinvointia, väsymystä, kipua ja ripulia.

Ei siis ole keinoja estää syövän uusiutumista, mutta ainakin minun kannattaa noudattaa tervettä ruokavaliota ja liikkua.


Kirjoitin eilen mahdollisesta muuttamisesta pikkukaupunkiin. Se olisi iso muutos ja voisi osoittautua, että uudella paikalla ei viihdykään. Taloudellinen etu on kuitenkin merkittävä, koska se voisi mahdollistaa osa-aikaeläköitymisen ja eläköitymisen silloin kun ne ovat minulle mahdollisia. Joku ehdotti asunnon vaihtoa jonkun kyseisellä paikkakunnalla elävän kanssa kesällä. Hyvä idea! Kiitos siitä.  

Nobody's home



Tehty Facebookissa sovelluksella Bitstrips.

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Pelon kanssa elämisestä ja muuttamisesta

American Cancer Societyn sivuilla on useita artikkeleita, jotka antavat ohjeita syövän uusiutumisen pelon kanssa elämiseen. Kun nyt tiedän, että riski on suurin pari vuotta hoitojen päättymisen jälkeen, huoli nousee usein mieleeni. Ehkä eniten huolettaa tieto siitä, että seuraava kierros olisi rankempi.

Sivuston mukaan ei ole välttämättä selvää, onko syövän ilmaantuminen toisen kerran uusiutumista vai vai edellisen kehittymistä. Voi olla, että jotkut syöpäsolut eivät ole näkyneet loppukuvauksissa ja ovat aktivoituneet. Syöpä ei ole silloin uusiutunut vaan jatkaa tuhotyötään.

Uusiutumisia on kolmenlaisia:
  • Paikallinen uusiutuminen: Syöpä ilmenee samassa paikassa kuin edellisellä kerralla.
  • Alueellinen uusiutuminen: Syöpä ilmenee läheisissä imusolmukkeissa.
  • Etäuusiutuminen: Syöpä ilmenee kauempana vartalossa.
Toipilas toivoo hänelle sanottavan, että syöpä ei uusiudu koskaan. Sellaista varmuutta ei ole olemassa.

Sivusto kertoo syövän uusiutumisen ehkäisemeksi esitettävän ruokavaliota, vitamiineja ja lisäravinteita ja liikuntaa. Palaan näihin teemoihin myöhemmin.

Palasimme eilen Lounais-Suomesta vanhemman tyttären perheen luota. He asuvat sikäläisen pikkukaupungin liepeillä, maaseutumaisessa ympäristössä. Kävimme ajelulla katsomassa ulkoapäin joitakin myynnissä olevia asuntoja. Samalla yleiskuvamme kaupungista vahvistui. Merenrantakaupungissa on viehättävä rantaosa ja vanhakaupunki. Muu muistuttaa mitä tahansa pikkukaupunkia.

Naantalissa etäisyydet ovat lyhyet ja asunnot edullisempia kuin pääkaupunkiseudulla. Silti ajatus muuttamisesta sinne ei tunnu itsestäänselvältä. Se on kuitenkin hyvä vaihtoehto, jos muualle muutamme. Siellä asuessamme meillä olisi kahden lapsen perheet kohtuullisen etäisyyden päässä.

Suurin kynnys on henkinen. Suomen ainoassa kohtalaisen isossa kaupungissa asumisessa on puolensa. Syke viehättää.

Asiaa pitää kypsytellä. Syövästä selviytyneenä voisi olla hyvä vaihtaa elinympäristöä ja aloittaa alusta. Työni kannalta se olisi hankalaa ennen eläköitymistä, joka tapahtuu aikaisintaan kolmen vuoden päästä ellei jotakin uutta ilmene. Osa-aikaeläkkeellä se voisi juuri ja juuri mennä, jos tunnit voidaan keskittää tietyille päiville. Se olisi ensi vuonna mahdollista.

Miettimistä riittää.

lauantai 13. syyskuuta 2014

Saunan autuus

Saunan porras
vanhaa sementtiä
istuu
syyspäivän viileys
kurittaa ihoa
vielä valoa
pienikauhainen lempeä löyly
lepyttänyt olon
vesipata, kiuas monikivinen
omenaa haukkailee
pihapuusta
käy vielä
isokauhaisella
väristykset olkanahoilla
sitten sisään
tai vilustut.


Kirjoitettu tyttären huushollin ja heidän naapureittensa ulkosaunan virittämänä tänään.

Osa oireista voi jäädä

American Cancer Societyn sivut ovat yksi tietolähde syöpään liittyvissä kysymyksissä. Yksi sivuston artikkeleista kertoo, että syöpähoidon sivuvaikutukset voivat kestää viikoista kuukausiin ja että osa niistä voi kestää loppuelämän. Oli hyvä saada tuohonkin varmistus. Toivottavasti väsymys ei jää päälle eikä vatsan sekaisuus, vaikka kai niidenkin kanssa oppi elämään.

Kynsien uusi kasvuosa alkaa syrjäyttää rapautuneita. Oikeasta peukalosta rispaantuneet ovat irronneet melkein kokonaan.

Esi-isien silmät







perjantai 12. syyskuuta 2014

Melatoniinikokemuksia, sähköpostiongelmia, pääni karvoitustila ja punatukkaisuus

Otin toissa yöksi kaksi melatoniinitablettia. Nukuin aika hyvän määrän, mutta heräsin jonkin kerran. Näin unia. Ajoimme eilisiltana Lounais-Suomeen ja olemme täällä hoitamassa lapsenlapsia. Keskittyminen ajamiseen sai ilmeisesti vireystilan päälle, eika uni tuntunut tulevan. Turvauduin kahteen melatoniinipilleriin ja puolikkaaseen unilääkkeeseen. Toimi. Tuntuu hyvältä, että on löytynyt vähemmän unilääkettä sisältävät ratkaisut.

Kirjoitin aiemmin, että tietoturvajärjestelmän käyttöönotto varmaan aiheutti sen, että sähköpostini lakkasi lähettämästä ja vastaanottamasta. Olin mitä ilmeisemmin väärässä. Minulle oli tullut Yahoon nimissä ilmoitus sähköpostiin, että tilini lopetetaan ja sen estämiseksi oli linkki tarjolla 24 tunnin ajan. Olin pitänyt tuota roskapostina, mutta totta se oli. Syyksi on ilmennyt se, että perustietoihin antamaani gmail -osoitetta ei oltu käytetty vuoteen. Nopeat tuntuvat olevan yhtiöiden keskinäiset yhteydet, koska käytettyäni tiliä, pystyin välittömästi lähettämään postia Yahoosta. Ilmeisesti Yahoo haluaa varmistaa, että voivat Yahoo -tilin ollessa jostakin syystä epäkunnossa lähettää viestejä aktiiviseen osoitteeseen.

Minulla on nyt karvoitusta eri puolilla päätä. Tukka on hentoa. Karvoitus näyttää olevan eniten entisen väristä viiksissä ja pulisonkien kohdalla. Niin on teosin leukaparrassakin, joka eli ennenkin harmaa. Poskien parta ei ole kovin vahvaa.

Kannamme vaimoni kanssa molemmat punatukkaisuusgeeniä. Tilanteen osoittaa se, että meillä on yksi punatukkainen lapsi ja lapsenlapsi. Se ei olisi muutoin mahdollista, sillä punatukkaisen vanhempien pitää molempien kantaa kyseistä geeniä. Nuorempana partani punotti leuassa ainakin auringossa ja vaimoni tukka oli nuorempana oljen värinen, mitkä viitannevat samaan asiaan.

Viimeisin Tiede-lehti (9/2014) kirjoittaa aiheesta artikkelissaan Punapää pelkää hammaslääkäriä. Punapäisyyden synnyttävä geenimutaatio on syntynyt Brittein saarilla, joilla ilmaston vuoksi kaivataan hyvää D-vitamiinin vastaanottokykyä eli vaaleata ihoa. Punatukkaisethan ovat erityisen vaaleaihoisia. Punainen tukka on väistyvä piirre. Tästä johtuen kaikilla geenin kantajilla ei ole punainen tukka. Tukka voi olla tummakin ja iho ruskettua nopeasti. Kaikille geenin kantajilla on kuitenkin alttius melanoomaan eli tummasolusyöpään. Punapäitä on eniten Skotlannissa (13 %:a). Geenin kantajia siellä on 40 %:a. Punapäägeenin kantajat pelkäävät muita enemmän hammaslääkäriä, sillä heillä on alhainen kipukynnys.

torstai 11. syyskuuta 2014

Siunauksen maallinen ja hengellinen olemus

Siunaus on mielenkiintoinen sana. Käsitän, että sitä voidaan käyttää sekä uskonnollisissa että ei-uskonnollisissa yhteyksissä. Se ei ole mielestäni synonyymi menestykselle. Ihmisen elämä voi olla rikasta ja sisällyksekästä, vaikka se ei olisi ulkoisesti menestyksellistä.

Hengellisessä mielessä siunausta on varmaan erityisesti sellaiset asiat, jotka ovat hyväksi ihmisen henkilökohtaiselle uskolle. Raamattu muistaakseni rinnastaa Jobin elämässä hänen taloudellisen menestyksensä siunaukseen. Oma talo, kesämökki, muu varallisuus, koulumenestys ja sen sellaiset perinteiset menestyksen merkit voivat olla siunausta ainakin, jos niitä ei ymmärretä omaksi ansioksi. Maallisessa mielessä ne varmasti mielletään siunaukseksi, ehkäpä kuitenkin enemmän oman ponnistelun tuloksen merkityksessä. Useimmat oman elämän laatua parantavat asiat voivat tuntua siunaukselta.

Siunaus on mielestäni paljon laajempi ja monisyisempi asia kuin mammona. Uskonnollinenkin henkilö saattaa rajoittaa huomionsa asiassa taloudelliseen menestykseen ja urakehitykseen.

Hyvin monet asiat voivat olla siunauksellisia termin molemmissa merkityksissä. Vakaa elämä, terveys, ystävät, lapset, lapsenlapset, hyvä harrastus ja monet muut voidaan kokea siunauksena. 

Minusta jopa takasiku voi koitua lopulta siunaukseksi. Menetin 90-luvulla työni suuren laman seurauksena. Viisilapsisen perheen isä ja lasten kotiäitin puoliso jäi työttömäksi. Tämä koitui kuitenkin siunaukseksi, koska minulla oli mahdollisuus opiskella ja sijoittua työelämään minulle parempaan tehtävään opettajaksi. Se toi myös osaltaan vakautta elämäämme, vaikka myrskyjä on tullut myöhemminkin. "Hyvinkin voi käydä".

