Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

perjantai 11. joulukuuta 2015

Suuri uutinen


Vaimoni kertoi suunnitelleensa suuria. Hän on puhunut henkilökunnan kanssa kotiuttamisestani. Sellainen kuulostaa mahdolliselta.





Lääkäri kävi juttelemassa. Hän kertoi, että voisin päästä viikonlopuksi kotilomalle ja maanantaina minut voitaisiin kotiuttaa. Kotiuttamista varten selvitetään, että kaulassannani olevan kahden katedrin huolto voidaan järjestää.

Lääkäri tekee perusteellista työtä. Hän kertoi, että pysyväislääkitykseni vaikuttaa hieman sydänfilmiini. Ei kuitenkaan huolestuttavasti. Lääkkeen vähentämistä tai vaihtoa toiseen voidaan harkita.

Mainitsin kihtiongelmastani ja hän päätti oitis, että tehdään suuntaa antava uriittitutkimus.

Hoitaja kävi kertomassa, että katedrihuolto järjestyy.

On se aika muija tuo mun Saara!


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Olen lukenut blogiasi säännöllisen epäsäännöllisesti, lähinnä sairauteesi liittyviä päivityksiä, ja olin kovin järkyttynyt tästä uusimmasta käänteestä. Toivon todella, että elimistösi tuottaa niitä oikeita palikoita, ja pääset vielä nauttimaan eläkepäivistäsi! Kaikkea kaunista ja hyvää toivotellen Memmuli

Heikki Honkala kirjoitti...

Lämpimät kiitokset kommentistasi ja kannustuksestasi Memmuli! Näin se elämä meitä heittelee. Varmaan 21.12. kuulen, minkälaisia palikoita on tullut ja niiden pohjalta ratkeaa jatkohoidot.