Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

maanantai 1. syyskuuta 2014

Melatoniinikokeilu, ovikoodierikoisuus, Margit-saaressa, veistossatoa ja turistibussi ajaa Tonavassa

Otin illalla melatoniinipillerin unilääkkeeksi. Kävi kuitenkin niin kuin joskus käy. Jokin tunteita herättävä asia alkaa pyöriä mielessä ja vie unen. Otin sitten unilääkkeen. Ei riittänyt. Otin vielä puolikkaan lisää ja se riitti. Tänään olen ollut tokkurainen, mutta onneksi on sadepäivä.

Olen mielessäni siitä, että jaksan jo kävellä aika hyvin.

Kätevä ovikoodijärjestelmä

Kun täällä painellaa ovikoodi ulko-ovella, kuuluu asianomaisessa asunnossa hälytys. Jokaiseen asuntoon täytyy siten liittyä oma koodi.

Margit-saaressa

Tonavassa on Budan ja Pestin välissä saari, joka on historiallinen paikka ja budapestilaisten ulkoilualue. Nimi tulee kuninkaan tyttärestä, joka meni saarella olleeseen luostariin ja vietti siellä loppuelämänsä. Saarella on isoja ja kauniita puistoja, joissa on mukava retkeillä.

Eteläisessä päässä on hieno suihkulähde, joka vaihtelee muotoaan musiikin tahdissa. Erilaisia sähköllä ja polkuvoimalla toimivia ajoneuvoja on vuokrattavissa helpottamaan 2,5 kilometrin pituiseen saareen tutustumista. Me valitsimme kumipyörillä kulkevan turistijunan, joka vei meidät pohjoispäähään ja toi takaisin. Suihkulähteen tuntumassa kasvaa valtavia plataaneja. Saaresta lähdettyämme kävelimme kaupungilla.

Näkymä Margit-saaresta Pestiin
Näkymä Margit-saaresta Pestiin




  

Eilisen päivän veistossatoa. Milon Venuskin on päässyt talon kulmaan ihailemaan vilinää.








Merkillisin eilispäiväinen näkymä oli turistibussi, joka ajoi Tonavassa. Bussi ajaa osan kierroksestaa maalla ja osan Tonavassa.




4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Miten tuo bussi tuolla Tonavassa ajeli???

Heikki Honkala kirjoitti...

Se on ambifiobussi. Pystyy kulkemaan vedessä. Propeli varmaan perässä.

Anonyymi kirjoitti...

Oikeasti, vai Heikki,onko huijausta? ;) Bussi kun näyttää tyhjältä... :)

Heikki Honkala kirjoitti...

Ihan oikeasti se Tonavassa seilaa. Oli siellä muistaakseni turisteja kyydissä, mutta kuvassa ei oikein näy.