Vaikka minulla on syöpätoipilaana vielä oireita ja osa saattaa jäädäkin, tämä saattaa olla lopulta siunaukseksi elämällemme. Voi olla, että meidän on syytä myydä asuntomme ja ajatella elämämme uusiksi. Tämä kaikki voi olla lopulta elämällemme siunaukseksi. Mistäpä sen voisi tietää.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Paluu haastoi unirytmiä, lymfoomaryhmät, mindfulness -läppää ja pilakuva

Tulimme puolen yön aikoihin Seutulaan. Kello oli noin kahden tienoilla ennen kuin olimme asettumassa levolle. En ottanut nappeja ja pari tuntia meni ennen kuin nukahdin. Minulla oli kännykkä soimassa yhdeksältä ja olen pysynyt hereillä yhtä torkahdusta lukuunottamatta. Olen ollut väsynyt, mutta en pöhnäinen. Toivottavasti nukun ensi yön hyvin ilman pillereita. Tarvitsen voimia, koska ajamme illalla Lounais-Suomeen piikomaan lastenlapsia perjantaina päivällä. Pitää myös totuttautua Suomen aikaan, joka kulkee tunnin jäljessä. Unkari on Suomea lännempänä.

Olen päässyt jäseneksi Facebookin suljettuihin ryhmiin Lymfooma-verkostoon ja Lymfooma ja leukemia-ryhmään. Kummassakin on päälle sata jäsentä. Keskustelu tuntuu olevan aktiivista ja toisia kannustavaa. Yhteinen tausta luo yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tietoakin saa. Eräs kommentoija kertoi kuulleensä lääkäriltä, että luuydin toipuu noin kahdessa kuukaudessa ja sen jälkeen toipuminen nopeutuu. Tuo oli minulle tärkeä tieto, sillä minulla alkaa tulla kaksi kuukautta täyteen hoitojen loppumisesta.

Vaimoni löysi Ceeston mindfullness -sivuilta (7.9.2014) Facebookista hauskan jutun mf-ajattelun soveltamista hampaiden pesuun. Tein oman sovelluksen vähän toiseen aiheeseen:

Tässäpä yksi helppo ja hauska Mindfulness -harjoitus toistettavaksi monta kertaa päivässä, puolison halaaminen tietoisesti. Pyri olemaan halatessasi mahdollisimman läsnä.

Huomaa puolisosi yksityiskohdat, miltä hän näyttää. Ja kun suutelet niin huomioi
miltä hän tuoksuu ja maistuu. Huomaa tuntemukset suussasi suudellessasi.

Ja jos kyllästyt tai turhaudut niin huomaa vain mitä tunnet ja tuo huomio takaisin halaamiseen. Ja kun huomaat eksyneesi ajatuksiisi niin palaa kevyesti takaisin.

Harjoitus rauhoittaa mieltä, vahvistaa keskittymiskykyä ja opimme näin olemaan enemmän läsnä siinä mitä milloinkin teemme.


Kuva
Tehty Bitstrips -sovelluksella Facebookissa.

tiistai 9. syyskuuta 2014

Kokeeni onnistui, kuumista juomista, sorsimisesta, veistoksia ja paluupäivä

Otin illalla vain puolikkaan unilääkettä ja kaksi meltoniinitablettia. Nukahdin hyvin. Heräsin puoli kuuden maissa, mutta sain uudestaan unen päästä kiinni. Aika hyvä yö. Edellisen yön lyhyyskin saattoi auttaa. Join eilen kahvia vain kofeiinittomana ja aika vähän. Aamupäivällä tosin olin tokkurainen. En tiedä, johtuiko se unilääkkeestä vai melatoniinista. Voisiko se olla toipumisoire?

En juonut hoitojen aikana juurikaan kuumia juomia. Sellaiset eivät maistu vieläkään. Vain kahvia juon kuumana, enkä sitäkään paljon. Ehkä on toipumisen merkki, jos ja kun teetä alkaa tehdä mieli. Ilmojen viilemeninen saattaa edistää asiaa.

Meitä ikääntyneitä sorsitaan. Koskee sekä Suomea että Unkaria ja varmaan montaa muutakin maata. Tuoteselosteet ovat usein pakkausten kyljissä aivan toivottoman pienellä tekstillä. Niistä ei saa selvää lukulaseillakaan. Tarvitaan suurennuslasi. Mahtaa olla iso osa suomalaisista, jotka tarvitsisivat sellaisen pidettäväksi jatkuvasti taskussaan.












Tänään on lähtöpäivä. Viimeisen illan piristys oli nuori suomalainen, joka opiskelee Budapestissa yliopistossa. Hän kävi tapaamassa meitä. Oli mukava tutustua ja kiva ilta oli muutenkin.

On ollut mukava lomailla täällä, mutta mukava on palata kotiinkin. Silloin loma on tehnyt tehtävänsä. Puolen yön maissa meidän pitäisi olla taas isänmaan kamaralla.



maanantai 8. syyskuuta 2014

Kokeeni epäonnistui

Yhden hengen ihmiskokeeni meni pieleen. Jätin unilääkkeen ottamatta ja valvoin aamuyöhön. Tein mindfullness -harjoituksen. Tiedättehän, siinähän ajatellaan läpi kaikki ruumiin kohdat alkaen varpaista. Ei auttanut. Neuvotaan ettei pidä vain sängyssä makailla vaan tehdä jotakin välillä. Luin yhden kirjan loppuun. Myöhemmin tein yhden krypton. Unta vaan ei kuulunut.

