Totuuden kaapu on raskas. Sellaista asettelen harteilleni. Virtuaalisen sopeutumiskurssin suurin anti on se, että ymmärrän paremmin tilanteeni. Kantasolusiirteen saamisen jälkeisestä väsymyksestä on keskusteltu tosiasiana. Hematologit eivät asiaan tartu. Heidän huomionsa kohdistuu ymmärrettävästi siihen vaiheeseen, kun potilasta pelastetaan henkiin. Ikimuistoiset kiitokset heille saamastani hoidosta!
Olen pettynyt siihen, että voimani eivät ole palautuneet, vaikka tämäkin tulos on loistava. Tehtäväni on nyt antaa itselleni aikaa mukautua tilanteeseen. Riskinä on valuminen toimettomuuteen, mikä ei ole toivottavaa. Toimien sopeuttaminen voimavaroihin on ihanteellisin ratkaisu. Miten oppia innostumaan maltillisesti?
Minua ei innosta nyt juuri mikään. Tämä blogini säännöllinen päivittäminenkin tuntuu työläältä, mikä varmaan näkyy tekstissä. Nyt ei ole hyvä keli. Blogin pitämisen luonteeseen kuuluu kuitenkin jatkuvuus. Päivittymätön blogi kuolee.
Toisaalta säännöllinen kirjoittaminen tuo ryhtiä eläkeläisen elämään ja haastaa ajattelemaan. Josko siten muutama aivosolu jaksaa sykkiä siten vähän pitempään.
Minun pitää ehkä harkita pientä lomaa bloggaamisesta tai harventaa kirjoitustahtia.
Minun on syytä uudistaa elämäni puutarhaa, miettiä viljelyalan kokoa, valita tilanteeseen sopivia lajikkeita, pohtia hyöty- ja koristekasvien suhdetta sekä keskustella vaimoni kanssa siitä, millaisessa puutarhassa viihdymme. Puutarhanhoitoon kuuluu istuttamista ja lannoittamista, mutta myös leikkaamista ja harventamista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti