Sairaan rakas elämä

Since 2014

lauantai 19. marraskuuta 2016

Äijä osti punaiset housut

Minä olen äijä. En sataprosenttinen, mutta jonkin tason pitoisuus minulla on. Verkkopaitasillaan en esiinny.


Vaimoni osaa asustaa itsensä kauniisti. Arvostan kovasti tuota piirrettä. Minä en tahdo saada itseäni vaatekauppaan. Sen varmaan arvasittekin. Vanhempani ovat olleet huolellisia pukeutujia. Minä olen kai mutaatio.

Olen herännyt. Vaimoni sanoo, että on kohteliasta muita kohtaan pukeutua kunnolla. Totta se on. En minä tosin aivan hampuusi ole ollut. Olen halunnut olla säästäväinen. Ympäristön kannalta tuntuu järkevältä kuluttaa tavarat loppuun. Ruotsalaistyylinen huolellinen pukeutuminen edellyttää, että vaatteet ovat aika uusia. Sillä on oma hintansa. Laatukin on tärkeä asia.

Ainakin on fiksumpaa pukeutua siististi kuin heittää ruokaa roskiin.



Olin ehdottanut vaimolleni, että voisimme mennä ostamaan minulle uudet housut. Kun tulimme Gigantista, vaimoni meni Suomalaiseen ja minä suoraan Haloselle. Vaimoni tulisi perässä.

Halosesta on tullut vaateostosteni kantapaikka. Arvostan erityisesti siellä saatavaa hyvää palvelua. Minusta on mukavampaa ostaa vaatteita, kun joku avustaa. Halosella on hyvä lajitelma ja valikoima tällaiseen varttuneeseen makuun. Saatavuus on minun kannaltani hyvä, kun myymälä on Itiksessä. Hinnatkaan eivät ole kohtuuttomat. Halonen on virittänyt kilpailukeinot hyviin asentoihin. Brändi ei ole kovin flashy, mutta on rakentunut minun mielessäni hyvien kokemusten kautta.



Löysin nopeasti rekeistä kivan vihreät housut. Niitä oli vain yksi kappale. Koko vaikutti liian pieneltä. Silmaäilin muitakin malleja, mutta en löytänyt erityisen kiinnostavia. Yksi myyjätär oli jo ilmoittautunut olemaan käytettävissä. Kävin pyytämässä apua. Myyjätär arveli, että vihreät voisivat sopia. Hän oli oikeassa. Sovituskopissa oli kanoottipari, joiden avulla housuja saattoi mallata. Kengät olivat tuollaiset eteentyrkyttäytyvät. Malli alkoi kiehtoa mieltäni.

Minulla on mustat kengät kevät-, kesä ja syyskäyttöön. Ne ovat olleet minulla monta vuotta. Panostin aikoinaan laatuun. Ne ovat Lloydsit, aika kalliit. Kengät ovat olleet kestävät, mutta ikä alkaa näkyä. En voi väittää hoitaneeni niitä. Tänään saavat lankkia ristiäisiä varten.

Päätin ottaa vihreät housut. Myyjätär antoi ammattimaisesti ymmärtää, että voisimme katsella muitakin housuja. Minä olen monotoninen äijä, jolle riittävät yhdet tavalliset housut ja yhdet mustaan pukuun liittyvät. No, jotakin pitää olla panna jalkaan, kun arkihousut ovat pyykissä. Vanhat kelpaavat sellaisiin tilanteisiin. Sanoin, että kunhan ei punaisia.

Lähdimme kierrokselle. Eräässä rekissä oli lappapuuroon vivahtavia punaisia housuja. Väri alkoi kiehtoa, mutta samalla hirvitti. Sopiva koko löytyi. Vaimoni ilmaantui paikalle. Hän muistutti minun ostaneen värikkäitä paitoja ensimmäisen syöpäni jälkeen. Halutti, mutta emmin. Pyysin vaimoani päättämään. Näytä että olet elossa, hän sanoi. Kävelin tulisen viivan yli.

Kun olimme maksamassa, vaimoni muistutti, että kanta-asiakaskorttini on kirjoitettu virheellisesti Heidi Honkalalle. Kuinkas sattuikaan.

Myyjätär ehdotteli paitojen katsomista. Ostin kumpiinkin housuihin sopivan paidan, kun nyt oli hyvä keli.

Halosen kenkämyynti on tilapäisesti toisaalla, Itiksessä kuitenkin. Kävimme ostamassa minulle kanoottiparin.



Jätin molemmat housut lyhennettäviksi. Pian minulla on yhdet, joiden sisäpuolella sirisevät lukemattomat kolibrit.

Ajatus punaisten housujen käyttämisestä aiheuttaa suorastaan fyysisiä vieroitusoireita. Ihmisiä kehotetaan vierailemaan epämukavuusalueillaan. Sellaiselta tämä tuntuu. Ainakin lapseni saavat hupia.




perjantai 18. marraskuuta 2016

Pesukonekaupat

Ajoimme tänään Itikseen asioille. Pyykkikoneemme on rikki, joten uusi sellainen tarvittiin. Muutakin asiaa oli. Aloitimme kierroksen Gigantista. Tarjolla näytti olevan pari alle kolmen satasen mallia ja muita siitä ylöspäin. Huomasin lapun, jossa kehotettiin kysymään esittelykoneita. Myyjältä saimme kuulla, että yksi tällainen pesukone oli tarjolla. Merkki oli Candy jotakin ja hinta pyöreät neljä hunttia. Oli kuulemma aikaisemmin ollut satasen enemmän. Siis klassisen euron alle viisi sataa.

Olin sanonut vaimolleni, että tuossa on meidän malli ja osoittanut laitetta, jossa oli valkoinen muovikansi ikkunan päällä. Vaimoni ei viitsinyt edes hymyillä huumorilleni.

Myyjä tuntui kiireiseltä ja hän tunnustikin, että hänellä oli kiire lääkäriin. Homma delegoitui toiselle. Lähtevä myyjä sanoi tulevalle jotenkin, että tämä kone pitäisi myydä loppuun. Hän tarkoitti Candya. En oikein pitänyt hänen sanomastaan.

Toinen edullisimmista laitteista oli Bosch, joka on mielestäni laatumerkki. Mielikuvani Candysta on aika epämääräinen. Kulutustavaroiden kauppa perustuu brändeihin. Tuotteiden osat voivat tulla mistä tahansa. Tiedä vaikka viljoja, raaka-aineita ja muitakin bulkkitavaroita myytäisiin nykyään brändeinä.

Candyssa oli klommo. Kai se on suomeksi painauma tai jotain. Mielestäni alennuksen olisi pitänyt olla suurempi, koska kone oli ollut esittelyssä (kai) ja siinä oli näkövika.

Itiksen Anttila on henkitoreissaan, liekö jo lopettanut. Expert on hävinnyt. Autokaupat eivät ole sattumalta lähellä toisiaan. Gigantti on Itiksen kodinkonekeidas.

Tarjosin kolmea ja puolta sataa. Myyjä kävi selvittämässä asiaa. Hinta ei muuttunut. Kirjapiirikaverimme kertoi äskettäin ostavansa kodinkoneet tietystä yksityisestä liikkeestä. Sieltä kone pitäisi kai kuitenkin tilata netin kautta. Olin kahden vaiheilla. Myyjä tarjosi lisävakuutusta puoleen hintaan. Kuljetuksen, asennuksen ja vanhan koneen viemisen hinta oli 85 euroa. On järkevää, että tuollaisella palvelupaketilla on oma hintansa. On kohtuullista, että sellainen ostaja, joka viitsii ja osaa hoitaa hommat itse, hyötyy.

Minä en ole syttynyt lisätakuisiin tai -vakuuksiin, mikä oikea nimitys lieneekään. Pidän niitä hyvänä bisneksenä tarjoajalle. Candyn oma takuu oli kaksi vuotta. Lisävakuutuksen kesto on viisi vuotta. Ajattelin, että lisähinnalla voi siis jatkaa kolme vuotta perustakuuta. Myyjä selitti, että perustakuu ei kata, jos rintaliivien metallikaari joutuu koneeseen, mutta lisävakuutus toimii. Tuskinpa rintaliivien piuhoja tarvitsee poistaa pesun ajaksi, mutta kai nekin voivat aiheuttaa vikoja.

Myyjä totesi ettei lisävakuutus ole kuin päälle kymppi vuotta kohden. Hän on selvästi saanut myyntikoulutusta.

Sanoin myyjälle, että vaimoni on pessyt pyykkejä koneella kolmekymmentä vuotta. Vaimoni täsmensi, että neljäkymmentä. Tämä ei toki ole kunniaksi minulle.



Minä toivoisin, että tällaisten kulutustavaroiden. joiden hinta ei ole merkityksetön, hankinnasta voitaisiin keskustella liikkeessä perusteellisemmin. Myymälöissä on varmaan eroja. Olisi mukavaa, jos asiakas tuntisi itsensä vapaaksi perustella tarpeensa riittävästi. Arvostaisin myös sitä, että matalampi- ja korkeampihintaisten vaihtoehtojen erot tuotaisiin selvemmin esiin. Toki tunnistan itsessäni myös halun selvitä asiasta kohtuullisen nopeasti.

Minusta alkoi tuntua, että on syytä käydä vielä jossakin muualla. Koneiden riittävää laatua on maallikon vaikea arvioida. Kiireisempi myyjä oli ehtinyt sanoa, että koneisiin käytetyn materiaalin arvo on vain noin kymmenesosa ulosmyyntihinnoista. Hänen sanomansa jäi vähän hämäräksi. Tarkoittiko hän sitä, että kuluttajan tulevien käyttökokemusten kannalta on melkein samantekevää, minkä hintaisen laitteen ostaa?

Kun aloimme tehdä elkeitä lähtöön, hinta putosi 380 euroon.

Myyjä kertoi, että laite voitaisiin toimittaa tiistaina. Hän kertoi myös, että kone voitaisiin maksaa laskulla ilman lisäkustannuksia. Lasku tulisi todennäköisesti ensi vuoden puolella, jolloin saatankin olla jo palannut töihin. Tämä oli taitavaa kaupan päättämistä.



Vaimo ei tuntunut halukkaalta päättämään asiaa. Minä sitten vain päätin päättää. Ostimme koneen. En viitsinyt enää puhua lisävakuutusta pois paketista. Yritän uskoa, että sen ottaminen puoleen hintaan kannatti.

Lähtiessämme tunteeni olivat ristiriitaiset. Candyn brändi ja kolhun (ai niin, klommo onkin suomeksi kolhu) epäesteettisyys mietityttivät.

Hyvä yö

Otin ensimmäisen kerran kortisonia tällä erää eilisaamuna. Myöhään illalla minulla oli sellainen tunne, että nyt ei taida uni tulla. Otin puolitoista nappia Stellaa, mutta varauduin mielessäni valvomaan. Laitoin siltä varalta kuulokenapin korvaani ja käynnistin läppäriltä jonkin Erehdysekspertin ohjelmanumeron Areenasta.

Heräsin seitsemän tienoissa aamulla. Olin aika virkeä. Heräämiseni katkaisi painajaisunen, mutta se ei ilmeisesti häirinnyt lepoa. Luin illalla sattumalta Tiede-lehdestä, että unessa ruumiinliikkeet ovat katkaistu pois päältä, joten vaikka painajaisunessa joutuisi taistelemaan, jäsenet eivät oikeasti liiku.

Joillakin ihmisillä ei poiskytkeminen toimi, joten he saattavat liikkua fyysisesti painajaisen tapahtumien mukaisesti. Minulla toimii. Ilmeisesti painajaisen näkeminen ei haittaa unen laatua, koska olen kohtalaisen virkeä.

En muista radio-ohjelmasta mitään. Olin kai nukahtanut miltei heti ennakko-odotuksistani huolimatta.

Söin aamiaisen, räpläsin hieman läppäriäni ja ajattelin sitten vähän täydentää seitsentuntista yötäni. Uni ei tullut. Hyvä näinkin, koska varhainen herääminen toivottavasti auttaa nukahtamista illalla.

En ole jostakin syystä lääketokkurassa tänä aamuna. Tosin haukotuttaa. Tokkura on välillä niin voimakas, että se painaa sänkyyn kuin kivipaasi. Minulla oli toissapäivänä ylimääräinen lääkäritapaaminen yhdeksältä ja kännykkäni hälytti sen vuoksi vartin yli seitsemän. Heräsin, mutta nukahdin samantien uudestaan. Sen seurauksena myöhästyin vartin ja lääkäri oli ottanut toisen potilaan sisään. No, ei siitä seurannut kuin odotusta.


Minulle soitettiin eilen työpaikalta. Suunniteltiin työhönpaluupalaveria tämän kuun lopulle. Kerroin, että minulla on kontrollitapaaminen seitsemäs joulukuuta. Palaveri järjestyi seuraavalle päivälle. Se tapahtuu työterveyslääkärin luona ja koulultani tulee varmaan mukaan pomoni sekä HR:n edustaja. Hieman jännittää, millaiseksi työkykyni edistyy. Jos minulle määrätään lisää sairauslomaa, palaveri peruuntuu toistaiseksi. Olen mielissäni, kun työnantajani suhtautuu lempeän joustavasti tilanteeseeni.


Olen ilahtunut, että Aallon TaiK:in avoimessa on tarjolla ensi vuoden puolella elävän mallin piirustuskurssi. Olen tehnyt elämäni aikana melko paljon croquis-piirustusta, mutta se on kuvataiteessa perusasia, jota pitäisi harjoitella jatkuvasti. Tunnen käteni epävarmoiksi syöpähoitojen jälkeen. Kurssi olisi hyvä mahdollisuus palauttaa sormet saveen. Valitettavasti koulutus jatkuu syksylle, eikä tällä hetkellä ole varmuutta, missä silloin tulemme asumaan. Opettaja on hyvä. Olen ollut hänen kurssillaan ennenkin.





torstai 17. marraskuuta 2016

Katalogit tuulettuivat

Veijo Lappalainen istui autossa odottamassa vaimoaan. Kummallakin puolella oli autoja, viereisessäkin istui mies. Laaja parkkialue oli kauppakeskuksen ja urheiluhallin lähellä.

Oikealta pitkin jalkakäytävää asteli keski-ikäinen mies. Hänen harmahtavat tukkansa ja partansa olivat hyvin leikatut. Hänellä oli tummat, siistit vaatteet. Kun hän saapui viereisen auton kohdalla olevan roskiksen luo, hän kääntyi, avasi roskiksen kannen ja katsoi sisään. Hän ei ottanut mitään. Hän   sulki kannen ja jatkoi matkaa. Hän teki toimenpiteen kuin olisi varmistanut, että kansi toimii asianmukaisesti.

Lappalainen huomasi, että sama operaatio toistui kauempana vasemmalla olevan roskiksen luona. Mistähän tässä on kysymys, pohti Lappalainen.

Kohta oikealta käveli nuorehko, rennosti pukeutunut mies, jonka katse tuntui kiinnittyneen parkkeerattujen autojen tuulilasinpyyhkimiin. Sitten Lappalainen näki miesten menevän yhdessä kauppakeskuksen pääovesta sisään.

Vaimo viipyi. Lappalainen selasi auroradion kanavia. Puheella keskusteltiin median vastuullisuudesta. Hän kuunteli lähetystä puoliajatuksissaan.

Sitten Lappalainen huomasi taustapeilistä jonkin pakettiauton pysähtyvän alueen takaosaan. Auto parkkeerattiin vapaaseen ruutuun. Mainosteippien mukaan auton haltija on Raimon Kodinkone Oy. Autosta nousi mies, jolla oli jotakin kädessään. Mies alkoi jakaa mainoskatalogeja parkkeerattujen autojen tuulilaseihin. Hän kävi välillä hakemassa lisää jaettavaa.

Kun mies saapui viereisen auton luo, hän katsoi kysyvästi autossa istuvaa miestä. Tämä heilautti kättä torjuvasti ja jakomies siirtyi Lappalaisen auton tykö. Lappalainen oli avannut sivuikkunan ja ojensi kätensä ulos. Hän sai käteensä katalogin. Hän alkoi tutustua sen sisältöön.

Jakomies sai hommansa tehdyksi, nousi autoonsa ja ajoi pois. Lappalainen vertaili katalogissa esiteltyjä erikoiskahvilaitteita.

Hän huomasi harmahtavan ja rennon palaavan parkkialueelle. Kumpikin valitsi oman kulmauksensa. He alkoivat kerätä äsken jaettuja mainoskatalogeja pois. Välillä he veivät siihenastisen saaliinsa roskikseen.

Kun miehet olivat saaneet kaikki jaetut katalogit kerätyksi, he nousivat erääseen alueelle parkkeerattuun autoon ja lähtivät. Lappalainen ehti nähdä, että auton kyljessä olevan tekstin. Se oli Kodinkoneliike Tynkkynen Oy.

Lappalainen oli hämillään. Tapahtuiko tässä jotakin laitonta? Onko velvollisuuteni tehdä jotakin? Hän mietti asiaa hetken ja päätti soittaa hätäkeskukseen. Hän kertoi tilanteen. Kiitos ilmoituksesta, hänelle sanottiin. Mitä nyt tapahtuu? hän kysyi. Välitän tiedon eteenpäin, kiitos soitosta, kuului vastaus.








keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Minulla on käänteishyljintää

Tapasin lääkärin tänään Meikussa. Hän tutki minut perusteellisesti. Ihoni on kuiva joistakin paikoista. Näppylät ja kutiaminen eivät kuitenkaan johdu siitä. Myöskään saamani influenssa rokotus ei ole syyllinen.

Oireeni ovat käänteishyljintää. Minulle kerrottiin, että tällainen lievä krooninen käänteishyljintä on itse asiassa hyvä asia. Se osoittaa, uusi vereni pystyy taistelemaan syöpäsoluja vastaan.




Kysyin onko saamani influenssarokotus mahdollisesti aiheuttanut hyljintäreaktion. Ei kuulemma. Hoitaja tosin piti yhteyttä mahdollisena.

Hematologi pyysi myös toisen lääkärin vilkaisemaan ihoani. Tämä piti selvänä, että kyse on käänteishyljinnästä.

Hyvä että asiaan liittyy myönteinen puoli. On tämä myös takaisku, koska Sandimmun-annokseni nousee 80 prosentilla. Sen lisäksi sain kortisoonilääkityksen, mitä en haluaisi. No, otettava on.

Sandimmunia oltiin jo ajamassa alas. Pelkään että uusi annostus haittaa nukahtamiskehitystäni. Kortisoni tunnetusti haittaa nukkumista. Lääkärin mukaan saamani annos on pieni. Saa nähdä, miten äijän käy.

Kortisonilääkitys otetaan aamuisin. Taidan aloittaa vasta huommenna, jotta ensi yön uneni eivät häiriinny.

Elän yhä kroonisen käänteishyljinnän jaksoa (kuukaudet 4-6 siirteen saamisen jälkeen). Näiden oireiden kanssa voin elää. Jos ne eivät ole kadonneet viikon päästä, soitan Meikkuun. Toivottavasti mitään pahempaa ei ilmaannu.


Erään Meikun käytävissä näkemäni vanhan miehen asukokonaisuus oli klassikko, jollaista harvoin enää näkee. Hänellä oli lapikkaat, pussihousut, ruskea nahkapusakka ja vaalea karvalakki.


Vesen nilkkani on kipeytynyt. Olen käyttänyt tänään kävelykeppiä. Nyt se ei ollut lupsakka lisä olemukseeni, koska kulkemiseni näyttää vaivalloiselta. Eilen pärjäsin kävelyllä oikein hyvin. Vaiva ilmeni eilen, mutta myöhemmin. Nilkkani, luultavasti sama, on vaivannut silloin tällöin viime aikoina, ei pitkää aikaa kerrallaan. Nyt vaiva tuntuu itsepäiseltä. Toivottavasti se ei ole kuluma. Lääkäri jätti asian seurattavaksi.

Blogini laskurin mukaan sivulatauksia on ollut tähän mennessä yli 900.000. Ihmismieli on rakentunut siten, että tällaisessa tilanteessa bloggari haluaa tavoittaa miljoona latausta. Numeromagia ei ole tässä yhteydessä täsmällinen ilmaus, on on tämä jotakin sen tapaista. Miljoona on yhtä hyvä luku kuin mikä muu tahansa. Bloggarin mielestä tosin suuri luku on aina pienempiä parempi. Miljoonanassa on kuusi nollaa. Mitä sitten? Jostakin syystä pidämme pyöreistä luvuista. On teennäistä, että lööppilehti uutisoi, että median tunnetuksi tekemä huutokauppamies täyttää neljäkymmentäseitsemän vuotta.

Pidämme pyöreistä luvuista. Onhan niitä helpompi käyttää kuin muita.

Minä aion jatkaa kijoittamista kunnes miljoona ilmestyy blogini oikeaan palkkiin. Tuskin minä siihen lopetan.


Mitä pidempään elän, sitä vähemmän osaan sanoa elämästä mitään varmaa.

tiistai 15. marraskuuta 2016

Hyvässä hoivassa

Otin aamulla tavanomaiseen tapaan Sandimmunia, mitä minun ei olisi pitänyt tehdä. Minun oli määrä mennä tänään verikokeeseen ja sitä ennen ei kyseistä käänteishyljintälääkettä saa ottaa.

Soitin iltapäivällä hematologian poliklinikalle ja kerroin tapahtuneesta. Sovittiin, kuten arvasinkin käyvän, että käyn antamassa verinäytteen huomenna. Mainitsin, että ihoni kutisee ja näppylöitäkin on. Näitä oireita on ilmennyt muutamana päivänä. Olin ajatellut kutinan johtuvan talvikuivasta ihostani, mutta Kultis oli löytänyt tiedon, jonka mukaan perjantaina ottamani influenssarokotus saattaa aiheuttaa tällaista. Asia tuntuu selvältä, vaikka kai tämä voi olla käänteishyljintääkin. Ihon reaktiot ovat tyypillisiä hyljintäoireita.

Olin ajatellut iho-oireiden olevan niin merkityksetön juttu ettei se voi olla verinäytteen oton este. Kerroin kuitenkin asiasta. Este se ei olekaan, mutta hoitaja tarttui muutoin asiaan. Hän sanoi, että lääkäri soittaa asiasta huomenna.

Lopetettuamme keskustelun puhelin soi pian uudestaan. Sama hoitaja palasi asiaan. Hän kehoitti minua tulemaan aamuyhdeksältä hemapolille, jotta lääkäri voi tutkia ihoni. Tämä tuntuu minusta lähes tarpeettomalta, mutta voin olla väärässä. Tuntuu hyvältä, että minusta pidetään näin perusteellisesti huolta.

Tänään on ollut harmaa päivä. Vaimollani oli kaksi elämäkertaistuntoa tänään. Olin puolilta päivin kahdenvaiheilla, tekisinkö kävelylenkin keskustassa vietyäni hänet Bulelle vai tulisinko kotiin polkemaan kuntopyörää. Päätin lopulta kävellä ja löysin Alberinkadun eteläpäästä vapaan parkkipaikan. Lähdin kohti Hernesaarta. Ajattelin kiertää sen kautta rantain, vaikka ei se täysin ole mahdollista, joska alueen pohjoistyvessä olevalle telakka-alueelle ei pääse. Moni lukija tietää, että Hernesaari ei oikeasti ole saari. Kai se on joskus ollut. Helsingissä on monia alueita, joiden nimen osana on saari, vaikka ne eivät ole saaria. Ovat kuitenkin olleet. Täällä on aikoinaan ajettu ahkerasti maata salmiin.




Kuulin eilisiltana, että Hernesaaressa on jokin muukin kahvipaikka kuin Birgitta ja Löyly. Löysin sen tänään. Jonkin matkaa Löylystä etelään on Hernesaaren ranta, mutta se ei ole yksittäinen kahvipaikka vaan siellä on monenlaisia palveluja tarjolla. Onkohan tuo rakennettu viime kesänä, kun en ole sitä aikaisemmin noteerannut?



Hernesaaren rannan rakennukset näyttävät kevytekoisilta. Onkohan koko alue tarkoitettu lyhytaikaiseksi? Kaikki liikkeet olivat nyt kiinni.




Vaimoni ja minun nuoruudessani Vironniemen etelärannalla ei ollut muita kahvipaikkoja kuin Ursula. Nykyään niitä on monia, Ursulan lisäksi siellä on Mattolaituri, Carusel, Birgitta ja Robert's Coffee Hernesaaren rannassa. Unohdinkohan jonkin? Ainakin jokin jäätelöpaikka siellä on mainittujen lisäksi. Hernesaaren rannassa saattaa kahvia saada muualtakin kuin Robert's Coffeesta.

Kunkin paikan profiili on erilainen. Ursula on klassikko. Mattolaituri on hassu ja outo, koska se on mattolaiturin vieressä. Olen kuullut jonkun japanilaisturistin luulleen, että mattoja pesevät ihmiset toimittavat jotakin performanssia. Tiedä vaikka olisi sama paikka. Silloin rannassa ei varmaankaan ollut kahvilaa. Voi olla vielä tosi outo näky muukalaiselle, kun ihmiset pesevät mattoja kahvilan edustalla. Carusel houkuttelee merinäköalalla, mutta ei ole ainoa sellainen. Se on suosittu läppäripaikka. Jotakin asiakaskunnan valikoitumisesta kertoo se, että asiakkaat suosivat Macbookia. Birgitassa luo tunnelmaa elävä tuli. Rakennus on vuorattu hiiltyneellä puutavaralla (miksihän tuota pitäisi kutsua?). Löyly edustaa luovaa arkkitehtuuria. Se tarjoaa nimensä mukaisesti myös saunan vuokrattavaksi. Hernesaaren rannan oletan tarkoitetun paikaksi, jossa on monenlaista säpinää kesäisin.







Vain Ursula, Carusel ja Löyly ovat auki myös talvisin.

Jätin Hernesaaren rannan tutkimisen kesken, koska kännykästäni loppui virta. En voinut ottaa enempää valokuvia.

Mietin silmänräpäyksen ajan, mitä nämä ovat. Penkkejä tietysti.









Hernesaari on siitä erikoinen alue, että maan arvo lienee hirmuinen, mutta alue on silti säilynyt tähän asti hyvin sekalaisessa käytössä. Kun Helsingin kaupunkia ei ollut juuri enempää kuin Senaatintorin tienoo, Hernesaari on ollut periferiaa. On se vähän sellaista vieläkin. Telakka-alue, jolla on valtavia rakennuksia,  lohmaisee siitä ison osan. Alueella on helikopterikenttä, liikuntakeskus, veneen säilytystiloja, katsastusasema, kiinteistönhuoltoyhtiö, 24 tunnin parkkialue ja entinen Vaasan Höyrymyllyn betonitorni, tai taitaa niitä olla parikin. Vierailin kauan sitten viimeksi mainitussa. Eräs tuntemani henkilö oli kyseisen paikan johtaja. Mahtaakohan kiinteistössä tapahtua nykyään mitään.


Eilen meillä oli kaksi noin puoliksi meidän ikäistämme henkilöä. Olemme vaimoni kanssa mielissämme, kun nuoret ihmiset haluavat vierailla luonamme. Tällainen on meille mahdollisuus tutustua nuorten näkemyksiin ja kokemuksiin. Lämpimät kiitokset, jos satutte tätä lukemaan!


Huomenna meille tulee kolme vierasta, joista yhtä emme tunne ennestään. Eräs ystävämme, joka on yksi vieraistamme. on keksinyt idean kokoontua tekemään käsitöitä ja lukemaan samalla lukemaan vuorotellen novelleja ääneen. Ajatus kuulostaa meditatiiviselta ja jopa jollakin tavalla hoivaavalta. En tiedä, onko idean äidin ajatus sellainen, että kokoonnumme enempää kuin yhden kerran. Jos päätämme, että tästä tulee meille jatkuva tapa, on kokemukseni mukaan jonkun meistä ryhdyttävä aktiiviseksi yhdyshenkilöksi ja riittävän monen sitouduttava asiaan. Saapa nähdä.

maanantai 14. marraskuuta 2016

Syövän historiaa 5

Olen katsonut kaksi kertaa Sairauksien keisarin viidennen osan.

Syövän saaneista on nykyään kaksi kolmasosaa hengissä viiden vuoden päästä diagnoosin saamisesta. Suhdeluku voi kuulostaa hyvältä, mutta sen mukaisesti maailmassa on valtavasti syöpään sairastuneita, jotka menehtyvät ennen kuin viisi vuotta on kulunut taudin toteamisesta.

Viides osa kertoo, kuinka hirmuinen vastustaja syöpä on ollut ja on yhä. Tutkijat ovat tehneet hyviä löydöksiä, jotka ovat herättäneet toiveita, mutta kun näistä on innostuttu, on jouduttu toteamaan, että syövän voittaminen on paljon monimutkaisempi haaste kuin miltä on hetken näyttänyt.

Syövän historian valopilkkuja ovat olleet täsmälääkkeiden Glivec ja Herceptin kehittämiset. Ensin mainittu tehoaa krooniseen myelooiseen syöpään ja jälkimmäinen rintasyöpään.

Syövän ja sen hoitokeinojen tutkimiseen ei ole saatavissa rahoitusta niin paljon kuin olisi mahdollista käyttää. Tästä tilanteesta seuraa johtopäätös, että sellaisia ihmisiä tulee kuolemaan, jotka ehkä voitaisiin pelastaa.

Tutkimusten myötä on selvinnyt, että yksittäisen syövän syntyminen edellyttää useita mutaatioita. Erään syövän laukeaminen edellyttää peräti 110 muunnosta.

Meillä ihmisillä on kasvunrajoitegeenejä, jotka torjuvat syöpää. Ne torjuvat viallisia soluja, jotka monistuvat hurjaa vauhtia. Myös rajoitegeeneihin voi tulla virheitä. Tilanne on silloin kuin auton kaasupoljin olisi hirttäytynyt pohjaan ja jarruissa olisi vikaa.

Muuntautuminen on syövän luontainen ominaisuus. Tutkijoiden erityishaaste on se, että maali liikkuu. Minut on koulutettu ilmatorjuntamieheksi ja tiedän, että jos viholliskoneeseen halutaan osua, on tähdättävä sen eteen. Syöpätutkimuksessa ei luullakseni maalilla ole suuntaa. Viholliskone häviää taivaankannesta, ilmaantuu sattumanvaraisesti jonnekin, katoaa taas ja niin edelleen.

Syövän luonteesta seuraa, että vaikka yksittäinen tauti saataisiin paranemaan, lääkkeen vaikutus voi ehtyä ja tauti palata. Dokumentissa kerrotaan, kuinka erään potilaan keuhkosyöpä pystyttiin parantamaan kokeilulääkkeellä. Tauti kuitenkin palasi ja potilas sai toista kokeilulääkettä. Syöpä osoittautui taas ovelammaksi ja potilas menehtyi vuoden 2014 lokakuussa. Noihin aikoihin minä palasin töihin ensimmäisen syöpäni jälkeen.

Monesti hoidoilla voidaan tuottaa potilaille vain lisäaikaa, jonka pituus lasketaan kuukausissa.

Dokumentissa tulee esiin, kuinka surullisiin tilanteisiin lääkärit ja osa potilaista joutuvat. Nykyään moni lääkäri kokee velvollisuudekseen kertoa totuuden potilaille, joiden näkymät ovat huonot. Minullekin hemtologi kertoi viime keväänä, että ennusteeni on huono ja siksi minä saan kantasolusiirteen.

Muistan kun ollessani saamassa lymfoomahoitoa, osastolla oli käymässä eräs potilas, jonka tilanteessa lääkärit olivat joutuneet nostamaan kätensä ylös. Potilas keskusteli hoitajan kanssa ja tämä palautti tilanteen hänen mieleensä. Hänellä oli muistaakseni elinaikaa luvassa tuolloisen vuoden joulukuuhun. Hän on luultavasti poistunut keskuudestamme.

Kerran leukemiaa sairastaessani minut osoitettiin kahden hengen huoneeseen ja kun menin paikalle, lääkäri oli keskustelemassa toisen potilaan kanssa. Minut toimitettiin pian eri huoneeseen, mutta ehdin kuulla osan murheellisesta tilannekatsauksesta, jota lääkäri oli kertomassa potilaalle.

Me syöpälaiset elämme varjojen maassa.


sunnuntai 13. marraskuuta 2016

After cancer

Tiedostan eläväni syövän jälkeistä vaihetta. Nykyistä olotilaani voi kuvata sanoilla väliaikaisuus ja puutteellisuus. Olen fyysisesti mahdollisesti puhdas syövästä. Tämä tilanne ja sen pysyvyys eivät ole varmoja asioita. Syöpä voi piileskellä jossakin luuytimien sopukoissa. Mikäli oikein ymmärrän, tuo hirmuinen vihollinen voi myös kehittää uusia mutaatioita, joihin tiedossa olevat lääkkeet eivät pure.

Minun on syytä oppia elämään luontevasti tilanteessa, jota leimaa jatkuva epävarmuus. Kunpa osaisin elää todeksi Lutherin sanonnan "Vaikka tietäisin kuolevani huomenna, istuttaisin tänään omenapuun."
Tulkitsen tuon siten, että kannattaa pyrkiä toteuttamaan elämää, jolla on merkitys. Hedonistinen elämä ei kuulosta sellaiselta. Nyt voi kysyä, onko nautiskelun sijaan yhtään parempaa tehdä sellaista, mistä pitää - vaikkapa kirjoittaa blogia. No, tästä kehittyykin monimutkainen kysymys. Olkoon.

Olotilaani liittyy myös se, että voimani eivät ole vielä  täysin palautuneet. Kävelen varsin reippaasti tasaista maata, mutta ylämäet haastavat hieman. Niistäkin selviän. Aikoinaan jo lyhyt ja hyvin loiva ylämäki otti voimille. Nyt tuntuu melkein vaikealta uskoa, että tilanteeni oli sellainen.

Nykyinen olemiseni voi myös olla syöpää edeltävää aikaa. Se ei olisi ensimmäinen kerta. Yritän muistaa pitää pääni pensaikon yläpuolella.

Fyysinen vointini on elpynyt aika nopeasti. Minusta tuntuu, että psyykkinen vointini laahaa perässä. Tuntuu vaikealta uskoa, että olen päässyt suosta kantavalle maaperälle. Voinko minä nyt vain astella eteenpäin muina miehinä?

Mitä minä teen uudella elämälläni?

Jaksan aika hyvin, mutta vilkkaan päivän päätteeksi voin tuntea itseni yliväsyneeksi. Minun on vaikea arvioida, miten jaksaisin osa-aikatyössä. Se ehkä selviää tammikuussa. Unilääkkeen käyttö heikentää yöunieni laatua. Toivottavasti onnistun annoksen vähentämisessä

Ymmärrän, että vaikka lapseni ovat omillaan, minulla isänä minulla on vielä merkitystä. Lastenlastenkin elämään jäisi pieni aukko, jos toinen isoisä puuttuisi. Tiedän sen siitä, että minun toinen isoisäni kuoli jo talvisodassa. On minulla varmaan muillekin merkitystä, varmaan tämän bloginkin kautta. Välillä tosin tulen aliarvioineeksi itseäni. Se, mitä kuvittelen realismiksi, voikin olla harhaa.

Soitin tänään isälleni ja onnittelin häntä. Kerroin olevani ikäisekseni etuoikeutettu, koska isäni elää vielä. Äitinikin elää vielä, mutta ei voi enää hyvin. Minun pitää järjestää asiani siten, että pääsen häntä katsomaan Pohjanmaalle. jossa hän ja isäni nykyään asuvat.

Ei vanhemmuus ja isovanhemmuus voi olla ainoita yksilön merkityksellisyyksiä elämässä. Kaikilla ihmisillä täytyy olla  tärkeytensä ihmisyyden verkostossa, ainakin potentiaali sellaisiin. Ihmisten kaikki toimenpiteet eivät ole hyväksyttäviä. Suvaitsevaisuus on haastava sana. Kaikkea ei voi suvaita, mutta paljon pitää kestää. Vältän taas kiusauksen rönsyillä. Yritetään olla ihmisiksi.

Olen saanut nauttia tänään siitä, että kaikki lapseni ovat muistaneet tänään, tavalla tai toisella. Sekään ei ole itsestäänselvää. Osa läheisistäni on päässyt paikan päälle (millähän tämän svetisismin voisi korvata?). Tämä on ollut hyvä päivä. Lämpimät kiitokset teille kaikille.

Lämpimät onnittelut kaikille isille!

lauantai 12. marraskuuta 2016

Love story 15

Liisa ja Hannu rupattelivat Kaivokadun ja Keskuskadun kulmauksessa. Hannu ehdotti, että he menisivät johonkin kahvilaan jatkamaan keskustelua. He jaloittelivat Fazerin kahvilaan Kluuvikadulle. Liisa tilasi itselleen cappuccinon, Hannu päätyi tavalliseen kahviin.

Kiva nähdä sinua Hannu, olenkin halunnut jutella kanssasi, sanoi Liisa. Minustakin on kiva tavata sinua, vastasi Hannu. Olen todella kiitollinen sinulle, kun autoit minua, kun sairastin, sanoi Liisa. No ei mitään, tokihan halusin auttaa, vastasi Hannu. Miten olet voinut?

Minulla menee oikein hyvin. Psykiatri osasi määrätä minulle täsmälääkkeen, joka on poistanut neuroosioireeni melkein kokonaan, kertoi Liisa. On hienoa, elämäsi on sitten palannut raiteilleen, totesi Hannu. Joo, niin on, keskityn nyt graduuni ja se onkin jo aika hyvässä vaiheessa, jatkoi Liisa. Olen tosi mielissäni, että olet päässyt noin hienosti jaloillesi, virkkoi Hannu. Aiotko jatkaa vielä väitöstutkimustasi?

Joo, aion. Väitöskirjan tekeminen antaa pitkän linjan elämääni nyt kun tiedän olevani aina sinkku.
Anteeksi, mutta voinko kysyä, miksi noin ajattelet? kysyi Hannu ällistyneenä. No toki, olemmehan ystäviä, vastasi Liisa. Tiedostan nyt syvästi olevani epäkelpo yksilö, jonka on parasta pysytellä yksikseen ja tutkimustyö on oikein hyvä olemisen kenttä tällaiselle.

Et sinä saa ajatella noin, sanoi Hannu, olet aivan liian julma itsellesi. Ajattelen realistisesti, että olen sekundaihminen ja siksi en saa pilata vajavaisuudellani kenenkään enkä keidenkään muiden elämää, selitti Liisa. Hyvänen aika, ei asia ole noin, ei meistä kukaan ole täydellinen, sanoi Hannu. Ei tietenkään ole, mutta ongelmani on valtavan paljon vakavampi kuin ihmisten tavanomaiset heukkoudet, Liisa lisäsi. Mutta juurihan kerroit, että olet melkein oireeton, kun olet saanut toimivan lääkityksen, vastasi Hannu.

Lääkityksen löytyminen on loistojuttu, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että minä olen syntynyt sellaiseksi, jonka ei pidä suunnitella avioliittoa. Syvimmän mahdollisen ihmissuhteen pitää nojata kallioon, joka kantaa loppuun saakka, selitti Liisa. En ymmärrä, miten voit olla noin armoton itseäsi kohtaan, onhan sinullakin oikeus tunteisiisi, sanoi Hannu. Minä voin sanoa rakastavani juuri sinua, mutta tiedostan, että hyvä ystävyys on enintä, mitä välillämme voi olla, jatkoi Liisa. Sen toivon jatkuvan ja arvostan sitä, että voin puhua kanssasi avoimesti asioista.

Minä olen järkyttynyt sanoistasi Liisa. Jos minulla olisi verenpainetauti ja joutuisin syömään siihen lääkitystä koko loppuelämäni, ei se tekisi minusta epäkelpoa, väitti Hannu. No, anna niin minä selitän, vastasi Liisa. Oletetaan, että joltakin henkilöltä on syystä tai toisesta jouduttu amputoimaan toinen jalka. Hänelle on sitten tehty siihen proteesi, jonka ansiosta hän pystyy kävelemään, mikä on hieno asia.

En ymmärrä, mitä ajat takaa, tuohan on aivan eri juttu, kommentoi Hannu. No minä jatkan sanoi Liisa. Proteesin saaminen auttaa paljon, mutta ei poista ongelmaa. Amputoinnin kokenut ei kävele normaalisti. Kaikki hänen näkevät tiedostavat heti, että tuolla on proteesi. Hänen kaikki ystävänsä ja tuttavansa ajattelevat aina ensimmäisenä hänet tavatessaan, että hänellä tosiaan on tuo proteesi. Hänen mahdollinen puolisonsa, joutuu jatkuvasta tukahduttamaan osan tunteistaan, koska proteesin olemassaolo vääjäämättä häiritsee häntä. Jatkuva tunteiden torjuminen nakertaa auttamatta suhteen perustaa.

Liisa, pelkäänpä ettet ymmärrä mitä rakkaus syvimmiltään on, sanoi Hannu. Miten niin? kysyi Liisa. Todellinen rakkaus ei häiriinny tuollaisista visuaalisista asioista, vastasi Hannu. Älä loukkaannu Hannu, mutta minusta sinä olet nyt naiivi, kommentoi Liisa. Ei naisen ja miehen välillä voi olla sellaista rakkautta, johon ulkoiset asiat eivät vaikuttaisi. Jos mies on naisen mielestä ruma tai päinvastoin, heidän välisensä suhde on tuomittu epäonnistumaan.

Minun mielestäni rakkaudessa on kyse jostakin paljon syvemmästä, sanoi Hannu. Rakkaus on hyvin monisäikeinen ja vaikeasti tavoitettava asia, mutta ulkonäön ja olemuksen merkitystä ei voi vähätellä, vastasi Liisa. Minä tiedän erään pariskunnan, jolla on ollut huono onni, kertoi Hannu. Mies loukkaantui auto-onnettomuudessa ja siitä lähtien vaimo on kuljettanut miestään pyörätuolissa. He näyttävät mielestäni oikein onnellisilta.

Tiedätkö Hannu, tuollaisissa tilanteissa areenalle astuu velvollisuus, Liisa sanoi. Vaimo on varmasti hieno ihminen, mutta kaikki eivät ole. Hän ei varmaankaan olisi mennyt naimisiin kyseisen miehen kanssa, jos tämä olisi ollut vammainen nuoruudestaan lähtien.

Minusta sinun ajatuksesi kuulostavat kovilta. Mikä sinuun on mennyt? kysyi Hannu. Minäpä kerron sinulle omasta vaivastani, vastasi Liisa. Minä haluan ottaa asiat varman päälle. Olen lukenut neuroosien vaikutuksista ihmissuhteisiin. Luulin ennen, että pakkoneuroosi on vain sellaisen ihmisen ongelma, jota sellainen vaivaa. Ajattelin sen aiheuttavan vain huvittuneisuutta läheisissä. Asia ei kuitenkaan ole niin. Pakkoneurootikko varmistelee asioita, oikoo tarpeettomasti muiden puheita ja hidastaa asioiden etenemistä perusteellisuutensa vuoksi. Se on hyvin raskasta hänen läheisilleen eikä voi olla vaikuttamatta heidän elämäänsä.

Ymmärrän, että tuollaiset asia huolestuttavat sinua, sanoi Hannu. Luulen kuitenkin, että pyrit liian suureen täydellisyyteen. Meidän pitää suhtautua inhimillisesti toistemme vajavaisuuksiin. Elämä on minusta jotakin suurempaa kuin tuollainen tarkkuus.

Voi olla, että neuroosini tulee tässäkin esiin, vastasi Liisa. Anteeksi, että vaivaan sinua tällaisilla, mutta huomaat varmaan, että piirteeni rasittaa sinua. Minä olen mielissäni, että kerrot minulle murheistasi, sanoi Hannu. Minä haluan kuitenkin rohkaista sinua suhtautumaan avoimemmin elämään.

Kiitos, kun haluat lohduttaa minua, sanoi Liisa. Tosiasioille emme voi kuitenkaan mitään. Asiassa on  sellainenkin puoli, että psyykelääkitys keskinkertaistaa tunteitani. Vaikka voin nyt paremmin, elämäni on harmaampaa kuin se voisi olla. Erityisesti ilahduttavat ja ahdistavat tunteet leikkaantuvat pois.

Minä olen lukenut ettei tuo pidä paikkaansa, sanoi Hannu. Sitäpaitsi en huomaa sinussa tuollaista. Oletko ajatellut terapiaa? Olen mutta en usko sen auttavan, vastasi Liisa. Neurooseilla on uskomaton voima.

Hannu, sinulla on nyt hyvä työpaikka, Liisa jatkoi.Toivon sinun löytävän itsellesi oikein sopivan vaimon ja rakentavan hyvän elämän hänen kanssaan. Kiitos toivotuksesta, mutta haluaisin vielä jutella tästä aiheesta, sopiiko? kysyi Hannu. Joo, jutellaan vain, kuului vastaus.

Minusta sinä puhut vammaisista ja itsestäsi tavalla, josta en pidä, sanoi Hannu. Minä haluan puhua suoraan asiasta, koska minä olen vammainen, vastasi Liisa. Minun mielestäni vammainen on sana, jota ei pitäisi juuri edes käyttää, koska se on niin leimaava, sanoi Hannu. Me olemme kaikki puutteellisia ja kysymys on vain aste-eroista. Meillä kaikilla on myös vahvuutemme.

Tiedätkö mitä antropologit sanovat parisuhteesta? kysyi Liisa. Varmaan jotakin, mikä ei kuulosta kivalta, vastasi Hannu. Elämä on ollut luolamiesaikaan niin rankkaa, että ihminen on luontaisesti valinnut kumppanikseen sellaisen, jonka kanssa on ajatellut parhaiten selviävänsä elämän taisteluissa, sanoi Liisa. Meillä on tuo sama asennoituminen yhä geeneissämme.

Liisa kuule, yritetään elää tätä päivää. Ei elämää voi typistää miksikään viettirimpuiluksi.

He väittelivät vielä jonkin aikaa aiheesta ja lähtivät sitten kumpikin suuntiinsa. Pysäkillä seistessään Hannu ajatteli tapahtunutta. Häntä miellytti Liisan avoimuus ja hän tunsi viihtyvänsä tämän seurassa. Raitsikka tuli, hän nousi siihen ja istuutui vaunun  takaosaan. Hän uppoutui ajatuksiinsa.

Hannusta Liisan jyrkkyy oli lohdutonta, vaikka tämä perusteli sen hyvin. Usko, toivo ja rakkaus .... missä on toivo? Äkkiä hän näki silmissään Julian silmät. Voisinkohan puhua asiasta tämän kanssa? hän mietti. Olisikohan se sopivaa?

Hannu oli kotimatkansa puolivälissä, kun hän havahtui ajatuksistaan. Hän muisti, että hänen uusi työsuhdeautonsa on parkkihallissa.





perjantai 11. marraskuuta 2016

"Suuri rokotussota"

Influenssarokotukset jakavat kansaa. Osa pitää niitä hyödyllisinä, osa ajatteleen niiden aiheuttavan tulehduksia. Meillä rintamalinja menee sängyn halki. Vaimoni kokemukset ovat huonot. Minä olen ottanut rokotuksen ehkä pari kertaa vuosien mittaan, eikä ole tullut huonoja seuraamuksia. Olen ollut aika välinpitämätön asian suhteen, koska minuun flunssat ovat harvoin tarttuneet.

Hematologi suositteli rokotusta. Vaimon mielestä hän oli epävarma asiassa eikä toivonut minun ottavan rokotusta. Jotakin tällaisessa tilanteessa on päätettävä. Minua ei huvittanut alkaa jahkata ja nysvätä asiaa. Jos tästä seuraa sairaalakeikka, sitten seuraa. Ei se uutta olisi.

Olen nyt Kolmiosairaalan aulassa. Rokotteita oli jaossa tuossa tornin aulassa ja olen saanut omani kyynärvarteen. Kävin sitten haukkapalalla kanttiinissa. Oli tarjolla bataattikeittoa, mikä ei sytyttänyt. Otin nakkikääryleen ja omenan. Ensin mainittu ei ollut hääppöinen. Aion mennä kävelylle. Valitettavasti aurinko on kadonnut.

Rokotukseen piti jonottaa perinteisesti seisomalla. Takana oleva nainen kysyi, saisiko pitää minua käsipuolesta, kun häntä huimasi. Sopihan se. Syy ei ollut rokotuksenpelko. Meillä kummallakin on syöpähistoriamme. Hänellä se on alkanut jo kahdeksan vuotta sitten. Nyt ei anneta enää sytostaatteja. Hän mainitsi jotakin palliatiivisesta hoidosta. Vaikutti siltä, että hän suhtautui tyynesti tilanteeseensa.

Meikku on täynnä monensävyisiä tarinoita.

Käväisen seiskaosastolla katsomassa, onko kaverini osastolla. Sitten autolla jonnekin ja kävelemään.

Aion ehdottaa vaimolleni, että menemme kahville jonnekin sen kunniaksi, että tänään on vuosi siitä, kun sain diagnoosin. Illalla kokoontuu kirjapiiri.



torstai 10. marraskuuta 2016

Vaaleanpunainen jumppapallo

Pentti oli semmoinen kärpäslätkällä räpsäytettävän kokoinen mies. Ei hänen vaimonsa Amandakaan iso ollut, pari kertaa Pentin painoinen. Hyvä pari. Tapasi vain hymyileviä ihmisiä.

Pentti oli saanut Amandalta tehtäväkseen ostaa tälle jumppapallon, jollaista oli tyky-päivillä suositeltu. Pentti kävi töistä tullessaan Anttilassa ja sieltä pallo löytyi. Hyvin kävi, tuumi Pentti, viitsisi tuollaisten palluroiden perässä juosta. Värikään ei ollut ongelma, koska tarjolla oli vain vaaleanpunaisia.

Myöhemmin, kun Pentti lukee makuuhuoneessa viimeisintä remestä, Amanda tutustuu uuteen vempeleeseen olohuoneessa. Kulta, tämä ohje on englanniksi, minä en ymmärrä, huikkaa Amanda. Seinänkin läpi näkee, mitä siinä lukee, vastaa Pentti. Laita letku reikään ja ala pumpata.

Pena, voisitko tulla auttamaan, kuuluu olohuoneesta. Okei mussukka, minä tulen, vastaa Pentti.

Pena tulee, laittaa letkun lötkypallon kylkeen ja oikean kantapäänsä haitarille, alkaa pumpata. Yksi, kaksi, kolme ... lötkyn seinämä liikahtaa. Hienoa, toimii.

Pentti pumppaa sata kertaa ja vaihtaa jalkaa. Pump, pump, pump ....

Kulta, tämä pumppaaminen on tosi hyödyllistä liikuntaa, sanoo Pentti. En millään malttaisi lopettaa, mutta päästän sinut jatkamaan. Amandaa naurattaa.

Pump, pump, pump ..., jalan vaihto, pump, pump, pump, jalan vaihto, pump, pump ...

Lötkystä on tullut iglu. Pentti pitää taukoa ja on lukevinaan ohjetta ääneen: Voimistelupallo saattaa olla epävakaa aloittelijan käytössä ja siksi suositellaan harjoitteiden aloittamista puolitäydellä pallolla. Kun löysit noin kauniin värisen, säilytetään sitä täällä olohuoneessa niin saadaan yksi istumapaikka lisää vieraille, vastaa Amanda ja virnuilee. Joo tai viedään se vintille jumppanarujen, stepperin ja kuntopyörän seuraksi, vastaa Pentti.

Pentti jatkaa pumppaamista. Iglu pyöristyy. Pentti lisää vielä pari sataa painallusta. Tuleppas Manta sovittamaan, neulotaan sitten lisää, jos on tarvis, hän sanoo. Amanda tulee ja painaa palloa sormellaan. Ei riitä, sen pitää olla ihan kova, sanoo Amanda, käppänä on ystävällinen ja jatkaa.
Olepas nyt hiljaa tai sanon, että sijoitukseni sinuun on ollut karttuisa, kommentoi Pentti.

Pump, pump, pump ...

Pentti pumppaa ilmaa lisää ainakin saman verran kuin tähän asti.

Mihin se ilma menee, kun tämä on ollut täysi jo pitkän aikaa, kysyy Pentti. Sieltä tulee saman verran ulos kuin menee sisään, sanoo Amanda, sinä et osaa pumpata. Ai joo, sanoo Pentti ja jatkaa urakkaa. Tokihan siinä ilmastoinnin pitää pelata, hän lisää.

Pentti pumppaa ja pumppaa. Nyt on puppelille painetta, hän sanoo, tulehan koittamaan, mutta ole varovainen.

Kiitos kulta, sanoo Amanda, tulee ja istuu pallon päälle.

Seuraa pamahdus, joka järisyttää koko kerrostaloa.

Kummallista, ihmettelee Pentti ja katsoo ikkunasta naapurissa olevalle työmaalle, yleensä sieltä kuuluu piipitystä ennen kuin ne losauttaa.






Onko velan kasvu vain kauhistus?

Olemme saaneet kuulla lukemattomia kertoja, että valtion velan määrä ei saa kasvaa.

Kuulostaa järkevältä. Jopa EU:sta on varoitettu Suomea asiasta.

Hallitus tekee leikkauksia, jotta tilanne ei pahene. Sen seurauksena tosin työllistyminen huononee.

Taustalla vaikuttavat varmaan ainakin 90-luvun kokemukset. Silloin Suomen talous oli kuralla ja lainaa tarvittiin. Ongelmaksi nousi se, että lainahanat Suomelle uhkasivat jumittua. Tuolloinen valtiovarainministeri Iiro Viinanen joutui juoksemaan pitkin maailmaa anelemassa lainaa Suomelle. Valtioille maksukyky on tärkeä asia kuten yksityistalouksillekin.

Julkisen velan osuus bruttokansantuotteesta oli 90-luvun puolivälissä hieman alle 60 prosenttia. Suhde on tällä hetkellä suunnilleen sama. Yhdysvalloilla suhde on yli sata. Donald Trump on silti lupaillut laskea veroja ja uudistaa infrastruktuuria. Mielenkiintoista.

Minun ikäiseni ja vanhemmat muistavat ajan, jolloin asuntovelkojen korot kiipesivät pitkälle toiselle kymmenelle. Yksi velkaantumisen riskeistä on juuri koron nouseminen.

Kun minä ja vaimoni aloittelimme pesänrakennusta, rahasta oli pulaa. Pankkien lainanantoa määritteli se, kuinka paljon tallettajilla oli rahaa tileillään. Mitä saatiin sisään, sitä voitiin lainata ulos.

Nykyään tilanne on täysin toinen. Pankit voivat rahoittaa toimintaansta monenlaisilla rahoitusinstrumenteilla. Ne voivat myös luoda rahaa.  Vain pieni osa rahasta on seteleitä, suurin osa on bittejä. Kultakannasta on luovuttu jo kauan sitten. Pankit voivat rahoittaa yksityistalouksien asuntohankkeita paljon sujuvammin kuin ennen vanhaan. Valitettavasti tämä näkyy asuntojen hinnoissa. Myös korkojen laskusta on osa varmasti mennyt hintoihin. Pidentyneet takaisinmaksuajat hämmentävät samaa soppaa.

Pankit eivät saa kuitenkaan myöntää lainoja tahoille, jotka eivät tule selviämään sitoumuksistaan. Kokonaan tätä on mahdotonta välttää, mutta kohtuullisen varovainen rahoituslaitoksen on oltava. Tämän sai maailma oppia kalliisti, kun monimutkaisiin sijoitustuotteisiin haudatut velkariskit laukesivat ja syntyi tämän vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen kriisi rahamarkkinoilla.
Tällä hetkellä hämmästyttää se, että jopa Deutsche Bankin kaltaisen instituution perustukset horjuvat.

Inflaatiota on pitkään pidetty epätoivottuna. Vuosikymmeniä sitten se oli kuitenkin velallisille edullista, koska se söi tehokkaasti velkoja. Inflaation nostattamilla palkoilla oli hyvä maksaa arvoaan menettäviä velkoja. Samalla se oli myrkkyä säästäjille. Inflaation kehitys on ollut pitkään maltillista.

Taloustieteilijä J.M. Keynes linjasi aikoinaan, että taantuma-aikana valtion kannattaa ottaa velkaa ja rakennuttaa infraa, koska näin saadaan ihmisille työtä. Sitäpaitsi taantumassa kustannukset ovat alhaisemmat kuin nousun aikaan. Jos näin saadaan hillityksi laman tai taantuman tuhoja, nousukehitys saattaa nopeutua ja sen myötä lainan takaisinmaksukin sujuu.

Näillä linjoilla lienee ollut presidentti F.D. Roosevelt, kun torjui 30-luvun lamaa New Deal -ohjelmallaan.

Keynesin opit eivät ole enää suosiossa. Hyvä onkin muistaa, että velkaa ottamalla ei kannata tukea auringonlaskun aloja.

Minua on mietityttänyt viime aikoina, että pelätäänkö lainojen korkojen nousua turhaan, Raha on samanlainen tuote kuin muutkin. Sen hinnan (eli koron) kehitykseen vaikuttavat kysyntä ja tarjonta. Kun pankit voivat nykyään luoda rahaa, sitä täytyy olla aina tarjolla järkeviin hankkeisiin kohtuuhintaan. Miten sen hinta voisi nousta nopeasti tällaisessa tilanteessa?

Kun Suomen valtiolla oli 90-luvulla suhteellisesti yhtä paljon velkaa kuin tällä hetkellä, korkoprosentit olivat jotakin aivan muuta kuin tänään.

Valtio, jolla on verotusoikeus, saa aina lainaa edullisemmin kuin muut. Olen aika varma, että Suomen valtio saa halutessaan velkaa hyvin edulliseen kiinteään korkoon viidenkymmenen vuoden maksuajalla.

Huomasin, että Osuuspankki tarjoaa yksityisille rahaa noin kolmen prosentin kuluilla jopa kahdeksikymmeneksiviideksi vuodeksi. Tämä on minusta hyvä merkki. Korko voi tuntua suurelta, jos vertaa siihen, millä asuntolainoja tarjotaan, mutta ymmärsin, että se on kiinteä. Pankin täytyy olla luottavainen korkojen kehityksen suhteen ja se on minua paremmin informoitu alan kehityksestä.

Saattaisi olla hyödyllistä ottaa velkaa ja sijoittaa se sellaisiin asioihin, jotka luovat tervettä kasvua. Yksi hyvä vaihtoehto olisi panostaa vihreän energiatuotannon (tällä en tarkoita tuulivoimaa) kehittämiseen. Yksi hyvä vaihtoehto olisi mielestäni luotijunaliikenteen kehittäminen. Näin voitaisiin välttää ympäristöä tuhoavaa lentoliikennettä. Tosin siihen Suomi on varmaan resursseiltaan liian pieni maa.

Valtion ei pidä kuitenkaan ryhtyä itse liiketoimintaan. Sen päätöksenteko on yritysten toimintaympäristöön liian monimutkaista. Poikkeuksena ovat alat, joilla on suurta merkitystä maan turvallisuuden kannalta.

En sano, että valtion pitäisi alkaa holvata rahaa. Ajattelen kuitenkin, että velan lisääntyminen ei ehkä ole niin kauheaa kuin yleisesti ajatellaan.

Toivon, että valtiovarainministeriössä on viisasta väkeä.





keskiviikko 9. marraskuuta 2016

God bless America!

Maailman vaikutusvaltaisimman maan kansa on valinnut itselleen presidentin.

Vaalitaistelu ei ollut kaunis. Luulen, että monet amerikkalaiset ovat huojentuneita, kun kisa on nyt ohi.

Olen vieraillut USA:ssa, mutta siitä on kauan. Minulla on hyvät muistot maasta. Suuri se on ja mahtava. Amerikkalaisilla on omat haasteensa yhteiskuntansa kehittämisessä, mutta niin on on muillakin. Sain kokea maan maantieteellisen suuruuden kouriintuntuvasti, kun matkustin lentämällä Floridasta Minneapolikseen. Lähtiessäni Floridasta, siellä on suomalaiselle oikein kelvollinen kesä. Varhaiskevättä se taisi olla. Lentokoneessa kerrottiin, että Minneapoliksen kenttä on suljettu lumisateen vuoksi. Se ehdittiin kuitenkin avata, kun lähestyimme päämäärää.

Mieleeni on jäänyt erikoinen tunne siitä, että dollari on hyvin sujuva valuutta. Se on kuin luotu kiertämään, mikä on hyväksi taloudelle.

USA ei ole täydellinen, mutta silti oikein hyvä maa asua ja elää. Siellä on vapaus uskoa, yrittää ja tehdä töitä. Yksilöllä on toki suurempi vastuu itsestään kuin meillä päin. Kiihkeä halu pitää aseiden saatavuus hyvänä ja niiden hallinta aika kontrolloimattomana oudoksuttaa. Tosin suomalaistenkin asepitoisuus on korkea, mikä johtuu kai metsästysharrastuksesta.

Luulen että samankielisyys ja taloudellinen sujuvuus jollakin tavoin energisoivat amerikkalaisia. Tämä on toki yleistys.

Monet suomalaiset suhtautuvat oudon kriittisesti Yhdysvaltoihin. Yksi syy on varmaan maan suuri valta maailman asioissa. Irakiin he menivät, vaikka savuavaa asetta ei ollut.

Suomi on amerikkalaisen kulttuuriin läpeensä kyllästämä maa.

Joku muistutti, että USA on maailman ensimmäinen demokratia.

Euroopan turvallisuus nojaa Yhdysvaltojen mahtiin. Osa maista on paremmassa asemassa kuin toiset. Suomi on vähäväkinen maa, jonka maantieteellinen asema on hankala. Mekin olemme mielestäni hyötyneet USA:n voimasta, vaikka emme olekaan liittolaisia.

Perusamerikkalaisia ei Suomen turvallisuus erityisemmin liikuta. Moni ei varmaan edes tiedä, missä Suomi on. Kun syntyy amerikkalaiseksi, perii osallisuuden suurvallan mahtiin. Yksilö tuntee itsensä osaksi jotakin suurta. Me suomalaiset emme voi tuntea samaa.

Maailmassa on monia upeita maita. Olemme vaimoni kanssa matkailleet monissa Euroopan maissa. Olemme nauttineet näkemästämme ja kokemastamme. Olemme suomalaisia ja eurooppalaisia. Varmaan vastakin matkustelemme Euroopassa. On Yhdysvallatkin hieno maa.

Suuren maan seuraava presidentti on esittänyt kummallisia ajatuksia vaalikamppailussa. Hänen kiitospuheensa oli kuitenkin sovinnollinen. Nyt kun hän on voittanut kisan, luulen hänen ajattelevan, miten hän voi tulla muistetuksi hyvänä presidenttinä. Timo Soini on Trumpin lailla populisti. Luultavasti ajattelen erinäisistä asioista toisin kuin Soini. Hän on varmaan vaikuttanut Suomen pakolaispolitiikkaan toisin kuin olisin toivonut. Hän on ymmärtääkseni kuitenkin hoitanut varsinaisen ulkoministerin työnsä hyvin.

Trump on sanonut, että Yhdysvallat on numero yksi. Näin toimivat suurvallat ja samoin pienet vallat. Toivottavasti pelot Ribbentropin ja Molotovin etupiirijaon kaltaisista eivät toteudu.

Toivoisin uuden presidentin ottavan ilmastohuolen tosissaan.

Vähän epäröiden lainaan tässäkin omaa mottoani: Hyvinkin voi käydä.

God bless America!

Love story 14


Hannu oli siirtynyt myyntineuvottelijan tehtäviin. Hänen esimiehensä on nyt myyntipäällikkö Ilkka, joka on kiireinen mies. Myy itsekin ja päälliköi siinä ohessa.

Ilkka kertoi, mikä on Hannun myyntialue. Se määriteltiin yksinkertaisesti nimeämällä postipiirit, joissa toimivat yritykset kuuluvat Hannulle. Ilkka tutustutti noviisin Salesman-järjestelmään, jossa on tiedot hoitoasiakkaista ja johon tehdään muistiinpanot asiakaskäynneistä. Ilkka teroitti, että Salesman on myyjän työkalu. Kun tekee ahkerasti myyntikäyntejä, on vaikea muistaa, mitä kulloinkin on tapahtunut ja mitä selvinnyt. Saleman myös tilastoi tapahtumia. Se kertoo, montako käyntiä myyjä on tehnyt päivää kohden ja kaikenlaista muuta. Ilkka kiinnostuu järjestelmän sisällöstä vain siinä tapauksessa, että Hannulla on vaikeuksia päästä tavoitteeseensa.

Ilkka kertoi, että huolimatta huimasta teknisestä kehityksestä myyntineuvottelijan työ on pysynyt pitkään peruspiirteiltään samanlaisena. Toki nykyään tarjoukset lähetetään sähköpostitse ja muutoinkin viestitään paljon internetin välityksellä, mutta henkilökohtaiset tapaamiset ovat yhä äärimmäisen tärkeitä. Niitä on nykyään aikaisempaa vaikeampi saada sovituksi, mutta yritettävä on. Myyjän ammattitaitoon kuuluu kyky saada tapaamisia sovituksi.

Hannu oli saanut käyttöönsä työsuhdeauton. Hän oli hankkinut ajokortin jo nuorena miehenä, mutta autoa hän ei ollut omistanut koskaan. Ajokokemusta hänellä oli vain vanhempiensa autosta ajalta, jolloin hän ei ollut vielä muuttanut Helsinkiin opiskelemaan. Olisi kiva tutustua nyt Helsinkiin ja sen ympäristöön autoilijan näkökulmasta.

Hannu oli osallistunut erään konsulttiyrityksen järjestämään myyntikoulutukseen. Hän ymmärsi, että hänen pitää hankkia suspekteja ja prospekteja sekä pitää huolta vanhasta asiakaskannastaan. Myyntiprosessi vie aikansa, joten aina oli oltava riittävästi suspekteja muokattavaksi prospekteiksi. joista voi kehittyä asiakkaita. Suspektit ovat sellaisia kontakteja, joista mahdollisesti voi kehittyä jotakin. Prospekteista tiedetään jo, että ne tulevat tekemään hankinnan joka tapauksessa. Ne kaupat on saatava mieluimmin kaikki omaan tilauskantaan.

Hannu oli ollut yhteydessä moniin hoidettavakseen saaduista asiakkaistaan ja tavannut jo muutamia. Tapaamisten sopiminen oli käynyt helposti, kun hän oli kertonut olevansa uusi yhteyshenkilö ja haluavansa tulla esittäytymään. Hannu oli yllättynyt, kuinka mutkattomalta kanssakäyminen liike-elämässä tuntui.

Eräänä päivän Hannu oli palaamassa asiakaskäynniltä ja käveli kohti parkkihallia, johon hän oli jättänyt autonsa. Kaivokadulla hän näki tutun hahmon vastaantulijoiden joukossa. Se oli Liisa.



tiistai 8. marraskuuta 2016

Tylsää ..


.. mikä on todella hyvä asia. Kontrollikäynnillä ei tullut esiin mitään huolestuttavaa. Ei draamaa.

Lääkäri kävi taas katsomalla ja koettelemalla ihoni tarkoin läpi. Merkkejä käänteishyljinnästä ei näkynyt.

Kerroin vaivaasta kyljestäni. Todennäköisesti kyseessä on lihas. Asia jää seurantaan.

Sandimmun-annos laskee 0,7:stä 0,5:en. Lääkitys varmaan lopetetaan kuukauden päästä.

Minun pitäisi hankkia influenssarokotus. Sen voi saada terveyskeskuksessa, mutta Miekussa niitä annetaan tiettyinä aikoina kuin liukuhihnalla kaikille, jotka kävelevät ovesta sisään ja haluavat rokotuksen.

Kaikille tiedoksi! Huomenna rokotuksia saa Meikussa klo 10-14 ja perjantaina samaan aikaan. Pistämiset jatkuvat kuun loppuun saakka.

Täytän huomenna viisi kuukautta. Ensi kuussa tämä untuvikko on puolivuotias ja sulkia lisää, jos ei mitään hälyttävää ilmaannu. Minulta otetaan luuydinkoe, joka kertoo, onko jäännöstautia. Luustoni skannataan ja saan vauvarokotuksia.

Keskustelimme töihin palaamisesta. Jäi ratkaistavaksi seuraavassa kontrollissa, palaanko vuoden vaihteen jälkeen hommiin. Esteitä ei näyttäisi olevan. Minun on selvitettävä eläkebyrokratiaa. Voi olla, että sairausloman jatkoa pitää määrätä varmuuden vuoksi, jotta paperisota ehditään käydä. Sen voinee sitten perua, jos toipuminen edistyy suunnitellusti.


Veriarvot:

Hb 140, 136 (134-167)
Leuk. 1.9, 1.9 (3.4-8.2)
Neutr. 0.8, 0.72 (1.5-6.7)
Tromb. 201, 143 (150-360)
CRP 6, 4 <3 (<3)

maanantai 7. marraskuuta 2016

Syövän historiaa 4


Huomenna tähän aikaan ja jo aikaisemmin tiedän, mitä tänään otettu verinäyte kertoo.

Minulla oli tapaaminen Meikussa tänään puoli kymmeneltä. Kännykkäni hälytti aamulla kahdeksalta. Heräsin mutta en noussut heti. Katsoin sitten kännykkääni ja ajattelin, että ei tässä mennyt kuin kahdeksan minuuttia - no hätä. Sitten huomasinkin, että kello onkin melkein kahtakymmentä vaille yhdeksän. Olin siis nukahtanut uudestaan.

Myöhästyin mutta en kohtuuttomasti.

Kuulin tilanteeni parantuneen, koska nukun useimmiten enintään kahdella pillerillä. Minulle kerrottiin olevan tärkeää, että saan nukkua kunnon yöt. Piilleriuni on tosin huonolaatuisempaa kuin luomunukkuminen. Ei minun enää ole pitkään tarvinnutkaan valvoa. Tosin iltana yhtenä otin kaksi ja puoli pilleriä, mutta toivottavasti se jää poikkeukseksi.

Annoin verinäytteen Töölöntullin HUS-labissa. Otin taas lastenlipun. Alaikäisille on oma odotuskolkka. Tuntuu hiukan nololta odottaa siellä äitien ja lasten seassa. Päädyin istumaan aikuisten puolelle sisäikkunan viereen. Siinä pystyin seuraamaan lasten numerotaulua. Voi olla, että olisin päässyt aikuistiketillä nopeammin sisään. Olin viimeinen jonossa sillä erää. Hyvä kuitenkin, että lapset pääsivät ennen minua.

Kävin sitten Aleksin 1Storessa ja Stockan Powerissa kysymässä sinivalofiltteriä läppäriini. Kyseinen valo haittaa nukahtamista ja suodattimen pitäisi auttaa. Sellaista ei mainituista paikoista löytynyt.


Olen katsonut Sairauksien keisarin neljännen osan kaksi kertaa.

Syövän tutkiminen on ollut todella vaativaa ja siihen on panostettu valtavasti rahaa. Tehoavien hoitojen löytyminen oli arpapeliä. Yritettiin, erehdyttiin, yritettiin taas ja niin edelleen. Edistyminen oli hidasta. Hoitotulokset näyttivät tilastollisesti vaatimattomilta.

Rintasyövän hoitamiseen alettiin kokeilla monikertaista sytostaattiannostusta aikaisempiin verrattuna. Myrkkyannokset suurennettiin potilaiden kestämisen äärirajoille. Heitä alettiin suojata autologisilla luuydinsiirroilla. Heiltä otettiin omia kantasoluja, jotka sittemmin palautettiin heille verenkiertoon.  Myöhemmin jouduttiin toteamaan, että potilaat eivät juurikaan hyötyneet tällaisesta yhdistelmähoidosta.

Eräs tutkija oli tullut ajatelleeksi geenien merkityksestä syöpien synnyssä. Hän päätti ruveta eristämään geenejä ja tutkimaan niitä yksittäin. Hän löysi geenin, jolla on yhteys syöpään. Asiaa tutkittiin muuallakin ja syöpägeenejä löytyi lisää.

Vähitellen alettiin löytää täsmälääkkeitä.

Tutkimuksiin liittyy kauhistuttava vaihe, josta olen tainnut kirjoittaa ennenkin. Lupaavien lääkkeiden hoitovaikutus voidaan varmistaa vain satunnaisuuden avulla. Osalle potilaista annetaan lumelääkettä ja osalle tutkimuksen alla olevaa hoitoa. Tutkimuksen kannalta suotuisassa tapauksessa syntyy ruumiita, koska osa ei saa oikeata lääkettä. Tosin ilman kokeilua niitä syntyy vielä enemmän. Minä en tiedä, voiko tutkimusta toteuttaa siten, että arvonnassa hävinneet saisivat voimassa olevaa käypää hoitoa. Ehkä osa tutkimuksesta toteutetaankin niin.

Minäkin olen voinut saada tehoavaa hoitoa osittain niiden kustannuksella, joilla on ollut huono onni tutkimuksissa.


Sekuntinovelli

Vaimo: Täällä on niin kylmä. Voisitko säätää lämpöä?
Mies: Ai nyt heti vai?
Vaimo: Joo.
Mies etsii makuuhuoneen patterin sunttia ja löytää sen kaiken maailman kamojen takaa. Hän kääntää sitä myötäpäivään niin pitkälle kuin se kääntyy. Hän arvelee, että se on nyt kiinni. Sitten hän kääntää namiskaa summamutikassa taaksepäin ja nousee pystyyn. 
Vaimo: Voi kiitos!
Mies: Eikö ole kiva, että on huushollissa mies niin ei tarvitse kuin pyytää.  



perjantai 4. marraskuuta 2016

Syövän historiaa 3

Katsoin kolmannen osan Sairauksien keisarista. Rintasyöpään on aikoinaan keksitty ratkaisuksi rinnan poistaminen. Toimenpiteessä usein poistettiin myös rintaan liittyvä lihas. Ajateltiin, että näin syöpä varmemmin juuritaan pois. 

Valitettavasti tuli tavaksi tehdä hoitoratkaisu mekaanisesti. Moni nainen menetti koko rintansa, vaikka ei olisi tarvinnut. Kävi ilmi, että jos kasvain ei ole iso, riittää, että vain pieni osa rintaa poistetaan. Toisaalta joissakin tapauksissa syöpä oli saattanut levitä niin laajalle, että tilannetta ei voitu korjata pelkällä rinnan poistamisella. 

Syöpään oli etsitty pitkään hoitokeinoa ilman, että tiedettiin taudin syytä. Ihmeteltiin, miksi solu voi jakautua erilaisiksi soluiksi. 

Sitten innostuttiin viruksista. Niiden arveltiin aiheuttavan syöpää. Niillä ei voitu kuitenkaan selittää asiaa kokonaan. Syyehdokkaiksi nousivat niiden rinnalle ympäristön ja geenien vaikutukset. 


Kirjoitin, että Löyly näytti edellisellä kerralla aivan vaalealta. Noin epäluotettava muisti on, ainakin minun. Näin elokuussa ottamistani kuvista, että Löyly näytti jo tuolloin tummemmalta. 


Minulla on maanantaina tapaaminen Meikussa. Toivottavasti saan apua nukkumisongelmaani. Otin illalla kaksi Stellaa. Annos ei riittänyt. Otin puolikkaan lisää ja uni tuli. Aamupäivällä minusta tuntui, että tuollaista annosta ei kannattaisi ottaa. Aika väkivaltaista se varmaan on aivoille.

Käyn samalla reissulla verikokeessa. Tiistaina minulla on kontrollitapaaminen hematologin kanssa. Kuinkahan tällä kertaa käy.

Nyt pidän taas viikonlopun mittaisen julkaisutauon. Palaan maanantaina kanavalle.

Oikein hyvää pyhäinpäivää kaikille!






torstai 3. marraskuuta 2016

Uskonnollisista kokemuksista


Perttu Häkkisen vieraana oli tämän kuun ensimmäisenä päivänä kaksi vakaumuksellista miestä. Ymmärsin heidän olevan ortodokseja.

Miehet kertoivat uskonnollisista kokemuksistaan. En muista kumpi kertoi minkäkin tarinan, mutta seuraavanlaisia tuli esiin.

Mies oli sairastunut vakavaan syöpään. Hänellä oli rinnassaan aikamoinen syöpäkasauma. Hän oli rukoillut paranemista. Sitten hän oli kuullut äänen sanovan, että "Nouse ja peseydy". Mies oli tulkinnut tämän tarkoittavan, että hänen pitää juoda paljon vettä ja näin pestä syöpä pois. Hän otti tavakseen juoda kaksi litraa päivässä. Muistaakseni parin vuoden jälkeen syöpä oli kadonnut.

Mies oli hiihtämässä järvellä. Yhtäkkiä ääni kehotti häntä kääntymään vasempaan. Hän toimi näin, hiihti sata metriä uuteen suuntaan ja kääntyi kohti rantaa. Sitten hän päätti ottaa selvää, mistä oli kysymys. Hän otti pitkän karahkan mukaansa ja palasi kohtaan, jossa oli ensimmäisen kerran kääntynyt. Hän koetteli astalollaan edessä olevaa jäätä ja totesi sen olevan vain kahden sentin paksuista. Hänen olisi voinut käydä huonosti, jos hän olisi hiihtänyt aluksi aikomaansa suuntaan.

Minä en osaa sanoa tällaisista kertomuksista juuri mitään. Erikoisilta kuulostavat.

Koen olevan Jumalan tahto, että olen selvinnyt syövistäni tähän asti. Potilashistoriani tuntuu johdonmukaiselta seuraukselta saamistani lääketieteellisistä hoidoista. Hoitojen toimiminen ei kuitenkaan ole sataprosenttisen varmaa. Hämmästelen. että olen vielä elossa.

Minä koen uskovaisuuteni hyvin arkiseksi. En koe juuri milloinkaan voimakkaita, uskoon liittyviä tunteita. Tosin tutut virret ja siionin laulut luovat turvallisuuden tunnetta, vaikka olenkin huono niitä laulamaan ja seuraamaan.

Koen olevani juuri ja juuri uskomassa. Ei minulla ole muuta, mihin turvata. Minun olisi vaikeata lopettaa kokonaan iltarukoilemista, vaikka olen siinäkin huono.

Minulla on toki kokemuksia, joita pidän tärkeinä. Koin kauan sitten etsikkoajan, joka johti parannukseen. Sairastuin vakavasti viime vuosikymmenellä. Silloin kyseessä ei ollut syöpä. Minun puolestani esirukoiltiin suviseuroissa. Terveydentilani kääntyi sittemmin nopeasti paremmaksi. Vaikka tapahtuneeseen voidaan osoittaa lääketieteellinen syy, esirukoileminen on puhutellut minua, järjen vaivaamaa.

Tiedän, että moni on rukoillut puolestani syöpiä sairastaessani. Se lämmittää mieltä.

Olen kertonut tässä blogissani, että koin viime kesänä Taivaan lähestyvän minua, kun olin saamassa hoitoa virus- ja bakteeri-infektioihini. Tapahtunutta voitaisiin väittää psyykkiseksi harhaksi, mutta en halua ajatella niin. Olen saanut siitä lohtua.



keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Suomi ei ole enää puolueeton

Maantieteelle emme voi mitään, sanoi Paasikivi aikoinaan. Olemme Venäjän naapuri ja sillä sinappi. Suomi ja Venäjä ovat valtioita, jotka kumpikin ajavat itsekkäästi omaa etuaan. Niin valtioilla on tapana toimia. 

Kun valtioiden kokoero on näin suuri, voi jokin eturistiriita johtaa pahimmassa tapauksessa sotaan. Minä olen saanut elää koko ikäni rauhan aikaa. Sotaorvon ja evakon poikana tunnen kuitenkin nahoissani, että rauha ei ole itsestäänselvyys. 

Olen elänyt nuoruuteni aikana, jolloin ulko- ja puolustuspolitiikasta sai puhua julkisesti vain kaanonin mukaisesti. Jos joku paikallispoliitikko erehtyi poikkeamaan kaidalta polulta, hänen poliittinen tulevaisuutensa oli mennyttä. Marginaalista saattoi pari kolme ponnistaa eduskuntaan, mutta pidemmälle ei ollut asiaa. Minä ja uskoakseni suurin osa muista suomalaisista pidimme julkista kritiikkiä turhana. Pienen opposition edustajat olivat leimautuneet ihmisiksi, joita ei kannata ottaa vakavasti.

Nykyään puolustus- ja liittoutumisasioista puhutaan kohtalaisen vapaasti. Ei täysin vapaasti, koska länsimyönteisiä tai Suomen puolustusta kriittisesti kommentoivia saatetaan yhä kutsua haukoiksi tai muiksi vastaaviksi. Minusta tuntuisi ahdistavalta palata vanhaan puhumattomuuden ilmapiiriin. 

Presidentti Kekkonen vahti Suomen linjaa voimakkaasti ja perusteellisesti. Jos joku tavallista tallaajaa merkittävämpi hahmo sooloili asiassa, hän sai pian kuulla asiasta. Kekkosta pelättiin. 

Kekkonen oli hyvin taitava. Hän oli myös valtapoliitikko, varmasti Machiavellinsä lukenut. 

Minusta Kekkosen poliittisesta perinnöstä unohdetaan helposti se, että hän vei ystävällismielisestä idänpolitiikastaan huolimatta Suomen niin länteen kuin noina aikoina oli mahdollista. Muistaakseni erityissopimuksesta EEC:n kanssa alettiin neuvotella jo 60-luvulla. 

Paasikiven lausumasta on kauan, mutta se on yhä ajankohtainen. Neuvostoliittoa ei enää ole, mutta sen perillinen on suuri ja mahtava, myös arka kunniastaan. 

Presidentti Niinistö ei tietääkseni lähettele myllykirjeitä kuten Kekkonen teki aikoinaan. Sellaisilla olisikin mahdotonta nykyään pitää kansalaisia niin ruodussa, että vaikutelma ulospäin olisi yhtenäinen. Naapurimme voi halutessaan seurata suomalaista somekeskustelua niin paljon kuin haluaa. Siksi mielialat eivät pysy salassa.

Me kaikki, jotka elimme Neuvostoliiton romahtamisen ajan, luulimme Venäjän muuttuvat länsimaiseksi demokratiaksi. Näin ajatteli myös Suomen poliittinen johto. Suomen identiteettiä on voimakkaasti länsimaistettu viime vuosikymmeninä. 

Olisi hyvin vaikea palata entiseen puolueettomuuteen. Suomen asemaa kutsutaankin nykyään liittoutumattomuudeksi. Minusta ilmaus on vähintäänkin epätarkka, koska Suomi on Naton kanssa niin läheisessä yhteistyössä kuin ilman jäsenyyttä on mahdollista. 

Presidentti Niinistö on varmasti vastuunsa tunteva maan päämies. Hän ei voi johtaa maan ulko- ja puolustuspolitiikkaa illuusioiden varassa. Juha Sipilä tuntuu luovuttaneen myös EU:ta koskevan ulkopolitiikan suurelta osalta Niinistön harteille. Niinistö pohtii varmasti kaikkia vaihtoehtoja perusteellisesti.

Niinistö on monien muiden avainpoliitikkojen lailla sanonut kannattavansa kansanäänestystä, jos Natoon liittymistä harkitaan. Tuskin hän olisi päässyt presidentiksi, jos olisi muuta sanonut. 

Suomessa puhutaan uskottavasta puolustuksesta. Ymmärretään, että jos Venäjä haluaisi Suomen, sitä ei voitaisi estää, mutta halutaan sen tuntuvan naapurista liian kalliilta vaihtoehdolta. 

Suomen valtiojohto lausuu nykyään asioita, jotka olisivat olleet mahdottomia kylmän sodan aikoina. 

Tulkitsen nykytilannetta siten, että koska Nato-jäsenyydelle ei voida odottaa kansan enemmistön kannatusta, turvallisuutta yritetään vahvistaa neuvottelemalla puolustusyhteistyöstä Ruotsin ja Yhdysvaltojen kanssa. Näin saattaisi Kekkonenkin toimia nykytilanteessa. 

Minä olen taipuvainen Naton kannalle, mutta en ole varma asiasta. Parasta vaihtoehto selviää vasta jälkikäteen, mahdollisesti. Minusta asiasta päättäminen kuuluu valtiojohdolle eikä meille kansalaisille. Maan johto on meitä taviksia paljon paremmin informoitu. En kuitenkaan haluaisi, että meitä pidetään pimennossa. Demokratiassa maan johto valikoituu äänestyksen tuloksena ja meidän kansalaisten on voitava luottaa ehdokkaiden arvostelukykyyn. 

Nato-jäsenyys ei ole autuuden tila. Mikään valtio ei auta toista kriisissä, jollei se ole sille itselle edullista. 
Mahdollinen hyökkääjä joutuisi kuitenkin tiedostamaan, että auttamisen mahdollisuus on olemassa. Nato on ollut olemassa vuosikymmeniä. Yksikään jäsenvaltio ei ole joutunut hyökkäyksen kohteeksi sinä aikana. Toisaalta Nato on amerikkalaisvetoinen organisaatio. Emme voi tietää, mikä tulee olemaan USA:n linja vaalien jälkeen. 

Kaikkein paras vaihtoehto on rauhan jatkuminen. Olisi hyvä, että mahdollisimman moni suomalainen osaisi venäjää. Minä en osaa, valitettavasti. Olisi myös toivottavaa, että suomalaiset ja venäläiset voisivat olla mahdollisimman monipuolisesti rauhanomaisessa kanssakäymisessä. 

Täällä pohjoisessa rauha voi jatkua pitkäänkin. Kunpa rauha koittaisi myös Syyrian, Jemenin ja muiden kärsivien maiden kansoille.  


tiistai 1. marraskuuta 2016

Syövän historiaa 2


Katsoin eilen toisen osan dokumenttisarjasta Sairauksien keisari. Nähty vetää tällaisen kahdesta syövästä toistaiseksi selvinneen hiljaiseksi ja näyräksi. Syöpiä on voitu hoitaa kovin vähän aikaa. Veljelläni ei 50-luvulla ollut mitään mahdollisuuksia selvitä leukemiastaan. Ei myöskään äidinpuoleisella mummollani, joka kuoli syöpään 60-luvulla.

Minä saan kiittää nykyisestä elämästäni amerikkalaista syöpätutkimusta, joka on ollut laajaa ja intensiivistä. Kerroin aikaisemmassa postauksessani, että 40-luvulla eräs lääkäri alkoi kokeilla aminopteriinia leukemiaa sairastavien lapsipotilaiden hoitoon. Hän oli Sidney Farber. Hän ei pystynyt pelastamaan lapsia, mutta sai heille hieman lisäaikaa.

Tuolloin ajateltiin, että jokin tietty keino voisi sopia kaikkien syöpien parantamiseen.

Onneksi Farber oli hyvin sinnikäs mies. Hän jatkoi ja jatkoi, vaikka edistyminen oli hidasta. Yhdelle miehelle haaste oli hirmuinen. Syöpää ei arvostettu tutkimuskohteena ja rahoitusta ei ollut runsaasti saatavissa. Syöpäpotilaita saatettiin jopa vieroksua.

Avuksi tuli rikas seurapiirirouva Mary Lasker, joka alkoi päättäväisesti hankkia rahaa syövän voittamiseksi. Lasker osasi hankkia julkisuutta asialle ja sai lukemattomat amerikkalaiset suopeiksi hankkeelle. Hän sai myös presidentti Johnsonin lupaamaan yhteiskunnan rahoitusta. Tohtori Farber sai uuden sairaalan käyttöönsä. Hän hankki kyvykkäitä tutkijoita avukseen. Myös presidentti Nixon lupasi syöpätutkimukseen rahoitusta.

Kokeiluja tehtiin lukemattomilla eri aineilla. Jossakin vaiheessa huomattiin, että eri aineiden yhdistäminen tuotti parempia tuloksia.

Farber oli murheissaan siitä, että hoitokokeilut tuottivat kärsimyksiä lapsipotilaille. Nuorempi polvi oli sitä mieltä, että vaihtoehtoa ei ole, jos syöpä halutaan voittaa.

Farber kuoli 70-luvun alkupuolella eikä ehtinyt nähdä läpimurtoa.

On kauheaa ajatella, että minunkin selviämiseni mahdollistamiseen on tarvittu lasten kärsimyksiä. Voi näitä maailman dilemmoja.


Vein vaimoni päivällä Bulevardille. Menin sitten kävelylle Hietalahdelle ja Hernesaareen. Otin joitakin kuvia, mutta sitten kännykästäni loppui virta. Olin maksanut parkeerauksen Easyparkin avulla. En voinut palatessani keskeyttää maksua, koska kännykkä oli pimeä. En muistanut kotonakaan. Onneksi varausaikani oli kohtuullinen.


Päätin mennä Löylyyn kahville. Hämmästyin kun rakennuksen ulkonäkö oli kovin muuttunut. Kun näin sen viimeksi, se oli tuoreen laudan värinen. Nyt sateen kastelema pinta näytti ruskealta. Kuiva oli harmaa kuin vanhojen maalaamattomien talojen seinät ennen muinoin. Äkkiä näyttää tuore puu patinoituvan. Selvästi suunniteltu juttu.


Kävin Löylyn vessassa, joka on tarkoitettu sekä miehille että naisille. Lavuaaripöytä oli ikkunaa vasten. Sitä vastapäätä oli vasemmalla ja oikealla viisi koppia. Yhden puolen koppien ovissa oli naisen hahmo. Toisen puolen ovissa ei ollut mitään. Mielenkiintoinen valinta. Koppirivien välissä perällä oli saluunamaiset ovet pisuaariosastolle. Se osoitettiin mieshahmolla.

Mitä väliä on, kuka mitäkin koppia käyttää?





Tutustuin paluumatkalla Eiranrannan uudehkoon luksusasuntoalueeseen kävelemällä sen läpi. Asunnot ovat varmasti hienoja, mutta alue näytti hieman kolkolta, koska talot on ympäröity tiiliaidoin yms. Vaikutelma on epäsuomalainen.

Alue on minun mielestäni pikemmin Hernesaaressa kuin Eirassa. Myyvä nimi Eiranranta lienee saatu alueen ja meren välissä olevan Eiranranta-nimisestä kadusta.

Näkemykseni lienee hieman asenteellinen.







Olen hyvin kiitollinen amerikkalaiselle syöpätutkimukselle ja sen rahoitukselle. Samoin olen hyvinvointivaltioltiotamme kohtaan, joka kouluttaa päteviä syöpälääkäreitä ja tarjoaa korkealaatuista hoitoa.

Minua pyydettiin aikoinaan yhdeksi Helsingin lääketieteen kummeista. Meidän tehtävänämme on antaa kasvot lääketieteellisen tutkimuksen vaikutuksille rahoituksen hankkimiseksi. Ymmärrettävistä syistä olen ollut nyt sivussa toiminnasta. Aion palata, mikäli vielä kelpaan, kunhan tästä toinnun. Roolini on tuskin kovin suuri, mutta asia on tärkeä.