Keittiöstä kuuluu välillä pikku napsahduksia. En tiedä, mistä ne tulevat. Olin jossakin vaiheessa vaipumassa uneen, kun tuollainen ääni palautti minut hereille. Harmi. Valvominen jatkui.

Vaimoni tarvitsee vähemmän unta kuin minä. Niinpä hän valvoo pitkään. Tässä yksiössä olemme samassa tilassa ja seinälamppu valaisee hieman hänen puuhatessaa läppärin seurassa. Hänen tultua nukkumaan lamppu sammui, mutta uni tullut sittenkään. Vaimoni nukahti melkein heti, mutta heräsi myöhemmin. Söimme yhdessä yöpalaa.

Olen lukenut jostakin Ben Furmanin kirjasta, että eräältä unettomuudesta kärsivältä mieheltä kysyttiin, mikä on epämiellyttävintä puuhaa hänen mielestään. Vastaus oli lattioiden kuuraus. Reseptiksi määrättiin kodin lattioiden kuuraaminen, jollei uni tule tiettyyn aikaan mennessä. Konstin kerrottiin tepsineen. Minusta tuo kuulostaa uskomattomalta. Luulisin itse jännittäväni todella unen tuloa tuollaisessa tilanteessa.

On omituista, että päivällä tunnen voivani nukahtaa melkein milloin vain, mutta yöllä en millään. Ihan kuin päivällä pitkälle mentyäni joki aine laskeutuisi aivojen siitä osasta, joka on ylinnä, ja tainnuttaisi uneen. Yöllä se tuntuu olevan kadoksissa. Onko syöpä tai hoidot saaneet jotkut uneen vaikuttavat aivokemikaalit sekaisin?

Kai minun on mentävä lääkäriin puhumaan ongelmastani. Tosin en tiedä, voiko asiaa auttaa muulla kuin unilääkkeillä, jos kyseessä on syövän ja hoitojen aiheuttama syvä uupumus. 

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Turistin töitä päänsäryllä ryyditettynä, dataongelmia, ei oota, herrasmiehiä, Helsinki 30.9.2012 ja pilakuva

Iltapäivällä tuntui, että huonovointisuuteni hellittää ja lähdimme katsomaan Matyas-kirkkoa sisältä päin. Kannatti mennä, sillä sisäpuolen dekoraatio on todella vaikutta ja kaunis. Kävimme vanhassa kahvilassa kirkon lähellä ja päivällistäkin söimme samoilla nurkilla. Näimme myös vaikuttavan maiseman Linnavuorelta länteen. Vointi ei kunnolla korjaantunutkaan, mutta ihmeesti jaksoin tehdä turistin töitä. Olin ottanut Panadol Forte -nappulan ja matkalla otin vielä puolikkaan kasisatasta Buranaa. Olen ajatellut kokeilla ensi yötä ilman unipilleriä. Jos valvon, oloni on toivoakseni kuitenkin parempi kuin tänään.

Huolestuimme todella eilen, kun huomasimme, että meillä on molemmilla kännyköissämme datasiirtoestot laittamatta päälle. Länsi-Euroopassa ei näistä ole ollut huolia, mutta saa nähdä miten täällä käy.

Olemme panneet merkille, että yllättävän usein kahviloissa ja ravintoloissa jotakin listalla olevaa ei olekaan saatavissa. Tänään kahvilassa suolaisista vaihtoehdoista ei ollut mitään saatavissa. Lieköhän tämä perua siitä, mihin on aikoinaan jouduttu tottumaan.

Unkarilaiset miehet ovat todella gentlemanneja. Ilmeisesti hyvä kasvatus on tuonut luontaisen kauniin käytöksen. Esimerkiksi raitsikoissa useat varttuneita nuoremmat seisovat, vaikka vapaita paikkoja olisi tarjolla.

Kuva: 30.9.2012 eli vuosi sitten
30.9.2012   

 Kuva

Pilakuva ajalta jolloin olin varustettu kauniimmalla tukalla kuin nyt.

Iso käänne, tekeminen ja lepääminen, parisuhdekoulua ja pilakuva "Toivoton possu"

Potilaasta toipilaaksi

Muuttuminen potilaasta toipilaaksi on ollut minulle iso käänne. Hoitojen aikana olin optimistinen ja luulin, että niiden jälkeen toivun nopeasti. Nyt olen ymmärtänyt, että toipuminen kestää kauan ja syövän tai hoitojen aiheuttamia vaivoja saattaa jäädäkin. Ehkä vähitellen totun ajatukseen.

Levon ja tekemisen suhde

On vaikea tunnistaa, mikä on levon ja tekemisen oikea suhde. Tiedostan "pipon kiristymisen" signaaliksi siitä, että olen hyvin väsynyt. Täällä lomalla uudessä ympäristössä on virkistävää käydä tutustumassa eri kohteisiin. Toisaalta sekin vie voimia. Pelkkä sängyssä makoilu on kuitenkin puuduttavaa ja tahdon nukahdella, mikä ei ole hyväksi unirytmille. En tahdo jaksaa lukea kovin paljon. Keskittymistä vaativa puuhailu - kuten bloggaaminen ja maalaaminen - on mukavampaa, mutta sekin kuluttaa voimia. Vaativa laji tämä lepääminen.

Tänään minulla on ollut taas päänsärkyä ja huonovointisuutta. Varmaan unilääkkeilläkin on osuutensa asiasta. Viimeistään kotona pitää siirtyä sellaiseen malliin, että jätän unilääkkeet ja yritän nousta säännöllisesti samoihin aikoihin oli uni tullut aikaisin tai ei. Ehkä nouseminen on siten helpompaa, kun unilääkkeiden tuoma pöhnäinen olo jää.

Parisuhdetaitoa

Opimme vaimon kanssa tietyn parisuhteeseen liittyvän asian tänään. Ei ole hyvä vedota omiin vaivoihin, kun pitää päättää jonkin asian tekemisestä tai tekemättä jättämisestä. Minussa sellainen saa aikaan syyllisyyttä ja ahdistuksen tunnetta. Vaimo taitaa olla hieman parempi oman ratkaisun ajamisessa, mutta silloin voi tulla riitaa.

 Kuva


lauantai 6. syyskuuta 2014

Taiteilua ja kynsiongelmia

 Olen alkanut käyttää taas tussia ja akvarelleja. Tällä kertaa hyvin erilaista.





Oikean käden kynsien rappeutuneet osat ovat siirtyneet etuosaan, kun uusi kynsi on kasvanut alla. Tuntuu hyvin epämiellyttävältä, jos kynsiä yrittää käyttää. Vasemmassa kädessä on vain peukalossa tällainen rappeuma.



Sisin makuuhuone, mielenkiintoinen elämäntarina, reippaat pyöräilijät, herkullinen keitto, fiksu pyöräjärjestelmä ja unikampanjasta

Franz Joosef ja Sisi

Lupasin palata vielä Gödöllön vierailuun. Unkarin hallitus lahjoitti kaupungissa olevan Grassalkovichin rakennuttaman palatsin Franz Joosefille ja hänen puolisolleen Elisabetille (Sisi tai Sissi). Franz oli Itävallan keisari ja hänestä tuli myös Unkarin kuningas. Franz ei viihtynyt palatsissa, mutta Sisi sitäkin paremmin. Franzille ei ollut edes työhuonetta siellä. Itse Maria Teresia oli aikoinaan yöpynyt kerran palatsissa. Sisi otti huoneen, jossa Maria oli nukkunut, omaksi makuuhuoneekseen. Hän sijoitti kuitenkin sänkynsä eri paikkaan kuin missä Marian vuode oli ollut. Sisi harrasti ratsastusta, metsästystä, voimistelua ja tarkkaili hyvin tiukasti painoaan. Hän kuoli surullisesti 60-vuotiaana italialaisen anarkistin iskettyä häntä viilalla. Sisi oli hyvin pidetty Unkarissa.

Mielenkiintoinen elämäntarina

Oppaanamme toimineella kaima-S:llä on mielenkiintoinen historia. Hän sai puolisonsa kanssa kylläkseen paikallisesta talousjärjestelmästä 1980-luvulla ja matkustivat Länsi-Saksaan hakemaan töitä. He eivät kuitenkaan saaneet työlupia. S tutustui sattumalta puistossa erääseen suomalaisnaiseen, joka kertoa Suomesta niin kutsuvasti, että pariskunta alkoi pohtia työnhakua kotimaastamme. S kertoi tietäneensä ennestään Suomesta vain Väinämöisen ja kylmyyden. Suomalaisnainen otti selvää tarvittavasta paperisodasta ja kävi ilmi, että he voisivat saada työtä kunhan selvittävät kielikokeen. Pariskunta alkoi opiskella suomea ja hankkiutuvat tuttavuuteen joidenkin Länsi-Saksassa asuvien suomalaisten kanssa saadakseen keskusteluharjoitusta. Sitten puoliso lähti kielikokeeseen ja selvitti sen. Sanoi helpoksi. S kävi myös suorittamassa kokeen ja parikunta päätyi lääkäreiksi Mänttään.

Rautaesirippu murtui. Puoliso ja poika alkoivat ikävöidä Unkariin. S ja tytär olisivat mieluummin jääneet. Oltuaan neljä vuotta Mäntässä, perhe palasi Unkariin.  

Reipasta matkailua

Toissa iltana meillä kävi kaksi reipasta, suomalaista "nuorta" miestä. He olivat pyöräilleet 330 km:ä Keski-Euroopassa, jättäneet vuokrapyöränsä rajan taakse ja tulleet junalla käymään Budabestissä. Iältään he ovat 69 ja 72 vuotta.

Mukava ilta

Kävimme eilen ulkona syömässä todella herkullista kanakeittoa MT:n ja S:n kanssa. He ovat suomalaisparikunta, johon tutustuimme Gödöllössä. Oli oikein mukava ilta. MT oli huomannut eräässä paikallisessa lehdessä jutun M:n suvusta ja antoi meillekin yhden kappaleen lehteä. M:n luona kyläilimme viikko sitten.

Fiksu pyöräjärjestelmä

Budapestissä on koekäytössä samanlainen pyöräjärjestelemä kuin Pariisissa. Pyöriä sijoitellaan eri puolille kaupunkia. Pyörän voi ottaa haluamastaan paikasta ja jättää sopivaan palautuspisteeseen. Järjestelmään pitää kirjautua. Puoli tuntia saa ajaa ilmaiseksi ja sitten seuraa kohtuullinen maksu. Ilmaisajalla halutaan pitää pyörät kierrossa. Olen käyttänyt tällaisia pyöriä Pariisissa. Järjestelmä on todella mainio.


Uni kuriin

Unikampanjani tuntuu toimivan aika hyvin. Sain taas nukutuksi hyvän yön ja heräsin kohtalaisen ajoissa. Tosin olen taas aika pöhnäinen unilääkkeiden vuoksi.  

perjantai 5. syyskuuta 2014

Migreenin oireita, Sankarien aukiolla, Linnavuorella, jalat lämpimiksi ja outo nenän vuoto

Tänään on ollut sellainen olo, että migreenikohtaus on saattanut pyrkiä iskemään. Pientä päänsärkyä ja kuvotusta. Otin Panadol Forte -tabletin, kun lähdimme kaupungille. Se saattoi ehtiä torjumaan päätä halkaisevan säryn. Pakotin itseni unipillereillä nukahtamaan niin aikaisin, että ehdin nukkua kunnon yön ja silti nousemaan jalkeille kohtalaisen varhain, jos nyt yhdeksän tienoista voi niin sanoa. Epäsäännölliset ruokailuajat ja nukkumiset ovat ehkä hivuttaneet epämiellyttävän räjähdyksen uhkaavan lähelle.

Kävimme tänään Sankareiden aukiolla ja läheisen ison puiston reunalla.






Toissapäivänä kävimme Linnavuorella ystävämme S:n kanssa. Vanha kaupunki on tunnelmallinen ja näkymät Tonavalle huikean kauniit. Tonavan maisemia olen jo julkaissutkin. Matyas-kirkko näyttää siron viehättävältä. Vanhan kaupungin alueella laumaili mekastavaa nuorisoa. He olivat teknisessä yliopistossa tänä syksynä aloittavia opiskelijoita. 




Mainitsin neuvosta, että uni tulee paremmin, jos jalat ovat lämpimämmät kuin muu ruumis. Facebookissa on ehdotettu untuvalla vuorattuja tossuja, superlämpimiä tohveleita, huopikkaita sekä jalkojen kylvetystä ja rasvausta avuksi. Ehkäpä minun täytyy turvautua villa- ja tavallisia sukkia järeämpiin konsteihin.

Olen ihmetellyt, miksi nenäni alkaa vuotaa, kun syön tai juon jotakin. Johtuukohan se syövästä? En muista, milloin se on alkanut. Nettiselailun perusteella asia tunnutaan yhdistettävän joko heinänuhaan tai mausteisiin ruokiin. Heinänuhataipumus minulla on, mutta se ei ole vaivannut vuosikausiin. En osaa yhdistää asiaa mausteisiin. Mielestäni jo kylmän veden juominen aiheuttaa nokan vuotamisen.

Pilakuva "Hyvältä näyttää!"


Kuva



Tehty sovelluksella Bitstrips Facebookissa.

torstai 4. syyskuuta 2014

Pilakuva, vaivoja, pikku jekku ja tunnistettava unkarilainen sana





Kuva

Vaivoja

Huomaan välillä polvieni vaivaavan noustessani portaita. Tiedän sen johtuvan ylipainosta, sillä laihduttaminen on ennenkin auttanut.

Sama syy aiheuttaa sen, että tavaroita poimimaan kumartuminen on vaivalloista.

Pikku jekku

Olisittepa nähneet vaimoni ilmeen eilen, kun olimme lähdössä kaupungille eilen. Olin vetänyt tarkoituksella kalsarini reippaasti farkkujen vyötärön yläpuolelle näkyviin.

Tunnistettava unkarinkielinen sana

Kysyin tänään alakaupassa sinappia. Tulinkin helposti ymmärretyksi, koska sinappi osottautui olevan unkariksi musta pitkällä aalla. Englanniksihan sana on mustard.




Potilaat kertovat, Lymfooma.fi ja sen verkkolääkäri, matkailu avartaa, näkymiä Linnavuorelta Tonavalle ja systemaattinen katutaiteilija

Etsin lymfoomapotilaiden keskustelusivua, mutta en löytänyt. Sen sijaan löysin sivut Potilaat kertovat ja Lymfooma.fi. Ensimmäisessä nimensä mukaisesti syövän kokeneet tai sitä sairastavat kertovat elämästään taudin kanssa ja toisessa on hyvää yleistietoa lymfoomasta sekä jopa verkkolääkäripalvelu.

Potilaat kertovat

Luin ensimmäiseltä sivustolta Jaana Kososen kirjoituksen Juhlien jälkeen. Tarina on karu. Hän kirjoittaa tunnelmistaan 50-vuotisjuhliensa jälkeen. Hän sairastaa parantumatonta metastoitunutta munasarjasyöpää. Hän kertoo kivuistaan ja syövän aiheuttamista taloudellisista huolista, kun oli joutunut jäämään työkyvyttömänä eläkkeelle. Oma osa tuntuu heti varsin kohtuulliselta. Ehkä se on yksi noiden kirjoitusten tarkoituksista.

Johanna Marjomaa saa voimaa väreistä on Eeva Mehton kirjoittama, Johannan haastatteluun perustuva juttu rintasyövän sairastaneen kokemuksita. Johanna on saanut sairauden jälkeen apua psykologilta ja tuntee rohkaistuneensa kokemuksistaan.

Lymfooma.fi

Sivulla kerrotaan muun muassa, että non-hodgkinin lymfoomatapauksia todetaan noin 1.000 vuodessa ja että taudin saaneiden keski-ikä on noin 60 vuotta. Olen siis keskiarvotapaus.

Imusolmukesyöpään ei pystytä määrittää yhtä selvää syytä. Kuitenkin perimällä, vaurioituneella immuunijärjestelmällä, viruksilla ja bakteereilla arvoidaan olevan osuutensa asiassa.

Verkkolääkäri

Sivustolla on runsaasti kysymyksiä verkkolääkärille ja hänen antamiaan vastauksia. Uusiakin kysymyksiä saa esittää.

Eräs vanhempi kertoo, että hänen tyttärellään oli hoitojen loputtua kuvissa vielä näkynyt syöpää. Tytärtä oli hoidettu sytostaateilla ja sädehoidolla. Tähän oli sanottu, että muutokset häviävät, sillä sädehoito vaikuttaa sen lopettamisen jälkeenkin. Tytölle oli kasvanut noin puolen vuoden kuluttua kolme imusolmuketta. Vanhempi ihmettelee eikä syöpää hoidettu loppuun vai onko se uusiutunut. Lääkäri vastaa, että syövän parantumisen kannattaa selvittää PET-ct -kuvauksella. Jos tämä antaa hyvän tuloksen, kolmesta suurentuneesta imusolmukkeesta ei ole huolta. Lääkäri kertoo imusolmukesyövän uusiutuvan useinmiten kahden vuoden kuluessa, joten kyseessä voi olla uusiutuminen.

Matkailu avartaa
 

Näkymiä linnavuorelta Tonavalle




Systemaattinen katutaiteilija

Deak -torilla oli eilen katutaiteilija, joka liikutteli naruissaan saksofonistinukkea musiikin tahdissa. Hän oli myhäilevän hyväntuulisen näköinen, mutta jäykistyi ja totistui heti, kun näki minun videokuvaavan häntä. Entinen rento meininki palasi silmänräpäyksessä, kun näytin hänelle hänelle tarkoittamaani kolikkoa kädessäni.

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Hääpäivälahjaratkaisu



Kuva

Tehty sovelluksessa Bitstrips Facebookissa. Onneksi tarina ei pidä paikkaansa.

Väsymyksestä, psykedeelinen tila, Kauhujen talo ja syvältä riipaiseva muistomerkki

Syöpäkokemuksia

Kaksi syövän kokenutta kommentoijaa kertovat, että he ovat kärsineet väsymyksestä hoitojen jälkeen. Toinen mainitsee univaikeudetkin. Yksi kommentoija suosittelee yhteyttä Syöpäyhdistyksen tukihenkilöön. Se onkin hyvä idea. On hyvä saada lisää kokemusperäistä tietoa, jotta voi suhtautua realistisesti tulevaan.

Psykedeelinen puoliuni

Otin eilen illalla suosiolla unipillerin, mutta se ei riittänyt. Jouduin jonkinlaiseen puoliunimaiseen psykedeeliseen tilaan kuten joskus käy. Heräsin parin tunnin päästä tuosta surrealistisesta maailmasta. Sitten jouduin ottamaan puolikkaan lisää. Tänään aivoni ovat sitten olleet kohmeiset.

Kauhujen talo

Vierailin eilen Terrorimuseossa. Vaimoni kävi sillä aikaa lähellä olevassa Lizstin kotimuseossa. Terrorimuseo on samassa talossa, jossa toimi Unkarin natsipuolue ja sen jälkeen kommunistien turvallisuusorganisaatio. Aiheina ovat molempien aatteiden aiheuttamat hirveydet. Museossa on runsaasti videoita, joista merkittävä osa on kauhuja kokeneiden kertomuksia. Ne ovat järkyttäviä ja avaavat todellisuutta mikrohistoriallisesta näkökulmasta. Videot ovat kovin pitkiä, mikä tekee paneutumisesta aika työlästä. Oli kiinnostavaa nähdä autenttista filmimateriaalia Unkarin kansannoususta vuonna 1956.




Museossa on myös esineistöä teemojen ajoilta. Hissikyyti toisesta kerroksesta alas oli erikoinen. Hissi laskeutui hyvin hitaasti. Kun se lähti liikkeelle, seinällä olevassa videoruudussa mieshenkilö alkoi selostaa perustellisesti, kuinka hirttotuomio pantiin täytäntöön. Esitys päättyi kun tultiin perille. Aika hiljaista porukkaa me hissikyytiläiset olimme.




Talossa olevia sellejä on rekonstruoitu entiseen tilaansa. Karuja ovat. On myös kidutustila. Esillä on piiskoja ja jokin sähkölaite. Yhdessä tilassa oleva hirsipuu saattaa olla aito.



Riipaiseva muistomerkki

Kävimme sitten katsomassa muistomerkkiä, joka on puhuttelevin koskaan näkemäni. Unkari onnistui pysyttelemään pitkään suojassa valtionhoitaja Horthyn johdolla toinen maailmansodan aikana. Tämä suojeli myös maan juutalaisia. Lopulta natsit kuitenkin miehittivät maan. Muistomerkki kuvaa tapahtumaa, jossa juutalaisia heitettiin kylmään Tonavaan.

Lauantaina tapaamamme M tunsi - nyt jo edesmenneen - henkilön joka oli noiden heitettävien joukossa. Osa ja hän heidän joukossaan pelastui, kun viime hetkellä Sveitsin suurlähettiläs tuli paikalle ja ehti antaa osalle jonkin vapauttavan dokumentin.

M kertoi, että juutalaiset ammuttiin jokeen. Matkaoppaat kertovat, että heidät heitettiin.





maanantai 1. syyskuuta 2014

Parisuhde paranee, nukahtamisniksi, paikalliset hinnat ja hyvä turva

Parisuhde senkun paranee

Kirjoitin jokin aika sitten kuinka oivalsin oman hajamielisyyteni liittyvän vaimoni kautta siihen, että tunnen syyllisyyttä hänen valittaessaan jostakin asiasta. On jännittävää miten monimutkaisen yllättäviä vuorovaikutussuhteet voivat olla. Huomaan parisuhteemme on toimineen luonikkaammin tuon oivalluksen jälkeen. Mielenkiintoista. Mitähän kummallisuuksia vielä hoksaamme?

Nukahtamisniksi

Tutkimusprofessori Timo Partonen tarjoaa niksin nukahtamiseen. Villasukat kuulemma auttaisivat. Nukahtaminen holpottuu, jos jalat ovat lämpimämmät kuin muu keho. Monetkohan minun pitäisi laittaa jalkoihini, kun villasukat ja niiden alla olevat tavalliset sukat kuuluvat jo nyt vakioyövarustukseeni. Jalat eivät taida siltikään olla muuta kroppaa lämpimämmät.

Paikalliset hinnat

Kuulin viime viikolla S:ltä Gödöllössä, että sähkö on todella kallista Unkarissa. Siksi katuvalaistuksessa säästetään. Hän kertoi myös, että unkarilaiset - tai varmaan osa unkarilaisista - tosiaan syövät lämpimän aterian vain kerran päivässä. Siksi kai annokset ovat niin suuria. Kun tapaa on saanut täällä kokeilla, se tuntuu varsin kätevältä. Ehkei se kovin terveellistä kuitenkaan ole.

Arvioimme eräänä päivänä oman korttelimme ruokakaupasta ostamamme kauppakassin hintaa. Tuntui että suoraan rahassa arvioiden se oli ehkä 40 prosenttia halvempi kuin Suomessa. Se merkitsee valitettavasti, että ruoka on unkarilaisille todella kallista. Palkkatason sanotaan olevan vain viidesosan Suomen vastaavasta. Tosin tänään käytyämme eri ruokakaupassa, hämmästelin, miten vähän ostokset maksoivat. Kassa tuntui tarkan työn tekijältä, joten oikein summan täytyy olla.

Hyvässä turvassa

En ole saanyt yhtäkään viestiä - en mainosta enkä oikeata - sähköpostiini sen jälkeen, kun tämän läppärin tietoturva saatiin kuntoon. On hienoa olla näin hyvässä turvassa.


Melatoniinikokeilu, ovikoodierikoisuus, Margit-saaressa, veistossatoa ja turistibussi ajaa Tonavassa

Otin illalla melatoniinipillerin unilääkkeeksi. Kävi kuitenkin niin kuin joskus käy. Jokin tunteita herättävä asia alkaa pyöriä mielessä ja vie unen. Otin sitten unilääkkeen. Ei riittänyt. Otin vielä puolikkaan lisää ja se riitti. Tänään olen ollut tokkurainen, mutta onneksi on sadepäivä.

Olen mielessäni siitä, että jaksan jo kävellä aika hyvin.

Kätevä ovikoodijärjestelmä

Kun täällä painellaa ovikoodi ulko-ovella, kuuluu asianomaisessa asunnossa hälytys. Jokaiseen asuntoon täytyy siten liittyä oma koodi.

Margit-saaressa

Tonavassa on Budan ja Pestin välissä saari, joka on historiallinen paikka ja budapestilaisten ulkoilualue. Nimi tulee kuninkaan tyttärestä, joka meni saarella olleeseen luostariin ja vietti siellä loppuelämänsä. Saarella on isoja ja kauniita puistoja, joissa on mukava retkeillä.

Eteläisessä päässä on hieno suihkulähde, joka vaihtelee muotoaan musiikin tahdissa. Erilaisia sähköllä ja polkuvoimalla toimivia ajoneuvoja on vuokrattavissa helpottamaan 2,5 kilometrin pituiseen saareen tutustumista. Me valitsimme kumipyörillä kulkevan turistijunan, joka vei meidät pohjoispäähään ja toi takaisin. Suihkulähteen tuntumassa kasvaa valtavia plataaneja. Saaresta lähdettyämme kävelimme kaupungilla.

Näkymä Margit-saaresta Pestiin
Näkymä Margit-saaresta Pestiin




  

Eilisen päivän veistossatoa. Milon Venuskin on päässyt talon kulmaan ihailemaan vilinää.








Merkillisin eilispäiväinen näkymä oli turistibussi, joka ajoi Tonavassa. Bussi ajaa osan kierroksestaa maalla ja osan Tonavassa.