Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

torstai 31. joulukuuta 2015

Päiväsairaalassa


Olen nyt päiväsairaalassa. Tila näyttää samanlaiselta kuin iso sali, jossa olin viime vuonna Tornisairaalan päivystyksessä. Toimii kai samalla periaatteella, päivystyksessä toimitetaan potilaan eteenpäin yön aikana ja täällä päivän aikana. Tämä suljetaankin klo 21.
Tilassa on runsaasti petejä ja yhdessä reunassa on eräänlainen ohjaamo. Hoitajat kulkevat pitkin tilaa pitämässä huolta omista potilaistaan ja vähän muistakin.




Melko pian hoitajani tuli järjestämään hoitoani alkuun. Toinenkin hoitaja kävi toteamassa, että minulla on arrow -katedri. Leukailin hänelle, että joku kerää havaintoja lentokoneista ja toinen katedreista.


Totuttuun tapaan sain ensin suovettä ja sitten varsinaista tavaraa, joka oli tällä kertaa trombosyyttejä. Tällä hetkellä saan punasoluja. Ehkäpä niistä johtuu, että käsien tärinä on huomattasti vähentynyt. Nopeasti tuntuu vaikuttavan.

Vasemmassa pussissa on suolavettä ja
oikeassa trombosyyttejä.


Yritän täälläkin tavoitella kokoon juomakiintiötäni. Täällä on tarjolla erilaisia mehuja, mustikka- yms. juomia, teetä, kahvia sekä vettä.


Hoitaja kertoi, että matalasoluvaihe määritellään yksilöllisesti. Ei menisi siten mekaanisesti joidenkin raja-arvojen avulla.

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Tsempit Heikki!
Törmäsin blogiisi ihan sattumalta, ja lukaisin yhtenä iltana kaikki kirjoituksesi. AML:n ihmeellisen maailman kanssa elävänä, jokainen teksti on kuin omien korvien välistä tuotettua, sillä tuolla kaavalla elämä syöpälandiassa kulkee.
Parempaa ja terveempää uutta vuotta toivotellen!

Heikki Honkala kirjoitti...

Kiitos kovasti viestistäsi KT! Olemme siten kohtalonsisaruksia. Samaa sinullekin ensi vuodelle!