On vain yksi tie

Kun saa leukemiadiagnoosin, elämä määrittyy tiukasti pitkäksi aikaa eteenpäin. Vapaassa maassa se ei kuitenkaan ole pakollista. Hoitoa ei ole pakko ottaa vastaan. Se vaihtoehto tietäisi kuitenkin kuolemaa muutamassa viikossa.

Jos haluaa elää, on vain yksi tie. Hoitojen tie. Se merkitsee käytännössä oman päätäntävallan luovuttamista terveydenhuollolle. Elämä muuttuu hyvin helpoksi. Sairaalassa mennään sairaalan rutiinien ja hoito-ohjelman mukaan. On vain tehtävä se, mitä pyydetään, ja altistuttava sille, mihin kehotetaan.

Hoitajat ovat joustavia. Ei ole pakko mennä suihkuun juuri nyt, jos ei huvita. Lääkäritkin neuvottelevat kuten sain eilen kokea.

Kaikesta huolimatta elämän sisältö määrittyy suurelta osin ulkoapäin.

Pieni opponentti puserossani marisee, että en halunnut tällaista. Haluan pois tästä pakkoputkesta. Opponentti on helppo hiljentää. Ei ole muuta tietä kuin tämä. Tämä tie on vain kuljettava. Minua hoitaa huippuorganisaatio, joka tietää, mitä tekee. Saan maailman parasta hoitoa. Olen etuoikeutettu. Sitäpaitsi nykyään minua voidaan hoitaa toisin kuin isoveljeäni 50-luvulla.

Haluan toimia hyvässä yhteistyössä terveydenhuoltohenkilöstön kanssa. Meillä on yhteinen tavoite. Panokset ovat suuret. Minä paranen tai sitten en. Olen intuitiivisesti optimisti. Hoidot tuntuvat etenevän hyvin. Niinkin voi käydä, että paranen, mutta saan taudin uudestaan ja menehdyn. Facebookin Lymfooma ja leukemia -sivustolla eräs leski kertoo miehestään, joka sai taudin vuonna 2008. Tauti uusiutui kaksi kertaa. Jälkimmäisestä hän ei enää selvinnyt.

Kaiken takana on elämän ja kuoleman majesteetti, joka tietää jo nyt, milloin päiväni ovat luetut.

Olen syvästi kiitollinen saamastani hoidosta.