Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Hei me tarvitsemme marraskuuta

Harmittaa, kun hyvin alkanut liikuntameininki tyssäsi tähän lentsuun. Viikolla kävelin osan matkasta koululta TaiK:in, mutta ei sellainen vissiin käy vielä. Eletään nyt sitten hidasta marraselämää. Ennen vanhaan otettiin talvella löysästi ja kesällä paiskittiin hulluna hommia. Jotakin salattua viisautta tässä täytyy olla, koska Hesarin mukaan kesällä tehdään paljon itsemurhia ja näihin aikoihin vähän. Joku oli löytänyt kai korrelaation säiden ja itsemurhalukujen väliltä. Yllättäen se toimiikin näin päin.

Minun on syytä kerätä siksikin voimia, että seuraava jaksoni tulee olemaan ankara. Silloin minulla on kahdelle ryhmälle kummallekin 12 viikkotuntia. Siinä saavat aivot virkkuna vilistää, että saa organisoitua kummallekin jatkuvasti järkevää tekemistä ja kokonaisuuden pysymään hanskassa. Toisaalta mukavaa tehdä aikuisten kanssa hommia, ylioppilaita kun ovat. Täytyy psyykata itseäni loiventamaan muita puuhia tuon työpiikin ajaksi.

Maatalousyhteiskunnassa monet tekivät savottahommia talvisin. Se oli raskasta työtä, mutta sen päivittäistä määrää rajoitti auringon lyhyt loimotusaika. Oli pakko vetäytyä ajoissa piisin ääreen juttelemaan mukavia. Kesällä oli kovaa erityisesti torppareilla, kun oli raskaat päivätyöt ja omat hommat piti tehdä torpparinauringossa eli kuutamolla. Ettei vain tuo itsemurhailmiö johtuisi jostakin geneettisesti pitkässä valoisassa laukeavasta velvollisuudentunteesta. Lomailukin voi mennä överiksi. Nyt on pakko nauttia vaikka hampaat irvessä, koska on kesä.

Jos on nyt työkiireitä, ne on toki hoidettava, mutta isompia kotiprojekteja voisi olla fiksua siirtää tuonnemmaksi. Näin voi raivata tilaa marraskuisille puuhille kuten mukavan kirjan lukemiselle lepotuolissa, ystävien tapaamiselle kynttilänvalossa, luoville harrastuksille ja vaikkapa tyynysodalle lasten tai lastenlasten kanssa.

Ei kommentteja: