Kerron kuulemani rakkaustarinan, joka on elävästä elämästä ja ehkä hioutunut matkalla. Sota-aikana eräs mies oli jo siirretty ruumiskasaan. Joku ohikulkija oli huomannut hänen silmiensä liikkuvan. Hänet otettiin hoidettavaksi. Eräs häntä hoitava sairaanhoitaja tai lotta oli tuumannut, että tästä tulee minulle mies. Niin sitten kävikin.
Kun palasimme toissapäivänä vaimoni kanssa Helsingistä, kuuntelimme Luontoradiota. Yksi käsittelyyn noussut aihe oli kangastus. Ilmiön kerrottiin johtuvan siitä, että jostakin syystä ilman lämpötila poikkeaa huomattavasti maan pinnalla ja hieman ylempänä. Tämä saa valon taittumaan epätavallisesti.
Tällaisesta ilmiöstä on kyse, kun vastarannalta näkee jotakin, mikä ei sieltä tavallisesti näy. Toinen muoto on tutumpi. Kun lämpimän asfaltin päällä on lämmennyttä ilmaa ja sen yläpuolella kylmempää, autossa istuja voi nähdä tiellä lätäkköjä, vaikka sää on kuiva. Lätäköt ovat todellisuudessa heijastumaa sinisestä taivaasta.
Muistin evakkoisäni kertoneen Kannaksella näkemästään. Otin asian puheeksi, kun juttelin eilen isäni kanssa puhelimessa.
Isäni kotitila rajoittui Laatokkaan, jonka keskimääräinen leveys on sata kilometriä. Tavallisesti vastarantaa ei näkynyt, mutta sopivalla säällä sen saattoi nähdä. Valamon luostarisaari on ehkä 60-70 kilometrin päässä isän kotitanhuvista. Kun sää oli sopiva, saattoi kaukaisuudessa nähdä Valamon pääkirkon. Tämä ilmiö edellyttää, että vedenpinnan tuntumassa on kylmää ilmaa ja yläpuolella lämpimämpää.
Kajastus ei ole harhaa vaan oikea optinen ilmiö. Näkemänsä voi valokuvatakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti