Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Uusi koti


Minut siirrettiin paaritaksilla Suursuon sairalaanaan. Paaritaksi on sellainen, että kuljettaja pystyy hakemaan yksin paarien avulla potilaan sisältä ja siirtämään paarit potilaineen autoonsa kuljetettavaksi. Sain maistaa piktästä aikaa raitista ulkoilmaa, kun sain olla hieman ulkosalla siirron yhteydessä.

Leiriini oli kertynyt kovasti tavaraa, mutta onneksi hoitajat pakkasivat kaiken matkaa varten.

Olen aikaisemmin tottunut siirtojen yhteydessä siihen, että on tehty hyvin yksityiskohtainen luettelo potilaan mukana siirtyvistä tavaroista. Nyt ei sellaista tehty, paitsi, että  kaksi hoitajaa kävivät tavarani läpi ja merkitsivät niistä tärkeimmät listaan.

Minulla on täälläkin yksityishuone, mutta se on kooltaan ehkä kolmasosan Komiosairaalan residenssistäni. Hyvä silti näinkin.

Minulta on otettu mittauksia, olen jutellut lääkärin kanssa kahteen otteeseen ja tutustunut hoitajiin sekä jumppariin. Huomenna varmaan päästään vauhtiin.

Yritän omaksua täällä omatoimisemman roolin kuin Kolmiosairaalassa, jossa olin jumittunut huimausvaihteeseen. Nappasin Eeva-laitteen ja kävin sillä härväilemässä aulassa. Hyvin pärjäsin.

Minut on määrätty tehodieetille, mikä tarkoittaa kuulemma, että ruokaa on vähemmän, mutta se on energiapitoista.

Täällä tajorttiin pullakahvit ja kokeilin. Pulla tuntui oudolta suussa, mutta pystyin sen syömään. Join osan kahvistakin. Ei hirveästi sytyttänyt.

Eiköhän tämä tästä ...


4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Loistavaa Heikki! Nyt vain liikettä niveliin ja tsemppiä!

t. Lissu

Anonyymi kirjoitti...

Hieno homma! Tsempit minultakin!

Ulkosuomalainen

Heikki Honkala kirjoitti...

Kiitos Lissu!

Heikki Honkala kirjoitti...

Kiitos Ulkosuomalainen! Yritetään taistella.